Törmään asuntoilmoituksia katsellessani usein samaan ilmiöön. Asunto on ihan kiva, kai.., koska sitä ei osaa hahmottaa kun tämän hetkisen asukkaan huonekalut varastavat huomion. Tarkoitan esimerkiksi että huonekaluja on ihan liikaa, jolloin huoneet näyttävät ahtailta, tai ne ovat niin omituisia tai suoraan sanottuna rumia, ettei näe mitään muuta kuin ne. Väitän että ihan kamala sisustus voi myös hidastuttaa myyntiä, tai jopa estää sen. Varsinkin jos asunto ei ole silti mitenkään selvästi halvempi kuin muut vastaavat. Sisustus tyylejä on tietenkin monia, eikä makuasioista voi kiistellä. Yleensä asunnot myydäänkin ilman kalusteita.
No voiko pelkkä sisustus vaikuttaa noin paljon? Kyllä, se antaa viestejä meille sekä tietoisesti, että alitajuisesti. Ihmiset etsivät aina jotakin. Tietynlainen sisustus antaa ihan oman tunnelmansa. Väreilläkin on merkitystä, punainen voi ärsyttää, siniset sävyt taas rauhoittaa. Asunto on kallis sijoitus, unelma, elämänmuutos ja ennen kaikkea tuleva oma koti. Tietysti silloin on hyvä olla tarkka. En ole mikään psykologi, kiinteistönvälittäjä, enkä liioin stailaaja, joten puhun vain omasta puolestani. Mutta myyntiä varten laittaisin kyllä itse piiloon osan tavaroista, vaikka vain väliaikaisesti. Avara koti antaa paremmin tilaa sisustushaaveille, eikä anna turhia viestejä!
Lapsuus muistomme, miten ihania ne ovatkaan, liittyvät usein ympäristöön, paikkaan jossa ne ovat syntyneet. Sitäkautta myös sisustuksella on oma roolinsa. Moni muistaa kirppiksellä nähdessään jonkun vanhan tavaran, että kun oli lapsi mummolla tai vanhemmilla oli juuri tuollainen! Ja samalla mieleen tulvahtavat myös ne muistot. Sisustus muistoja on jäänyt meihin jo pienestä pitäen! Kuvassa mummoni kahvipurkki ja helmiä, vanha Kotiliesi v.1945 on kirppis löytö. Sen laitoin kehyksiin..
|
Muistoja mummolasta |
Entäpä minkälaisen kuvan sisustuksemme antaa meistä? Kun tapaa uuden ihmisen, tekee yleensä pian jonkinlaisia johtopäätöksiä henkilön pukeutumisen, auton, silmälasien, laukun, itse asiassa aika monenkin asian pohjalta. Jos päättelemme jonkun olevan vaikka hyvin varakas, vaikka jonkin sortin johtaja tai poliitikko, emme varmasti kuvittele ensimmäisenä hänen asuvan vuokralla boheemissa värikkäässä sisustus sekamelskassa, jossa moni tavara on peräisin kirppikseltä tai on itse tuunattu. Kuitenkin esim. taiteilijalle tai kirjailijalle, tuo on taas enemmänkin sääntö kuin poikkeus! Hämmästys voisi olla suuri kun ensimmäisellä kerralla kylään mennessä ovi aukeaisikin asuntoihin päittäin!
Luin eilen paljastuksen Spedestä, jossa kerrottiin hänen asuntonsa sisustuksen olleen mauton. Siitä on varmaan enemmän juuri ilmestyneessä Speden elämänkerrassa, mutta jäin miettimään mitä mauton sisustus mahtaa tarkoittaa..? Tissikalenteri seinällä, vai punaiset satiinilakanat kuin bordellissa? En tiedä. Ainakaan Spedellä sisustuksen toteuttamisen ei olisi luullut johtuvan rahan puutteesta! Mielenkiintoinen paljastus, muutenkin legendaarisesta hahmosta :)
|
Mainio Spede :) |
Sisustus kertoo jotain meistä, vaikka emme yrittäisikään tehdä sillä minkäänlaista vaikutusta. Vaikka näkisit vain vilauksen johonkin asuntoon oven raosta, voit vetää monenlaisia johtopäätöksiä. Tosin kun nykyään on kaikenmaailman huonetuoksuja ja tuoksukynttilöitä, ihana kanelin tuoksu ei välttämättä tarkoitakaan että asunnossa asuisi ahkera korvapuustien leipoja.. :)
En ole tehnyt Halloween postausta, enkä myöskään ajatellut tehdä, se juhla on minulle jäänyt aika vieraaksi. Kun ei ole pieniä lapsiakaan, asiaa ei tarvitse kauheasti sen takiakaan miettiä. Ja yksi syy tietenkin on se että kammoksun verta ja kaikkea kammottavaa, sormien näköiset nakit eivät ainakaan minulla nostata ruokahalua, ruoan pitää olla kaunista! Tai ehkä mun huumorintaju ei riitä, koska en myöskään ole lämmennyt tontun oville, joita näkee nyt paljon sisustus ja askartelu ryhmissä Facebookissa. Olen vähän kapinallinen joidenkin "massa" juttujen suhteen, en halua tehdä samaa mitä kaikki muutkin tekevät. Joulu lähestyy kuitenkin hyvää vauhtia, ja muutama kiva ja edullinen Diy -lahjaideakin minulla on :) Alan pikkuhiljaa tehdä niitä, joten joulu juttuun ei mene enää kauaa! Ai niin, hauska juttu.... no, aika harmaata ja tylsää on ollut arki, olen ollut tosi väsynyt viime aikoina johon liittyy varmaankin se että välillä lukee tekstejä väärin. Lidlissä olin osastolla jossa on juuri Halloween asut ja muut asiaan kuuluvat härpäkkeet, kun luin yhden paketin kannesta: "bitch outfit"... vilkaisin uudelleen, että mitä ihmettä, todeten että no ei sentään, siinä lukee:witch outfit...! Olen välillä liian kiltti ja ymmärtäväinen mm.työelämässä, eli oma "bitch outfit" olisi joskus kyllä ihan paikallaan! :)
Kiva lukea! Kiitos. Meillä on tuo ongelma juuri, että huonekaluja on liikaa. Olemme miettineet, että vuokraisimme varaston. Saisi sitten jonnekin säilöön sitä ylimääräistä tavaraa. Meidän omakotitalo kuitenkin valmistuu vasta ensi vuoden loppupuolella.
VastaaPoistaKiitos :) Tämä oli yksi kivoimmista jutuistani, sisustus ei ole vain tavaraa vaan niiden taakse saattaa piiloutua paljon viestejä ja tietoa, sekä ihmisestä, hänen menneisyydestään sekä arvoistaan ym.. kun alkaa ajatella laajemmin.
VastaaPoista