Translate

perjantai 18. maaliskuuta 2022

DIY: Askartele keväinen kranssi lähes ilmaiseksi

Jos haluat tehdä kivan kranssin oveesi kevään kunniaksi lähes ilmaiseksi, kierrättäen, tässä on kelpo idea 😊. Tarvitset vain kuumaliimapyssyn, jotain keväisen väristä spray -maalia, helmiä sekä tietenkin vessapaperin hylsyjä. Jos haluat, voi kranssiin lisätä vielä koristeeksi ja ripustusta varten nauhan. 


Ensimmäinen tehtävä on säästää wc -paperihylsyjä. Niistä leikataan suikaleita, (renkaita ), joista hahmotellaan sitten kranssin muoto. Minulla oli mielessä kaksi tapaa tehdä, päädyin sitten toiseen, mutta esittelen molemmat mallit tässä. Joku voisi sanoa että "eihän se mikään ilmainen ole kun vessapaperi maksaa", mutta jokaisen meistä on vessapaperia kuitenkin käytettävä ja noita kertyy äkkiä, myös talouspaperirullat käyvät, eli kuitenkin idea on halvimmasta päästä. Lopullinen hinta muodostuu siitä mitä kaikkea sinulta kotoa löytyy. Useimmilla paljon askartelevilla on kuumaliimapyssy ja helmiä kuten minullakin. Minulla oli myös ihanaa pastellinvihreää kalkkimaalia. Spray olisi ollut PALJON helpompi käyttää, mutta maalasin nyt renkaat tällä pensselillä yksitellen, koska en halunnut pistää rahaa uuteen maaliin tämän ollessa jo valmiina kotona 😊. 


Malli johon päädyin oli kukista muodostuva kehä. Eli muodostin ensin hylsyistä laikatuista renkaista kukkia, jotka liimattuani ja niiden kuivuttua, yhdistin valmiin kranssin muotoon. Liimaus ja taas odotellen että ne kunnolla ovat kuivuneet. 

Tämä vaalea vihreän sävy on niin keväinen ja suloinen! 

Tämän jälkeen tulee maalaus, jonka jälkeen vuorossa on helmien liimaus. Helmet sain rannekorusta jota ei ole koskaan tullut käytettyä ja teidän ettei olisi tullut. En tiedä mikä siinä on, mutta miellän nuo helmet vain niin "mummo" -koruiksi, eivät vain kertakaikkiaan ole mun tyyliä. Ja ne ei siis olleet mitään aitoja simpukan helmiä, eli turha järkyttyä että rikoin kalliin korun! 😅 Loppusilaus tuli vihreästä söpöstä nauhasta jolla kranssi myös roikkuu ovesta. Ajattelin että tämän uskaltaa laittaa asunnon oveen, se ei ole kallis jos joku pöllii, toki työ menee hukkaan. 

Toinen malli jota harkitsin olisi ollut tällainen geometrinen, se on myös hyvin kaunis ja helppo tehdä. Renkaitasta vain tehdään kehä, jonka jälkeen niitä vain lisätään toistensa lomaan. Helmet tulevat yhtymäkohtiin. Kerroksia voi lisätä ympärille niin monta kuin haluaa jolloin siitä tulee koristeellisempi. 



Tätä en siis toteuttanut, eli tuo on vain hahmotelma jossa osat eivät ole liimattu yhteen, siksi ei kannata katsoa että ne ovat ihan epäsymmetrisesti aseteltu. Tänään 18.3. vietetään muuten Kansainvälistä Kierrätyspäivää, eli mikä olisikaan ekologisempaa kuin askarrella periaatteessa roskiin menossa olleista materiaaleista uutta ihanaa! Tällaisen ehtii myös hyvin vielä askarrella Pääsiäiseksi, vaikka tuliaiseksi ystävälle tai omaan oveen. Viikonloppuna aion itse mennä pitkästä aikaa Kierrätyskeskukseen katselemaan vähän uutta kevät varustetta päälle ja jotain kivaa kotiinkin. Ikinähän ei tiedä mitä sattuu löytymään 😊. Muutama ihana löytö on tullut tehtyä jo tässä alkuvuoden aikana, joten nekin ovat mukana sitten kun teen seuraavan ostosten esittelyn täällä. Se on siis tulossa mahdollisesti jo viikonloppuna 😉. 

