Translate

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

UFF....sisustuskauppa!

Lupasin palata Blogini ääreen vasta Pääsiäisloman jälkeen, mutta en hillinnyt itseäni, kun oli aikaa ja asiaa! Olen UFF kaupan vakioasiakas aina 2€ ja 1€ päivien aikaan. Olen löytänyt sieltä paljon kivoja vaatteita tosi halvalla, ja viime aikoina myös sisustusjuttuja, kuten tyynyt Marine Style juttuun! Viimeksi siellä pyöriessäni luulin jo etten löydä sillä kertaa mitään sen kummempaa, kunnes huomasin yhden naisen katselevan Marimekon Unikko sarjan verhoja. Jotenkin ne olivat onnistuneet välttämään silmäni, vaikka olin jo verhot katsonut. Nainen jätti verhot hyllyyn, jolloin "hyökkäsin" heti ennen kuin kukaan muu ehtii väliin! En tiedä mikä siinä kuosissa on että tavallaan olen aina vihannut sitä, kuvio on niin iso siinä ehkä se on yksi juttu, mutta pahimmat traumat on tainnut jäädä Salatut Elämät sarjasta jossa muistaakseni jollain oli samalla kuosilla päällystetty tv! Hyi kamala... onneksi nämä verhot olivat siniset niin sentään väri oli ok. Ajattelin niiden käyvän mökille oikein passelisti. Ne ovat keittiön verhot. Ala kappa ja ylä kappa. Ainoa miinuspuoli on se että ne ovat jonkun itse ompelemat, mutta ompelutyö on ihan siistiä ja kangas on siis aitoa Marimekkoa, joten kahdella eurolla todellakin otin ne!



Lisäksi löysin söpön pienen pitsiliinan, jota ajattelin käyttää tuunaukseen tai muihin projekteihin, mutta onhan se ihan kaunis sellaisenaankin. Jos osaisin itse virkata, tuollaisen olisi voinut tietty tehdä, mutta varsinaisissa ompelutöissä olen aina ollut huono. Pitsit yhdistetään aina jotenkin mummoihin, mutta pieninä ripauksina sisustuksessa ne ovat kyllä ihan tyylikkäitä ja muodissa. Ja jos nuo Marimekon verhot sopivat mökille, niin kyllä tuo pitsiliinakin sopii! Tässä kuva siitä löydöstä:



Kaikenlaista ideaa pukkaa siis kokoajan. Kaikki ei aina ole ajankohtaista, mutta sekin riippuu ihmisestä, mistä tämän kertainen näpertelynikin on hyvä esimerkki! Rakastan nimittäin polttaa kynttilöitä, muulloinkin kuin jouluna ja talvella. Niinpä suuren maustekurkku purkin tyhjennyttyä päätin tehdä siitä maalaisromanttisen säilytyspurkin tuikkukynttilöille. Koska minulla tuota pitsiä oli edelleen, käytin sitä purkin ympärillä ja kannen päällysteenä. Helppo, kaunis, käytännöllinen sekä blogini idean mukaisesti lähes ilmainen! Tarvitset purkin ja pitsin lisäksi vain liimaa ja halutessasi spray -maalia kannen maalaamiseen. Ja purkkiinhan voi siis laittaa mitä tahansa muutakin, keksejä, karkkeja, rahaa, you name it! Olen aina ylpeä saadessani aikaiseksi jotain kaunista tavarasta, joka muuten joutaisi roskikseen. Täytyy kyllä sanoa että rajansa siinäkin, kirppiksillä ja markkinoilla myynnissä olevat kaljatölkeistä tehdyt hatut ovat kyllä esimerkiksi mielestäni vaan niin mauttomia!

Purkin teossa...


Niin suloinen!

Piipahdimme mökillä nopeammin kuin oli tarkoitus, koska paikka oli ihan luminen, kylmä ja kostea. Ilman mukavuuksia totesimme että on parempi palata asiaan vasta parin kuukauden päästä. Jostain syystä Kouvolassa oli varmaan puolet Suomen lumista, ja varsinkin mun tontillani! Siksi minulle jäikin paljon aikaa täällä kaupungissa. Olisin mielelläni mennyt Kierrätyskeskukseen nyt Pääsiäisenä, mutta se ei ollut auki. Muutenkin tuo kauppojen aukiolo on ihan rasittavaa kun siinä ei ole mitään yhtenäisiä sääntöjä, Kauppakeskus Ainoa ei ollut auki, mutta Sello taas on koko Pääsiäisen. Jotkut on ja toiset taas ei, eli joutuu katsomaan netistä ensin kannattaako edes jonnekin lähteä! Niin...tiedän että "pääsiäisenä pitäisi rauhoittua" ja "se on kristillinen juhla" mutta itse ainakin ahdistun vain neljän seinän sisällä. Täytyy päästä näkemään ihmisiä ja käymään asioilla! Muutenkin parhaat hetket joita todella osaa arvostaa syntyvät monesti ihan tavallisen arjen keskellä, ei tekemällä tehtynä.


