Translate

sunnuntai 7. tammikuuta 2024

Elämäni ensimmäiset rakennekynnet


Yhteistyössä Minjas Beauty / Katin kauneuskulma 

Satuin näkemään Facebookissa mainoksen jossa nuori nainen kertoi etsivänsä kynsimalleja ja tekevänsä rakennekynsiä 40 euron hintaan oppilastyönä, sillä ehdolla että asiakas tekee käynnistä jutun sosiaaliseen mediaan. Innostuin koska olen muutenkin jo pitkään tuskaillut kynsieni kanssa jotka eivät enää meinaa kestää työtä ja arkea vaan liuskoittuvat ja katkeilevat koko ajan. Olen aina tykännyt pitää kynsilakkaa ja mahdollisimman pitkät omat kynnet. Nyt siis varasin ajan ja tässä esittelen paikan ja lopputuloksen 😊


Minjas Beauty Corner sijaitsee Katin kauneuskulman alakerrassa osoitteessa Korsontie 2, 01450 Korso. Paikka on jo itsessään rentouttava, koska alakerrassa on spa -osasto 😍. Käynnin ajaksi jalkaan sai lainaksi tohvelit ja esimerkiksi wc:ssä jokainen asiakas sai käyttää omaa hyllylle nätisti rullattua pikkupyyhettä käsien kuivaukseen. 



Hoitohuoneessa oli myös suola lamppuja ja rentouttavaa musiikkia. Mukavaa että tila oli sisustettu viihtyisästi ja samalla kun kynsiä hoidetaan pystyy vähän levähtämään arjen kiireistä. Sitten päästiinkin aloittamaan homma..


Työ alkoi manikyyrillä, kynsistäni poistettiin vanha lakka ja koko kynnet hiottiin ja kynsinauhat siistittiin. Tähän kului eniten aikaa.



Lähtötilanne.... 

Omissa kynsissäni oli ohuesti nuden väristä lakkaa joka oli kulunut jo kärjistä pois, hävetti, koska minun oli ollut tarkoitus poistaa se itse ennen paikan päälle menoa mutta unohdin. Ainoa luonnollisesti pitkä kynsi oli pikkurillissä.



Varsinainen kynsien laitto tehtiin uudella kuitutekniikalla, tuli mieleen vähän sama kun ex -mieheni korjasi aikoinaan lasikuituvenettä ja laittoi sellaista villan näköistä kuitulevyä joka kiinnitettiin pintaan geelimäisellä liimalla. Vähän samanlainen operaatio oli tämä. Se kuitu ikäänkuin sulaa kiinni pintaan ja pinnasta tulee todella kova ja kestävä. Tässä kynnet muotoiltuna ennen värillisellä lakalla maalausta. Päätin valita lilan sävyistä lakkaa 😊


Huomaa että käsien ihokin on kuin vanhalla mummolla, harmaa, kuiva ja ryppyinen, vaikka olen yrittänyt rasvata. Tämä talvi on ottanut koville myös ihon kannalta. Aurinko auttaa sitten keväällä taas.


Koska hoitolassa oli vähän hämärä valaistus, kuvausvalo ei ollut paras mahdollinen. Edellisessä kuvassa kynnet näyttävät enemmän pinkin kuin lilan väriseltä, otin lisää kuvia autossa ja kotona. Kaikenkaikkiaan työhön kului 2 tuntia.



Tässä jutussa ei ole mitään Ale -koodia tai taikasanaa joka pitäisi mainita kun aikaa varaa, vaan Minja sanoi tekevänsä rakennekynsiä toistaiseksi harjoitustyönä 40€ hintaan ja tarvitsee kynsimalleja. Ja tähän ei vaadita siis mitään bikinivartaloa 😅 "malleilu" tarkoittaa tässä sitä että kynsistä otetaan kuvat työn lopuksi myös minjasbeautyn omille some alustoille. Halusin vain vinkata nyt tästä mahdollisuudesta koska normaalisti hinta on jopa 95€.. ja en tiedä muiden kynsi studioitten hintoja, voi olla vielä kalliimpaakin. 


Nyt täytyy opetella sitten elämään pitkien kynsien kanssa. Työni on kyllä kuluttavaa joten kynnet joutuvat tosi testiin. Seuraava huolto on kolmen - neljän viikon kuluttua. Jos kiinnostuit kynsimallina olemisesta, voit laittaa Instagramissa viestiä osoitteessa @minjasbeauty. Myös Facebookissa Vantaan Puskaradiossa on ollut hänellä malli haku. Tai sitten Katin kauneuskulman sivujen kautta jossa on nettiajanvaraus ja puhelinnumero p. 098722241. Katin kauneuskulma tarjoaa myös paljon muita kauneushoitoja joihin voi tutustua yrityksen kotisivuilla. Saadaksesi tuon harjoitustyön hinnan kannattaa kuitenkin ottaa suoraan yhteyttä Minjaan. Olen tosi tyytyväinen ja iloinen näteistä kynsistäni, kävin juuri eilen Tallinnan risteilyllä ja kynnet vaikuttavat tosi vahvoilta eivätkä olleet moksiskaan reissusta 😚



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailusta blogissani :) Tähän voit jättää esimerkiksi juttu toiveita tai muita terveisiä...