Translate

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

My summer bucket list

Sisustus rintamalla asiat ovat vielä vähän kesken, joten en voi esitellä asunnon muita osia mutta ajattelinkin kääntää sillä välillä katseen jo hetkeksi kesään! Kevät on aina minulla ollut stressaavaa aikaa. Töissä kaikki juhlat, retket ja tilaisuudet ovat aina ajoittuneet Toukokuulle ja kesäkuun alkuun. Yleensä siinä vaiheessa kun kaikki on onnellisesti ohi, olen niin piipussa, että nukun pitkät päiväunet kotiin päästessäni, ja nappaan kyllä iltaisella pari huurteista :) Niin tekee kyllä aika moni muukin loman alkaessa, mutta liian kauaksi ei passaa kotiin jäädä makaamaan, koska myös aurinko ja raikas merituuli tekee hyvää! Ja ihanat kokemukset kantavat pitkälle, niitä on mukava muistella taas syksyllä sateen ropistessa ikkunaan. Olen periaatteessa sitä mieltä että kesää ei kannata liikaa suunnitella, vaan tehdä mitä milloinkin sattuu keksimään. Tässä kuitenkin pari must juttua jotka ainakin haluan tehdä tai nähdä tänä kesänä, ne eivät myöskään maksa ihan mahdottomia:

Nokkalan majakka



Nokkalassa, Matinkylän lähellä sijaitseva Nokkalan majakka on yksi ihana kohde jonka haluan ehdottomasti nähdä! Kahvila-ravintola sijaitsee rantaraitin varrella, eli matkaa voi jatkaa ulkoillen minne vain siitä haluaa edetä. Parasta on siis sijainti, ihan meren rannalla. Kahvia nauttiessaan saa ihailla laineiden liplatusta, ja katto terassilla saa myös aurinkoa ja ilmaa. Pelkään vain että lomani aikaan paikka on liian täysi, jolloin ei ole kiva kun saa etsimällä etsiä vapaata pöytää. No, ainakin lomalaisena on varaa valita mihin aikaan paikalle menee, ainakin vältän lounas aikaa. Olen ajatellut yhdistää tähän reissuun myös piipahduksen yhdellä itsepalvelukirppiksellä jossa olen kyllä käynyt ennenkin... en kyllä pitkään aikaan, eli nyt onkin aika käydä katsomassa jos vaikka tekisin löytöjä!

Kirpputori Ankkurinappi




Kirppis on kohtuullisen kokoinen ja myynnissä on monenlaista tavaraa, isoakin mm. huonekaluja,  ja pientä kuten koruja, ja kaikkea siltä väliltä! Kirppikset ovat tietysti paikkoja joissa löydöistä ei ole takeita, mutta jos mitään ei löydy, ainakin tulee käytyä tuolla Nokkalan majakalla, ja jos vielä jaksaa tietysti Iso-Omena on myös lähellä kaikkine palveluineen... vähän kauemmaksikin pitää päästä, siksi:

Tallink Megastar





Tämä kuuluu myös uusiin kokemuksiin. Olen ollut lukemattomia kertoja Tallinnan risteilyllä Tallinkin muilla laivoilla, ja muiden varustamojen laivoilla, mutta tältä odotan enemmän. Istuma paikkoja on kuulemma lisätty koska hyttejä on vähemmän, tax free myymälät ovat suuremmat, ja niissä on laaja valikoima, lisäksi laivan sisustukseen on kiinnitetty huomiota. Matka on itse asiassa jo varattu, lähdemme Kesäkuun lopulla. Tulemme takaisin eri laivalla, koska en löytänyt pelkältä Megastarilta kuin sellaisen risteilyn joka ei käy maissa lainkaan. Tallinnassa aion ainakin poiketa Estonian Design House nimisessä sisustusliikkeessä, jonka yhteydessä on myös kahvila, Klaus Kohvik.

Näiden lisäksi kesääni tulee kuulumaan veneilyä, mökkeilyä, Kotkan meripäivät ja kaikkea mitä vaan keksin tehdä Espoossa ja Helsingissä. Tietysti myös lepoa ja liikuntaa sopivasti. Näistä on hyvän loman ainekset rakennettu! Koska lomarahojen leikkaus koskee minuakin, ulkomaan matkat jäävät taas haaveeksi, mutta en terrori uhkien vuoksi ole kyllä kauhean halukas mihinkään lähtemäänkään. Lisäksi tyttäreni täyttää syksyllä 18 -vuotta, johon yritän miettiä tarpeeksi hienoa lahjaa, ja se vaatii vähän rahaakin...

Vielä vähän ahkerointia, ja loma koittaa, paras aika vuodesta!

torstai 18. toukokuuta 2017

Uusi koti osa 2 Kylpyhuone

Tässä postauksessa esitellään meidän kylpyhuone ja sauna. Halusin niihin tyylin joka on "ajaton" ja netraali väritykseltään. Koska kyseessä on vuokra-asunto, mitään kaakeleiden tai muiden pysyvien rakenteiden muutoksia en voi tehdä, mutta mm. tekstiileillä ja muilla sisustuksellisilla ratkaisuilla saa jo paljon aikaan. Tyyli jota tavoittelen on vähän "Gant" tyylinen, eli tähtiä.... Se idea lähti siitä kun löysin kirpparilta siistin pikku wc -maton vain 3 eurolla :) Matto on käännettävä, toisella puolella tähti on tummemmalla pohjalla.



