Palatkaamme luonnon materiaalien pariin, ainakin osittain! Koruillehan on myyty tässä jo jonkin aikaa "puita" mihin voi iltasella asettaa rannekorunsa, sormuksensa ja kaulaketjunsa odottamaan seuraavaa päivää. Meilläkin sellainen oli, mutta se oli posliinia ja meni rikki tippuessaan lattialle. Tein nyt uuden ihan omin kätösin ja ihan kirjaimellisesti se on korupuu! Tarvikkeet ovat hyvin vähäiset, edulliset ja simppelit. Hopeaspraytä olen käyttänyt moniin ideoihini ja sitä oli vielä jäljellä. Kauniita kiviä minulla on myös tietenkin jo ennestään. Hankin oikeastaan vain tukevan oksan 0€ ja pienikokoisen saviruukun 1,50€. Näillä päästään alkuun. On tärkeää että oksa on tarpeeksi tukeva ja että siinä on useampi oksan haara koruille. Kuitenkin sormuksen on esim. mahduttava läpi oksasta, eli isot karahkat on kuitenkin jätettävä metsään.
Aloita maalaamalla ruukku hopeasprayllä kauttaaltaan hyvin. Käsittelyn joutuu ehkä toistamaan mahdollisesti maalin kuivattua, koska savi imee itseensä kaikki aineet sisään ja tumma oranssi on myös hankala peittää täysin ensiyrittämällä. Minun maalini oli kuitenkin niin peittävää että kerta riitti. En huomannut tähän ottaa kuvaa maalaamattomasta ruukusta, mutta kaikki kyllä tietävät miltä tavallinen saviruukku näyttää, joten tuskin siitä sen suurempaa vahinkoa tuli!
Muotoile oksaa ja etenkin sen haaroja sivuleikkureilla kauniin "puun" -muotoiseksi. Maalaa myös oksa hopeasprayllä. Kun molemmat, sekä ruukku että oksa ovat kuivuneet, aseta oksa ruukun keskelle. Kivillä oksa ankkuroidaan ympäriltä tukevasti paikalleen. Koska kivet ovat painavia, oksa pysyy hyvin pystyssä ja paikallaan ellei omista jotain 50centin bling blingejä! :D (se räppäri...) jos minun vitsit ei oikein aukea.. :) Täytä ruukku reunoihin saakka ja sitten vain koruja ripustamaan! Jos joskus tähän kyllästyt, voit tietenkin poistaa oksan, vaihtaa kivet mullaksi ja istuttaa ruukkuun viherkasvin. Olen monesti jutuissani korostanut käyttäväni usein samoja tavaroita uusilla tavoilla, välttääkseni tavaraan tukehtumisen ja turhan kertakäyttökulttuurin. Tästä syystä kehotan myös tutkailemaan vanhempia juttujani, koska ideat ovat yhä käyttökelpoisia. On surullista miten nopeasti esim. musiikki tänä päivänä vanhenee! Se on ihan kertakäyttökamaa, toisin kuin vanhat klassikot.
Pitkähiuksisena tarvitsen myös paikan hiuspampuloille
|
Tältä erää kaikki oli tässä, pääsiäistä kohti käy tie!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos vierailusta blogissani :) Tähän voit jättää esimerkiksi juttu toiveita tai muita terveisiä...