Translate

lauantai 16. toukokuuta 2026

Salvian vihreä kevät

Olen tänä keväänä aivan ihastunut vaaleaan, murrettuun salvian vihreään sävyyn! 💚. Aloinkin tietoisesti etsiä sen värisiä sisustus tuotteita ja löytyihän niitä, toki sain kiertää läpi muutaman kaupan, samasta paikasta en kaikkea saanut.

Tyynynpäälliset ovat Kierrätyskeskuksesta 4€ /kpl ja viltti Lidlistä 4,99€. Kynttilä löytyi Saiturinpörssistä 2,50€, samoin servetit jotka olivat heräteostos vain 1€/pkt. Metallinen tarjotin minulla on ollut jo aikaisemmin hankittuna ja koristekivet siihen löysin Tokmannilta hintaan 2,99€. 


Vaalean vihreä on rauhoittava sävy

Pitkästä aikaa olen innostunut taas sisustamisesta, pitkään olinkin tekemättä mitään, en miettinyt sen kummemmin minkälainen koti on, enkä askarrellut edes mitään. Raha on ollut tiukassa ja tuli myös jotenkin sellainen kyllästyminen ja turhautuminen koko tähän blogiin kun olen kuitenkin vuodesta 2015 jo tätä pitänyt ja viime aikoina blogit ovat menettäneet paljon suosiotaan. Työni tänne on välillä tuntunut turhalta. 

Sain jo turhaa toivoakin kun minuun otti yhteyttä eräs toimittaja joka olisi halunnut tehdä haastattelun minusta liittyen säästämiseen. Suostuin siihen, mutta eka yllätys oli että juttu koskikin pelkästään Vintediä, vaikka aluksi hän oli sanonut että haluaa tehdä jutun siitä miten suomalaiset säästävät nyt arjessa kun on tiukka taloustilanne. Olin jo ollut innoissani... But there is more... 

Puhuin puoli tuntia hänen kanssaan puhelimessa ja haastattelu meni huippu hyvin ☺️. Sovittiin että valokuvat tullaan ottamaan kotiini loppuviikosta, mutta seuraavana päivänä hän laittoikin viestiä että en kelpaa haastatteluun koska "etsimme tyyppiä joka tienaa tosi isoja summia Vintedissä ja osaa tehdä bisnestä" 😳

Mikä pettymys 😞. Mitään rahaa en jutusta olisi saanut mutta harmittaa kun ehdin jo ajatella että saan viimein näkyvyyttä pitkän hiljaiselon jälkeen ja mm.peruin tanssi tunnin haastattelun takia 🙄.


Perustin Tik Tok tilinkin vuonna 2023 jotta blogini saisi enemmän näkyvyyttä, mutta sisustus aiheiset julkaisut eivät keränneet paljon katselukertoja, joten tilistä tulikin sitten ihan omaan persoonaani keskittyvä. Toki koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa uudelleen, varsinkin nyt kun minulla on jo valmiiksi n.7 tuhannen seuraajan määrä 😊. 

Onnea vaan hänelle sopivan kandidaatin löytämiseen, nimittäin Vintedissä on kielletty ammattimainen myynti ja todella isoista tuloista ( tuhansien tienesteistä ) pitäisi varmaan maksaa sitten veroakin. Ihmettelen että toimittaja ei itse ole kuulemma ollenkaan Vintedissä eikä tiennyt siitä mitään vaan kyseli minulta miten se toimii 😳. Kannattaisi ehkä ensin tehdä jonkin verran taustatyötä ennenkuin alkaa tekemään mitään juttua... 


 

Onko sinulla teemaväriä tälle keväälle ja jos olet bloggaaja,  miten markkinoit omaa blogiasi? Olisi kiva tietää onko jotain keinoja joilla saisi blogeja taas elvytettyä ja tuotua enemmän ihmisten tietoon 🤗. Minulla esimerkiksi Instagram ei ole koskaan lähtenyt lentoon, ei kukaan löydä eikä seuraa vaikka laitan aina kaikki hastagit jne.. 

