Tuntuu siltä että tämä kesä ei meinaa alkaa ollenkaan! Kertaakaan en ole käynyt uimassa rannalla, jäätelöä on kulunut normaalia vähemmän ja sandaalit sekä hellemekot ovat saaneet pölyttyä rauhassa kaapin pohjalla. Vaikka olenkin nykyään eniten syys -ihminen, enkä enää kaipaa mitään kamalia hirmuhelteitä, pitäisi kesällä olla sen verran lämmintä että takkia ei tarvitse kantaa mukana.... Onneksi en ollut asettanut tälle kesälle sen suurempia suunnitelmia tai tavoitteita, pääasia että saa olla pois töistä pitkään ja katkaista arjen "putken" ja rutiinit, sekä levätä ihan rauhassa. Sitä olen kyllä tehnyt ihan kiitettävästi :) Eilenkin nukuin 2 tunnin päiväunet, vaikka en ollut tehnyt mitään raskasta koko päivänä! Tänään päätin lähteä käymään Ikeassa ja Jyskissä, jotka sijaitsevat lähekkäin Espoon Lommilassa. Mielessä kummittelivat kaksi maljakkoa jotka näin meidän talon lasinkeräys astiassa... mietin otanko ne, ja jos otan, mitä niillä tekisin? Joku oli jättänyt ne varovasti päällimmäiseksi.
Kotiin palatessa maljakot olivat yhä astiassa, eli eikun tuumasta toimeen ;) Toivottavasti kukaan ei nähnyt, mutta nuokin olivat ihan ehjiä ja vielä käyttökelpoisia. Isompi neliskulmainen maljakko on sitäpaitsi Ikeasta, eli sen sijaan että olisin ostanut uuden samanlaisen reissultani, sain sen ilmaiseksi ja kierrätin! Eli maljakot 0€, kukat 0€, pienempi purkki etualalla on sillipurkki, jonka olin säästänyt juhannuksesta ja miettinyt sille käyttökohdetta. Kynttilähiekkaa ja juuttinarua minulla oli ennestään. Pelkkä läpinäkyvä lasikin on kaunista kun siinä on eri muotoja ja astiat ovat eri kokoisia.
|
Ihanan kesäisiä vihreän sävyjä! |
Saniaiset ovat kauniita, samoin päivänkakkarat, koiranputketkin muuten mutta niiden nimi ei ole täysin tuulesta temmattu, ne nimittäin haisevat vähän koiralle... ;) eli niitä ei kannata isoa määrää sisälle tuoda. Tuota tablettiakaan en ostanut vain tätä postausta varten, vaan annan sen äidilleni tämän jälkeen, koska hän rakastaa vihreää! Ja tuikuille tulee käyttöä syksyllä. Ihanan raikas ja kesäinen kokonaisuus tuli ja taas lähes ilmaiseksi! Tuo kapea maljakko on malliltaan sellainen jollaista minulla ei ole ennen ollut. Joskus tarvitsee maljakkoa vain yhdelle ruusulle, ja eivät ne halvimmat Pirkka ruusukimputkaan kovin runsaita ole, hyvä maljakko varmasti juuri sellaisille kapoisemmille kimpuille. Ajattelin että laitan talveksi siihen yhden koriste oksan jonka ostin Jyskistä, mutta palaan siihen, ja muihin tänään tekemiini ostoksiin myöhemmin!
Ensi viikolla ainakin Kotkan meripäivät ovat kalenterissani, toivottavasti silloin ilma suosii, ainakin perinteisesti aina meripäivillä on ollut hellettä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos vierailusta blogissani :) Tähän voit jättää esimerkiksi juttu toiveita tai muita terveisiä...