Palaillaan asiaan, t. Kristiina 



lauantai 12. maaliskuuta 2022

Makuuhuoneen kevätpäivitys

Tämä pitkä ja luminen talvi alkaa onneksi vihdoinkin näyttää hiipumisen merkkejä, päästäen kevään lämmön ja valon päärooliin. Kotona se minulle merkitsee yleensä jonkinlaista kaipuuta uudistumiseen. Se voi olla pastellisävyjen ja yleensäkin värien tuomista sisustukseen tai vain huonekalujen uudelleen järjestämistä 💚. Olen myös hankkinut enemmän viherkasveja kuin aikoihin, ne tuovat tavallaan "luonnon sisälle" ja puhdistavat ilmaa. Haaste onkin nyt saada ne pysymään hengissä! En ole meinaan kummoinen viherpeukalo 😁


 Peikonlehti oli viimeisin huippulöytö eilen Myyrmannin Citymarketista! Se oli tarjouksessa vain 8€! Ja iso, 50cm korkea, kun olen aiemmin nähnyt Prismassa jotain 30cm korkeita heiveröisiä rimpuloita vieläpä kalliimpaan hintaan... En tiedä oliko tuo vain paikallinen tarjous vai onko kaikissa Citymarketeissa, mutta jos olet myös himoinnut Peikonlehteä, kannattaa poiketa heti lähimpään myymälään katsomaan! 😉 Tuo nurkka on sille kyllä liian pimeä, vien sen olohuoneeseen ja vaihdan tilalle tekokasvin. 



Möin pois ihanan beigen "luxus"sängynpäätyni viimeksi muuton alla monestakin syystä. Olin rahapulassa ja myös halusin vähemmän kuljetettavaa. Mutta suurin syy oli että se ei olisi ollut enää sopivan kokoinen kun hankin isomman sängyn tänne. Viime viikolla kuitenkin silmiini pisti nettikirppiksellä siisti harmaa kankainen pääty, samaan hintaan jolla möin edellisen! 😀. Se oli kaikenlisäksi ihan naapurissa ja sain sovittua kuljetuksen tänne 5 eurolla, joten kaupat syntyivät! 


Nyt minulla on taas "hotellihuone" tyyli 💗. Kyllä se sängynpääty vaan tekee huoneesta ihan eri oloisen, totuin jo aiemmin siihen ja huone onkin ollut niin karu ilman sängynpäätyä. Sängyn edessä olevan pukeutumispenkin tein jo tässä pari kuukautta sitten. 

Seinässä on struktuuripinta, josta olen tehnyt jutun jo aiemmin.. 😉



Päätin myös hankkia jo kesääkin ajatellen pimennysverhot. Nekin olivat juuri tarjouksessa Tokmannilla puoleen hintaan! Kannattaa tarttua hyvään tarjoukseen silloin kun sellaisen näkee! Hyvä uni on tärkeää, eikä mikään ole niin ärsyttävää kuin ettei saa unta jos on liian valoisaa, tai herätä vastaavasti viikonloppuna kukonlaulun aikaan kirkkauteen jos saisi muuten nukkua pitkään. 



Myös huonekalujen järjestys muuttui hieman. Toin olohuoneesta valkoisen Kallax hyllyn makuuhuoneeseen ja laitoin siihen esille lempikorkkarini. Päällä on hajuvedet pyöreällä marmorialustalla ja koruni rasiassa. Marmori on harmaan ja pinkin värin ohella yksi makuuhuoneeni kulmakivistä. 



Blogini onkin viettänyt viime aikoina hiljaiseloa, koska kuten kerroin aiemmin isäni yllättävä kuolema pysäytti hetkeksi normaalit puuhat ja suru vie aina voimia ja aikaa. Mutta myös yksi toinen paljon positiivisempi asia on vienyt paljon aikaani ja vaatinut keskittymistä... 🙂. Nimittäin jätin keittiöalan ja aloitin kuukausi sitten opiskella oppisopimuksella lasten aamu ja iltapäivä kerhon ohjaajaksi! 😃👍. Olen tällä hetkellä töissä erään päiväkodin eskari ryhmässä. Syksyllä minun pitäisi mennä töihin jollekin koululle sitten. Koko koulutus kestää vain vuoden ja jos suoritan kursseja tehokkaasti, jopa alle vuoden! 😊 Olen tyytyväinen ja innoissani uudesta alasta, lasten kanssa työskentely on haastavaa mutta palkitsevaa. Ja olen päässyt käyttämään vahvuuksiani, luovuutta, liikunnallisuutta, rauhallisuutta ja kärsivällisyyttä, sekä arvoja, joita pidän tärkeänä. Niitä ovat mm. kohteliaisuus, oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo. 