Tämän jutun hauskuus oli ehdottomasti se naispoloinen, joka erehtyi laittamaan Unikko verhot takaisin hyllyyn, minun rynnätessäni myymälän poikki kullankiilto silmissäni ;) Joskus sisustus on metsästystä! Stockmannin Hullujen päivien tasolle en sentään alennu, kun tavarat revitään suoraan käsistä! En tajua miten verhot olivat voineet säästyä ostamiselta, koska jo edellisinä päivinä ne olivat olleet edulliset kolmen ja sitä ennen neljän euron hintaan. Olin onnekas!

Kuten urheilulähetyksen loppuessa aina sanotaan niin,



                                         "Näihin kuviin ja tunnelmiin"!



















sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Pääsiäiskranssi

Kevät ja pääsiäinen ovat vihdoinkin täällä! Valon lisääntyminen piristää ja kesäloma häämöttää edessä, mikäpä sen ihanampaa :) Minulla ei ole koskaan ollut mitään erityisiä pääsiäisperinteitä. Toki tyttäreni ollessa pieni laitoimme rai -ruohoa ja ostimme suklaa munia. Nyt pääsiäinen on lähinnä ylimääräinen levähdystauko töistä ja mahdollisuus mennä mökillä käymään ekaa kertaa talven jälkeen. Päätin kuitenkin sisustusmielessä tehdä oveen pääsiäis -seppeleen, melkein nolla budjetilla! Sain kassillisen pajun oksia, rautalankaa minulla oli ennestään. Tigerista ostin koristenauhaa 1€/kpl ja pääsiäismuna koristeita 2€/pussi (10 kpl). Pitsinauhaa ostin kirpparilta 1€/pkt. Ei tullut kalliiksi! Toki jos on vaikka vanhoja puhki kuluneita tyynyliinoja, niiden reunoista saa pitsit täysin ilmaiseksi. Myös Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolla on monesti vanhoja pitsiliinoja ilmaiseksi. Pajun oksissa oli kyllä aikamoinen vääntäminen jotta ne sai edes jotenkin ympyrän muotoa muistuttavaksi.....tiedän että kaupasta saa ostaa seppeleiden tekoon valmiita "rinkuloita", jotka ovat kauniin pyöreitä ja muutenkin virheettömiä, mutta koska tämä on edullisen sisustamisen blogi, se ei ollut nyt mielessä, vaan idea että tehdään itse. Hommassa ei mennyt kauan, mutta saa nyt nähdä ehdinkö jatkossa tehdä enää niin paljon näitä luonnon materiaali ja tuunausjuttuja, kun tekee mieli mennä töiden jälkeen ties minne ja olla vaan enemmän ulkona. Olen täysin kesäliikkuja, vihaan lunta, kylmyyttä ja kaikkia talvilajeja!





Jotain olisin ehkä vielä kranssiin halunnut, mutta joskus less is more. Ehkä lisään sen "jutun" myöhemmin. Ajattelin jotain ilmaista tai hyvin edullista, kuten vanhoja nappeja, muovikukkia ( saisikohan jostain muovisia narsisseja..) tai jotain ihan hullua mitä ei ehkä heti tule ajatelleeksi koristeeksi. Ongelma voi olla vain esineitten kiinnitys kranssiin, tavallisella liimalla tuskin pysyy, pitäisi hankkia kuumaliimaa. Tässä kuvia työvaiheista, joita oli siis aika vähän, luulin että olisi mennyt paljon kauemmin, mutta väänsin tämän noin puolessa tunnissa. Hyvä niin. Aika on rahaa!

Muut hakevat vitsoja metsästä virpomiseen, minulla oli vähän toiset jutut mielessäni. Näissä oksissa oli kyllä paljon pajunkissoja, eli kyllä ne olisivat siihenkin tarkoitukseen olleet hienoja. Kai se kevät on ihan aikataulussa kuitenkin pienistä vaihteluista huolimatta. Kunhan ei tule varsinaista takatalvea! Olen tehnyt joulukranssin aikaisemmin, mutta en muistanut miten paljon sotkua havut ja näköjään pajutkin aiheuttavat.




Tee rautalangasta ripustuslenkki kranssille






Seuraavaa juttua olen myös jo miettinyt, ainakin siihen liittyy jälleen kerran UFF: n tarjouspäivät jotka olivat tällä viikolla ja lisää juttuja mihin käytetään pitsiä. Se on varmaa mutta enempää en vielä paljasta! Ideoita tulee päähän kyllä ihan kiitettävää vauhtia, toteutus vain joskus viivästyy kun ei vaan voi revetä joka paikkaan. Eli näillä näkymin palaamme asiaan vasta pääsiäislomani jälkeen...


