Translate

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Lisää nostalgisia kahvipurkkeja....

Kahvipurkki kokoelmani on karttunut mukavasti tänä kesänä! Olen käynyt viime aikoina niin monilla kirppareilla joihin en normaalisti pääse, että siinä vaiheessa kun näin purkin joka minulta puuttui, en raaskinut sitä hyllyynkään jättää. Kaukaisin purkki on haettu Raahesta, jossa kävin Meripäivillä 16.7. Kaikkein parasta purkeissa on että ne ovat oikeasti vanhoja, siis jonkun arvoisia, mutta minä sain ne edullisesti! Olen nimenomaan yrittänyt etsiä 70 -luvun tai sitä vanhempia purkkeja, uudempia on markkinoilla enemmän. Aion kyllä hankkia Jari Sillanpään juhlapurkin, sekä vähän aikaa sitten myyntiin tulleen Pauligin juhlavuosi purkinkin, mutta niillä ei ole kiire, kun eivät katoa mihinkään, sitä paitsi uskon että niitäkin ilmestyy kirppiksillekin myyntiin pikkuhiljaa, niin ostan sitten.

Vitriini jossa purkit nyt ovat alkaa pikkuhiljaa olla täynnä, eli täytyy keksiä niille uusi säilytys paikka.
Yritin ottaa selvää purkeista, mutta ihan tarkkoja tietoja ei aina meinaa löytää. Pauligilla on sivuillaan esittelyssä ja myynnissä uudempia purkkeja, mutta historiaa ei löydy vanhemmista. Tässä kaikki kolme viimeisintä hankkimaani purkkia yhdessä, jonka jälkeen perehdymme niihin tarkemmin!


Kaksi purkkia vasemmalla ovat varmasti vanhoja, ja Keskon purkkeja, mutta oikean puolimmaisesta en ole varma, kun tietoa ei löytynyt. Lisäksi minua harmittaa kun jätin hyllyyn Kouvolassa pyöreän purkin jossa oli taskukellojen kuvia, ja sain tietää jälkikäteen että sekin olisi ollut vanha ja arvokas :/



Keskon kahvipurkki 70 -luvulta. Kunto oli vähän kärsinyt, naarmuja on ulkopuolella, mutta sisältä tosin purkki on ruosteeton. Purkissa on kuva Gunnar Berndtsonin maalauksesta: Vapaaherra Von Bornin perhe. Tuo kannessa oleva teksti on aika hauska :) Maksoin tästä 3,50€ eräällä itsepalvelu kirppiksellä Kouvolassa. Siellä purkkeja oli enemmän saatavilla kuin Espoossa ja Helsingissä, mutta hintataso oli silti halvempi! Kai näitä maalla löytyy enemmän kaikenmaailman vajoista ja varastoista.



Tässä tämän kesän paras löytö! Ihana Keskon papukaija purkki, jonka löysin Raahen meripäiviltä. Se on kuten pohjastakin näkyy 70 -luvulta, ja vieläpä minun syntymävuoden viimeisellä käyttöpäivällä.
Maksoin tästäkin vain 5€. Se on erinomaisessa kunnossa ja en ole nähnyt samanlaista missään aiemmin myynnissä. Kuvio on niin värikäs ja papukaija on söpö ja iloinen :) Ihana matkamuisto!


Viimeinen purkki on kyseenalainen. En tiedä onko se minkään arvoinen, mutta maksoinkin siitä vain 2€, Toinen Kierros kirppiksellä Tapiolassa. Pohjasta ei löydy mitään päivämääriä, eikä siinä lue mitään muuta kuin tuo kahvia. Metallia se tosiaan on, ja kansi samanlaista muovia kuin vanhoissakin.

Jos joku tietää jotain tästä purkista, niin laittakaahan tietoa kommentteihin! Mitään Coca Cola tavaraa en ole löytänyt aikoihin, eli se keräily on vähän jäänyt alkutekijöihinsä. Mutta nämä ovat ihania..!


1 kommentti:

  1. Ihania kahvipurkkeja. Aikoinaan minä nakkasin purkit menemään. En tiennyt että niistä tulisi keräily-in.

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta blogissani :) Tähän voit jättää esimerkiksi juttu toiveita tai muita terveisiä...