Translate

perjantai 16. syyskuuta 2016

Juhlava ja persoonallinen syyskattaus

Erikois "alaani" ovat kattaukset, joissa käytän luonnon ilmaisia materiaaleja ja uusia, poikkeuksellisia ratkaisuja. Näin syksyllä, sateen ropistessa ikkunaan onkin ihana tehdä ruokaa sisällä lämpöisessä, ja istuskella kaikessa rauhassa kauniisti katetun pöydän ääressä! Olen jo käyttänyt aiemmin kattauksissa mm. käpyjä, kiviä, simpukoita, hiekkaa ja oksia, mutta en niinkin värikkäitä ja ilmaisia koristeita kuin pihlajanmarjat! Ne hehkuvat niin mehevissä oranssin ja punaisen sävyissä, että pöydän saa helposti niillä runsaan ja syksyisen näköiseksi. Tänä syksynä niitä onkin paljon, sanotaan että silloin tulee runsas luminen talvi....vai oliko se juuri toisinpäin..? Käytin niitä vadilla ympäröimässä tarjottavia, sekä pöydällä suoraan liinan päällä. Jotta ne olisivat pääroolissa, pidin muut värit hyvin yksinkertaisina.





Pöytäliina on UFF kaupasta 2 eurolla ostettu, ja siinä on syksyisesti oksia hopealla pohjalla ( samaa kangasta olevia verhoja myydään Jyskissä muuten ). Servietit ovat Vallilan, ja niissä toistuu lähes sama kuvio, oksia harmaalla taustalla! Löysin ihan sattumalta nämä "kaksoset".




Lautasliina renkaat on tehty talouspaperirullasta leikatuista renkaista, maalaamalla ne hopeasprayllä ja liimaamalla päälle oranssista aaltopahvista leikattu vaahteran lehti. Paketti erivärisiä aaltopahveja maksoi Tigerissa 2€.  Hopeaspraytä minulla oli omasta takaa... en edes pysy kärryillä miten moneen tuunaukseen olen sitä jo hyödyntänyt! :)






Syksyllä ei voi sivuuttaa kynttilöiden hankkimista! Huomasin että illat ovat jo nyt alkaneet pimentyä yllättävän aikaisin, ja ovathan kynttilät myös niin tärkeä tunnelman luoja, ne antavat kattaukselle sen viimeisen silauksen. Ostin viimein kauan himoitsemani perinteisen kynttelikön Jyskistä, 25€. Se ei ole hopeoitu, saattaa jonkun ihmisen mielestä olla rihkamaa, mutta minulle ei ole merkitystä onko materiaali arvokasta tai aitoa, kunhan se pysyy kauniina. Hopeisissa nimittäin on se juttu, että ne tummuvat kamalan näköisiksi, ja niitä joutuu hankaamaan kiilloitusaineella. Ei kiitos!  Valkoisia kruunukynttilöitä saa monesta paikasta, ostin omani Tigerista edullisesti, vain 0,50€ / kpl...



Tarjoiluvadit ja lautaset vievät paljon pöydän pinta-alaa, ja jos pöytä ei ole järin iso, kuten meillä, tilaa jää aika vähän ruokalautasille ja laseille. Ratkaisin ongelman käyttämällä kerrosvatia, kuka on sanonut että siitä ei voisi tarjota suolaista, vaan aina vain pikkuleipiä..? Senkin ostin Tigerista, 5 euroa.



