Translate

keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Sisustus suunnitelmia

Uusi kotimme ei enää ole niin "uusi", mutta silti sisustus on ihan kesken ja huoneet ovat vielä jotenkin karuja, enkä ole täysin tyytyväinen. Keskeneräisyys johtuu siitä etten ole halunnut ostaa tavaroita suin päin, vaan etsiä oikeaa tyyliä, lisäksi idea on edelleen sisustaa edullisesti, jolloin en voi vain hakea kaikkia haluamaniani tavaroita kaupasta, "kuin apteekin hyllyltä", vaan esineitä täytyy myös itse tehdä sekä etsiä kirppiksiltä. Olen nähnyt kyllä viime aikoina netissä ja kaupoissa kaikenlaisia ihania esineitä myynnissä joita haluaisin ostaa, mutta minun täytyy hillitä itseni, koska sisustuskurssilla jota käyn teen joka tapauksessa suunnitelman olohuoneeseen. Se on kurssi tehtävä. Tavaroita ei tarvitse oikeasti ostaa, mutta suunnitella saa, ja pitää. Tässä postauksessa näette ensimmäisen piirtämäni asunnon pohjakartan ikinä, se on kylläkin vain pelkkä olohuone, meidän olohuoneemme, mutta voi vitsi että olen ylpeä itsestäni! :) Mä osaan! Vaikka ensin ajattelin että onpa tylsä tehtävä, olikin  mielenkiintoista mitata olohuoneen seinät ja korkeus, sekä kaikki olemassa olevat huonekalut. Nyt kun minulla on olemassa mitat ja pohjakuva olohuoneesta, voin vaikka Ikeassa katsoa suoraan ilmoitettujen mittojen mukaan, mahtuuko esimerkiksi joku lipasto meille. Ei tule hutiostoja! Eihän oikeasti asuntoa stailatessakaan sisustussuunnittelija voi ostaa jostain kirppikseltä kasapäin tavaroita ja todeta että: "no voi vitsi, ei ne mahtuneetkaan", tai "ei nyt kyllä  näytä hyvältä". Aion tavoitella aika lailla samaa tyyliä kuin ennenkin, vaaleaa, klassista, mutta myös sopivasti modernia, harmonista, luonnonmateriaaleja sekä ripaus luxusta mausteena! Luxus tässä tapauksessa ei tarkoita sellaista "Johanna Tukiainen" -tyyliä, eikä liioin kalliita merkkituotteita, vaan jotain näiden kahden väliltä ;) Enkä ole lähdössä mukaan tähän nyt muotiin tulleeseen räikeiden värien vallankumoukseen...

Piirsin olohuoneen pohjakartan suhteessa 1:25

Tämän hetkiset huonekalut

Tällainen on siis tilanne nyt. Mutta minkälaista tyyliä haluaisin siis jatkossa.. siihen seuraavaksi!
Clas Ohlssonilta bongasin tämän ihanan Sputnik valaisimen, joka ei maksa ihan kauheasti, ( 69,95€ ) ja on moderni sekä tuo myös vähän sitä luxusta metallin sävyisenä...



Täytyy silti ottaa huomioon sellainen seikka, että lamput eivät kuulu pakkaukseen ja niitä menee tuohon lamppuun peräti 8 kappaletta! Isot pallolamput maksavat n. 10€ / kpl, eli laskekaa siitä, kalliiksi tulee, lamput tulevat kalliimmaksi kuin itse lampun runko! Koska lamput ovat oleellisin osa koko lampun viehätystä ja ulkoasua, tavalliset perus energiansäästölamput eivät vain kertakaikkiaan käy, vaikka kanta on lampuissa normaali E27. Eli jos tämän valaisimen ostan, pitäisi sitten kytätä jostain edullista isojen pallovalaisimien nipputarjousta.

Verhoihin haluaisin vähän enemmän väriä, nykyisten Vallilan Memento -verhojen sijaan. Lisäksi ne ovat aika paksua materiaalia, vaikka muuten kauniit ovatkin, joten ohuempi ja läpikuultavampi materiaali antaisi ilmavamman ja kepeämmän ilmeen. Lisäksi niiden kuvio on aika dramaattinen mustavalkoisena, eli mieluummin yksiväriset, joissa saisi olla ehkä hieman kiiltoa tuomassa sitä glamouria. Kuvassa Jotexin Grase -sivuverhot, jotka ovat läpikuultavaa ja kiiltävää materiaalia, hinta vain: 10,90€ / 2kpl. Värejä on useita, mietin tätä vanhaa roosaa, tai utuvihreää.. Voisivat sopia "luxus" -teemaan. Täytyy ehkä pistää jompi kumpi tilaukseen ;)



