Joskus tulee ostettua joku esine luullen että se on aivan ihana, ja hyvä ostos, mutta todellisuus osoittautuukin joksikin ihan muuksi. Täytyy sanoa että vaikka olenkin esteetikko ja nautin kaikesta kauniista ja tyylikkäästä, kyllä mukavuus menee silti yleensä kaiken muun edelle. Kaikkein varhaisin huono sisustus muistoni tulee lapsuudesta, jolloin vanhempani olivat ostaneet meille ruokapöydän tuolit, joissa oli todella inhottava istua. Sarjan nimeä tai valmistajaa en tiedä, mutta istuinosa oli sellaista rottinkiverkkoa. Koska istuin niissä usein yöpaidassa, tai ainakin ilman pitkiä housuja, muistan aina miten inhottavasti iho painui reikiin, ja kun nousi ylös, oli reisissä reikäkuvio! :) Lisäksi verkko venyi istuin kohdasta ja ratkesi ajan mittaan, eli muistan heidän uusineenkin ainakin pari tuolia vuosien varrella. Enää niitä ei ole ollut jäljellä moniin vuosiin, mutta tällaiset ne olivat silloin:
Omia tuoreempia sisustusmokiani on useampia, mm. pari pussilakanasettiä on tullut ostettua, joita en tykkää käyttää, kun ne tuntuvat myös niin inhottavilta iholla. Toinen setti on Ellokselta ja toinen Citymarketista ostettu. Molemmissa on se vika että vaikka ne ovat 100% puuvillaa, ja olen pessyt ne jo useamman kerran, kangas on silti karkeaa! Huuhteluaineen määrän lisääminen ei auta. En tiedä pehmenevätkö ne ajanmittaan, mutta tässä tapauksessa aikakaan ei auta kun en niitä pysty kertakaikkiaan käyttämään. Yäk! Mukavuus on tärkeää makuuhuoneessa, mikään ei saa häiritä unta.
Yksi kategoria missä olen mennyt vikaan myös pari kertaa on tuoksukynttilät. Vaikka kaupassa joku tuoksu olisi ihan ok, niin kotona kun kynttilässä on tuli, haju saattaa olla liian hallitseva.
Sitten mattoon, joka tuntuu ihanan pehmeältä jalkojen alla, mutta paljastui varsinaiseksi roskamagneetiksi. Nimittäin pitkänukkainen matto jonka ostin taannoin Ikeasta. Se olisi pitänyt imuroida joka toinen päivä, ja meillä ei edes ole lemmikkejä, miten karvainen se sitten olisikin ollut!
Hävitin maton siinä vaiheessa kun siihen takertui paljon hiuksia, joita en saanut imuroimalla irti. Ne olivat niin tiukasti kietoutuneet karvojen lomaan kiinni. Kun on pitkä tukka hiuksia vaan lähtee...
Olen suosinut viime aikoina matalanukkaisia mattoja, tai kudottuja mattoja. Ei enää noita ikinä!
Eli yhteenvetona voidaan todeta että mukavuus ja esineiden "tuntuma" ovat minulle ratkaisevia kriteereitä. Olen haaveillut lasisesta ruokapöydästä ja sohvapöydästä, mutta voin kuvitella jo niidenkin olevan virheitä, koska juomalasit ja aterimet varmasti kilisevät ikävästi pöytään, ja miten inhottavaa on pitää kyynärpäätä kylmällä lasipinnalla..... vai syövätkö kaikki niin sivistyneesti ettei muka tuollaista ongelmaa pitäisi koskaan tulla...? Ehkä kuitenkin valitsen lämpimän puun.
Viimeisin "moka", joka johtui kyllä valmistajasta oli Elloksen epäsymmetriset peuranpäät, joista kerroinkin jo aiemmassa postauksessani. Onneksi sain ne palautettua, eikä tullut rahallista tappiota.
Kaikkea ei aina tiedä ennenkuin kokeilee, lisäksi oma tyyli löytyy ajanmittaan. Ja täytyy käyttää myös järkeään ja ajatella tuotteen käytettävyyttä ja soveltuvuutta nimenomaan itselle, vaikka se olisi kuinka "muotia". Lapset ja lemmikit rajoittavat aika paljon, mutta myös esim. elämäntavat. Jos on kiireinen, ei ole aikaa imuroida koko ajan, ja asunnon pitää olla helppohoitoinen ja selkeä.
