Translate

keskiviikko 15. elokuuta 2018

Kierrätä romut upeiksi sisustus esineiksi

En koskaan kyllästy pyörittelemään omia tavaroitani edestakaisin ja miettimään mitä niistä voisi tuunata! Parasta on kun ei tarvitse mennä ollenkaan kauppaan, vaan saa ilmaiseksi jotain uutta kivaa ja sisustus rahat säästyvät :) Usein tavarat joiden ajattelee olevan roskaa, ovatkin pohjia jollekin aivan ihanalle uudelle esineelle. Kierrätyskeskuksen ilmaisosasto on myös ihan mahtava aarreaitta, josta kannattaa ottaa tavaraa mukaan rohkeasti, koska monesti idea tuunaukseen syntyy vasta kotona.

Muutossa menee rikki melkein aina jotain, huolellisesta pakkaamisesta huolimatta. Tällä kertaa rikki meni rottinkisen valokuvakehyksen lasi. Ajattelin ensin että eipä sillä enää mitään tee, mutta sitten sain idean laittaa se seinälle ikäänkuin tauluksi! Löysin kaapistani valkoisen Lidlin metallisydämen, joka sopi siihen kuin nenä päähän :) Ihana maalaisromanttinen taulu! Ja ei maksanut mitään. Eli älä heitä pois kehyksiä, vaikka lasi olisi rikki ;)

Maalaisromanttista...
Puiset leikkuulaudat menevät usein piankin huonoon kuntoon, ne ovat täynnä veitsen jälkiä ja sattavat alkaa pesun takia halkeilemaan. Älä heitä roskiin! Ostin Kierrätyskeskuksesta nahkaisen ruskean vyön joka maksoi: 1€. Siitä leikkasin pari pätkää ja laitoin kiinni niittipyssyllä päihin. Näin syntyi tarjotin. Eikä haittaa vaikka laudassa olisi paljonkin käytön jälkiä, aina vaan parempi, siitä tulee sellainen rustiikkinen ja rosoinen tyyli.



Kaupassa tämä olisi kallis!
Vaikka tässä jutussa taulu jo onkin, en malta silti esitellä kuinka toinen idea tauluun syntyi Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta löytämästäni taulupohjasta ja lasten paidasta. Niistä sain helposti aikaiseksi merihenkisen taulun pingottamalla kankaan tauluun ja kiinnittämällä niittipyssyllä. Se pääsi mukaan "merimuseooni", eli olohuoneen lipaston päälle johon olen keräillyt kaikenlaista meriaiheista tavaraa. Eikä tarvitse olla huolissaan että vein kivan paidan joltain lapsi poloiselta, tuon paidan hihat ja helma olivat ihan pinttyneet ja rispaantuneet, pesin paidan tietysti, mutta ei olisi enää ollut tarpeeksi siisti kouluun :)

Roskaa..? Ei, vaan taulu!


Eikä kahta ilman kolmatta! ;) Onko sinulla yksinäisiä lautasia jotka ovat eksyneet kaappiisi jostain, tai jääneet jostakin astiastosta ainoana jäljelle kun muut osat ovat aikojen saatossa rikkoutuneet? Siihen voi kirjoittaa jonkun kivan tekstin posliinitussilla ja tehdä siitä seinälautasen. Myös pieni sisustustarra sopii lautasen keskelle hyvin. Kirjain -tarroja ja numeroitakin myydään kaupoissa, eikä tule kalliiksi! Kiinnityksen voi taitella rautalangasta tai juuttinarusta ja liimata kuumaliimalla, tai jos laittaa lautasen esimerkiksi Ikean tauluhyllylle, ei kiinnitystä tarvitse laisinkaan.


Parasta näissä esineissä on se, että ne ovat uniikkeja. Kaupasta ei taatusti löydy samanlaisia! Eli rohkeasti miettimään mitä voisit tehdä "romuistasi", ennenkuin roskis kutsuu... tämä on kierrätystä parhaimmillaan! Pahoittelen pitkäksi venähtänyttä blogitaukoa, en tehnyt näitä niin kauaa, :) on vain ollut sellainen suvanto vaihe, fiilis ettei ole syksy vielä, enkä halua ostaa mitään syys uutuuksia muutenkaan turhaa, kun en mitään tarvitse. Paitsi sohvapöydän, jota en vain meinaa löytää vaikka kuinka etsin.. :/ Palataan asiaan, jahka syys fiilis tulee, tai saan haluamani pöydän jostain.. 

2 kommenttia:

  1. Tosi kiva tuo tarjotin!Hyvä oivallus.olen itsekin tykännyt laittaa vanhoja vöitä vetimiksi ym. Niitä ja muita juttuja löytyy lumiemmi blogistani😊

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta blogissani :) Tähän voit jättää esimerkiksi juttu toiveita tai muita terveisiä...