Viimeinen loma viikko on jo lopuillaan, on kamalaa miten äkkiä viisi viikkoa voi humahtaa kuin taivaan tuuliin! Päätinkin hemmotella makunystyröitäni oikein huolella ennen paluuta arkeen. Minulla on yksi suklaa kakun resepti, joka on nimensä mukaisesti suussa sulava! Se on siis taivaallista jo pelkästään, mutta halusin jotenkin tuunata sitä ja mielessäni näin tavoitteena Stockkan herkun ja Fazerin kahvilan mehevät kakun palat. Päätin käyttää vadelmaa, koska se on suklaan kanssa taivaallinen maku pari! Tein taikinan normaalisti ja sitten jaoin sen kahtia, lisäten toiseen puolikkaaseen siivilöidyn vadelmasoseen. Lisäksi väliin tuli mascarpone-vadelma mousse. Siivilöin vadelmasoseen, koska en pidä vadelman kivistä jotka jäävät hampaiden väliin. Ei siis pakollista, vain minun oma vaatimukseni :) Sitten vain vuokiin ja uuniin! Pelkäsin että vadelmasoseen lisääminen muuttaisi taikinan rakennetta jotenkin, niin ettei kakku onnistuisi, mutta hyvin onnistui! Tähän saa upotettua vähän viime kesän pakastemarjoja tai mehua jos tarvetta on.
Tässä kakussa ei kaloreita ole säästelty, mutta periaatteeni on että harvoin kun leipoo, voi tehdä kunnon aineksista eikä kituuttaa light -tuotteiden kanssa! Toinen syy on itsensä haastaminen, oma työni on valitettavasti hyvin pitkälle einesten kuumennusta, eli jos en ylläpidä ammattitaitoani, pian unohdan miten tehdä yleensä mitään! Ja on minulla yksi suuruuden hullu unelmakin, joka tuskin koskaan toteutuu ja jota en halua paljastaa.... tai paremminkin paikkaa johon se liittyy, mutta jos avaisin joskus oman kahvilan harjoittelen myös sitä silmällä pitäen. Liikeidea olisi mahtava, mutta yrittäjä kokemusta minulla ei ole. Tiedän vain että olen hemmetin ahkera ja jämpti, ja jos olisin oman itseni pomo, toden näköisesti vetäisin itseni piippuun työn teolla, kun jokainen killinki tulisi omaan taskuun ;) Mitenköhän noilla maahanmuuttajilla on rohkeutta, kun eivät osaa edes kieltä? Minuakin hirvittäisi kaikki starttirahan, anniskeluluvan ja liikelupien ym. hakemiset, vaikka olen täysin suomen kielinen! En siis aio kahvilaa avata mihin vaan, mutta jos yhden sijainnin käyttö siihen tarkoitukseen täällä Espoossa mahdollistuisi, hakisin yrittäjäksi siihen ilman muuta, ja heittäytyisin projektiin täysillä! Ja kahvilan sisustus olisi minulle myös mieluinen puuha, voisiko työ edes olla niin kivaa ;) No, back to reality! Minut oikeasti tuntevien lukijoiden ei kannata edes aloittaa toppuuttelemista että "ei siitä mitään tule", koska painotan että kyseessä on vain haave, joka ei välttämättä ole realistinen.
Halusin myös panostaa koristeluun, johon käytin tomusokeria, valkosuklaa lastuja ( saa tehtyä juustohöylällä ) ja tuoreita vadelmia. Nam! Nyt vain tuoretta kahvia ja tuore Deko lehti. Onni on pienestä tehty!!
Tässä kakun resepti ja valmistus ohjeet:
Suussa sulava vadelmasuklaa kakku
200g talous suklaata
200g voita
4 kananmunaa
2 dl sokeria
4 rkl kaakaojauhetta esim. ( van houten )
1,5dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Vaihe: 1.
Voitele ja korppujauhota 2 irtopohjavuokaa. Sulata suklaa ja voi yhdessä vesihauteessa. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää sulatettu ja jäähtynyt suklaa-voi seos. Sekoita. Loput kuivat aineet sekoitetaan kaikki keskenään, ja lisätään massaan varovasti käännellen.
Jaa taikina puoliksi, ja lisää toiseen puolikkaaseen 1dl vadelmasosetta.
Paista tavallinen ja vadelmainen taikina eri vuoissa, niin koostumuksesta ja väristä tulee kauniimpi, kun kakku kootaan. 175c noin. 35 minuuttia. Kannattaa kokeilla tulitikulla taikinan kypsyyttä.
Vaihe: 2.
Mascarponetäyte:
250g mascarpone tuorejuustoa
0,5dl vadelmasosetta
sokeria ja vanilliinisokeria maun mukaan
Kun kakun puolikkaat ovat paistettu, odota että ne jäähtyvät ja sen jälkeen kostuta niitä esim. maidolla, Sprite limulla, tai jollakin mehulla. Itse käytin myös kostutukseen vadelmamehua. Kakusta tuli tosi kostea. Kannattaa leipoa kakku tarjoilua edellisenä päivänä, niin se ehtii vetäytyä.
Lisää väliin mascarponetäyte, jos täytettä on reilusti, sillä voi siloittaa myös kakun reunoja tai pintaa. Mascarpone on loistavaa kakun täytteisiin, koska se on niin paksua ja siksi pysyy hyvin kakun sisällä pursuamatta ulos. Kuorruta koko komeus suklaa kuorrutuksella, koristele, valmis!!
Vaihe: 3.
Suklaakuorrute:
150g talous suklaata
1dl kermaa
1 rkl voita
sulata varovasti vesihauteessa tai mikrossa ja kaada kakun pinnalle.
Kuulostaa monimutkaiselta, ja niinhän leipominen monesti onkin, mutta tässä ei ole esimerkiksi munan valkuaisten ja keltuaisten erottelua joka ainakin minulle on vieläkin vaivalloista, ja lopputulos on vaivan väärti! Tietysti jos olisin yrittäjä, paistaisin pohjia valmiiksi isommat määrät kerralla, pakastaisin ja mascarponevaahtoa voisi olla myös valmiina jääkaapissa iso kulho. Eikun täyttää ja kuorruttaa sitten kun tarvetta on!! :)
Herkullisia loppukesän hetkiä kaikille!
"without dreams, we have nothing to wait for"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos vierailusta blogissani :) Tähän voit jättää esimerkiksi juttu toiveita tai muita terveisiä...