Moni on voinut saada tänäkin jouluna lahjoja, jotka eivät ole menneet ihan putkeen. Muistakaa käyttää luovuutta, ehkä peli ei ole menetetty! Tietysti joskus on pakko myöntää että tämä jää nyt kyllä kaapin pohjalle, mutta kuka on kieltänyt esim. käyttämästä mukia kukkaruukkuna, keväällä multaa ja siemen siihen, niin sinulla on persoonallinen söpö yksityiskohta ikkunalaudalla. Tai torkkupeitto joka ei ole lempiväriäsi. Dylonin väripatruuna käyttöön, niin kohta sohvaasi koristaa vaikka tyylikäs tumman mariinin sininen viltti! Mokia voi tehdä pieniä tai isoja, onneksi minun mokani ovat olleet pieniä!
Translate
maanantai 26. joulukuuta 2016
torstai 22. joulukuuta 2016
Unelmien joulupöytä
Kaikilla on varmasti kiire tässä vaiheessa saada kaikki jouluvalmistelut tehtyä. Inhoan sanontaa"jouluvalmistelut", koska eihän jouluun oikeasti pitäisi joutua valmistautumaan, tulee se sieltä halusit tai et :) Jos kuitenkin ehdit vilkaista blogimaailmaakin touhujesi keskellä, tässä hieman meidän joulua ja pari ideaa joulupöytään. Löysin tämän vuoden kattaukseeni viimeinkin kirppikseltä upean ja pitkään himoitsemani pöytäliinan, joka antaa täydellisen pohjan kauniiseen juhlapöytään. Tänä vuonna 2016, tein joulukattaukseni Ikean rustiikkiselle lankku -kuvioiselle liinalle! Maksoin 7€, 2 metrin palasta, en tiedä mitä se Ikeassa on maksanut, mutta oli mielestäni ihan edullinen. Jouluun yhdistetään miltei aina punainen väri, muodossa tai toisessa, minulla sen tuovat punaiset kynttilät. Kynttilöitä pitää olla, ne ovat niin tärkeä tunnelman luoja! Musta on tämän joulun mielipiteitä jakava trendiväri, sekin minulla on pöydässä mukana mm. servettien ja astioiden muodossa. Kun kaikki ei ole mustaa, kokonaisuus ei mene liian synkäksi. Servetit Pirkka K-Supermarket 3,90€.
Viinilasit ovat olleet myös tänä talvena suosittuja kynttilän alustoja ja pienois joulumaailmojen "koteja", minä otin cocktail lasit uuteen käyttöön kun ei niistä mitään tule yleensä juotua. En uskaltaisi laittaa tuikkukynttilää suoraan lasiin, tai kuten olen nähnyt muiden tekevän, nurin päin kännetyn lasin pohjalle, koska kynttilän metallivuoka kuumenee varmasti kovasti. Syömme toki aattona pitkään ja hartaasti, mutta sen enempää en aio kynttilöitä jatkossa näissä laseissa polttaa, mutta jos niistä joku pieni noro ehtii valua, en usko että se haittaa. Led kynttilät käyvät tietysti...
Koristeeksi laitoin vain sinne tänne muutaman kävyn, koska niinkuin tiedätte, joulupöytä notkuu herkkuja, ja ne vievät paljon tilaa pöydän pinta-alasta. Ja ruokahan se on se pääasia, ainakin minulle! Hyasintti on kuitenkin mukana muodikkaasti lasipurkissa, onneksi kukaan meistä ei ole allerginen. Mustikanvarvut toimivat hyvin somisteena.
Olisin halunnut tehdä kattauksen käyttäen punaisia Taika astioita joita aloin viime jouluna kerätä, mutta en ole vielä saanut hankittua ruokalautasia enkä leipälautasia. Ne ovat niin kalliita... en tiedä saanko ensi jouluunkaan mennessä koko settiä. Käytin siis samaa hyväksi todettua Ikean astiastoa lautasten osalta, ja tarjoiluastioissa sen sijaan mustaa geometrisesti muotoiltua sarjaa, jonka nimeä en tiedä. Näitä on kaikki Kierrätyskeskukset ja kirpputorit täynnä ja hinta on ihan pari euroa kappaleelta. Alunperin noita on kai myyty 90 -luvulla... ja ne ei siis ole mitään Arabiaa tai Iittalaa, mutta näyttävät yllättävän hyvältä muotoilunsa ja trendikkään värinsä ansiosta! Sarjassa on myös lautaset, aion ostaa ne heti kun tulee vastaan, ja muitakin osia tyttäreni tulevaa kotia varten. Hän pitää mustasta!
Kaunis joulupöytä tuli, ainakin minun makuuni. Kyllä tuossa kelpaa istuskella! Täten vetäydyn pienelle Blogitauolle, ja toivotan kaikille satunnaisille ja vakituisille lukijoilleni yhtälailla tasapuolisesti Oikein Hyvää Joulua ja nauttikaa kodin lämmöstä, vapaapäivistä ja perheenjäsenten seurasta, olivat he sitten ihmisiä tai vaikka koiria :) T.Kristiina

torstai 15. joulukuuta 2016
Mihin persoonallisuus ja värit ovat kadonneet sisustamisesta?
