Translate

lauantai 6. toukokuuta 2023

Parvekkeen muodonmuutos

Parvekkeeni on lähinnä toiminut varastona läpi talven, enkä käyttänyt sitä paljon viime kesänäkään. Mietin miten saisin siitä viihtyisämmän ja läpimurto tapahtui kun näin Tik Tokissa videon jossa siitä oli tehty tavallaan niinkuin ulkopatio puulaattoineen ja kiveyksineen. Siispä Rustaan ja K -rautaan ostoksille ja tuumasta toimeen! 😃 


Sain projektin alkuun hyvin, koska löysin roskalava ryhmästä ilmaiseksi yhden paketin uusia Rustan puisia terassilaattoja. Parvekkeeni on iso, joten jouduin silti ostamaan itse peräti 6 pakettia lisää. Ne maksoivat 17,90€ / pkt. Eli laskekaa siitä... 😬 joten halvaksi ei tämäkään remontti tullut, mutta ajattelin nyt panostaa tähän, koska viime kesä meni parveke elämän kannalta täysin ohi koska olin töissä koko kesän, myös heinäkuun. Ja koska minulla on lasitettu parveke uskoisin että nämä myös säilyvät hyvänä vuosia 😊. Laattoja jäi käyttämättä viimeisestä paketista 4 kpl, joka on hyvä, jotta minulla on varalaattoja jos joku näistä jotenkin vaikka vaurioituu, eikä samoja varmasti myydä enää Rustassa esimerkiksi 5 - 10 vuoden päästä. Laattoja ei laiteta parvekkeen reunoihin saakka kiinni, vaan kaistale lattiaa jätetään näkyviin ja täytetään valkoisilla kivillä. Ne maksoivat K -raudassa 20€ / 10kg säkki. Huom.nämä ovat nimellä "iso valkoinen koristekivi", eli älä osta vahingossa sellaista soraa! 😁.



Laattoja on helppo kaventaa jos joku kohta parvekkeessa on kapeampi, sillä puulistat on kiinnitetty muoviritilään jonka saa helposti leikattua katki halutusta kohtaa sivuleikkureilla. 


Kaunis lyhty nurkassa on kirppislöytö Fidasta 8€. Ostin siihen kynttilöitä Ikeasta, ne olivat 3 kpl / paketissa poistomyynnissä 3€. Eli 1€ jäi kappalehinnaksi. Kannattaisi jo ennakoida ensi syksyn kynttilä iltojakin tuohon hintaan! 😉Parveke kalusteet minulla oli ennestään, samoin niiden istuin pehmusteet. Tehosteväriksi valikoitui pehmusteiden mukaan turkoosi, joka on kyllä yksi lempiväreistäni. Pienen Ikean Lack pöydän tuolien väliin sain maksutta Facebookin roskalava ryhmästä: 0€! 😊 Viltit ovat Ikeasta 3,50 € / kpl.



Ja loppusilauksen tietenkin antavat kukat.. paitsi että niitä ei vielä ole 😁. Aion hankkia pelargoneja ja Hortensian ainakin, myös mansikka-amppeli olisi ihana! 😍 Toistaiseksi on ollut vielä niin kamalan kylmä että en ole hankkinut edes orvokkeja. Orvokit ovat myös niin nopeasti ohi meneviä kukinnaltaan, että haluan mieluummin hankkia kukat jotka säilyisivät hyvänä mahdollisimman pitkään. Ainoa kukka tällä hetkellä on teko Hortensia nurkassa olevassa korkeassa ruukussa. Se ainakin kestää koko kesän! 😅. 


Hankin vielä ilta valaistuksen ostamalla Rustasta 4 kpl aurinkokenno valaisimia jotka näyttävät hauskasti hehkulampuilta 😍. Nämä 4 maksoivat yhteensä 10€. Oksa josta ne roikkuvat löytyi lähimetsästä 0€.. ja kiva että käytin pitkästä aikaa luonnonmateriaalia, se
 lukee blogini kuvauksessakin, mutta talvella ei ole paljon saatavilla mitään hyödynnettävää. 






Myös Emma sai oman "day bedin" Kierrätyskeskuksesta, se oli 3€ ja siinä oleva mansikka pehmuste myös 3€, sen päälle laitoin vielä samaa sarjaa ja väriä olevan Rustan fleecehuovan kuin tuoleissakin on. Huovat taisivat olla jotain 3,50€ / kpl suunnilleen.



Kuva lähtötilanteesta, "romuvarastohan" tuo oli... 😂 Jopa autonrenkaat olivat olleet parvekkeella läpi talven. 

ENNEN 

JÄLKEEN! 

En ikinä olisi arvannut että asuntoni remontti jatkuu parvekkeesta, kun sisällä olisi tärkeämpiäkin kohteita mitä pitäisi saada tehtyä. Keittiöön vievä seinä on ihan järkyttävä, täynnä reikiä tauluista ja paksu kerros vanhoja maaleja. Se vaatii maalinpoiston, hionnan, paikkauksen, taas hionnan ja tapetin laiton. Haluan siihen sellaisen tiiliseinäkuvion, rakastan sitä tyyliä. Inhoan myös käsin tiskaamista ja minulla on kellarissa lähes uusi astianpesukone valmiina odottamassa, tässä asunnossa ei vaan ole valmiina putkiliitäntöjä eikä hanaa joka sopisi, koska keittiö on 70 -luvulta, eli tarvitsisin putkimiehen apua. Mutta pääasia että remontti ylipäätään etenee! Hyvä tuli tästä 👌


Toivottavasti ilmat tästä vähän lämpenisi, on ollut hyytävän kylmä tuulikin monena päivänä. Tänään kävin Myyrmäkihallin kirppiksellä, joka taas on pitkästä aikaa auki parina viikonloppuna. Tänään alkoi siis ja on myös huomenna ja ensi viikonloppuna myös. Sitten aletaan odotellakin jo Vermon Konttitoria ❤️. 

Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille! 





3 kommenttia:

  1. Tulipas siitä ihana! Melkeen toivon että meilläkin olis taas parveke... :D Sensijaan on pieni rivitalon takapihapläntti. Oon kyllä haaveksinut sinne jo viime kesäksi tuollasia vastaavia laattoja, että siitä tekis sellasen patiomaisemman, muutamia isoja laattoja siellä tosin jo onkin mutta vain kapealla alueella heti seinän/oven edessä.

    VastaaPoista
  2. Todella kaunis parveke 😍 Riittikö tuohon yksi säkki koristekiviä? Minkä pituinen parvekkeesi on? Tämä innostaa tekemään muodonmuutoksen omalle varastollekin=parvekkeelle 😊

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta blogissani :) Tähän voit jättää esimerkiksi juttu toiveita tai muita terveisiä...