Syksyyn kuuluu ruoan puolesta sienet, marjat, riista ja kotimaiset juurekset mm. kaali. Ihania herkkuja kaikki! En nyt tehnyt ruokaa, vaan pelkän kattauksen, mutta Menu tähän voisi olla esim. seuraava, ( rakastan myös ruokalistojen suunnittelua...) :

MENU -ehdotus:


Alkupalat: Sieni Bruschetat

Pääruoka: Kaalikääryleet, perunamuusi, puolukkasurvos, maustekurkku viipaleet, juomaksi kävisi vaikka vaalea Lager olut

Jälkiruoka: Tyrni -vanilja tuorejuustokakku, kahvia ja mahdollisesti konjakkia

Kunnon rehtiä ja rehellistä Suomalaista kotiruokaa, hyödyntäen kauden satoa! Varsinaisia reseptejä en ala nyt tähän laittamaan, koska tämä on sisustus -eikä ruokablogi... mutta haluan tarjota omaa osaamistani ideoiden ja esimerkkien muodossa. Sienibruchetat olin siis suunnitellut tarjottavaksi kerrosvadilta. Kurjaa että arkena ei ehdi kattaa pöytää nätisti, ja joutuu syömään kiireellä, mutta viikonloppuna ja pyhinä voi panostaa!

Toivottavasti saitte jotakin ideaa ja inspiraatiota tästä artikkelista, joko kattaukseen tai ruoanlaittoon, ja mukavaa syksyn jatkoa... kaipa se syksy jo on..! :) T. Kristiina

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Ikean uuden kuvaston helmet

Noin pari viikkoa sitten sunnuntaina postilaatikko kolahti, ja ihmettelin että mitä ihmettä, eihän nyt ole postipäivä...? Se olikin Ikean uusi kuvasto. Keitin kahvit ja aloin tutkailla mitä uutuuksia heillä olisi tarjota. Nykyiseen kotiimme ei paljon uusia huonekaluja mahdu, mutta jos jossain vaiheessa muutamme, ihana on vähän jo unelmoida että " tuollainen olisi kiva". Yritin katsoa asioita myös pidemmällä tähtäimellä, eikä vain niin että joku tavara sopii tämän hetkiseen olohuoneen verhojen väriin. Kannattaa panostaa ratkaisuihin, jotka ovat myös monikäyttöisiä ja muunneltavissa eri tavoin.

En paljoa ole esitellyt itse asuntoamme postauksissani, osittain siksi että se on vuokra-asunto, enkä siksi ole voinut tehdä mitään suurempia muutoksia, mutta suurin syy on se että asunto on tosi vanha ja kulunut. Tästä ei paljon positiivista sanottavaa ole. Onneksi naapurit ovat rauhallisia ja sijainti ok. Putkiremontti on kuitenkin tulossa, vuokra on nyt jo aika korkea ja nousee vielä varmaan sen jälkeen. Ei parveketta, eka kerros.. eli ei näköaloja... list goes on.. eli ei kyllä mikään unelmieni asunto muutenkaan. Muutimme tähän koska halusin että tyttärelläni olisi mahdollisimman helppo koulumatka. Joskus on vain ajateltava muita kuin itseään, mikä on tärkeintä.  First things first!

Onneksi saimme tämän asunnon silloin kun tarvitsimme, mutta mitä haluaisin uuteen asuntoomme.. mitä valitsin Ikean kuvastosta..? Kaikkien edullisten ihanuuksien joukosta, tässä on suosikkejani:


                           
                                        
                               