Haluan kirjoittaa nyt aiheesta, joka ainakin itseäni on alkanut jo ärsyttää Blogeja ja Facebook ryhmiä seuranneena. Nimittäin kuvat kodeista, tuunausprojekteista, askarteluista ja kirppis"löydöistä", ovat kuin toistensa kopioita! Harvoin näkee jotain joukosta poikkeavaa, tai ajattelee, ihana erilainen idea! Ei voi olla mahdollista että kaikkien lempivärit ovat ihan samat: valkoinen, harmaa ja musta! Harvoin näkee enää kuvia värikkäistä kodeista, tai esim. perinteisistä puun värisistä huonekaluista, kun kaikki pitää vetää heti kalkkimaalilla valkoiseksi. Tietysti tyylit kopiodaan monesti mm. ulkomaalaisten sisustuslehtien sivuilta, ja suuntaus on ollut samankaltainen jo pitkään. Vai eivätkö Suomalaiset osaa, tai uskalla käyttää värejä? En tarkoita että oranssi sohva tai vihreä kirjahylly olisi minunkaan unelmani, mutta esimerkiksi punainen hyllykkö olisi tosi makea Coca Cola tavaroideni alustaksi :)
Väriä voi tuoda asuntoon esimerkiksi asetelman kautta kuten tässä, muuttamatta pysyviä pintoja tai koko huonetta..
Myös kaikki kuviot ja printit ovat kadoksissa, varsinkin kukkakuviot vaikuttavat olevan out. Muistan jo teini-ikäisenä ihastelleeni Helsingin reissulla Esplanadin ikkunassa Laura Ashleyn tuotteita, tyynyjä, tapetteja ja pöytälamppuja, nyt tuntuu että kukaan ei ihaile tuota herkkää ja romanttista tyyliä enää.... tosin Laura Ashleyn nettisivut tutkineena totesin että eipä siellä paljon kukkakuosia ja vaaleanpunaista olekaan, vaan hekin ovat siirtyneet samaan neutraaliin ja värittömään aikakauteen.
Toissapäivänä oli Hidasta Elämää ( Facebook ryhmän ) sivulla sisustustoimittaja Elina Jaakkolan Blogipostaus samasta aiheesta, värit ovat kadonneet niin ihmisten vaatteista kuin sisustuksestakin. Näin pimeänä kaamosaikana värejä voisi hänen mukaansa käyttää enemmän tuomaan energiaa ja iloisuutta. Olen samaa mieltä! Pitäisi hankkia joku ihanan pirteä sitruunan keltainen tai vaikka vihreä esine, ei koko huushollia täydy tehdä sirkusteltaksi, mutta pienikin väripilkku piristää! Tässä pirteät tuolit ja lamppu...
Luulisi että bongasin idean hänen jutustaan ja matkin sitä, mutta tämä juttu on ihan oma "purkautumiseni" ja oli osittain jo kirjoitettu, kun hän julkaisi tuon tekstin. Ajattelin vain että onpa hassu sattuma, joku muukin on pohtinut samoja juttuja ihan samaan aikaan! Kun osaa yhditellä värejä ja tyylejä, lopputulos voi olla silti tyylikäs ja rauhallinen. Seuraavassa kuvassa värikäs matto kokoaa istuinryhmän nätiksi kokonaisuudeksi, ja sitä seuraavassa on taas boheemi mutta lämminhenkinen olohuone, jossa ainakin minä viihtyisin! ( Kuva on muuten outo, aivan kuin se olisi otettu Big Benin kellotornin sisältä...) mutta siellä tuskin kukaan asuu, joku samankaltainen paikka tämä on :O
Julkisissa tiloissa värien käyttö on usein rohkeampaa. Tässä baaritiskin taakse toteutettu tehosteseinä:
Sitten toiseen aiheeseen jonka olen huomannut viime aikoina, tavaroiden merkkitietoisuus ja arvostus on noussut mielestäni jopa liian suuriin korkeuksiin. Kaiken pitää olla Arabiaa, Iittalaa tai Riviera Maisonia ollakseen "minkään arvoisia". Tietysti laatu on ymmärrettävä asia, että astia kestää pesukoneessa, ei naarmuunnu, ym, mutta entä tunnearvo, ilo uudesta ihanasta esineestä vaikka se on ollut edullinen, eikä ole "aito"?! Huutokauppakeisarikin katsoo ostotilanteessa usein pöytää ja toteaa, "pari Arabian kannua ja loput onkin romua...." Kuten kerroin aiemmin, Iittalan Taika -sarjakin valmistetaan Thaimaassa, että se siitä Suomalaisuudesta..mikä nyt sitten on kellekin romua.