Mukavaa viikonloppua kaikille ja jännää Euroviisu iltaa! 🔥🎻



sunnuntai 3. toukokuuta 2026

Super pihin säästövinkit



Oletin että olisin jo vinkannut täällä kaikki säästövinkit joita tiedän käyttäväni, mutta tajusin että enpä ole! 😀 Muutama uusi arjen säästö vinkki on tullut käyttöön ihan vasta nyt viime aikoina. 

En kuitenkaan aio alentua ihan TLC kanavan Saiturien Säästövinkit ohjelman vinkkien tasolle, nimittäin osa ohjelman vinkeistä on suoraan sanottuna naurettavia. Aloitetaan..

Leivo itse

Tämä on sinänsä vanha tuttu vinkki, mutta koska vehnäjauhot, hiiva, kananmunat ja muut ainekset ovat edelleen edullisia, sokeriveron sen sijaan nostettua valmiiden pullien ja leivonnaisten hintoja, on itse leipominen entistä kannattavampaa. Pakastinta kannattaa hyödyntää myös jotta on esimerkiksi vieraille aina tarjottavaa ☺️

Käytä pyykinpesukoneessa matalampaa lämpötilaa

Matalampi pesulämpötila säästää sähköä, koska suurin osa pesukoneen kuluttamasta energiasta menee veden lämmittämiseen. Nykyaikaiset pesuaineet pesevät pyykit hyvin puhtaaksi jo 30 asteessa. 

Ja vaatteet jotka eivät ole oikeasti tahraisia tai hikisiä vaan lähinnä haisevat vain tunkkaiselle tai esimerkiksi jollekin ruoalle, raikastuvat jopa tuulettamalla parvekkeella, mutta esimerkiksi minun pesukoneessani on 30 asteen pika ohjelma joka ei kauaa pyykkejä pyöritä ja taas saa raikkaat vaatteet päälle! 


Älä osta lahja paperia - hyödynnä kierrätystä

Viimeksi kun tyttärelläni oli synttärit, olin ostanut jo lahjat ja totesin että kotona ei ollutkaan lahja paperia. Menin kauppaan ja katselin lahja paperien hintoja... Mutta rulla jossa olisi ollut vain ohut kerros paperia maksoi 3,90! 😳 Mitä tein? Koska tarvitsin vain vähän paperia, keksin ottaa palan sitä kukkien pakkaamiseen tarkoitettua paperia, joka on oikein nättiä 😁 Kustannus 0€! 


Ei tietenkään ihan moraalisesti oikein kun paperi on tarkoitettu kukkien pakkaamiseen, mutta en varastanut koska se on ilmaista. Yleensä säästän kaikki lahja kassit joita saan, mutta nyt ei ollut niitäkään. 

Olen käyttänyt aiemmin myös sanomalehtiä, tapetin jämiä ja vanhoja karttoja joille ei ole enää tarvetta, ne toimivat myös loistavasti lahjapaperina ja näyttävät kivalta. Myös kangas kassi toimii hyvin lahja kääreenä ja siinä on samalla saajalle toinen lahja! Tässä kaverilleni antama lahja..... Muovikassien hinnan noustua monella on kestokasseille tarvetta! 😃. 

Kukka koriste on kynttilä mamsetti 




Laita tiskirätti kloriitti veteen ja leikkaa itse rättejä kankaista

Tiedättehän sen että keittiön tiskirätit alkavat nopeasti haista tosi pahalle. Ennen heitin rätit aina roskiin kun ne alkoivat haista ja ostin uusia, joskus säästin rätin muuhun siivoukseen missä rätin ei tarvinnut olla ihan priima, esimerkiksi auton sisätilan putsaukseen tai parvekekalusteiden pyyhintään. 