Kerroin myös aiemmin uudesta tavasta jolla tuon lisä sisältöä blogiini, eli hauskan jutun puuttuessa tilalla on vaihtoehtoisesti Mini -diy. Nyt on kuitenkin hauska juttu!😊. Tässä taannoin kun satoi lunta kovasti, olin menossa kylään äidilleni ja odottelin bussia pysäkillä katoksen alla. Viereeni tuli tummaihoinen mies ja koska myös tuuli ja hiutaleet olivat isoja ja märkiä, meidän piti seistä aika lähekkäin siinä. Sitten tuli tummaihoinen nainen lastenrattaiden kanssa. Hänellä oli mukanaan myös n.4 - 5 vuotias poika. Äiti jäi rattaiden kanssa pysäkin taakse koska ei mahtunut tulemaan katoksen alle koska oli lumikinoksiakin siinä. Lapsi sen sijaan tuli pysäkille ja istui penkillä minun ja miehen välissä. Sitten ohi ajoi henkilöauto jossa oli ilmeisesti joku tumman miehen ystävä, koska hän avasi sivuikkunan ja huusi "mitä kuuluu"? Hän katsoi ihmeissään minua ja lasta sekä tuota miestä 😁.Luuli ilmeisesti että ollaan pariskunta ( äitiä vaunujen kanssa ei näkynyt kunnolla pysäkin takaa ). On siinä lähtenyt juorut liikkeelle, jos he eivät tunne toisiaan kovin hyvin tai olleet nähneet aikoihin.. "sillä on Suomalainen nainen", "ja lapsikin"!" Katos äijää, en olis uskonut vielä noin vanhoilla päivillään"! 😂


Kiitos kun poikkesit blogiini! 😀. Toivottavasti sait ideaa johonkin tai tartuit tarjouksiin, blogini ei siis ole kaupallinen, kaikki nämä tavarat olen ostanut omilla rahoillani, enkä saa mitään korvausta esimerkiksi Tokmannilta heidän tuotteidensa mainostamisesta. Kerron aina omasta elämästäni, mitä olen ostanut, nähnyt, tehnyt tai askarrellut samalla haluten vinkata muillekin 😊. Samoin remontti jutuissa materiaalit on aina hyvä mainita siksi joku haluaa toteuttaa saman idean. Jos olet jonkun yrityksen edustaja, jonka tuotteisiin tai palveluihin minä kävisin yhteistyökumppaniksi, yhteistyö ei ole poissuljettua, en vain ole juurikaan niitä tehnyt kun sopivia projekteja ei ole ilmennyt.

Mukavaa ja aurinkoista viikonlopun jatkoa kaikille! t. Kristiina 💗 Ps. Viimeisessä kuvassa makuuhuone ennen muutoksia.... 



sunnuntai 6. helmikuuta 2022

Esittelyssä kylpyhuoneeni sisustus

Monet ihmiset eivät sisusta lainkaan kylpyhuonetta, tai mieltävät sisustamiseksi lähinnä vain pyyhkeiden värin tai wc:n maton valinnan. Toki näillä tehdäänkin se suurin vaikutus ilmeeseen, mutta myös muut pienet harkitut yksityiskohdat voivat tuoda ihan eri fiiliksen pesu tiloihin. Itse olen aina ihaillut esimerkiksi hienojen hotellien luxus tyyliä. Sitä halusin myös tähän omaan kylppäriin. Vähän "spa"-tunnelmaa 😊.  


Päädyin hankkimaan kullanväriset saippua telineet, ne löysin Hennes & Mauritz Home sarjasta. Pumppupullo maksoi 14,90€ ja saippuakuppi 7,90€. Saippua on itse tekemäni.



Valokuvakehys on löytö Eemelin kirppikseltä Vantaalta ja maksoi 2€. Tekstin tein ihan itse tietokoneella A4 paperille kivalla fontilla ja leikkasin sopivaan kokoon. Tuohon kohtaan ei roisku vettä, niin se voi olla hyvin siinä. Mehikasvit pikku kulhossa eivät ole aitoja, ihan aidon näköisiä kylläkin. Se on vanha ostos Tigerista, taisi olla myös 2€. Ostin sen jo vuosia sitten kolmioomme jonka vessan myös sisustin.


Sitä spa-tunnelmaa tuo lisäksi Buddha ja huonetuoksu. Buddha on myös Tigerista ja huonetuoksu Jyskistä. Budhaan saa valon, joten jos laittaa vaikka vain sen päälle ja esimerkiksi pesukoneen päälle toisen kynttilän, rauhallinen ja hämärä suihkuhetki raskaan työviikon päätteeksi on mahdollinen 😊.


Kaiken kruunaa katossa oleva rosetti, josta koko hotelli-kartano-spa- ajatusmaailma lähti liikkeellekin. Se oli siis asunnossa valmiina, en ole itse sitä laittanut. 