Tämän "merkkihysterian" olen huomannut myös nettikirppiksillä, sekä muilla kirppiksillä, tavallinen tavara ei tahdo mennä kaupaksi millään hinnalla. Roskalava ryhmissä annetaan ilmaiseksi ihan hyvää tavaraa, kun ihmiset vaan haluaa uutta eivätkä saa myytyä vanhoja edes halvalla. Ihmettelen tätä koska kuitenkin olemme edelleen taantumassa ja ihmisiä on paljon työttömänä. Vielä muutama vuosi sitten kaikenlainen tavara liikkui paremmin. Niin kai se on että ne joilla on varaa ostaa merkkitavaraa eivät katso hintaa, ja todella vähävaraiset taas suosivat roskalava ryhmiä. Olen siis väliinputoaja kun yritän myydä käytettyä, siistiä ja kivaa, mutta ei merkkitavaraa. Luulisi kelpaavan monelle, mutta ei.
Pitäisi antaa ilmaiseksi..!? Ei käy, olen kuitenkin maksanut niistä. Tavaraa on vain liikaa... siis sitä tavallista tavaraa. Virossa ei paljoa kirpputoreja edes ole, olen järkeillyt sen niin että kun siellä on pienet palkat, kaikki käytetään niin loppuun ettei myyntiin enää liikene tavaraa, ja ns. uusrikkaat taas eivät voisi kirpputoreista vähempää välittää, eiväthän he tarvitse niistä tulevia roposia mihinkään.
Ehkä tämä juttu avarsi vähän mieltä ja muistikuvia siitä että värejäkin on olemassa ja niitä saa ja kannattaa käyttää, eikä aina ajatella niin mustavalkoisesti! Hah, sainhan pienen vitsinkin tähän loppuun :)
Väriä voi tuoda asuntoon esimerkiksi asetelman kautta kuten tässä, muuttamatta pysyviä pintoja tai koko huonetta..
Myös kaikki kuviot ja printit ovat kadoksissa, varsinkin kukkakuviot vaikuttavat olevan out. Muistan jo teini-ikäisenä ihastelleeni Helsingin reissulla Esplanadin ikkunassa Laura Ashleyn tuotteita, tyynyjä, tapetteja ja pöytälamppuja, nyt tuntuu että kukaan ei ihaile tuota herkkää ja romanttista tyyliä enää.... tosin Laura Ashleyn nettisivut tutkineena totesin että eipä siellä paljon kukkakuosia ja vaaleanpunaista olekaan, vaan hekin ovat siirtyneet samaan neutraaliin ja värittömään aikakauteen.
Laura Ashley, in vai out..? |
Luulisi että bongasin idean hänen jutustaan ja matkin sitä, mutta tämä juttu on ihan oma "purkautumiseni" ja oli osittain jo kirjoitettu, kun hän julkaisi tuon tekstin. Ajattelin vain että onpa hassu sattuma, joku muukin on pohtinut samoja juttuja ihan samaan aikaan! Kun osaa yhditellä värejä ja tyylejä, lopputulos voi olla silti tyylikäs ja rauhallinen. Seuraavassa kuvassa värikäs matto kokoaa istuinryhmän nätiksi kokonaisuudeksi, ja sitä seuraavassa on taas boheemi mutta lämminhenkinen olohuone, jossa ainakin minä viihtyisin! ( Kuva on muuten outo, aivan kuin se olisi otettu Big Benin kellotornin sisältä...) mutta siellä tuskin kukaan asuu, joku samankaltainen paikka tämä on :O
Sitten toiseen aiheeseen jonka olen huomannut viime aikoina, tavaroiden merkkitietoisuus ja arvostus on noussut mielestäni jopa liian suuriin korkeuksiin. Kaiken pitää olla Arabiaa, Iittalaa tai Riviera Maisonia ollakseen "minkään arvoisia". Tietysti laatu on ymmärrettävä asia, että astia kestää pesukoneessa, ei naarmuunnu, ym, mutta entä tunnearvo, ilo uudesta ihanasta esineestä vaikka se on ollut edullinen, eikä ole "aito"?! Huutokauppakeisarikin katsoo ostotilanteessa usein pöytää ja toteaa, "pari Arabian kannua ja loput onkin romua...." Kuten kerroin aiemmin, Iittalan Taika -sarjakin valmistetaan Thaimaassa, että se siitä Suomalaisuudesta..mikä nyt sitten on kellekin romua.
