Translate

lauantai 22. tammikuuta 2022

Kyllästyin sisustamiseen

Tämäkin päivä tuli sitten vastaan. Olen vuosien varrella hankkinut jos jonkinlaista ihanaa tavaraa kotiin, lukemattomia erilaisia tyynynpäällisiä, verhoja, kynttilöitä, mattoja, vilttejä, valaisimia jne.. Olen innostunut trendeistä, lukenut sisustuslehtiä, katsonut tv:n sisustusohjelmia ja Instagramia ja imenyt itseeni inspiraatiota. Olen tehnyt asetelmia, askarrellut, tuunannut, maalannut, ommellut, ym.. Mutta jotenkin olen nyt kyllästynyt koko sisustamiseen. Ei vaan jaksa.


Kävin alkuviikosta ohimennen Sellon H&M kaupassa ja kun kävelin Home-osaston ohi, tuli ekaa kertaa sellainen tunne että "äh, mä en jaksa tätä sisustusrojua" 😖.. kun ennen oikein varta vasten menin nuuhkimaan ihania tuoksukynttilöitä ja katsomaan mitä uutta kivaa on tullut myyntiin. 


Olen myös havahtunut siihen miten paljon rahaa olen vuosien varrella sisustukseen pistänyt, vaikka minulla onkin ollut isoksi osaksi kierrätetty sisustus. Välillä on kiva ihan vaan "elää", tyytyä siihen mitä on, eikä koko ajan tavoitella jotain uutta ja ihmeellistä. En vain nyt jaksa välittää millaiset vuodevaatteet sängystä pilkistävät tai minkä värinen kynttilä pöydässä on. Suuri syy tähän on myös se että menetin isäni yllättäen tämän kuun alussa 😪. Kuolema saa katsomaan asioita aina eri perspektiivistä. Mitä minä jätän jälkipolville, niin arvojen, tekojen kuin tavarankin puolesta. Ehkä keväällä suru alkaa hellittää ja herään taas tästä kaamosmasennuksesta ja innostun jälleen hankkimaan kotiin jotain kivaa.. 


Sisustaminen kierrätys tuotteilla on myös vienyt paljon aikaani. Ennen harva se päivä lähdin töiden jälkeen Kierrätyskeskukseen etsimään löytöjä, tai sitten viimeistään viikonloppuna. Ja monesti ne löydöt piti jotenkin vielä tuunata, joka vaati lisää aikaa ja energiaa. Olen ollut tietenkin myös hyvin paljon kotona, en ole harrastanut juurikaan kodin ulkopuolella mitään. Myös elämäntilanne ilman pieniä lapsia on antanut mahdollisuuden tehdä vaikka koko illan jotain pelkkää kranssia. 


Mutta aikansa kutakin. En nyt ole pohjustamassa blogin loppumista, ei tämä mihinkään ole loppumassa, mutta koska muu elämäni on myös muuttunut ja muuttumassa, eivät samat kaavat toimi loputtomiin. Olen tehnyt myös jo niin paljon eri juttuja tänne, ettei yksinkertaisesti ole kohta enää ideoita, ellen ala toistaa itseäni, tai matkia muita. 


Yksi syy miksi olen ollut niin kova sisustamaan on myös se että olen aina ennen asunut vuokralla, jolloin ainoa keino vaikuttaa kodin ulkonäköön on ollut panostaa piensisustukseen kun pintoja ei ole voinut uusia tai tehdä rakenteellisia muutoksia. Nyt olen tyytyväinen muuhun sisustukseeni, ja teenkin mielellään enemmän remppa juttuja kun kerran voin, sen sijaan että ostan taas lisää tavaraa. Hyvä koti on ennenkaikkea toimiva ja aikaa kestävä, siellä pitää olla hyvä olla. Ja tilaa pitää olla, ei liian ahdasta. Joten shoppailen hyvin harkitusti enää.


Katsotaan mitä keksin, ehkä kehitän tätä enemmän lifestyle blogin suuntaan, jolloin mukaan voisi tulla enemmän ruoka,  pukeutumis, hius ja kauneus vinkkejä sekä vaikka treeni tai matkailu juttuja. Ensi kesänä aion nimittäin ainakin matkailla kotimaassa 😊. 


Sisustaminen on muutenkin kategoriana hankala. Eihän kukaan sisusta koko ajan. Ja sekin välillä ärsyttää että olen kirjoittanut tätä blogia vuodesta 2015, mutta paljon hyviä juttuja on jäänyt tuonne netin syövereihin, ei niitä enää kukaan löydä, ellei hae juuri sillä hakusanalla joka otsikossa sattuu olemaan. Koko ajan pitäisi julkaista jotain uutta, aivan kuin muusikoiden. Hylkäsin myös jo aikaa sitten sisustamis uran josta joskus haaveilin, en olisi halunnut yrittäjäksi jota se melkein aina edellyttää, lisäksi huomasin silloin siellä sisustuskurssilla jonka kävin että en tykännytkään niin paljon itse suunnittelusta.. joten se todellakin on enää osittainen harrastus. 


Kevät on onneksi tuloillaan ja aurinko alkaa taas paistaa ja lämmittää. Ehkä se sisustus kärpänenkin taas puree kun päivät pitenevät. Näin ainakin jo ihania tulppaaneja tänään kaupassa 😊.. Mukavaa viikonloppua kaikille! T.  Kristiina 

4 kommenttia:

  1. Moi Kristiina🖐️On aina ollut ilo lukea sun blokia👍👏🤗ja katsonut miten kivasti olet pikkurahalla sisustanut ja tuunannut kotiasi👍🌺 Toivon mukaan et lopeta blokisi pitämistä, toki hyvä on välillä lomaa pitää siitä👍 Hyviä vointeja ja jaksamisia sulle✨👍☀️🤗

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos paljon, ihana kuulla että olen tuonut iloa jutuillani ❤. Varmasti tulossa on jotain kivaa, en halua vain luvata koska,riippuu miten jaksan ja on aikaa tehdä. Nyt on muita velvollisuuksia jotka on vaan pakko hoitaa 😢.Ennenkin oli joskus kyllä niin että tuntui että pää on ihan tyhjä, mutta sitten näin jonkun idean josta innostuinkin niin valtavasti että toteutin sen yhdessä illassa! Esimerkiksi askartelu on kyllä myös terapeuttista ja vie ajatuksia muualle arkihuolista 😊. Mukavaa talven jatkoa myös sinulle, oikein positiivisesti ajateltuna, orastavaa kevättä! Terkuin.Kristiina 🤗

    VastaaPoista
  3. Otan osaa isäsi kuoleman johdosta. Kannattaa antaa surutyölle aikaa, kyllä se elämänilo ja jaksaminen sieltä taas tulee. Omaa isääni surin peräti kolme vuotta, sitten helpotti. Elämä on muutosta ja on aivan turhaa pakottaa itseään innostumaan asioista, joista on ollut innostunut ja joita on harrastanut vuosia, mutta jotka eivät aidosti enää innosta. Kannattaa mieluummin satsata sellaiseen, joka aidosti tuo iloa eikä väkisin vääntää jotain sisustusjuttuja, jos se ei enää kiinnosta.

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta blogissani :) Tähän voit jättää esimerkiksi juttu toiveita tai muita terveisiä...