Tässä asunnossa ei ole omaa saunaa, mutta minulla on suihkukoppi jossa on kiva käydä koska sinne muodostuu ihanaa lämmintä höyryä, se on leikisti mun "höyrysauna" 😁. Ja olen aina inhonnut niitä roikkuvia muovisia suihkuverhoja jotka takertuu ihoon, tämä on parempi vaihtoehto. Tämä on K-Raudan Cello -mallistoa.


Säilytystilaa on hyvin, 2 kaappia jonka lisäksi on vielä tietysti peilikaappi. Pesukoneeni on liian iso tähän, sellainen päältä täytettävä olisi paras, mutta en ala uudehkoa konetta hävittämään kun pärjään kuitenkin. 



Erikoinen yksityiskohta tässä kylpyhuoneessa on seinän kaakeleihin käsin maalatut ruusukuviot. Minulla on vähän kaksipiippuinen suhtautuminen niihin. Ensin ajattelin että "ihan järkyttävät, täytyy hankkia heti jostain jonkinlaisia kaakelitarroja millä saan ne piiloon", kun inhoan muutenkin kaikkea sellaista englantilaista Laura Ashley tyylistä romanttista pikkusievää sisustusta. Mutta käsityötaito on katoavaa kansanperinnettä, en tiedä kuka nuo on maalannut, mutta ei tuollaisia joka paikassa ole. Joten päätin piilottamisen sijaan arvostaa ja vaalia niitä. 


Päätinkin hankkia vaaleanpunaiset käsipyyhkeet tuomaan väriä, koska  kylpyhuoneeni on ruusuja lukuunottamatta aika neutraalin värinen, ihan kiva ettei ole kuitenkaan vitivalkoinen, beige on lämpimämmän ja kodikkaamman oloinen sävy seinissä. Kulta ja vaaleanpunainen ovat myös kivat värit yhdessä. 

Nämä ovat Tokmannilta, Kotikulta sarjaa, jossa on hyvä hinta-laatu suhde. Pehmeät, mutta käsiin ei tartu nukkaa kuivatessa. Hinta oli vain 3,99€ / kpl ja nämä ovat vielä sellaiset reilumman kokoiset, inhoan niitä pieniä kapeita käsipyyhkeitä. Ja sävy ei ole sellainen kirkas porsaan punainen pinkki, vaan vanha roosa. 



Tällainen "Vesa Keskisen -Tuuri kylpyhuone" tästä tuli😁. Mattoa en kuvannut koska se on vain sellainen kivi -kuvioinen kosteantilan matto. Ei mikään erityisen kaunis tai pehmoinen ja pörröinen. Tässä kylpyhuoneessa on niin vähän lattiapinta-alaa ja vesi nousee sen verran korkealle suihkun kaivosta, että heti kastuva kankainen matto ei toimisi. Tuonkin nostan aina oven ulkopuolelle kun menen suihkuun. Sanoin edellisessä postauksessa että olen kyllästynyt sisustamiseen, mikä pitää paikkansa sellaisen trendien seuraamisen ja impulsiivisen ostelun osalta, vaikka tavara olisi sitten käytettyäkin. Mutta jos jotain oikeasti tarvitsen tai tulee joku hyvä Diy - idea, toki sen tänne blogiin jaan 😊. Tänään totesin ainakin että tarvitsen jonkun kivan keväisen ovikoristeen. Sen aion tehdä kierrätysmateriaaleista jotka minulla on jo pitkälti valmiina kotona. 

Hauska juttu tähän loppuun pitkästä aikaa 😁. Töissä minulla oli sellainen lattialasta mennyt rikki ja olin tilannut uuden. Onneksi olin säästänyt varren, koska sieltä tuli se pelkkä alaosa jossa on kumi. Luulin että tulee molemmat. No, ongelma tulikin sitten kun en saanut vanhaa osaa varresta irti, olin yksin keittiössä ja juuri laittanut varren jalkojeni väliin, yrittäen repiä lastaosaa irti ylöspäin, kun yksi hoitaja tuli kysymään kahvimaitoa kahvihuoneeseen. Näky oli varmasti huvittava, sanoinkin että olen aivan kuin noita-akka joka yrittää lähteä lentoon! 😂😂 Hänkin nauroi samaa. Just sitä parasta arjen tilanne komiikkaa. "Mitä sä teet"?!? "Leikin noita-akkaa.." "Eiku".. 😂😅. Lopulta luovutin nykimisen kun oli kiire ja seuraavana päivänä tiskari totesi että siinä on lukitus, se ei lähdekään vain repimällä.. 😁. No sitten saimme sen koottua ja otettua käyttöön. 
Palaan asiaan myöhemmin! Mukavaa alkuviikkoa ja tsemppiä lumikaaoksen keskelle! 💪