Sohva on aika uusi, joten se ei ole lähdössä mihinkään! Se ei kyllä istu tähän tilaan parhaalla mahdollisella tavalla, kulmasohva olisi ollut varmaan parempi. Lisäksi musta keinonahkainen divaani on hankala kapistus kaikin puolin, iso, tumma ja halliseva, sekin pitäisi saada paremmin sulautumaan olohuoneeseen. Ajattelin että jos ostan harmaan viltin ja sohvatyynyt siihen, saan sen ikäänkuin sidottua harmaaseen sohvaan, niin että ne edes jotenkin olisivat pari, ja näin mustaa pintaa näkyy heti vähemmän.. Näinhän kiinteistönvälittäjätkin tekevät, stailaavat ja käyttävät olemassa olevia esineitä ja tuovat muutaman uuden raikkaan yksityiskohdan täydentämään kokonaisuuden kiinnostavaksi ;)


Vanhaa olohuonetta, ennen Liatorp pöytää..
Huonekalujen uudelleen sijoittelu oli myöskin tehtävä, tämä järjestely on nyt paras mahdollinen, mutta en sano että ikuisesti. Kaikkea tätä mietimme kurssilla, värejä, kontrasteja, materiaaleja ja lisäksi mitä kaikkea uutta voisi tilaan tuoda ja sitä parantaa. Miten tuoda esille tilan parhaat puolet ja väivyttää huonoja. Meidän olohuonehan on aika pitkänomainen putki, jossa on vähän ikkunoita ja ovia. Ikkunan puitteet ovat tummaa puuta, joka "syö" valoa. Katossa on kaksi pistokepaikkaa ja Sputnik lamppu tulisi lähempänä ikkunaa olevaan, eli ei tuohon missä nyt on valkoinen paperinaru lamppu. Valoa haluan myös ainakin toiseen nurkkaan joka jää oven taakse. Kiva jalkalamppu on myös Clas Ohlssonin valikoimista: 29,95€ ( runko ). Varjostin myydään erikseen. Aion ostaa sen kirppikseltä tai Kierrätyskeskuksesta ja säästää siinä. Mietin toisaalta myös toiseen nurkkaan kukkapylvästä, jonka päälle tulisi iso palmu tai leikkokukkia, liljat ovat lemppareitani. Tyhjässä nurkassa vasemmalla on meidän chinchilla -pojat, häkkiä en kuvaan laittanut, kun siinä on renkaat alla eikä se ole kiinteä kaluste.

Sohvan yläpuolelle haluaisin todella ison ja upean taulun. Yksi riittää, en halua tehdä miljoonaa reikää seinään. Koska olohuoneeni on muuten niin pelkistetty ja rauhallinen, sellainen katseenvangitsija olisi hieno! Tosin kuvakin saisi olla rauhallinen, ei mitään raivoavaa merta tai taistelevia metsoja :) Minulla oli idea tehdä itse taulu eräästä yllättävästä materiaalista... eipä siitä vielä enempää, mutta kun budjetti on pieni, kaikki keinot ja luovuus otetaan käyttöön! Jääköön se seuraaviin juttuihin, näette sitten ;)








keskiviikko 17. lokakuuta 2018

Vierailu Vallila Interiorsille

Osana sisustuskurssiani kuului mahtava mahdollisuus päästä vierailemaan Vallila Interiorsin suunnittelu pajalle Helsingin Vallilaan. Saimme siis kurkistaa ovien taakse, jossa " the magic happens" ja jossa kaikki ne upeat kankaat suunnitellaan. Saimme kattavan opastuksen koko Vallilan tarinasta ja historiasta. Kankaita suunnittelee n. 5-6 suunnittelijaa, jonka lisäksi he tekevät välillä projekteja julkisuudesta tuttujen henkilöiden, kuten Lauri Tähkän kanssa. Pääsimme myös hypistelemään käsin eri materiaaleista tehtyjä kankaita ja mattoja, sekä sain muutenkin uutta informaatiota, en ollut esimerkiksi tiennyt että Vallilan kautta saa myös tilattua esimerkiksi kokolattiamattoja tai vinyylilankkuja. Kysyin luvan kuvaamiseen, joka oli heille ok, paitsi yhdessä kerroksessa en saanut kuvata, se oli uutuus tuotteiden kerros, jotka ovat vasta tulossa myyntiin ;)


Heti aulassa huomio kiinnittyi upeaan ja monisävyiseen sekä kuvioiseen uniikkiin kankaaseen. Se olikin ihan uusi suunnittelijoiden taidonnäyte, kuin taideteos, jossa monta kuosia oli sommiteltu päällekäin ja kudottu yhteen. Jacquart -tyylinen kangas oli paksua ja myös vähän kiiltävää. Hinta ei käy vähävaraiselle, "vain": 700€ / metri!! Tuo ei ole vähittäismyyntiin tehty, vaan saa vain tilauksesta.




