Aiempina vuosina kun oli kunnon talvia kevään merkit olivat selkeämpiä, lumi alkoi sulaa kinoksista ja vesi valui alas ränneistä kattolumien sulaessa. Nyt ei oikein tiedä koska se kevät alkaa.. muuta kuin kalenterista. Ja tietysti siitä kun meteorologit sanovat "termisen kevään" alkaneen. Monena vuonnahan maaliskuukin on ollut täysi talvikuukausi, paljon lunta ja koviakin pakkasia. Mutta oma mittapuuni on tämä päivä, eli syntymäpäiväni: 6.3... siitä alkaa minun kevääni, joka vuosi! :)
Jotain uutta kivaa oli vaan pakko saada kotiin, vaikka kuinka yritän säästää ja välttää muutenkin turhan tavaran hankkimista. Minuun iskee monesti keväällä kauhea värien kaipuu kuten tänäkin keväänä ja varsinkin keltainen on jo pitkään vetänyt puoleensa kuin magneetti, vaikka ei olla vielä edes pääsiäisessä. Löysinkin Citymarketin ALE- laarista nämä ihanat keltaiset kahvikupit 1€ / kpl!! Koska niissä ei ole kahvoja niitä ei ole pakko käyttää kahvin juomiseen, vaan ne ovat monikäyttöisiä. Mietin että jos ostaisin niihin neljä erilaista pikkukaktusta, se voisi olla kivan näköistä. Toinen vaihtoehto on mehikasvit. Mutta onhan ne niin pirteät kahvikuppeinakin... ääh, en osaa päättää! Mutta sehän on positiivinen ongelma :) Tällaiset löydöt ovat paitsi huippuhalpoja, myös monella tapaa hintansa väärti! Myös kirppispostauksessa vinkkaamani kynäpurkki on näillekin hyvä käyttöidea.
Olen joka vuosi perinteisesti ostanut myös itse itselleni jonkin synttärilahjan. Se nyt vaan on totuus että kukaan ei tunne sinua niin hyvin kuin sinä itse. Esimerkkinä tästä, olen jo todella kauan havitellut aitoa vanhaa Hartwallin limukoria ja kun viimein näin sellaisen eräässä Facebook -ryhmässä hintaan 30€ tartuin heti tilaisuuteen! Jos en olisi ollut nopea en olisi saanut tätäkään, näitä ei ole paljoa tarjolla, eikä ainakaan näin hyvään hintaan! :) Olen nähnyt näitä nimittäin myynnissä jopa 80€ hintaan... :o Kori on vuodelta 1966. Huvittavaa että suurin osa naisista toivoo synttärilahjaksi jotain korua, hajuvettä, uutta kännykkää...tms.. mutta minulla top1 listalla on joku ikivanha lautalaatikon rotisko! 😂 Mutta mikäs siinä kun en muutakaan tarvitse! En ole rikas, mutta minulla on kaikki mitä tarvitsen :) Ja jokainen määrittelee itse sen MITÄ tarvitsee... eli olen siis myös hyvin vähään tyytyväinen ihminen.
Mietin että näillä minun vanhoilla esineillähän voisi myös tehdä jonkinlaista bisnestä, nimittäin vuokraamalla niitä... koska mm. elokuviin tarvitaan taustalle kohtauksiin tavaroita jotka ovat aidosti vanhoja, jos on tarkoitus että kohtaus esittää vaikka 60 -lukua tai vielä vanhempaa aikaa. Näitähän ei kaikilla ole? Myös esimerkiksi somisteeksi avattavan ravintolan, kioskin tai kahvilan näyteikkunaan tms.. Aikakausilehtien kuvauksiin, jne... keksin vaikka kuinka paljon käyttökohteita!
Loppuun... tuttuun tapaan hauska juttu, joka on tällä kertaa ihan mahtava! :) Meillä töissä on pyykkipalvelu joka hakee likaiset työvaatteet pesuun. Pyykkimies oli tullut jälleen noutamaan säkkiä jossa vaatteeni on ja kysyi keittiön ovelta: "onko likaisia vaatteita"? Johon sanoin että "joo, pieni hetki". Keittiön ovi jää ikäänkuin kulman taakse, ja pyykkisäkki oli myös siellä taaempana keittiössä. Samaan aikaan keittiössä kanssani oli lastenhoitaja hakemassa ruokakärryä ja lähti viemään oven luokse kärryyn maitopurkkia, jolloin pyykkimies ojensi käden kulman takaa ja huusi YES! Tarttuen miltei hoitajan rintaan!! Oh my God! Rinnan ja kouran väliin jäi ehkä pari senttiä! 😂 Hoitajan paita ja pyykkisäkki olivat saman värisiä ja hän oletti tietenkin minun ojentavan säkkiä kun ei ollut nähnyt ketään muuta keittiössä ja kun hänen kätensä oli valmiiksi tarttuma-asennossa tämä hauska juttu pääsi tapahtumaan, kaikkea sitä voikin sattua! Tulin sitten hoitajan takaa oikean pyykkisäkin kanssa ja ojensin sen miehelle joka lähti hyvin nopeasti naama punaisena säkkeineen 😄 Naurettiin hoitajan kanssa ihan kauheasti, juttu nauratti vielä iltapäivälläkin ja jää varmasti parhaiden muistojeni joukkoon työelämästä yleensäkin, joita sitten eläkkeellä muistelen.. huh....huh!
Tällaista se minun elämäni välillä on, siinä jää Sami Hedberginkin stand up:it toiseksi! :) Arjen hauskuus on parasta... Kannattaa lukea juttuni aina loppuun saakka, koska hauska juttu löytyy aina täältä lopusta, vähän niinkuin kympin uutisten kevennys, sokerina pohjalla :) Ja kaikki hauskat tarinat ovat tosielämäni tapahtumia, jotka ovat oikeasti tapahtuneet, en koskaan sepitä mitään keksittyjä satuja täällä. Jos ei mitään sattumaa ole käynyt, silloin hauska juttu jää valitettavasti pois. Ihanaa maaliskuun jatkoa, on kauheata toisaalta todeta että on JO MAALISKUU, minusta tämä vuosi vasta alkoi! :o Mutta jos ruoskit itseäsi siitä mitä on jäänyt tekemättä tai saavuttamatta vuoden alun aikana, muista:'
Good things take time ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos vierailusta blogissani :) Tähän voit jättää esimerkiksi juttu toiveita tai muita terveisiä...