Suihkuverhon etsintä meni niin että ensin kävin parissa Prismassa, koska olin nähnyt House -merkillä myynnissä beiget verhot joissa oli valkoisia tähtiä. Kummassakaan Prismassa niitä ei enää ollut, eli sen jälkeen katsoin netistä missä muualla samankaltaisia voisi olla myynnissä. Elloksella on ilmeisesti ollut niitä, mutta heilläkin oli tällä hetkellä tarjolla vain sinisellä pohjalla olevaa versiota. En meinannut löytää mistään sopivaa, kunnes lopulta bongasin pienen kotimaisen yrityksen Kodin Kuisma, joka sijaitsee Salossa. Heillä on myös verkkokauppa, ja sieltä tilasin juuri sopivan, kivan ja edullisen tähtiverhon! Hinta taisi olla 12,90€.. tai sinne päin. Oli mukava kannattaa Suomalaista pienyritystä, sitäpaitsi heidän sivuillaan oli niin paljon kaikkea ihanaa että tilaan varmasti jatkossakin sieltä jotain. Muualla kuin Espoossa ja Helsingissäkin ON elämää ja yrittäjiä, ja on ihan hullua tilata tavaraa vaikka Wishin kautta toiselta puolelta maailmaa, kun meillä on niin hyvät valikoimat täälläkin, näin luodaan myös työpaikkoja, vaikka yhden ihmisen satunnainen ostos ei tietysti vielä paljon auta.




En edes muistanut tilatessani tuota, että aikaisemmin Tokmannilta ostamani säilytyslaatikotkin sopivat verhon ja maton kanssa yhteen niin hyvin että voisi niiden luulla olevan samaa sarjaa! Myös Jyskin käsipyyhkeet 1€ / kpl, ovat ihan samaa värimaailmaa.




Saunan puolella meillä on ihanat laudeliinat, jotka hankin Kodin1 tavaratalon konkurssimyynnistä. Kahden kappaleen paketti oli 5 euroa. Näitä ei enää saa mistään, ja muutenkin Anno -tuotesarja oli jälkikäteen ajateltuna aika trendikäs, heräsin tajuamaan sen ihan liian myöhään... :/ Kodin1 on tietysti edelleen olemassa, mutta olen kuullut että postikulut ovat melkein kalliimmat kuin itse tavara, niin ei paljon kannata tilailla.


Saunakiulu on Tokmannilta Emendo 12,90€ ja löylykauha tytön puutöissä itse tekemä. Löylutuoksuista nautin kovasti, mutta tuo savusauna ei ollut ihan mieleeni, tuli mieleen joku palvikinkku siitä tuoksusta :) Hah! Taidan siis pysyä tutusssa koivun ja eucalyptuksen aromissa.




Lidlissä on edullista pyykin pesupulveria ja huuhteluainetta, mutta koska pakkaukset ovat aika rumia siirsin ne pienenä Diy -projektina kauniimpiin purnukoihin! Kulmikas purkki on Clas Ohlssonilta 3,99€. Huuhteluaineen pullo on Tigerista 2€. Ihan kuin nämäkin olisivat samaa sarjaa, vaikka ovat eri paikoista. Korkit ovat ihan samanlaiset!




Olohuone ei ole vielä lopullisesti valmis, joten en vielä esittele sitä, palaan kuitenkin taas piakkoin asiaan...!

maanantai 8. toukokuuta 2017

Uuden kodin ruokailutila ja tuoli löydöt

Muutostamme on kulunut jo reilu viikko, ja pikkuhiljaa tavarat alkavat löytää paikkansa! Hengissä selvittiin, vaikka tavaran määrä yllätti, ja kaikki se kantaminen oli niin kovaa hommaa, että jalat ja kädet olivat vielä parina seuraavanakin päivänä kuin "hakatut"! Lisäksi silloin lauantaina tuli kamala tuuli ja lumimyräkkä, onneksi vietiin suurin osa tavaroista jo perjantai-iltana!

Mitä tästä jäi käteen..? Älä osta mitään mitä et tarvitse, ja osaa luopua tavaroista joita et enää käytä. Yksi juttu mihin kiinnitin huomiota myös, oli Ikean huonekalujen huono laatu :( Ne eivät kestä edes yhtä muuttoa ehjänä! Lastulevy mm. tyttäreni kirjoituspöydässä oli niin hötöä, että yhden vaivaisen jätesäkin paino, jossa oli vaatteita sisällä, mursi metalli jalan miltei irti pohjalevystä! Heikkoa tekoa on, taidan alkaa vähän boikotoimaan kyseistä puljua, koska ei ole mitään järkeä ensin itse tehdä kamala työ huonekalujen kokoamisessa, ja heittää se sitten mäkeen lyhyen käytön jälkeen kun se ei kestä mitään! Ja "säästää"muutama euro. Toinen lastulevy firma on Jysk.. kamalaa ympäristön kuormittamistakin tuollainen kertakäyttö kulttuuri... Kierrätyskeskuksestakin voi löytää käytettynä parempia ja laadukkaampia esineitä, jotka on alunperin ostettu jostain kalliilla hinnalla, koska ne ovat parempaa tekoa. Sinnepä siis suunnistan ensi viikolla katsomaan mitä olisi tarjolla :) Sohvapöytä olisi hakusessa ainakin...

