Translate

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Sisustus lehti vertailu

Jos nyt tilaisit sisustus lehden, mikä niistä olisi valintasi? Ja miksi? Onko lehdissä eroja, ja mitä ne tarjoavat... tähän lähdin hakemaan selvyyttä tällä kertaa! Koska sisustus lehdet ovat todella kalliita, en ostanut tätä juttua varten kaupasta pinoa lehtiä, vaan kirppiksiltä suurimman osan. Ennen minulle tuli Unelmien Talo ja Koti, mutta päätin että ostan jatkossa irtonumeroita vain silloin kun lehdessä on jotain erityisen mielenkiintoista. Tuntui että lehti oli niin nopeasti luettu, ja silti maksoi paljon. Ehkä lehtien tilaaminen kotiin on muutenkin mennyt osittain "pois muodista", koska melkein kaikki on jo nykyään luettavissa netistä sähköisessä muodossa.


Mutta tämän päivän lehtiin, missä mennään nyt! Jätin testistä pois antiikki, puutarha ja mökki lehdet, sekä vieraskieliset lehdet. En ole kuvannut juttuja lehdistä sen tarkemmin, koska en halua rikkoa tekijänoikeuksia, mutta kerron mitä hyvää niissä havaitsin olevan ja mitä mielestäni puuttuvan. Ensimmäisenä katsastetaan vanha tuttu kestosuosikki:

Avotakka:

Omaan makuuni lehti on aina ollut kallis, "vanhan aikainen" ja liian paljon klassikoihin keskittyvä. Ei siis lehti pienituloisille, koska kaikki lehdessä esiteltävät huonekalut ym.. maksavat aina omaisuuden. En ollut Avotakkaa siis lukenut moneen vuoteen ja täytyy kyllä sanoa että se oli "raikastunut" kaikin puolin! Jutut olivat monipuolisempia ja laaja katseisempia kuin aiemmin, sisustus ideoita oli moneen makuun, myös pienemmälle kukkarolle. Lehden ostohinta kaupassa on toki silti edelleen aika "suolainen". Tiedän, tiedän... lehden tekemiseen tarvitaan ammatti valokuvaajat, toimittajat ja kaikki taustajoukot painannasta markkinointiin, eikä se ole ilmaista, mutta on myös aika järkkyä maksaa 7,95€  jostain jonka lukaisee läpi parissa minuutissa, koska mainoksia on aika paljon. Lehdessä ei ollut sellaisia juttuja, reseptejä, tms. joiden takia olisin halunnut säästää sen myöhempää tarkastelua varten. Hyvä peruslehti pysyä "kartalla" sisustuksessa, jos vain on varaa tilata.

Risuja: hinta, ei leivonta tai ruokaohjeita, vähän Diy -ideoita, keskittyy uusimpiin trendeihin, aika paljon mainoksia.

Ruusuja: Monenlaista sisustamista, köyhemmällekin kukkarolle valittuja asioita, raikastunut "tähän päivään". Sopii niin vuokra kuin omistus asunnossa, sekä kerrostalossa kuin omakotitalossa asujalle.

Unelmien Talo ja Koti:

Maalaisromanttisen ja värikkään sisustajan lehti. On Diy -ohjeita, paljon ihania kuvia, pinnalla olevia trendejä, mutta myös vanhempaa tyyliä arvostetaan ja esiteltyjen talojen asukkaista ja historiasta kerrotaan myös. Kinuskikissan leivonta reseptit ovat aina herkullisia. Edellä mainitut asiat ovat tietenkin oma tyyli suuntauksensa ja makuasia. Kaikki eivät pidä vanhasta tai askartele, siksi:

Risuja: Esitelty lähes ainoastaan vanhoja hirsitaloja maalla, eli ei modernin kaupunki sisustajan lehti, Kinuskikissan reseptit lähes aina makeita leivonnaisia, ei sovi painontarkkailijan ruokavalioon, Diy -ideat monesti jo "vanhoja", eli ovat olleet ennenkin Pinterestissä ja Instagramissa, sisustuksen liika värikkyys ja retro tyyli välillä ärsyttää, kun itse pidän hillitymmästä tyylistä.

Ruusuja: Taistelee tämän päivän musta-valkoista ja modernia tyyli suuntaa vastaan, itse tekemälläkin voi saada kaunista. Väriä saa olla, maalla voi hyödyntää niin paljon enemmän luonnon materiaaleja ja piha on osa sisustusta. Välillä edullisempia tilaus tarjouksia, joista saa kaupan päälle jonkinlaisen kylkiäisen..


Meidän talo:

Minulle uusi tuttavuus, sisälsi vähän kaikenlaista, sisustuksen kautta remontointiin ja puutarhan hoitoon. Esittelyssä ihmisiä ja heidän kotejaan, vähemmän pien sisustusta ja Diy-ohjeita. Selkeästi suunnattu omassa omakotitalossa asuvalle ihmiselle. Remontti ohjeita ja yritysten mainoksia, jotka osa olivat aika "miehisiä", kuten terassin lasituksen hankkiminen, voisi siis kuvitella että perheen miesväkikin lukisi tätä sisustuslehteä :) Ihan monipuolinen oikealle kohderyhmälle.

