Kuten kerroin viime kuussa, istutin sitruunan siemenen itämään oman sitruunapuun toivossa. Nyt näyttää siltä että olen onnistunut saamaan ainakin jotain aikaiseksi! Nimittäin siemenestä on kasvanut pieni taimi :) Ja se taimi kasvaa vauhdilla! Oli hyvä keino pitää tuorekelmua ruukun päällä pitkään, koska ilmeisesti näin siemenellä oli ollut koko ajan kostea multa ja kelmu oli myös sitonut auringon lämmön mullan sisälle.
Seuraava vaihe on istuttaa taimi isompaan ruukkuun ja mahdollisesti tukea se jonkinlaisella kepillä, jotta se vahvistuu ja kasvaa suuremmaksi. Kasvu kestääkin kauan, luin netistä että satoa voi joutua odottamaan jopa pari vuotta! Lisäksi puu tarvitsee pölytyksen, eli kesällä minun täytyy viedä se ulos. Koko taimi voi tietysti vielä kuollakin. On olemassa ihmisiä joilla on viherpeukalo ja ihmisiä joilla jopa kaktus kuolee. Lukeudun jälkimmäisiin.. viime syksynä rahapuuni kuoli, vaistosi varmaan raukka taloudellisen tilanteeni ja heitti veivinsä ;) Olisi iloinen yllätys jos kasvu jatkuisi ja saisin oman sitruunapuun. Täytyy etsiä lisää hoito-ohjeita, ainakin näin maalaisjärjellä ajateltuna luulisi sitruunan pitävän kuumasta ja aurinkoisesta kasvupaikasta.
Vaatii siis kärsivällisyyttä saada kasvamaan siemenestä iso puu. Mutta kaikkea joka on ilmaista kannattaa yrittää! Ainakaan ei menetä mitään. Sitruksille myydään omaa lannoiketta Plantagenissa, jota voi halutessaan kokeilla ja myydäänhän siellä kokonaisia sitruunapuitakin...
Toivotaan siis että tällainen puu olisi vielä joku päivä ikkunalaudallani, mutta jos en onnistu, täytyy poiketa Plantageniin ja ostaa valmis puu. No, yrittänyttä ei laiteta! Alku näyttää ainakin lupaavalta :) Palaan tähän asiaan varmasti todella pitkän ajan päästä, mutta tulossa pian monenlaista muuta juttua, pysykäähän mukana :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos vierailusta blogissani :) Tähän voit jättää esimerkiksi juttu toiveita tai muita terveisiä...