Tämä juttu sisältää minulle poikkeuksellisesti enemmän tekstiä, kuin kuvia, koska pohdin tällä kertaa Bloggaukseen liittyviä asioita. Jokaisella Bloggaajalla tulee varmasti välillä hetkiä, jolloin kyseenalaistaa itseltään, miksi teen tätä Blogia? Kenen takia sitä oikein teen? Miksi uhraan siihen niin paljon aikaa ja rahaa? Onko tässä mitään järkeä?! Tämä koskee varsinkin Blogeja joilla ei vielä ole minkäänlaisia tuloja tai edes paljoa lukijoita, mutta yhtälailla Blogeja joita on tehty vuosia. Mistä saada motivaatiota jatkaa aina vaan? Olen aina ajoittain itse todella tyytyväinen johonkin tekemääni artikkeliin, minulla on esim. joku ihan mahtava idea ja teen jotain erilaista kuin muilla, olen ottanut paljon värikkäitä ja monipuolisia kuvia ja kirjoittanut hauskasti, mutta silti lukukertoja ei vaan kerry ja samaan aikaan joku julkaisee jonkun pienen postauksen jossa esittelee vain esim. pari ostamaansa meikkiä tms, mukana on vain yksi tai kaksi kuvaa, mutta silti tällaisella Blogilla voi olla todella paljon lukijoita. Tuntuu vain niin turhauttavalta, verrattuna esim. siihen että jonkin tavaran tuunaus saattaa viedä useita päiviä. Tämä ei kuitenkaan ole mikään vuodatus, rakastan Blogin tekemistä, ideoiden miettimistä ja kuvaamista, kaikkea mitä siihen liittyy! Haluaisin uusia ideoita, auttakaa jos on toiveita, mistä voisin artikkeleita tehdä..? Yksi toivepostaus on jo tehty, lastenhuoneen sisustuksesta.
|
Blogin suunnittelua.. |
Tietysti Bloggaajia on monenlaisia, eikä esimerkkinä kuvailemani postauksen tekijä välttämättä halua kirjoittaa niin syvällisesti, vaan vain esitellä esim. pari kuuminta uutuutta. Aika ei varmasti tahdo riittää millään muillakaan ihmisillä, varsinkaan kun loma taas loppuu ja työt alkavat. Lisäksi jokainen asettaa itselleen erilaisia tavoitteita, ja osa ruoskii itseään kovin jos ei niihin yllä ( kuten minä..). Henkilö ja hänen kirjoitustyylinsä myös tietenkin voi olla asia joka erottaa muista. Eli jokainen tekee omaa juttuaan ja suuri yleisöhän lopulta määrittää mitä he haluavat lukea. Silti mietin, mikä on Suomen suosituimpien Blogien salaisuus..? Kunpa joskus yltäisin samaan! Toki nämä Bloggaajat ovat kirjoittaneet vuosia ja tulleet muutenkin ihmisten tietoisuuteen.. josta päästään seuraavaan tärkeään faktaan...
Blogin näkyvyys vaikuttaa suoraan lukukertojen määrään, mitä useammasta lähteestä Blogisi voi löytää, todennäköisesti yhä useampi siihen törmää vaikka sitten sattumalta. Toki jos sinulla on vaikka Facebookissa jo pelkästään esim. 400 kaveria, ja suurin osa lukee juttusi, tottakai sekin jo auttaa paljon. Olen vähän odottanut myös että sana lähtisi leviämään " Tiedätkö luin eilen sellaista ihanaa Blogia jossa oli tosi hyviä ideoita.." Mutta kilpailu on myös kovaa, Blogeja on ihan valtavasti.. :/
Erilaisia Bloggareita...
Omaksi ilokseen kirjoittavat. " Eipä niillä lukijoilla ole niin väliä, omaksi iloksihan minä tätä vain teen"
Päiväkirjan pitäjät. Yleensä Lifestyle Blogia pitävät, joilla ei välttämättä ole mitään tiettyä linjaa tai aihetta, vaan he kertovat elämästään ja päivistään kuin kirjoittaen päiväkirjaa. Tämä olisi minulle
liian henkilökohtainen tapa, en halua että kukaan pystyy seuraamaan jokaista tekemääni asiaa koko ajan, vaikka en teekään mitään mikä ei kestäisi päivänvaloa :)
Työhön tai opiskeluun liitetyt Blogit. Opiskelen kokiksi = ruokablogi, olen puutarhuri =
puutarhablogi.
Ammattibloggarit: Ottavat kuvat avustajan avulla, kamera on kallis huippujärjestelmä kamera, jutut ovat kuin sisustuslehdestä, kaikki on tarkkaan harkittua. Tekevät paljon yhteistyötä yritysten kanssa, osallistuvat tapahtumiin, kirjoittavat johonkin aikakausilehteen, elävät Bloggaamalla.
Ja tämä oli vain karkea yhteenveto, lisäksi joukkoon mahtuu valtavä määrä muitakin syitä pitää
Blogia, lista on loputon.. Blogi ja Bloggaaminen merkitsee myös eri asioita eri ihmisille, joku saattaa Blogata tuodakseen julki esim. tietoa sairaudestaan, jotta ihmisten ennakkoluulot hälvenisivät, joku taas saattaa kertoa painonpudotus projektistaan, jota pystyy ylläpitämään myös ehkä paremmin julkisen positiivisen paineen ja kannustuksen avustuksella.