Risuja: ei kerrostalo asujan lehti, ei ruokareseptejä tai Diy-ideoita. Jos ei ole omaa pihaa, puutarhaohjeet tarpeettomia. Sisustus osiossa esitellystä kodista olisi voinut olla tarkemmin kuvia piensisustuksesta, nyt kuvat otettu aika yleisesti, keskittyen isompiin pintoihin, esim.olohuoneen seinä maalattu betoni pintaa jäljittelevällä maalilla.

Ruusuja: Oikealla kohderyhmälle ( omakotitalossa asujat ) kattava paketti, josta saa kodin kunnostus vinkkejä jotka myös nostavat asunnon arvoa, ja jos ei pidä pikku tilpehööristä, eikä uusi kodin pien sisustusta usein, silloin paikallaan. Puutarhurin ja kukkien ystävän mieleen :)



Koti ja Keittiö:

Vanhempi ja perinteisempi sisustus lehti, jossa jonkin verran myös kodin remontteihin ja korjauksiin liittyviä artikkeleita. Minulla ollut lehti sattuikin olemaan erikoisnumero, sisustajan supernumero, enkä tiedä johtuiko siitä, mutta sivut olivat pullollaan aivan ihania kuvia ja ideoita! Lukeminen oli positiivisessa mielessä hidasta, kun joka aukeamalla oli niin paljon katsottavaa :) Nimi hämää, koska ei tässä mitään keittiö paketteja esitellä, joka on hyvä, keittiö on uudistuksista niin kallis ja harvoin suoritettava, että ei niitä tilailla hetken mielijohteesta. Hyvä lehti kaikenkaikkiaan, eikä lokeroi lukijaansa mihinkään tiettyyn asumis muotoon tai tyyliin, vaan juttuja löytyy moneen makuun!

Risuja: kallis, satunnaisesti tarjouksia niin irtonumeroissa kuin tilauksissakin. Tämäkin vähemmän askartelijan tai tuunailijan lehti. Hyvin "ajan hermolla", tämän voi tulkita joko positiivisesti tai antiikin harrastaja ja maalaisromanttisen tyylin ihailija mahdollisesti negatiivisesti.

Ruusuja: hintansa väärti, kivasti koko sivun täyttäviä suuria inspiraatiokuvia, monipuolinen, käy moneen makuun ja tyyliin. Luotettava, jos haluat tietää mikä on in ja saada ideoita, tarjoaa paljon.


Kaikille lehdille oli yhteistä teema sivu, johon on koottu esineitä jossain tietyssä värisävyssä, esim. aqua, ruoste, luumu... jotka on kivoja ja saa ajatuksia ja unelmia kumpuamaan! Joskus ei koko olohuonetta tarvitse päivittää saadakseen uuden ilmeen. Vaikea olisi valita vain yksi näistä, jos pitäisi niin varmaan tilaisin kuitenkin Avotakan. Toinen lempparini joka ei ollut mukana testissä on Deko. Kehitys ideoina tarjoaisin lehdille mm. pihistä ja panosta sivua, joista olisi kiva poimia ideoita. Myös erilaiset teemat, rokokoo, funkis, itämainen, maalaisromanttinen ja moderni, olisivat kiinnostavia. Lukijoiden Diy -palsta johon voisi lähettää kuvia olisi kiva myös. Ja helpot ruoka / leivonta reseptit!
Vähemmän voisi olla juuri nyt pinnalla olevaa muoti sisustusta, trendit muuttuvat koko ajan... Osa risuista, ei ole oikealle kohderyhmälle "miinuksia", mutta olen katsonut lehtiä ikäänkuin "perus kuluttajan" silmin.

Tee oma testisi, mitä mieltä olet..? Kyllä sisustuslehtien joukkoon mahtuisi mielestäni vielä joku erilainen ja monipuolinen, raikas uusi lehti jossa olisi paljon upeita ja inspiroivia kuvia, diy -ohjeita ja ideoita alusta loppuun. Sitä odotellessa... :) Ps. juttuuni "Merihenkinen parveke", on tullut pieni lisäys, kun löysin tänään kirppikseltä aivan ihanan purjeveneen pienois mallin edullisesti!

2 kommenttia:

  1. Itse tilaan kaikki lehdet netistä ja hyödynnän edulliset lehtitarjoukset. https://www.lehtitarjouksia.com

    VastaaPoista
  2. Hei! Kiitos kommentistasi! Tarjoukset kannattaa hyödyntää ilman muuta! :)

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta blogissani :) Tähän voit jättää esimerkiksi juttu toiveita tai muita terveisiä...