Kuten Ikeassa aina, nämäkään tavarat eivät maksa paljoa. Osa tuotteista ei siis ole uutuuksia, mutta ovat sellaisia juttuja joita olen jo pitkään katsellut, ajatellen että: "tuon vielä joskus hankin!" Lamppu on mainio kun sen valoisuutta voi säädellä narusta avaamalla ja sulkemalla. Sohvapöytä on uutuus, ja siinäkin piilee tavallaan kolme ominaisuutta, kun sisällä on säilytystilaa, kansi toimii myös tarjottimena ja muun ajan se on sohvapöytänä. Korkki on materiaalina sisustustrendien harjalla tällä hetkellä, ja nämä jakkarat toimivat mainiosti vaikka tuon sohvapöydän kanssa lisä penkkeinä pienessä asunnossa yllätys vieraiden saapuessa. Viinilasit ovat kauniita ihan tavallisen veden juomiseenkin, ei niistä ole pakko viiniä juoda! Vähän luxusta tavalliseen arki kattaukseen :) Matto oli kiva kuvioinen ja neutraalin värinen, sekä matalanukkainen, eli se ei pölise. Lisäksi bongasin kolmen puulaatikon setin, jotka on oikeasti kylpyhuone tarvikkeiden kategoriassa, mutta minusta ne sopivat ihan hyvin mihin käyttöön vaan. Puu ( tässä tapauksessa bambu ) on materiaalina kaunista ja kestävää. Kuten huomaatte, miltei kaikissa näissä tavaroissa toistuu luonnon materiaalit ja rauhalliset sävyt. Sellaisessa ympäristössä ainakin itselläni on hyvä olla, ei räikeisssä väreissä tai vastaavasti ihan mustassa, tummassa asunnossa. Ja tavaroita voi käyttää monin tavoin. Pöytä ja jakkarat sopisivat hyvin myös lasitetulle parvekkeelle.

Ikea on jatkanut menestyskulkuaan niin ettei viikonloppuisin paljon lihapullia syömään pääse, kun jonot on käytäville saakka. En yhtään ihmettele! Ainoa asia jossa menee hermot, on huonekalujen kokoaminen...  :/ tällaiset kokosin nyt tähän kuvakollaasiin, hintoja en nyt erikseen maininnut, ne löytyvät kuvastosta ja netistä.

Habitareen en nyt ehtinyt mikä vähän harmittaa, ensi vuonna ainakin menen! Ideoita on kyllä pulpunnut viime aikoina niin runsaasti, että on ihan välillä töissä pitänyt laittaa joku oivallus ylös paperille tai kännykkään, äkkiä ennenkuin unohtuu! Nyt toivotankin hyvää alkavaa viikkoa...!

lauantai 3. syyskuuta 2016

Edullista syyskivaa Jyskistä

Kotonamme ei tällä hetkellä ole tarpeen uudistaa mitään isompia juttuja, mutta ainahan minun tekee mieli tehdä jonkinlaista pienempää päivitystä. Kävin Jyskissä viime torstaina työpäivän jälkeen, katsomassa mitä heillä oli tarjouksessa 21 -vuotis päivänsä kunniaksi. Yllätyin tutkiessani Wikipediaa, että Jysk on itseasiassa perustettu Tanskassa jo vuonna 1979! Minun syntymävuoteni :)

Hinnat ovat tietenkin siellä niin edullisia, ettei kovin suurta vahinkoa satu, jos jotain mukaan tarttuukin. Katselin vuodevaatteita, pussilakanoille on aina tarvetta ja halusin jotkut trendikkäät. Silmiini osui tosi halvat 8 euroa maksavat, musta-valkoiset joissa oli vieläpä muodikas kuvio! Materiaali oli mikrokuitua, joka minua ensin vähän epäilytti, koska ostan yleensä vain puuvillaisia, mutta esillä oli näyte pussilakana joka tuntui mukavalta. Materiaali oli viileän ja sileän tuntuista, mutta kuitenkin pehmeää. Ostin sen!



Tapiolan myymälä

Sijaitsee siis Tapiolan keskuksen ja kauppakeskus Ainoan läheisyydessä, Tapion torin laidalla.
Kävin myös yläkerrassa, jossa oli sisustustavarat ja pyyhkeet. Löysin pienen taulun jossa oli hyvä teksti: " You are somebody`s reason to smile". Miten ihana ajatus, ja ainakin äideille lapset ovat usein tällaisia "syitä" :) Toki kuka vaan voi olla.... Koska Home Sweet Home, ym. kyltit on niin nähtyjä, tämä oli virkistävän erilainen. Parasta tässä oli hinta, vain 1,50€! Tuolla hinnalla ei saa kehyksiä edes kirpparilta! Tietysti näitäkin on kotonaan yhä useammalla, kun kyseessä on noin yleinen kauppa...