Tämän "merkkihysterian" olen huomannut myös nettikirppiksillä, sekä muilla kirppiksillä, tavallinen tavara ei tahdo mennä kaupaksi millään hinnalla. Roskalava ryhmissä annetaan ilmaiseksi ihan hyvää tavaraa, kun ihmiset vaan haluaa uutta eivätkä saa myytyä vanhoja edes halvalla. Ihmettelen tätä koska kuitenkin olemme edelleen taantumassa ja ihmisiä on paljon työttömänä. Vielä muutama vuosi sitten kaikenlainen tavara liikkui paremmin. Niin kai se on että ne joilla on varaa ostaa merkkitavaraa eivät katso hintaa, ja todella vähävaraiset taas suosivat roskalava ryhmiä. Olen siis väliinputoaja kun yritän myydä käytettyä, siistiä ja kivaa, mutta ei merkkitavaraa. Luulisi kelpaavan monelle, mutta ei.
Pitäisi antaa ilmaiseksi..!? Ei käy, olen kuitenkin maksanut niistä. Tavaraa on vain liikaa... siis sitä tavallista tavaraa. Virossa ei paljoa kirpputoreja edes ole, olen järkeillyt sen niin että kun siellä on pienet palkat, kaikki käytetään niin loppuun ettei myyntiin enää liikene tavaraa, ja ns. uusrikkaat taas eivät voisi kirpputoreista vähempää välittää, eiväthän he tarvitse niistä tulevia roposia mihinkään.
Ehkä tämä juttu avarsi vähän mieltä ja muistikuvia siitä että värejäkin on olemassa ja niitä saa ja kannattaa käyttää, eikä aina ajatella niin mustavalkoisesti! Hah, sainhan pienen vitsinkin tähän loppuun :)
keskiviikko 7. joulukuuta 2016
DIY soodakoristeet joulukuuseen
Minäkin innostuin tekemään noita soodakoristeita, kun ohje oli helppo, ja ainekset edullisia. Meillä on valkoinen kestokuusi josta tykkään, mutta ei oikein mitään kivoja koristeita. Löysin Tiger myymälästä aivan ihanan piparkakkumuotin, joka maksoi vain 1€. Tein sillä "lumihiutaleita" massasta. Ohje on tässä:
Soodakoristeet:
1dl maissitärkkelystä
2dl soodaa
1,25dl vettä
Kaikki kattilaan ja kuumennetaan miedolla lämmöllä, sekoita kunnes muuttuu puuromaiseksi, jos haluat värjätä taikinaa, tiputa joukkoon pisara haluamaasi elintarvikeväriä. Siirrä kulhoon ja anna jäähtyä, laita päälle kostea liina. Kauli 0,5cm paksuiseksi levyksi. Ei kannata kaulita ohuemmaksi, koska silloin kuivuessaan piparit saattavat halkeilla. Pillillä saa hyvin tehtyä reiän. Koristele helmin, kuvioimalla, kimalteilla ym. Anna kuivua yön yli, ja ripusta kauniilla nauhalla kuuseen.
Itse en värjännyt koristeita millään, koska haluan pitää kuusen värimaailman lumisen huurteisena, valkoisen ja hopean sävyissä. Makunsa kullakin, vanhempani varmaan sanoisivat että: "eihän tuo ole mistään kotoisin"... :) Mutta muistan aina lapsena ratkiriemukkaan kuusemme, jossa oli oikea koristeiden ja värien sekamelska, silloin ajattelin että itse ainakin haluan tyylikkään ja pelkistetymmän kuusen. Amerikassa kaikki on suurempaa, siellä taas käytetään vielä enemmän nauhoja ja palloja, niin että itse kuusta hädin tuskin näkyy alta! Ensin tuntui että seos on vain ohutta liisteriä eikä mitään tapahdu, mutta sitten massa jämähti, ilmeisesti kun maissitärkkelys kypsyi. Olen kuullut että monella on koristeet halkeilleet, mutta minulla massa pysyi kyllä hyvin kasassa sekä muovailuvaiheessa, että kuivaneena. Tässä kuvia projektista:
Onnistui hyvin, annoin pari joululahjaksikin. Soodakoristeet kannattaa pakata varoen laakeaan rasiaan, talouspaperikerrosten väliin, ja välttää painoa niiden päällä, jotta niistä on iloa tulevinakin jouluina.
