Translate

keskiviikko 29. elokuuta 2018

Mitä ihmiset haluavat sisustus blogilta?

Havahduin tuoreinta Kotivinkki lehteä lukiessani, että en ole aikoihin nähnyt yhtä inspiroivia kuvia kuin siinä lehdessä oli! Kuvissa oli kaikkea sievää, ihania värisävyjä, niitä juttuja oli suorastaan nautinnollista lukea. Sellaisia kuvia joita juuri huokaillen katsomme Instagramista ja sisustuslehdistä ja joihin haluamme palata uudelleenkin. En voi tänne niitä kopioda jotta en riko tekijänoikeuksia, mutta lehdessä oli esimerkiksi ihania askartelu vinkkejä luonnonmateriaaleja hyödyntäen.


Mietin miksi sellaisia ei ole omassa blogissani? Koska minulla ei ole järjestelmäkameraa, tai en osaa ottaa niin kauniita kuvia..? Niinkö? En suostu myöntämään että asia olisi ihan niinkään. No, tietenkään kotonani ei ole mitään taustakankaita tai salamavaloja, eikä edes sitä ammattimaista kameraa, mutta en usko että pelkästään rahallakaan saa kauniita kuvia. Rupikonnasta ei saa kaunista vaikka kuvan ottaisi millä kameralla! Pitää olla taito vangita kuvaan tunnelma, pitää osata yhdistää materiaaleja, kuvan pitää olla seesteinen ja yksinkertaisesti kaunis. EN OLE OIKEASTI EDES YRITTÄNYT! Olen keskittynyt viime aikoina tarjoamaan enemmän hyviä ideoita, kuin panostanut kauniisiin kuviin. Minun bloginihan ei ole askartelublogi, mutta haluan nimenomaan antaa vinkkejä edulliseen sisustamiseen, joka edellyttää jonkin verran itse tekemistä. Raakile vaiheessa materiaalit eivät ole aina kummoisia, ja koska olen tehnyt monenlaisia esineitä, ne eivät ole myöskään sopineet yhteen, niin että olisin voinut ottaa niistä harmonisia kuvia kokonaisuutena. Olen sijoittanut esineet meilläkin eri huoneisiin. Uskon että moni haluaa samaa kuin minä, ihastella ja kuolata kaiken kauniin perään :) Se ei vaadi välttämättä paljoa rahaa, eikä edes tilaa. Yksiössäkin voi tehdä kauniin asetelman vaikka ikkunalaudalle, tai kattaa herkullisen brunssi tarjottimen vaikka vuoteen päälle. On siis aika palata sisustusbloggaamisen juurille ja alkulähteille. Miettiä mitä itse haluaisin nähdä, mikä näyttää hyvältä? Visuaalisuus on puoli ruokaa!


Yksi syy, miksi en ole ottanut ns. "sisustuskuvia", on se että ne on usein keinotekoisesti tehty. Stailattu. Esineet on laitettu tarkkaan harkiten tiettyyn asentoon, sommiteltu väkisin. Se on jotenkin luonnotonta minulle, kuin valehtelua. Vaikka joku näyttäisi hyvälle, jos sellainen näky ei ole realistisesti mahdollista, koen että en halua myöskään luoda sitä vain yhtä kuvaa varten. Ruusun terälehtiä sängyn päällä ja konditorian leivosvalikoima keittiössä kuvun alla...  Ei meillä näytä oikeasti sellaiselta, miksi pitäisikään? Ehkä olen liian rehellinen realisti ja tosikko, enkä halua "huijata" lukijoita. En myöskään halua muokata kuvia kaikenmaailman sävyillä ja filttereillä loputtomiin. Mutta kun on kyse sisustuskuvista, monesti kuva joka on upea, on kaukana arki kodista. Ovathan ne upeita! Se on juuri sitä unelmaa, jota haluamme tavoitella. Mutta entä hyvä teksti? Jos juttu vilisee kirjoitusvirheitä lukeminen on hankalaa. Sisältöäkin pitää olla, jotta saa kokonaisvaltaisen elämyksen. Mielestäni kirjoitan ihan hyvin, nyt on aika saada kaikki muu, koko paketti kohdilleen! Tähän saumaan en alkanut edes yrittämään ottaa kauniita kuvia, teen sellaisen jutun sitten kun saan meille enemmän syksyistä tunnelmaa. Olohuone on vielä kokonaan esittelemättä, joten voi olla että keskityn siihen.

Miksi sinä luet sisustusblogeja? Mikä on oleellista ja tärkeintä? Mikä saa ohittamaan lukemisen, mikä ei kiinnosta? Mikä saisi sinut palaamaan yhä uudelleen jonkun tietyn blogin pariin? Mikä "räjäyttäisi pankin"? Mitä sisustusblogeista puuttuu? Kommentti osioon voit jättää omat terveisesi, postaus toiveita, vinkkejä ja katsotaan onnistunko sitten parantamaan, let me entertain you! :)

MENO VINKKI

HABITARE  -messut Helsingin messukeskuksessa: 12.9-16.9.2018!

Aion itsekin raahautua tuonne Habitareen töiden jälkeen, varmaankin heti avajaispäivänä keskiviikkona. Teen myös jutun Habitaren parhaista paloista, palataanhan asiaan! ;)

Ps. Tiedoksenne: en tee yhteistyötä Kotivinkin kanssa, enkä saa mitään "korvausta" tästä jutusta, en tuotteina saati sitten rahanakaan. Tämä on heille täysin ilmaista positiivista mainosta ja minulle ilmaista työtä, mutta koska rakastan kirjoittamista, en laske tätä edes työksi!

2 kommenttia:

  1. Mulle sisustublogit ovat ennen kaikkea viihdettä ja pakoa arjessa. Valokuvat ovat minulle isossa osassa elämystä. Skippaan pääsääntöisesti kokonaan blogit, joiden kuvat eivät miellytä silmää. Mun oma rima kuvien suhteen on myös tosi korkea, enkä koe olevani vielä lähelläkään tavoittelemaani tasoa. Mutta minä tosiaan kulutan blogeja viihtenä ja inspiskirjastona.

    VastaaPoista
  2. Hei!

    Samoilla jäljillä siis ollaan! Kauniit kuvat ovat kivoja ja kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niinhän sitä sanotaan. Se on kyllä aika lailla totta :) Aion myös yrittää nostaa rimaa kuvieni osalta, talvi ja valon väheneminen tulee tietysti asettamaan tähän oman haasteensa ;)

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta blogissani :) Tähän voit jättää esimerkiksi juttu toiveita tai muita terveisiä...