Itse aloitin Blogini, koska olen kiinnostunut sisustamisesta, pidän kaikesta kauniista ja visuaalisesta ja se on harrastus, sekä tapa ilmaista itseäni. Lisäksi pidän kirjoittamisesta ja valokuvaamisesta. Haluan antaa ideoita sisustukseen myös ihmisille joilla on pieni palkka tai jotka asuvat vuokralla. Upea asunto on silti mahdollista saada, ilman pysyviä muutoksia, edullisesti!
|
Tyttöni hylkäämä "liian lapsellinen tyyny".... |
Yllä oleva, Ikeasta aikoinaan ostettu tyyny on nykyään tyttäreni mielestä liian lapsellinen, joten sain sen Blogin tekoon materiaaliksi. Kieltämättä kuvioista tulee ihan mieleen pikku-kakkonen! :) Täytyy päällystää se jollain ihanalla kankaalla, ajattelin katsella taas kerran Kierrätyskeskuksen laareja.. näette sen tuunauksen myöhemmin Blogissa! Jopa nahkainen päällinen olisi cool, mutta siihen käytettävän nahan pitäisi olla tosi pehmeää ja helposti ommeltavaa.
|
Blogi -sälää... eli materiaaleja tuunauksiin.. |
Mistä sitten saatte aiheet juttuihinne? Mietittekö niitä pitkään? Seuraatteko trendejä, vai oletteko oman tienne kulkijoita? Minä olen vähän kapinallinen, en halua kodistani samanlaista IKEA kotia kuin monella muulla, mutta en myöskään halua maksaa omaisuuksia sisustusideoista... yritän aina keksiä jotain uutta ja erikoista, katselen esim. netistä kuvia kattauksista ja totean, "onpa tylsiä.." mitä voisin tehdä toisin..?
|
Imen ideoita lehdistä jopa uimarannalla..! |
Olen hakenut pariin lehteen Bloggariksi, olen mainostanut Blogiani suullisesti paljon, olen jopa teettänyt käyntikortteja joissa on Blogini nimi ja osoite. Olen tosin viime aikoina tullut siihen tulokseen etten edes halua koskaan "julkkikseksi", ihmiseksi jonka Blogista puhutaan joka puolella ja jonka arvostelu on avointa riistaa! Kaikkia ei voi millään miellyttää, eikä yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa ole tehdä asioita. Toivon että saisin arvostusta kivasta ja omaperäisestä Blogista, ja ehkä joskus esittelyn Blogistani johonkin aikakausilehteen... tällaisia unelmia ja pohdintoja, toivottavasti jaksoitte lukea loppuun saakka! T.Kristiina
Kait minä kirjoitan blogiani, ihan arkielämästä. Ei sitä joka postauksessa ole, onko valmiina jotakin. Minusta on kiva katsella monen tyyppisiä blogeja. Ei sitä jaksais aina samaa katsella tai lukea.
VastaaPoistaOmanlainen blogi on just sellanen niinkuin sinä.
Totta, itselle tapahtuvat tavalliset asiat ja pikku jutut voivat olla muille hauskoja ja mielenkiintoisia. Arkielämän oivallukset ovat parhaita, inspiroivia ja innostavia ideoita on kiva lukea ja kokeilla!
VastaaPoistaMoi sulla on kiva blogi. Eksyin tänne styleroomista. En tiedä muiden bloggaussyitä, mutta itseä hieman ärsyttää tai ei ole kovin kiinnostavaa, kun melkein kaikki blogit tuntuvat olevansa usein toistensa kopioita. Omaperäisyys ja ihan oikeasti uudet ideat ja ajatukset kiinnostaa. Osa "kaupallisista" blogeista on omasta mielestäni suorastaan naurettavia. Muotiblogi, jossa syödään Ikean-lihapullia tai mainostetaan terveyssiteitä. :) Noh ehkä bloggaaja sai muutaman setelin. Jatka vaan omalla linjalla. Pidän itse blogia, mutta lähinnä omaksi iloksi. En jaksa kovin harkitusti miettiä, mikä olisi muiden mielestä hyvin kiinnostavaa tai millä saisi mahdollisimman paljon lukijoita.
VastaaPoistaKiitos mukavasta palautteesta :) Juu kyllähän sitä voi kirjoittaa Blogia vaikka mistä, mutta lukijakin vaistoaa rivien välistä onko juttu vain ns. täytejuttu, vai onko Bloggari kirjoittanut jostain oikeasti itselleen tärkeästä aiheesta. Olen katsonut omia postauksiani jälkikäteen välillä ja todennut että " no eipä tullut kovin kummoinen artikkeli", mutta silti minulla oli joku idea. En esimerkiksi halua tehdä juttua ALE -koodista johonkin kauppaan tms, koska haluan että juttuni kestävät aikaa, eikä mene heti vanhaksi. Kirjoittajanakin kehittyy, aion ainakin jaksottaa tekstini helpommin luettavaksi, ja perehtyä asioihin ja ilmiöihin syvemmin, niin että lukijalle jäisi enemmän ns.jotain käteen. Hyvää jatkoa myös sinun Blogillesi! :)
VastaaPoista