Tein kuviota tähden pintaan itämaistyyppisellä tuikkukipolla rullaamalla. Kuviointiin voi käyttää mitä keksii, pinta on eläväisempi heti kun sitä jotenkin muokkaa. On kai kuviointiin myynnissä ihan jotain valmiitakin "kaulimia", mutta tämä oli nyt eka kokeilu. Tulen tekemään näitä kyllä uudelleenkin! :)

sunnuntai 4. joulukuuta 2016
Winter wonderland asetelma
"Jouluasetelma", ei oikein kuvaa minun versiotani siitä, koska sanasta "joulu" tulee useimmille yleensä mieleen punainen väri, joulukukat ja kävyt. No, on minunkin asetelmassani pari käpyä, mutta olen päivittänyt ne tähän päivään. Halusin tehdä satumaisen asetelman, joka on kuin pala talvista maisemaa. Kaikki sen elementit ovat valkoisia, kuin lunta! Niinpä nimeksikin sopii Winter Wonderland. Kun ulkoa lumi hävisi, toin talven sisälle :) Tämän asetelman osia olisi voinut, ja voi tietysti edelleen käyttää osana kattausta. Koska olen spray -maalien ahkera käyttäjä, ostin tätä varten kolmannen värin, eli mattavalkoisen. Motonetin kassat varmaan luulee mun tehtailevan jotain graffiteja alikulkutunneleihin, olin jo varautunut selittämään, " joo en tee graffiteja, eikä mulla ole kolmea eriväristä autoa, vaan sisustusblogi"... :) Tiedän että tuollekin maalille tulee myös jatkokäyttöä, eli jatkossakin teen varmasti jotakin valkoista.
Materiaalit ovat tässä: Metsää edustaa: mustikanvarvut, kaunis oksa ja kävyt. Lunta kuvastaa: valkoinen kynttilähiekka, pallonmuotoinen valkoinen kynttilä lumipalloksi. Alusta on hopean värinen tarjotin.
Halusin tehdä jotain erilaista ja omaperäistä. Ja tuttuun takuuvarmaan tyyliini, ainekset eivät maksa paljoa, suurin osa on ilmaista, metsästä poimittavaa, kynttilä maksoi: 2,45 € ja spraymaali: 5,95€. Tarjotin ja kynttilähiekka minulla oli ennestään. Kun ensilumi satoi tänne eteläänkin, muistin taas miksi myös rakastan lunta. Ulkona on paljon valoisampaa kun on lunta, ja sydäntalvella puut ja pensaat ovat välillä niin kauniita kun niiden oksilla on paksu kerros puhdasta lunta. Lisäksi pakkanen tuntuu jopa lämpöisemmältä kuin plus -asteet, koska ilma on silloin kuivaa, eikä kylmän kosteaa.
Joulukoristeet ja kuusen hain kellarista eilen. Vielä kun saisi ne paikoilleen! Meidän kuusi on myös valkoinen, kestokuusi. Hankin sen viime jouluksi. Oikea kuusi on tietysti ihanin, mutta olen ollut pettynyt niinä vuosina kun sellaisen olemme ostaneet, pihkan tuoksua ei ole ollut yhtään, kuuset ovat olleet ihan hajuttomia joka kerta. Pitäisi saada kuusi omasta metsästä tuoreena.
Tällainen talviasetelma koristaa nyt meidän pöytää, voi olla etten ehdikään nyt tehdä vähään aikaan postausta, katsotaan. Ainakin tuossa silmä lepää...!

Lunta on "satanut" oikein kasoittain! |
Tällainen talviasetelma koristaa nyt meidän pöytää, voi olla etten ehdikään nyt tehdä vähään aikaan postausta, katsotaan. Ainakin tuossa silmä lepää...!
maanantai 28. marraskuuta 2016
Sisustuslahjavinkit alle 20 eurolla
Teema vati musta 16 cm 16,95€ Prisma |
Paratiisi kahvimuki 19,50€ Prisma |
Valokuva verho 19,99€ kpl H&M Home |
Seepra "talja" 70cm x 110 cm Jotex 19,90€. |
Musta puupenkki Prisma House 19,95€ |
Kultakeramiikka Kelo tarjotin 35cm 19,90€ |
Ihania tavaroita, ainut ongelma vaan on että haluaisin ne kaikki itse, vaikka tarkoitus oli etsiä lahjoja muille! :) Tuolle puupenkille keksisin heti sopivia paikkoja, sängyn päädyssä, saunan pukuhuoneessa, olohuoneessa sivu"pöytänä" päälle pari kirjaa ym, Itse tehdyt lahjat tulevat joskus miltei ilmaiseksi, ja niitäkin aion tehdä tänä vuonna, koska en saa yhtään veronpalautuksia. Lisäksi perinteisiin on kuulunut jo monena vuonna aattoaamun retki Prismaan ja Citymarketiin, koska olen huomannut että kaikki joulusuklaat ovat olleet silloin alennettu -50%. Viime vuonna ostin myös tyttärelle hajuvesi -lahjapakkauksen puoleen hintaan! Eli kannattaa odottaa, ja nousta reippaasti asioille viime tunteina.
