Translate

torstai 3. tammikuuta 2019

Valoa ja unelmia kohti

Tammikuu 2019 ja ensimmäinen julkaisuni tänä vuonna! Tekisi niin mieli ohittaa koko talvi ja siirtyä suoraan kevääseen ja kaikkiin ihaniin heleisiin väreihin ja kukkiin, mutta pari kuukautta on vielä pimeää ja kylmää jäljellä. Aika kuluu kyllä yllättävän nopeasti, kevät etenee koko ajan, hitaasti, mutta varmasti. Ihanaa, aurinko ja valoisuus antavat niin paljon energiaa! Näissäkin kuvissa aurinko suorastaan häikäisi ja aiheutti sohvaan ihmeellisen raidan, aivan kuin siinä olisi jotain vaaleaa.. niin ei kuitenkaan ole, muissa kuvissa sitä ei näy. Joulukoristeet on siivottu pois ja olohuone on taas avara ja puhdas. On aina kiva laittaa koristeet esille, mutta vielä kivempaa kerätä ne pois! Niiden pois vieminen on kyllä yksi operaatio, niinkuin oli hakukin... Meillä kellari sijaitsee nimittäin eri rakennuksessa ja sinne mennään kierreportaita alaspäin, ulkoakautta, eikä ole hissiä! Muutossa tuo oli aivan älytön paikka kantaa tavaraa, sai kyllä todella miettimään onko kaikki sinne kannettava tarpeellista, ja varsinkin sitä että muuttaessa ne ne täytyy jälleen kantaa sieltä pois, portaita YLÖS! Oikein arkkitehtuurin helmiä taas...


Tuo moderni kynttelikkö on Jyskistä, maksoi vain 4€. Ostin sen jo syksyllä, ajattelin sen sopivan juuri joulukoristeiden jälkeiseen talviseen puhtaaseen ja eleettömään sisustukseen. Olin jo pitkään katsellut saman tyylisiä moderneja kynttelikköjä, vastaavanmuotoisiahan on myynnissä todella kalliillakin, mutta en halua maksaa itseäni kipeäksi, sen takia että seuraan trendejä. En kyllä ostanut tuota vain trendien takia, vaan koska se on tyylikäs ja se käy ensi joulun alla adventtikyntteliköksi ;) Ostin iänikuisten valkoisten kynttilöiden sijasta vaihteeksi ihanat siniset kynttilät Tokmannilta: 0,89€ / kpl. Myös Flying Tiger myymälöissä on myynnissä värillisiä kruunukynttilöitä.



Sohvatyynyn päälliset ovat Ikean viime talven kausi valikoimasta. Minusta niissä on ihan kuin vuoria ja vettä, eli kaunis maisema. Sain ne ALE  -hintaan vuosi sitten, kun valikoima poistui myynnistä :) Ovat vähän ryppyiset vielä, kun otin ne nyt vasta käyttöön, mutta eiköhän ne siitä oikene. Samettisen pehmeä viltti on Hemtexin. Tuollainen siniharmaa on rauhoittava värisävy, joka ei itseäni ainakaan ärsytä eikä siihen kyllästy, niin helposti kuin johonkin punaiseen tai oranssiin.


Mitään koostetta viime vuodesta en ajatellut tehdä, vuosi oli tasainen ja normaali. Ei tapahtunut mitään ikävää, mutta ei älyttömän hyvääkään. Normaalia rämpimistä ;) Tuntuu että tavallisuudesta ei saisi valittaa, kun monella asiat on paljon huonommin, tottakai, onhan se niinkin, minullakin on joskus ollut kamalia vuosia. Toisilla voi olla kamalaa koko elämä, lapsuudesta lähtien. Pitää olla tyytyväinen ja kiitollinen kaikesta siitä mikä on hyvin nyt. Mutta on myös puuduttavaa, kun on unelmia ja tavoitteita, jotka eivät koskaan toteudu. Siksi en tee mitään uudenvuoden lupauksia. Olen realisti ja suhtaudun uuteen vuoteen muutenkin jopa vähän kyynisesti. Turha odottaa että kun vuosi vaihtui, yht´äkkiä alkaisi tapahtua kaikkea upeaa ja kaikki haaveet toteutuisivat kuin taikasauvan heilahduksesta. Sen sijaan, uskon määrätietoiseen työhön, jotta unelmat toteutuisivat edes joskus. Roomaakaan ei rakennettu päivässä! En tarkoita työllä oikeaa työtä, vaan paremminkin suunnitelmia, säästämistä, sijoittamista ja tiedon hankintaa. Pienituloinenkin voi valita, ostaako tupakkaa ja rahapelejä, vai laittaako ne rahat säästötilille tai osakkeisiin! Itse en siis polta, tai pelaa paljoa, mutta näin esimerkkinä. Myös ruokakaupassa, saa helposti tuhlattua esimerkiksi kymmenen euroa ylimääräisiin herkkuihin, mutta koetapas myydä jotain tavaraa kotoasi, saadaksesi takaisin sen kymmenen euroa. Ei ole helppoa! Raha on niin helppo hävittää, mutta vaikea ansaita. Pienistä puroista kasvaa iso virta. Kun kaikkeen tällaiseen kiinnittää huomiota ja myy pois kotoa ylimääräiset roinat, rahavirta kulkee edes osittain oikeaan suuntaan. Eli en lupaa mitään, mutta pyrin säästäämään tänä vuonna vielä innokkaammin kuin viime vuonna, jotta jonain päivänä minulla on mahdollisuus jonkin isomman unelman toteuttamiseen :)

Totesin kyllä viime vuonna myös sen, että kukaan ei tuo ovellesi asioita, on itse mentävä, tehtävä ja nähtävä vaivaa. Elastinen sanoo hyvin eteen ja ylös kappaleessaan: "jos se ois helppoo, niin kaikki tekis niin". Tämä pätee miltei kaikkeen. Hard work pays of.. ainakin haluan uskoa niin.


Muutenkin vuosi on alkanut hyvin, lenkkeilyn olen aloittanut aluksi tekemällä vain kävelylenkkejä reippaaseen tahtiin. Tänäänkin oli miltei kymmenen astetta pakkasta, joten saisi kelit vähän lauhtua, niin olisi mukavampi liikkua. Ensi viikolla ensi on tavoite tehostaa kävely sauvakävelyksi, kolme kertaa viikossa. Jos näin saan painoa vähän alaspäin ja peruskuntoa nousemaan tammi-helmikuun aikana, voin maaliskuussa heittää juoksuksi. Toki täytyy ottaa huomioon kelit, en halua liukastua ja joutua sairaalaan jalka murtuneena. En nimittäin aio sijoittaa mihinkään Icebug kenkiin, kun en varsinaisesti ole mikään talvijuoksija ja ne ovat kalliita.

Ihana aurinko!
Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailusta blogissani :) Tähän voit jättää esimerkiksi juttu toiveita tai muita terveisiä...