Sitten tajusin että minulla on kotona aina kuitenkin klooria, tai siis kloriittia. Pesualtaan pohjalle vähän vettä ja siihen loraus kloriittia ja rätti ja annat hetken olla. Pahaa hajua aiheuttavat bakteerit kuolevat ja rätti raikastuu ja saa taas lisäaikaa! 😊 Myös allas desinfioituu.


Toki vielä parempia ovat mikrokuituiset liinat joita voi pestä pesukoneessa. Ja joskus jos joku käsipyyhe tai keittiöpyyhe alkaa olla loppuun kulunut, älä heitä roskiin, niistä voi leikata ilmaisia keittiörättejä! 
 

Osta vain samanlaisia sukkia

Niinkuin tiedätte pesukoneet ovat taitavia syömään sukkia 😅. Kun ostat vain samanlaisia esimerkiksi mustia sukkia, ei haittaa vaikka joskus sukan pari hukkuu tai vaikka varpaan kohdalle tulee reikä, kun sinulla on paljon samanlaisia tilalle. Ei jää niitä parittomia ja tule hävikkiä. Sinulla on aina ehjä pari samanlaisia sukkia!

Nykyään ostan pelkästään mustia nilkkasukkia


Pakasta ananaspurkin mehu

Moni kaataa ananas purkin mehun viemäriin asiaa sen kummemmin ajattelematta, osa sen tietysti juo sellaisenaan, mutta sen voi kaataa jääpala muotteihin ja pakastaa! Paloja on sitten lisätä sitten vaikkapa appelsiini mehun tai kanakastikkeen sekaan tuomaan makua 👍🏻😃. NO FOOD WAISTE! Toinen idea on kaataa mehu sekaan blenderiin kun teet smoothieta. 



Pienistä puroista kasvaa iso virta 

Muita säästö keinoja joita käytän on mm.leivinpaperin uudelleen käyttö jos se on siisti, esimerkiksi olen vain paistanut nopeasti pakaste karjalanpiirakat. 

Minulle asennetaan myös tulevan putkiremontin yhteydessä vesimittari ja olen jo alkanut miettiä tapoja jolla vesilaskussa voisi säästää. Tuli ainakin mieleen käyttää vedenkeittimen "vanha vesi" kukkien kasteluun ja veden laittaminen kannuun ja jääkaappiin, jolloin saan heti halutessani lasillisen kylmää vettä ilman hanan juoksutusta ja sitä odottamista että vesi kylmenee. 


Props -rahaa takaisin ostoksista 

Viimeisenä vinkkinä kerron Props -sovelluksesta, jonka kautta voi saada ostoksista pisteitä ja niitä vastaan lahjakortteja eri paikkoihin. Pisteitä voi saada monella tavalla, esimerkiksi askelista kävelemällä, tai tekemällä somejulkaisun joka kertoo Propsista. 


Oma kokemukseni on kyllä että pisteet kertyvät tosi hitaasti ja ovat aika arvottomia käytettyihin raha summiin nähden. Niiden määrässä ei myöskään ole logiikkaa. Olen esimerkiksi saanut Lidlin pienestä ostoksesta enemmän pisteitä kuin auton tankkaamisesta 20€:lla! 😳. Pari 5€ lahjakorttia Normaliin olen siis saanut vuoden sisällä. 

Mutta koska sovellus on ilmainen ja pisteet kertyvät automaattisesti ilman vaivaa, tottakai otan vastaan kaiken ylimääräisen rahan minkä saan, 5€ alennus Normaliin on sekin "kotiinpäin". Lahjakortteja on moniin muihinkin paikkoihin mutta useaan vaaditaan enemmän pisteitä kuin tuo Normalin 3,500. 

Tuo 3,500 ei siis tarkoita rahaa mitä olen käyttänyt eri ostoksiin vaan on pisteiden määrä joka on vaikeaa saada kasaan edes keskittämällä kun ostokset ovat eri arvoisia. 

Kiitos paljon jos jaksoit lukea tänne saakka ja toivon että sait edes jonkun uuden säästövinkin arkeesi! ❤️ Kristiina