Translate

sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Sisustuksen trendit NYT

Kouvolan asuntomessuilla oli monenlaisia asuntoja, niin kooltaan kuin tyyliltään. Kaikissa oli kuitenkin nähtävissä yllättävän paljon samaa sisustus tyyliä. Ei ollut vaikeaa nähdä mikä tänä päivänä on sisustuksessa pinnalla! Olen tähän juttuun koonnut trendit joita messuilla näin.

Luonnonmateriaalit ovat in

Monessa talossa oli näkyvissä runsaasti luonnon elementtejä, esimerkiksi kaisloja maljakossa, puusta veistetty jakkara, kuivakukkia, viherseinä, yksi oksakin jo toimii sellaisenaan maljakossa kauniina katseenvangitsijana! Myös materiaaleissa puu, pellavakangas, tiili, kivi ja nahka olivat hyvin edustettuina. Myös vanhat perinteiset käsityöt, kuten raanut, tuohityöt ja pahkat ovat palanneet pinnalle.







Värit ovat palanneet 

Musta-valkoinen sisustus on vihdoin out! Messuilla oli näkyvillä runsaasti eri värejä, jopa lempivärini aqua, eli vaaleanturkoosi oli yhdessä makuuhuoneessa valittu teemaväriksi :)







Asumisesta halutaan toimivaa

Nykyään on tärkeää että asunnon tilat ovat toimivia ja pintamateeriaalit valitaan tarkoitus, eikä muoti edellä. Tilat suunnitellaan kullekin ihmiselle sopiviksi, eikä niin että ihminen sopeutuu niihin. Kuten vaikka lapsiperheelle kodinhoitohuone on välttämätön, mutta sinkku saattaa tehdä samasta tilasta kotitoimiston tai vaatehuoneen. Turhat koristeet ja krääsä ovat poissa. Isot pinnat ja laadukkaat materiaalit on helppo pitää puhtaana, ja luovat hyvän pohjan piensisustukselle. 







Älykodit ja minikodit tulevat

Tulevaisuudessa  asunnon toimintojen ohjaus sähköisesti sekä eri sovellusten kautta tulee lisääntymään. Avaimeton lukko jolloin oven saa auki koodilla, sekä ajastimella päälle laitettavat saunat ovat jo tätä päivää. Vanhuksille suunnatussa asunnossa oli keittiön yläkaappi, joka laskeutui alas nappia painamalla. Näin ei tarvitse kiivetä vaarallisesti jakkaroille saadakseen jotain korkealta. Myös pienet, yhden-kahden huoneen omakotitalot ovat nousemassa suosioon, kun lisäksi on piha ja sauna, mitäpä muuta sitä oikein tarvitseekaan?! Näissä taloissa myös huonekalut saattavat olla monikäyttöisiä, jolloin tila saadaan maksimoitua.





Arjen luxukseen halutaan sijoittaa

Työn ollessa monella kiireistä ja stressaavaa, tavallisistakin koti-illoista halutaan nauttia täysillä. Pieni luxus, kuten tulipaikka terassilla jossa voi paistaa makkarat, palju ja poreamme, ovat suosittuja.





Iso abstrakti taideteos antaa pohjan

Todella monessa kohteessa oli käytetty samaa tehostetta, eli isoa abstraktia taideteosta, joka oli huoneen "katseenvangitsija", ja josta oli poimittu värit sisustukseen, lähinnä tekstiileihin. 





Uutta ja vanhaa sulassa sovussa

Joissakin kohteissa oli tuotu uuteen ja moderniin taloon vanha senkki, yhdessä jopa rukki! Ja yllättävää kyllä ne näyttivät hyviltä ja sopivat joukkoon ihan hyvin.





Diy ja kierrätys näkyvät

Itse tekeminen ja kierrättäminen on suosittua ja se saa näkyä asunnossa reilusti! Oman käden jäljestä saakin olla ylpeä. Persoonalliset ratkaisut ja erikoiset esineet tuovat sisustukseen särmää :)






River table, eli joki pöytä

Omia harrastuksia ja ammattia tuodaan sisustukseen

Ihmisen omat harrastukset tai ammatti saavat näkyä ja tekevät myös kodista "kodin". Seuraavat kuvat saattaisivat olla esimerkiksi veturinkuljettajan, autonasentajan tai valokuvaajan kotoa otettu ;)






Vaatehuoneet ovat palanneet asuntoihin

Jos vaatehuoneita pidettiin vielä muutama vuosi sitten vanhanaikaisina, nyt ne ovat taas muodissa vahvemmin kuin koskaan! Kun tavarat ovat järjestyksessä, ne löytää, joten jatkuvaa Konmarittamista ei tarvita tavara kaaoksen takia. Säilytysjärjestelmätkin ovat parantuneet, omat vetolaatikot saa niin kengille kuin alusvaatteillekin. Vaatehuoneet ovat tosin nykyisin kooltaan isompia, keskellä saattaa olla rahi ja seinällä koko seinän suuruinen iso peili.



Tähän päätän tämän jutun :) Kuvat puhuvat puolestaan, loppuun vielä pari muuta asiaan liittyvää... palaillaan asiaan jälleen pian! t. Kristiina. ps. jos olet ensimmäistä kertaa blogissani vierailulla, katsothan myös taaksepäin juttuja, kaikenlaista kivaa löytyy jo vuodesta 2015 alkaen, blogiarkistosta :)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailusta blogissani :) Tähän voit jättää esimerkiksi juttu toiveita tai muita terveisiä...