Wc  -tilat olivat nekin suunniteltu tekemään vaikutus, Vallilan vessat eivät olleet epäsiistejä tai kolkkoja. Vai mitä sanotte näistä? :)


Hana oli kuin moderni suihkulähde!

Toinen, pienempi wc.
Muutenkin myös henkilökunnan viihtyvyydestä pidettiin huolta, taukohuoneessa oli seinällä upea tapetti jossa riitti tutkittavaa loputtomiin, ja käytävällä oli trendikäs ja ilmaa raikastava viherseinä. Jopa tyypillisesti tylsä toimisto / pankki  -verho, oli upea, koska se oli sävytetty alhaalta loistamaan keltaisena ja piristävänä.



Piti ihan kokeilla olivatko kasvit oikeita, olivat!

Kankaita Vallilalle toimittaa sveitsiläinen yritys: Creation Baumann. Saatavilla on vaikka minkälaisia kuoseja ja printtejä, oikea löytyisi vaikka kartanoon, tässä muutamia joita kuvasin..








Lattiamateriaaleista pisti silmään ainakin tämä upottavan pehmeä nukkamatto, jota saa siis kokoon ja muotoon leikattuna, mutta myös kokolattiamattona! Samaa mattoa on kuulemma Buckinghamin Palatsin vieras  -makuuhuoneessa. On painavaa tavaraa... pitäisi ainakin olla ahkera imuroija,  jos tätä mattoa haluaa kotiinsa koko lattian täydeltä!


Toinen upea kuosi oli kokolattiamatoissa monisävyinen ja ulotteinen matto, jossa oli struktuuria.



Koska olen viettänyt syyslomaa tämän viikon, ehdin tekemään myös muita kivoja asioita joihin ei normaalisti liikenisi aikaa. Yksi tällainen on kirppiksillä kiertely! Koska asun Espoossa ja Vallilaan on meiltä matkaa, päätin lähteä liikkeelle hyvissä ajoin ja samalla tutustua ennen vierailua alueen kirppiksiin joissa en ole koskaan käynyt. Kirppiksillä kiertelyhän on aina jännää, kun ei koskaan tiedä mitä eteen tulee, mutta nyt oli vielä jännempää kun menin noihin kyseisiin paikkoihin ensimmäistä kertaa! Missä sitten kävin? No, piti käydä monessakin eri paikassa, mutta yksi kirppis jonne olin aikeissa mennä olikin lopettanut! Lisäksi tuli kuitenkin vähän hoppu, eli vierailin lopulta vain yhdellä kirppiksellä: Metka itsepalvelukirppiksellä, osoitteessa Hämeentie 76.


Onneksi reissu ei ollut turha! Löysin ihanan Arabian kahvikannun vain 8 eurolla! Se oli täysin virheetön :) Lisäksi löysin toisesta pöydästä sitrus pusertimen, joka oli mielestäni visuaalisesti kaunis, ihan koristeena. Mutta toki tuolla on kiva pusertaa vaikka suoraan lohen päälle sitruunaa tai limeä. Hinta oli: 1€!





Mahtavat löydöt! En tiedä tuon Arabian kannun nimeä, eikä pohjassakaan lue mitään nimeä. Täytyy tutkia, lyhyen googlettamisen jälkeen en löytänyt kyllä mitään..  Tuli mieleen sekin että joku on itse maalannut nuo kuviot posliinitussilla... toinen vaihtoehto on että tämä on niin harvinainen, ettei tietoa löydy. Toivottavasti jälkimmäinen vaihtoehto on oikea, vaikka kivahan tuo silti on. Olisiko vuosiluku 1969? Saa auttaa tunnistamisessa, jos jollain on parempaa tietoa, vaikka samaa sarjaa hyllyssä!