Sokerina pohjalla, pari huippuhalpaa vinkkiä, jos käytössä on vain muutama kolikko:
Ihania ja trendikkäitä, monikäyttöisiä lahjoja, jotka sopivat moneen kotiin:
Leivontaan tai hedelmille teräskulho Tokmanni 5,99€ |
Kylpypyyhe 70 x 140cm Ikea 7,95€ |
Jysk 1,50€ / kpl |
Itse nautin jouluna punaviinistä ja suklaasta, nekin ovat aina hyvä vaihtoehto. Ja koska joulun jälkeen alkavat ALE :t, lahjakortit ovat ihan mainioita, esim. Outlet myymälästä saa niiden avulla vielä enemmän irti! Huom! En ole tehnyt hintavertailua tavaroista, eli esim. Teema vadin voi saada jostain vieläkin halvemmalla, mutta idea oli että kaikki ovat kuitenkin alle sen 20€.
Mukavaa joulun alusaikaa, ei oteta liikaa stressiä, kyllä se joulu tulee vaikka sitä ei "tekisikään"! :)
torstai 24. marraskuuta 2016
DIY lahjapakettikortit kierrätysmateriaaleista
Olen ihminen, jolle lahjojen antaminen merkitsee melkein enemmän kuin niiden saaminen. On ihana nähdä ilahtuneita ilmeitä, ja vaikka lahjat eivät olisi rahallisesti arvokkaita, ne voivat olla saajalleen tosi mieleisiä! Yksi osa lahjojen ulkonäköä, avaamista ja koko kokemusta, ovat kauniit kääreet ja pakettikortit. Niinpä askartelin söpöjä ja persoonallisia pakettikortteja kierrätysmateriaaleista.
Käytin mallina kahta sydämen muotoista piparkakkumuottia, ja materiaaleina ruskeaa kartonkia sekä vanhoja ranskan ja englanninkielisiä kirjoja. Tähän käyvät tietysti myös Suomalaiset kirjat, mutta mielestäni esim. ranska näyttää vaan tyylikkäämmältä. Hassua on, etten osaa ranskaa niin hyvin että osaisin edes lukea mitä sydämissä lukee, mutta onneksi eivät osaa lahjojen saajatkaan :) Tiedän nyt ainakin onneksi että kirja ei ole eroottinen, eikä mikään kauhutarina myöskään! Toisaalta eroottinen olisikin ollut hauska ;) Jos ihmettelette enkö tiedä itse mitä kirjoja minulla kotona hyllyssä on, se johtuu siitä että kirjat eivät ole omiani alunperin, vaan otin ne Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta. Kirjoja on siellä ( Nihtisillan ) myymälässä hyllykaupalla, eivätkä ne oikein tunnu liikkuvan kovin hyvin. Näin mm. tietokirjoja, Nora Robertsin kirjoja, kotimaisia romaaneja, oppikirjoja, ym.. eli himolukijalle kyllä oikea aarreaitta! Yritin valita nämä niin etten "vienyt" hyvää ja mielenkiintoista kirjaa pelkkään askarteluun, vaan vähemmän kiinnostavia, tuntemattomampien kirjailijoiden teoksia.
Suloisia pakettikortteja, persoonallinen lisä lahjaan kaupan valmiiden tarrojen ja korttien vaihtoehdoksi. Väkersin nämä n. 15 minuutissa, eli ei ole iso operaatio. Tykkään!

Reiän nauhalle, saa tehtyä hyvin rei`ittäjällä. Mahtaakohan siinä muuten olla Suomen kielen ranskalaisin sana? Heittomerkkejähän ei meillä juurikaan käytetä. Pahvin alkuperää ette kyllä arvaa... leikkasin sydämet nimittäin pakaste pizzojen laatikoista! Pahvi on niissä juuri sopivaa, ei liian paksua, ja värimaailma on sopiva, harmaan ja ruskean eri sävyjä. Taustapuolelle liimasin vain tavallista valkoista paperia, peittämään värikkäät pizzojen kuvat. Pakettikortit siis tein täysin ilmaisista raaka-aineista, lahjapaperi on Tiger myymälästä 2€, kuten myös pitsinauha 2€.
Näitä voi laittaa myös joulukuuseen koristeeksi, kun laittaa reiän keskelle. Kuusenkoristeitakin aion tehdä, olen innoissani soodakoristeista, koska raaka-aineet ovat niin edullisia, ne ovat helppoja tehdä ja lopputulos on kaunis! Mitä lähemmäksi joulua mennään, alkavat työkiireetkin jo helpottaa, ja jos saan viikon loman jota olen hakenut ja toivonut, ehdin levätä ja tehdä kaikenlaista loman aikanakin.
Ja edelleen olen sitä mieltä että, I love my Home!

