Translate

perjantai 20. huhtikuuta 2018

Miksi huonekaluja kannattaa ostaa käytettynä?

Tässä muuton keskellä ja uusia huonekalu hankintoja pohtiessa, olen miettinyt vähän mitkä niistä aion ostaa uutena ja mitkä taas käytettynä. Ajattelin ensin että tilaan mitä haluan ja tarvitsen vaikka sitten laskulle tai osamaksulle, koska en tarvitse kuitenkaan montaa esinettä ja haluan niiden nyt kerrankin olevan mieleisiäni, eikä vähän sinnepäin. Huonekaluista on kuitenkin iloa joka päivä! Kunnes muistin yhden asian jota inhoan vielä enemmän kuin rahan menetystä... nimittäin huonekalujen kokoamista!


Kun aloin miettiä asiaa laajemmin, huomasin että käytetyn huonekalun ostamisessa onkin tosi monta plussaa! Listasin muutamia seikkoja, miksi kannattaa nimenomaan päätyä hankkimaan huonekalut käytettynä:

1. Säästät rahaa

Käytetyn huonekalun hinta on vain murto-osa sen alkuperäisestä hankinta hinnasta kaupassa. Huonekalut eivät säily täysin virheettöminä kovin pitkään, helposti tulee naarmuja tai muita kolhuja. Toki laatu kestää, mutta käyttötavaraa ne silti ovat, joten voit saada jopa kaksi esinettä samalla hinnalla kun tyydyt käytettyyn, sen sijaan että ostaisit kaupasta yhden uuden! Jopa Kierrätyskeskuksen toimitusmaksulla ostettuna, ( 39€ ) rahaa jää silti säästöön. Varsinkin jos suunnittelet koiran tai kissanpennun hankintaa, olisi suorastaan "hullua", ostaa uudet kalliit tavarat!
Kierrätyskeskuksesta tai muista netin myyntipaikoista voit myös bongata ihan merkkitavaraa, jolloin rahan säästö on vielä suurempi.

2. Ei kokoamista

Ikeassa on kiva shoppailla, kaikki on edullista, puhdasta, uutta, trendikästä, helppo nakata kärryyn ja sitten autoon, kunnes pääset kotiin ja todellisuus iskee vasten kasvoja, "niin, nämä pitää kootakin"! Ja se ei aina ole kovin mukavaa, jos et heti ymmärrä kokoamisohjetta, kokoat huonekalua jo jonkin aikaa luullen kaiken menevän ok, kunnes huomaat että oletkin yhdistänyt väärät osat... työasennot ovat epämukavia, selkä kipeytyy, ärräpäät lentelevät ;) Vaihtoehto B kuulostaa paljon paremmalle, aja Kierrätyskeskukseen, valitse sopiva huonekalu ja vie kotiisi, suoraan paikalleen, ei tarvitse kuin pyyhkiä pölyt, hermot säästyy! Joku toinen on koonnut jo huonekalun sinulle valmiiksi.

3. Saat persoonallisia huonekaluja

Käytettynä voit löytää upeita huonekaluja, joita ei kaupasta enää edes saa! Kaikilla on kodit täynnä samanlaisia esineitä, mutta ne eivät erotu toisistaan, erikoinen ja kaunis esine kestää aikaa ja kuvastaa asujansa persoonaa, sekä on aina taattu juhlien puheenaihe, jopa suvussa kulkeva perintö! Lisäksi huonekaluja voi tuunata monin tavoin. Maalaaminen on helppoa, tai niihin voi vaihtaa vetimet, kahvat tai sävyttää esimerkiksi petsillä.

4. Säästät luonnonvaroja

Kierrättämällä ja ostamalla käytetyn esineen, sitä ei ole todellakaan valmistettu turhaan, vaan useampi ihminen on käyttänyt sitä ja saanut iloa siitä. Kertakäyttökulttuuri ei kanna pitkälle, joten kannattaa muutenkin panostaa klassisiin muotoihin ja materiaaleihin. Kamalinta on nähdä luontoon heitettynä huonekaluja, joissa ei ehkä ole mitään muuta vikaa kuin niihin kyllästyminen tai muutto. Tai sitten esimerkiksi nojatuolin päällinen on repeytynyt. Ratkaisu olisi kaunis valkoinen päiväpeitto siihen päälle, tai verhoilun uusiminen, joko itse, jos taidot riittävät, tai työn teettäminen esimerkiksi ammattikoulun verhoilu -linjan opiskelijoilla, joka ei tule kalliiksi :) Ja taas on kelpo tuoli!

5. Laatu

Voisi luulla että tämänpäivän huonekalut ovat niin hyvin tehtyjä ja suunniteltuja, mutta itse asiassa ennen huonekalut tehtiin paremmin ja ennenkaikkea kunnon materiaaleista, kokopuusta ja käsityönä. Voittavat tämän päivän lastulevy laatikot mennen tullen! Säilyvät "isältä pojalle", jonka lisäksi antiikki kertoo historiaa menneiltä vuosikymmeniltä. Kestävät muutossakin hyvin!




Eli taidankin suunnata tarkistamaan ensin Kierrätyskeskuksen antimet, ennenkuin tilaan kotiin yhtä sun toista koottavaa kalustetta, kalliilla hinnalla!

4 kommenttia:

  1. Allekirjoitan kaikki kohdat! Itsekin nyt vasta havahtunut siihen, että Kierrätyskeskus on usein parempi paikka hankinnoille kuin vaikka Ikea...

    VastaaPoista
  2. Hyvä pointti tuo kokoamisesta välittyminen, enpä ollut tullut ajatelleeksi..

    VastaaPoista
  3. Kiitos.. kyllähän sitä yhden pikku esineen vielä kokoaa, mutta useampi... ;)

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta blogissani :) Tähän voit jättää esimerkiksi juttu toiveita tai muita terveisiä...