Mutta nyt asiaan, meillä on ihana ja viihtyisä koti nyt, ja tiedän tulevani olemaan täällä onnellinen!
On helppo ja ihana sisustaa asuntoa jossa on jo lähtökohtaisesti hyvä pohja ja siisti kunto. Ihanaa yleensäkin taas palata Blogin pariin, voi että olen kaivannut bloggaamista! Tuntuu että pää pursuaa ideoita, nyt päästään asiaan pitkästä aikaa! Toivottavasti löydätte Blogini niin uudet kuin vanhatkin lukijat, vaikka pitkään olikin tässä päässä hiljaista. Nyt pääsen vasta aloittamaan tämän homman kunnolla, kun on kunnon puitteet :) Hyvää kannattaa odottaa, kuten sanotaan!

Ruokailutila on tässä asunnossa avokeittiön yhteydessä, ja sen rajaa kivasti seinä, johon laitoin tällaisen sisustus tekstin. Tässä on mukava tosiaan syödä hyvin, istua pitkään ja nauraa paljon :)


Pöytäliina on helppohoitoista vahakangasta, sen löysin Etolasta. Nyt kovasti muodissa olevaa marmoria voi näinkin tuoda kotiinsa ostamatta kokonaan uusia huonekaluja ja sijoittamatta trendien seuraamiseen suuria summia. Pala maksoi vain hieman yli 5€!




Ostin Lidlistä Dc-fixiä, joka maksoi: 1,99€ / rulla. Tuunasin sillä tämän joskus taannoin Eurokaupasta muistaakseni n. 1 -2 eurolla ostamani tarjottimen. Tässä toinen tapa "marmoroida" kotia edullisesti!

Kuva ennen
Kuva jälkeen
Keittiön tuolit olivat ostoslistalla. Teinkin varsinaisen jymy löydön, ostin nämä Askosta vain: 39€ / kpl! Päädyin näihin, koska ne olivat edulliset, tyylikkäät, ja selkeät muotoilultaan. Jalat ovat kromattu ja istuinosat keinonahkaa, toivottavasti nämä eivät ole ihan huonoja laadultaan! En ainakaan miellä Askoa ihan halpis kaupaksi. En tiedä olisiko tuoleja saanut valkoisena, mutta musta on meille hyvä väri, koska käytän usein farkkuja, ja olen kuullut että moni on pilannut niillä värjäämällä sohvansa tai tuolinsa.


Nämäkin tuolit olisivat tulleet normaalisti maksamaan yli 500€, koska niiden normaalihinta on 139€ / kpl!! En tiedä mikä ihmeen poistomyynti heillä oli näissä meneillään, mutta tartuin heti tarjoukseen! Koska kotiin toimitus maksoi vain 14,90€, otin myös sen, koska on niin mukava saada ne helposti suoraan kotiin anelematta kyytiä tai auton lainausta keltään.



Joitain lukijoita saattaa varmasti ärsyttää se miten koko ajan korostan minkä verran mikäkin hankkimani tavara on maksanut, mutta se on juuri koko Blogini idea, miten sisustetaan edullisesti mutta tyylillä! Sitäpaitsi huomattavasti helpompaa olisi kehuskella toisin päin, niinkuin yleensä tehdään, nämä maksoivat niin ja niin paljon, se olisikin helppoa, rahalla saa ja hevosella pääsee! Mutta siinä ei myöskään olisi tarpeeksi haastetta, olisi liian helppoa marssia kauppaan ja ostaa vaan jotain vertailematta hintoja ja tekemättä yhtään "työtä", jos ei olisi mitään ideaa ja "omaa"!


Ylimääräistä tilpehööriä kuten kaikenmaailman "koristeita", tai tuikkukippoja, pieniä tauluja, sisustusvalaisimia jotka oikeasti eivät valaise, vaan ovat lähinnä tunnelmavaloja, ei tähän huusholliin enää tule. Totesin että niitä on liikaa. Ja liika roina ahdistaa. Jos jossain vaiheessa saan inspiraation, voisin kuvitella maalaavani itse sohvan päälle öljyväreillä jonkin valtavan ison "nykytaide" -teoksen, mutta vasta kun on aikaa ja koko asunto on muuten jo kunnossa, eikä oikeasti ole enää mitään muuta laitettavaa.

Seuraavassa "osassa" on esittelyssä wc  -ja sauna tilat, joihin laitoin myös selkeän teeman.... minkä... niin sen näette sitten! Kivaa kevään jatkoa kaikille, vielä vähän tsemppiä, niin kyllä se kesäloma sieltä tulee!