Tarpeellista

Lisäksi ostin paketin mustia muovisia perus henkareita 3€ / 10 kpl. Ei mitään maailman kauniimpia esineitä, mutta olen tullut siihen tulokseen että muoviset ovat vain käytännöllisempiä kuin puiset. Kun pesee vaatteita ja ripustaa kuivamaan suoraan pesukoneesta, ei silloin puiset ole hyviä, koska puu alkaa hilseilemään kun ei kestä kosteutta, lisäksi esim. Ikean henkareissa ei ole koukkuja housuille. Tuskin olen ainoa joka kärsii näistä arjen ongelmista..? Joskus vain käytännöllisyys ajaa kauneuden edelle. Tosin tuo sama fraasi sopii myös aikalailla mun arkipukeutumiseeni.. :)



Aiemmin hankittua

Suurin, kallein ja myös hyvä ostoksemme Jyskistä ever, on ollut sohva. Se on musta divaanisohva, maksoi muistaakseni 399€. Ei siis sekään tosiaan mikään kallis ostos. Keinonahkaa, mutta ihan nätti ja mukava. Sitäpaitsi on ollut nyt meillä käytössä 2 vuotta, ja on ihan virheetön. Eli monta hyvää vuotta vielä edessä! En välttämättä edes haluaisi aidosta nahasta olevaa sohvaa, koska rakastan eläimiä. Samasta syystä kierrän aidot turkikset kaukaa. Lisäksi ne maksavat paljon, enkä halua että esim. jos joskus toteutan pitkäaikaisen haaveeni ja hankin koiran, se tuhoaisi sohvan pentuna hampaillaan ja kynsillään. Kun ei omista mitään kullan kallista, vahinko ei harmita ihan niin paljon. Lisäksi olen aiemmin ostanut mm. rottinkisia valkoisia säilytyslaatikoita, jotka on ollut myös hyvä ostos. Jos et vaadi että huonekalusi ja muut tavarasi ovat välttämättä merkkituotteita, tai kuuluisan suunnittelijan designia, Jysk on ihan kelpo kauppa. Edulliseen hintaanhan Ikeakin perustuu.





Synttärit siis Jyskissä 25.9.2016 saakka. Uusia tarjouksia tulee varmaankin vielä. Unelmoin yhä siitä kynttiläkruunusta, jollaista olen etsinyt kirppareilta tuloksetta, ehkä palaan ostamaan vielä sen, se oli ainakin vielä viime torstaina 25 euroa. Normaalisti n. 29€ eli pieni säästö tulisi.

Tapiolan muita helmiä

Tapiolassa käydessä vakio paikkojani on tietysti Toinen Kierros kirpputori jossa käyn joka kerta. Toinen paikka jossa poikkean pikaisesti ennen bussiin hyppäämistä on Kiinalainen kauppa, joka on nykyään myös osittain itsepalvelukirpputori. Ostan aina mukaan pari Fortune Cookiesia. Hyvä teksti paljastui taannoin, kun avasin sen maanantai aamuna. "Your skill will accomplish what the force of many others cannot". Eli minun suomennoksenani jotakuinkin: "Sinulla on taito saavuttaa se, mihin vastustajasi eivät pysty". Jos jollain on parempi käännös, saa oikaista. Antoi mukavasti potkua uuteen työviikkoon! Ostin lisäksi kirppispuolelta lähes käyttämättömän pullon Koivu -saunatuoksua. 1,20€!


Tällainen pieni syyspiristys, maksoi Jyskissä kaiken kaikkiaan kassalla 12,50€. Eli ei ollut kallis sisustuksen päivitys! Musta-valkoinen väri yhdistelmä on klassikko, joka käy aina eikä mene koskaan pois muodista. Ja tuolla hinnalla ei yleensä saa kyllä juuri mitään, edes kirppareilta!

Palaan pian sorvin ääreen syyskattauksen tiimoilta, pysykäähän kuulolla! t. Kristiina :)