sunnuntai 20. marraskuuta 2016
Ryijy löytö UFF tasarahapäiviltä
Kuten aina, nytkin kävin pikaisesti katsomassa mitä UFF kaupoissa on tarjolla tasarahapäivillä. Vaatteita en tarvitse, kaapit pursuavat jo ennestään! Katselin sen sijaan verhoja ja muita kodin tavaroita. Enpä arvannut että löytäisin tosi halvalla juuri nyt kovassa nosteessa olevan seinäryijyn! Espoontorin myymälässä oli useampi pikku ryijy, eri värisiä.. mutta päädyin ruskea sävyiseen. Takana on puu rima johon voi kiinnittää narun. Se on ilmeisesti aidosti vanha, mutta en löytänyt mitään merkkiä. Kooltaan aika pieni, mutta sellaisen juuri halusin. Ne isot keräävät niin paljon pölyä että saisi olla koko ajan viemässä niitä ulos puisteltavaksi. Tuollaisen pienen sen sijaan pöllyttää helposti. Parasta oli taas hinta: 2€! Mm. Elloksella pienehkö ryijy maksaa: 49,95€.
Jännä miten joku niin retro tavara, voi näyttää tänä päivänä niin "fressiltä"! Ryijy on kaunis värien asteittain tummetessa alaspäin. Se sai paikan sohvan yläpuolelta. Sohvatyynyt luovat lämmintä tunnelmaa. Ostin nuo peura tyynynpäälliset Jyskistä, maksoivat vain 4€ / kpl. Sopii edullisen sisustuksen budjettiin! Tyynyissä on myös pitsiä, tosi sievät ja beigen sävyisenä sopivat monien muiden värien kanssa yhteen. Minun ei pitänyt ostaa uusia tyynyjä eikä tyynynpäällisiä pitkään aikaan, mutta täytyy myöntää että kyllä ne vaan piristivät mieltä kummasti! Aalto tuikun ostin kesällä Raahen reissulta 6 eurolla. "Lankku" -tabletti on Puuilo myymälästä, 1,90€.
Purkissa on kookospalloja, joita tein suklaan korvikkeeksi :) Ovat hyviä, mutta vähän terveellisempiä. Ne käyvät myös hyvin lahjaksi. Tässä resepti:
Kookospallot:
3 dl Luomu kaurahiutaleita
100g Kookosrasvaa
1,5 dl Sokeria
2 rkl kaakaota esim. Van Houten
kookoshiutaleita
Sulata kookosrasva varovasti. Lisää kaurahiutaleet, sokeri, ja kaakaojauhe hieman jäähtyneeseen rasvaan. Jäähdytä ensin massaa jääkaapissa niin kauan että se muuttuu kiinteämmäksi, jotta muotoilu onnistuu. Pyörittele palloja, ja kierittele ne kookoshiutaleissa. Säilytä pallot viileässä!
Kuusi on edelleen kellarissa, mutta on meillä pari männynoksaa "kuusipuuna". Niistä tulee ihanaa pihkan tuoksua, ja toisessa oksassa on vielä jopa yksi käpy kiinni! Selvennökseksi täytyy mainita, etten koskaan revi puista oksia, vaan nämäkin olivat jo maassa valmiiksi tippuneena.
Marraskuun kelmeä harmaa valo saa kaiken näyttämään niin masentavalta ja väsyttää ainakin minua kovasti. Nautin viime viikolla suunnattomasti kun yhtenä päivänä aurinko pilkahti nopeasti taivaalla!
Tilasin Ellokselta messinkiset peuranpäät ajatuksena tuunata vaatekaappiin niistä upeat vetimet, mutta joudun palauttamaan ne. Varoitan kaikkia tilaamasta kyseisiä tuotteita! Ne olivat nimittäin ihan epäsymmetriset. Peuran kuono oli vino, ja toinen sarvi lyhyempi kuin toinen, silmät oli eri korkeudella! Surkeaa laatua. Tilasin siis kaksi, toista pakettia en edes viitsinyt avata, kun ensimmäinen oli jo tuollainen pettymys. Yleensä olen kyllä ollut tyytyväinen Elloksen tuotteisiin, mutta tuo oli pohjanoteeraus. Ne olivat aika edulliset, mutta ei se tarkoita että voi myydä roskaa!
Kuten varmasti huomasitte, olen hieman muokannut blogin ulkoasua. Vielä on matkaa edustavaan ja teknisesti hienoon blogiin, mutta kun olen huono tietokoneiden kanssa, voi olla että tarvitsen siihen "asiantuntija" -apua :) Mielestäni tausta on kuitenkin nyt söpö, rakastan kiviä, eli kansikuvakin on juuri minua itseään, lisäksi suosituimmat jutut ovat nyt luettavissa pikalinkkeinä sivubannerissa.
Blogin osoite on nyt siis myös selkeämpi: http//ilovemyhomeblogi.blogspot.fi/
Mukavaa Marraskuun jatkoa kaikille, olemme jo yli puolen välin, eli kohta helpottaa! Saamme keskittyä joulun laittoon ja tunnelmointiin, ihan luvan kanssa, johon liittyen on tulossa pari postausta lähiaikoina! :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)