Toivottavasti saitte vierailusta edes jonkinlaisen kuvan, kaikkea en edes kykene kertomaan, enkä voi laittaa "miljoonaa" kuvaa, niin paljon asiaa ja ideoita tuli tuolla käydessä :) Harva tuonne pääsee, koska kuluttajille ei ole minkäänlaista myymälää, eikä sieltä yleensä tilata yhtä verhoparia, vaan suurin osa ostajista on hotelleja, toimistoja, ravintoloita, julkisia tiloja suunnittelevia sisustusarkkitehteja tai yksityisistä ihmisistä esimerkiksi toimitusjohtajia jotka tarvitsevat edustustilat kotiinsa. Jos nyt jotain hauskuutta yrittää vaikka sitten mustan huumorin kautta tähän juttuun saada, niin kerron sen että matto osastolla minulta meinasi lähteä taju, ei sen takia että matot olivat niin upeita, (vaikka olivatkin), vaan koska viime talvinen anemiani on taas uusiutunut :( Olen siis kävellyt ihan riskillä eilen kilometritolkulla Vallilassa ja Sörnäisissä, onneksi ei mennyt taju missään ulkona! Tänään kävin lääkärissä, jossa todettiin hemoglobiinin olevan selvästi alhainen. Anemiaan saattaa liittyä vaikka minkälaisia oireita, joista monella ei ole mitään käsitystä, hengästymistä, lihasten voimattomuutta, pahimmillaan sydämen rytmihäiriöitä, masennusta ja alakuloa. Mutta se on juttu erikseen.. Nyt siis loppuloman otan rautaa ja yritän levätä :)


torstai 4. lokakuuta 2018

Valoa pimeyteen

Vaikka vuoden pimein aika ei ole vielä pitkään aikaan käsillä, olen jo aloittanut kynttilä kauden ja hankkinut pari uuttakin valonlähdettä. Toinen valo idea oli pinnalla jo viime talvena, mutta en ehtinyt silloin sitä toteuttaa, koska kyseiset valot oli myyty loppuun joka paikasta! Ai mitkä valot..? Pullovalot. Niillä voit muuttaa lähes minkä tahansa pullon valaisimeksi! Korkin muotoisesta osasta lähtee alaspäin valoketju, joka mahtuu hyvin pullon suusta sisälle, ja kauniissa pullossa valo näyttää kivalta :) Minun pulloni on vanha glögipullo, jonka sain ilmaiseksi Kierrätyskeskuksesta. Siinä oli trendikkäästi numeroita, joista pidin, joten päätin toteuttaa siihen pullovalo idean. Noita valoja siis saa ainakin Tokmannilta, 2 kpl paketti taisi maksaa: 4,99€, eli ei kovin kalliita.





Kierrätyskeskuksesta tarttui mukaan myös ihana taloja esittävä tuikku teline, joka oli vain: 1€! Olen ihan toivoton, minulla on kaikenmaailman tuikkuja ihan liikaa, mutta tuo oli vain niin kodikas kun valo kajastaa "ikkunoista", että se oli pakko ostaa! Nämä ovat nyt olohuoneessa tuomassa iloa ja valoa :)


En tiedä teistä muista, mutta minua ainakin ärsyttää kamalasti perus tulitikku askit, se että ne eivät sovi muuhun sisustukseen.. joten laitoin askin päälle palan marmorikuvioista dc -fixiä, ja näin minulla on nätti tikkuaski joka sopii muuhun olohuoneeseen! Pikku asia, mutta joka päivä se häiritsee. Tein ns."tikusta asiaa" ;)

Ennen

Jälkeen!
Pullovalot ovat kauniita monenlaisissa pulloissa, jos et itse juo väkevää alkoholia, kannattaa kysellä ystäviltä, katsella esimerkiksi taloyhtiön lasinkeräys astiaa, tai Alkon pullonpalautuspisteen roskiksia.. näin tässä vähän aikaa sitten Lidlin eteisessä hienon Meukow -konjakki pullon, jossa on se hyppäävä pantteri, en tajunnut vain ottaa sitä talteen! Ja olipa minulla vuosikausia hevosen muotoinen aprikoosilikööripullokin, joka meni vanhaksi kun ei tulllut juotua ja sitten heitin sen menemään :( Silloin pullovalot eivät vielä olleet tulleet muotiin... tai ainakaan minä en tiennyt niistä mitään.

Halloween on myös pian täällä, en ole koskaan tehnyt Halloween postausta, enkä aikoihin myöskään minkäänlaista kattausta, joten nyt ajattelin ehkä yhdistää nämä kaksi, katsotaan mitä saan aikaiseksi ;)