Translate

torstai 2. elokuuta 2018

Etuoven vuoden koti kilpailu

Ajattelin vinkata teille uudesta kilpailusta, jonka järjestää Etuovi.fi asuntosivusto. Kuvakilpailu käydään Instagramissa, jokainen siis osallistuu omalla Instagram tilillään julkaisemallaan kuvalla, johon tulee liittää tunnus: #vuodenkoti. Ajattelin osallistua, koska rakastan haasteita! Tuskin pääsen mihinkään kilpailussa, mutta yrittänyttä ei laiteta ;) Kilpailussa ei ole määritelty mistä huoneesta tai aiheesta kuva pitää ottaa, eli voit kuvata vaikka vain pelkän asetelman esimerkiksi, mutta sen pitää olla itse ottamasi kuva kotoasi, jossa on persoonallisuutta ja kauneutta. En ihan ymmärtänyt sääntöjä, kun siinä luki että laita kuva / kuvia, ja kuitenkin että kisaan voi osallistua vain kerran. Kumoaako uusi laittamasi kuva aina edellisen vai? Vai tarkoitetaanko tuolla että kuva, jossa on samassa ruudussa vaikka 4 pientä kuvaa, muodostaen yhden ison kuvan, lasketaan yhdeksi kuvaksi? Ota näistä selvää..  Ihmisillä on niin upeita koteja, ( joihin on valitettavasti pistetty rahaa ) että tuntuu vain niin masentavalta jo etukäteen osallistua, vaikka eihän sitä tiedä mitä tuomarit kulloinkin hakevat. Kamalan vaikeaa vain yrittää saada niin hyvä kuva jostain, vain yksi kuva, jolla kehtaisi osallistua. Siinä pitäisi olla jotain ihan erityistä, jotta erottuu massasta, mutta samalla sen pitäisi olla trendikäs ja kaunis. Kisassa on tietenkin palkintoja, mutta en ole niistä kiinnostunut, vaan enemmänkin saamaan blogiani enemmän ihmisten tietoisuuteen. Kisa on siis käynnissä, siihen voi osallistua enää 15.8 asti, eli kiirettä pitää! Kaikki ihmiset voivat osallistua, ei tarvitse olla bloggaaja! Huom: Instagram tilin jolla osallistut pitää olla julkinen. Raati valitsee ensin kolme kuvaa, jotka menevät jatkoon, joista yleisö sitten valitsee voittajan. Osallistuin nyt sitten tällä kuvalla, joka löytyy omalta Instagram sivultani: kristiinajohannah, meni syteen tai saveen. Olisin halunnut laittaa jonkin laajemman kuvan asunnosta, mutta en ole vielä tyytyväinen kokonaisuuteen, niin rajasin pois aika paljon kuvasta. Minulla on I love my home blogin omakin Instagram tili, on ollut jo jonkin aikaa, mutta en ole maininnut sitä täällä tai lisännyt linkkiä blogiini, koska olen laiska päivittämään sinne mitään.Tuntuu jotenkin tyhmältä laittaa sinne samat kuvat mitkä ovat blogissakin... siksipä tililläni ei ole juurikaan vielä seuraajia. Täytyy ehkä aktivoitua jatkossa :)


Muistakaahan osallistua! Ja minuakin saa äänestää jos selviydyn jatkoon, mutta ei tarvitse pelätä! ;) Olen ollut aika laiska bloggaaja viime aikoina, onneksi olette lukeneet vanhoja juttujani, kiitos siitä! Tulossa kodikasta syys-sisustusta ja hyviä tuunaus vinkkejä, eli kuinka vanhoja tavaroita voi upeasti uudistaa ja saada ilmaisia uusia yksityiskohtia kotiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailusta blogissani :) Tähän voit jättää esimerkiksi juttu toiveita tai muita terveisiä...