Translate

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Kahvipurkki kokoelma kasvoi

En ole aikoihin saanut enää "uusia" kahvipurkkeja kokoelmiini, vaikka olen kirppiksillä aina silmät tarkkana, jonka lisäksi seuraan keräilijöiden myyntiryhmiä. Olin jopa aikeissa myydä koko kokoelman pois, kun muutto tuli, koska tarvitsin rahaa vaikka mihin, ja purkit vievät tilaa, eikä uudessakaan asunnossa ole niille paikkaa. Satuin kuitenkin löytämään kolme ihanaa purkkia, ensimmäisen ison purkkini ja ensimmäisen purkin ikinä jossa on vielä kahvit sisällä!


Eipä sitä enää juoda uskaltaisi, mutta purkki on siis kuin uusi, eihän sitä ole koskaan edes avattu! Lisäksi se on väritykseltään kaunis, Cafe Parisienne, eli Ranskan lipun väreissä puna-valko-sininen. Paulig on valmistanut sitäkin "makua" jo vuonna 1980, josta myös yllätyin, siihen aikaan tuollaisen erikoiskahvin juojat ovat kyllä olleet erittäin kulturelleja ihmisiä, jos tänäkin päivänä tuo on perus suodatinkahviin verrattuna vielä kuitenkin sellainen persoonallisempi vaihtoehto. Hintaa purkilla oli: 10€. Se oli ehdottomasti kipurajoilla, oli kahvit sisällä tai ei! Mutta otin huomioon tosiaan sen kunnon, ettei siinä ollut esimerkiksi yhtään ruostetta.


Avaamaton purkki!
Yritän kerätä nimenomaan Pauligin purkkeja. Toinen kriteeri on tietenkin että niiden tulisi olla vanhoja. Mutta aika menee nopeaan, ja tämän päivän asiat ovat kohta historiaa. Niinpä kelpuutin kokoelmaani myös tämän uudemman, vuodelta 2014 olevan keräilyrasian. Se löytyi kirppikseltä hintaan: 4€. Se oli hyvin kohtuullinen hinta, ottaen huomioon että sekin oli virheetön kunnoltaan.


Iso purkki on kyllä vähän ruosteessa, itseasiassa aika paljonkin ruosteessa, mutta se oli pakko ostaa kun maksoi Myyrmäkihallin kirppiksellä vain: 1€!! Näistä isommistahan pyydetään keräilijöiden keskuudessa jopa 40€ per / purkki, vaikka kunto olisi huono. Harvinaisuus vaikuttaa myös hintoihin. Ulkopuoli on siistimpi, joten mietin miten ruostetta saisi poistettua..? Onkohan siihen mitään metallinkiilloitus ainetta olemassa? Mietin myös pyöräytystä hiekkapaperilla, ei millään tosi karkealla, vaan sellaisella hienommalla laadulla. Jos jollain on tähän vinkki tai "Pirkka -niksi", niin saa vinkata kommenttiosioon! Purkkihan ei jatkossa tule altistumaan minulla kosteudelle, kun keräilen näitä vaan vitriiniin, joten ruoste ei ainakaan tule siinä sen kummemmin pahenemaan.



Hieman "ajan patinaa".. :)
En tällä hetkellä oikein pysty ottamaan kuvaa koko purkki kokoelmasta, kun niitä ei oikein saa mihinkään esille ja näkyviin samaan kuvaan. Kunpa nämä saisivat joku päivä arvoisensa paikan, haaveilen jonkinlaisesta vitriinistä.. jos siinä olisi vielä valo, ne erottuisivat edukseen :) Tai sitten joku päivä tuskastun ja soitan Huutokauppakeisarille että tulee ostamaan pois koko läjän ;) Mutta roskiin nämä eivät tule ikinä päätymään, sen voin taata! Historia on asia jota ei saa takaisin. Jopa joku museo, olisi parempi paikka luovuttaa purkkinsa kuin heittää roskiin. Siksi koen että olisi suorastaan huutava vääryys jos näitä ei säilytetä. Yritän ainakin omalta osaltani saada tallennettua kulttuuriperintöä :) Muutto on vihdoin takanapäin, eilen tuotiin loputkin isot huonekalut. Jalat ja kädet ovat kipeät, mutta onneksi kukaan ei loukannut selkäänsä ja kaikki meni hyvin :) Suosittelen muuten muuttoautoksi Ikean sinisiä Pakuovelle autoja, oli todella ystävällinen palvelu, ja edullinen vuokraushinta: 38€ / 2h. He hoitavat myös kokonaisia muuttoja paketti hinnalla, kannattaa kysyä! Tulossa kaikenlaisia ihania sisustus juttuja uudesta asunnosta, sitä mukaa kun saan sitä laitettua, ensimmäisenä esittelyyn tulee näillä näkymin minun makuuhuoneeni :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailusta blogissani :) Tähän voit jättää esimerkiksi juttu toiveita tai muita terveisiä...