  Hyvää pääsiäistä kaikille lukijoilleni ja ihanaa kevättä!









perjantai 11. maaliskuuta 2016

DIY-korupuu


Palatkaamme luonnon materiaalien pariin, ainakin osittain! Koruillehan on myyty tässä jo jonkin aikaa "puita" mihin voi iltasella asettaa rannekorunsa, sormuksensa ja kaulaketjunsa odottamaan seuraavaa päivää. Meilläkin sellainen oli, mutta se oli posliinia ja meni rikki tippuessaan lattialle. Tein nyt uuden ihan omin kätösin ja ihan kirjaimellisesti se on korupuu! Tarvikkeet ovat hyvin vähäiset, edulliset ja simppelit. Hopeaspraytä olen käyttänyt moniin ideoihini ja sitä oli vielä jäljellä. Kauniita kiviä minulla on myös tietenkin jo ennestään. Hankin oikeastaan vain tukevan oksan 0€ ja pienikokoisen saviruukun 1,50€. Näillä päästään alkuun. On tärkeää että oksa on tarpeeksi tukeva ja että siinä on useampi oksan haara koruille. Kuitenkin sormuksen on esim. mahduttava läpi oksasta, eli isot karahkat on kuitenkin jätettävä metsään.




                                     

Aloita maalaamalla ruukku hopeasprayllä kauttaaltaan hyvin. Käsittelyn joutuu ehkä toistamaan mahdollisesti maalin kuivattua, koska savi imee itseensä kaikki aineet sisään ja tumma oranssi on myös hankala peittää täysin ensiyrittämällä. Minun maalini oli kuitenkin niin peittävää että kerta riitti. En huomannut tähän ottaa kuvaa maalaamattomasta ruukusta, mutta kaikki kyllä tietävät miltä tavallinen saviruukku näyttää, joten tuskin siitä sen suurempaa vahinkoa tuli!


Muotoile oksaa ja etenkin sen haaroja sivuleikkureilla kauniin "puun" -muotoiseksi. Maalaa myös oksa hopeasprayllä. Kun molemmat, sekä ruukku että oksa ovat kuivuneet, aseta oksa ruukun keskelle. Kivillä oksa ankkuroidaan ympäriltä tukevasti paikalleen. Koska kivet ovat painavia, oksa pysyy hyvin pystyssä ja paikallaan ellei omista jotain 50centin bling blingejä! :D (se räppäri...) jos minun vitsit ei oikein aukea.. :) Täytä ruukku reunoihin saakka ja sitten vain koruja ripustamaan! Jos joskus tähän kyllästyt, voit tietenkin poistaa oksan, vaihtaa kivet mullaksi ja istuttaa ruukkuun viherkasvin. Olen monesti jutuissani korostanut käyttäväni usein samoja tavaroita uusilla tavoilla, välttääkseni tavaraan tukehtumisen ja turhan kertakäyttökulttuurin. Tästä syystä kehotan myös tutkailemaan vanhempia juttujani, koska ideat ovat yhä käyttökelpoisia. On surullista miten nopeasti esim. musiikki tänä päivänä vanhenee! Se on ihan kertakäyttökamaa, toisin kuin vanhat klassikot.





Pitkähiuksisena tarvitsen myös paikan hiuspampuloille

En tiedä itsekään mistä kaikki keksintöni kumpuavat, mutta voisi olla huomattavasti hankalampaa toteuttaa niitä parisuhteessa, kun heilun kotona spraypurkin kanssa, joka paikka on täynnä uusia  "projekteja" ja välillä blogin kirjoittaminen vaatii aikaa ja keskittymistä ;) Olen huomannut että aika moni julkaisee uuden blogijutun maanantaisin. En keksi mitään muuta syytä siihen kun sen, että he ovat tehneet jutun viikonloppuna kun on ollut aikaa. Minulla taas on toisin päin. Teen juttua iltaisin pitkin viikkoa ja haluan julkaista sen perjantaina, jotta ihmisillä olisi aikaa sitä lukea. Viikonloppuna en todellakaan ole blogin teossa! Välillä saan jonkun idean vaikka illalla juuri ennen nukahtamista, ja toisinaan näen jonkin hyvän jutun lehdessä tai netissä, josta idea lähtee. Joskus myös pelkkä tavara tai materiaali puhuttelee, ihana... mitähän tuosta tekisi..? Suurin osa ideoistani on kyllä ihan omiani, en ole niitä mistään kopioinut! Jos joku haluaa kopioida minun juttujani, olen otettu. Se on blogin tarkoituskin, antaa uutta luettavaa, katsottavaa ja kokeiltavaa! Haluaisin puuhuni uusia koruja, huomasin että minulla olisi paikka sirolle ja naiselliselle rannekorulle. Täytyypä hankkia jostakin.



     Tältä erää kaikki oli tässä, pääsiäistä kohti käy tie!