Mietin pitkään jotain kivaa edullista ideaa pääsiäiskoristeisiin. Minulla ei nimittäin ole koskaan ollut minkäänlaisia pääsiäiskoristeita. En ole ostanut mitään koristeita, koska ne vievät tilaa kaapeissa ympäri vuoden, niitä saa raahata mukanaan jos muuttaa ja en haluaisi pistää aina rahaa joka juhlapyhä niin paljon kaikkeen. Keksinkin halvan ja kivan idean, josta ei jää ympäri vuoden raahattavaa tavaraa, mutta ei myöskään krääsää ympäristöä rasittamaan.. no, mitä keksin? Rokki tiput! Ajatusketju meni suunnilleen näin: halpaa, helppoa, pääsiäinen, mitä siihen liittyy? Kananmunat, rairuoho, tiput... ja sitten bum! Tuli vain mieleen että rairuohohan näyttää ihan niinkuin vihreiltä hiuksilta noustessaan ylös kananmunasta, ja näin idea oli syntynyt!
Eli kun teet ruokaa kananmunista pääsiäisen alla, avaa kuoret varovasti toisesta päästä ja valuta sisältö ulos. Säästä kuori ja laita sen pohjalle hieman talouspaperia jonka kostutat vedellä, sekä rairuohon siemeniä. Odota. Kun tipuille on kasvanut vihreä tukka, voit koristella ne esimerkiksi tekosilmillä tai vain piirtämällä tussilla erilaisia naamoja :) Jos sinulla on keltaista huopaa, tai jotain muuta keltaista tai oranssia kangasta, siitä voi leikata nokan tipulle.
Helppo ja yksinkertainen ohje, voi tehdä myös lasten kanssa, eikä maksa juuri mitään! Tällaisia tipuja voi laittaa koristeeksi esimerkiksi seisovaan pöytään, vadeille herkkujen oheen tai jopa kakun päälle, multaahan tuossa ei tarvitse käyttää ja periaatteessa kananmunankuorethan ovat melko puhtaita. Meillä pääsiäistä juhlistetaan mango-passion tuorejuustokakulla :) Raikas kakku on herkkua, en ole niinkään mämmin ystävä.
Muovisilmiä minulla oli ennestään, ja kun pääsiäinen on ohi, en suinkaan heitä niitä roskiin, vaan säästän ne seuraavaan projektiin! Kannattaa pitää siemenet koko ajan kosteina. Kaikki ruohot eivät kasvaneet niinkuin toivoin, tuo aurinkolasityyppi on lähes kalju, taitaa olla vähän iäkkäämpi rokkari ;)
|
Ote blogivihkostani... suunnittelua! :) |
Toinen idea jonka halusin jakaa kanssanne, koskee pääsiäiskattausta! Minulla on metalliset perus lautasliinarenkaat, joita olen käyttänyt aiemmissakin kattauksissani useilla eri tavoilla, mutta jälleen keksin uuden tavan saada ne kivasti osaksi pääsiäispöytää :) Nimittäin rullaamalla lautasliinasta pötkön josta muodostuu pupun "korvat", pujottamalla sen renkaaseen ja lisäämällä narun avulla pajunkissoista leikatut viikset, saat ihanat pupu servetit! Kuinkakohan monta eri käyttötapaa noille renkaille oikein keksin?! ;) Ovat kyllä loistavia niin moneen juhlaan, aina eri stailauksella.
|
Pikkukori oli kirppislöytö: 0,50€! |
Kivaa pääsiäistä kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos vierailusta blogissani :) Tähän voit jättää esimerkiksi juttu toiveita tai muita terveisiä...