Translate

lauantai 26. toukokuuta 2018

Hyvän blogipostauksen salat

Tämä juttu on suunnattu muille bloggaajille! En ole itse ammattibloggaaja, mutta olen kuitenkin kirjoittanut omaa I love my home blogiani pian 3 vuoden ajan, joten jotain hyödyllistä on tullut havaittua! Blogeja on niin paljon erilaisia, etten haluaisi antaa vinkkejä mihinkään tiettyyn kategoriaan, vaan ihan yleisesti hyvän postauksen tekoon, mutta olen esittänyt tärpit sisustusblogin esimerkein koska siitä minulla on kokemusta. Korostan että en tässä tähtää rahan ansaitsemiseen blogin avulla. En tee itse lainkaan blogiyhteistyötä, vaan lähtökohtani blogin pitämiseen on se että saan toteuttaa itseäni, olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa ja kehittyä siinä mitä teen. Maine ja mammona tulee kuin itsestään, mikäli tulee... enkä halua julkkikseksi, sekään ei ole tavoitteeni! Ei kuitenkaan ole kiva kirjoittaa "vain itselleen", muutenhan voisin pitää vain päiväkirjaa kirjoituspöydän laatikossa. Eli olen pohtinut vähän keinoja hyvän postauksen aikaan saamiseksi. Hyvä yleispätevä vinkki on miettiä minkälaista blogia haluaisit itse lukea? Mutta mennään nyt tarkemmin postauksen eri osa-alueisiin!



1. Otsikko ja pääkuva

Ketään ei kiinnosta klikata postaustasi ja katsoa mistä on kyse, jos paljastat kaiken jo otsikossa ja artikkeli kuvassa jonka lukijat näkevät jakaessani linkin. Esimerkiksi: "Uusi matto". Ja mukana kuva siitä. Tottakai heitä saattaa kiinnostaa sen hinta tai hankintapaikka, mutta silti itse otsikko ei myöskään houkuttele lukemaan. Matonkin näkee jo kuvasta, tuollainen siis. Sen sijaan:
" Matto löytö Porvoosta", johon on liitetty kuva jossa matto näkyy vain sumeana taustalla, ja etu alalla on vaikkapa lyhty, rahi tai viherkasvi, houkuttelee kurkkaamaan. Minkälainen matto, miten niin löytö, oliko se edullinen, onko se harvinainen, vanha, kotimainen..? Ja tietenkin ostopaikka kiinnostaa, Porvoossa on kaunista, blogissa on varmaankin upeita kuvia, ehkä saan vinkin kivasta sisustusliikkeestä?

2. Älä kerro itsestäänselvyyksiä

" On ollut lämmintä ja aurinko on paistanut". Ihanko totta..? Niin miltei joka Suomen kolkassa.. jos sinulla on paljon vakio lukijoita ja esimerkiksi sukulaisia, ystäviä ja tuttavia jotka seuraavat elämääsi myös blogin kautta, ehkä tällainen päiväkirja tyyppinen postaus saattaa toimia, mutta muuten en ainakaan itse jaksa kiinnostua jutusta jossa ei ole mitään asiaa tai aihetta. Ohitan aina tällaiset "juon tässä terassilla kahvia", postaukset. Samoin kuin esimerkiksi kaikki "pakkopullapostaukset", eli äitienpäivä, vappu, helatorstai.. mitä näitä nyt on.. Ei joka juhlapyhästä tarvitse tehdä juttua, jos on vaan kotona, eikä mitään kerrottavaa ole. Paitsi että juo kahvia ;) On mielenkiintoista lukea kommelluksista, vaikeuksista, tosi elämän jutuista. Tai vaikka kodin hankinnoista tai uudesta autosta, mutta joku aihe on hyvä olla!

3. Uskalla ottaa kantaa

Kaikista luetuimpia juttujani ovat olleet jutut, joissa olen käsitellyt sisustukseen liittyviä ilmiöitä ja trendejä pohtien ja asioita kyseenalaistaen. Jos kaikki on kivaa, ok, mukavaa ja ihanaa, se on turvallista, kukaan ei suutu ja samalla blogisi saa olla rauhassa ikäviltä kommenteilta. Tuntuu hullulta että tänä päivänä lähes pelkästään positiivinen kirjoittaminen on sallittua. On kuitenkin eri asia moittia esimerkiksi jotain tuotetta nimeltä, kun keskustella yleisesti ottaen vaikka tämän päivän huonekalujen laadusta. Kuten parisuhteessakin voi riidellä "oikein", niin että asiat selkiytyvät, päädytään jonkinlaiseen kompromissiin ja lopulta olikin hyvä, että "kissa nostettiin pöydälle". Joten vaikka et ihan Tuomas Embusken kolumnien tyyliseen mielipiteiden lataamiseen menisikään, jos osaat perustella mielipiteesi hyvin, go ahead! Joku lukija voi saada ihan eri näkökulman asioihin, mitä ei ole edes saattanut koskaan ajatella. Ja on myös mukava samaistua johonkin poikkeavaan mielipiteeseen, " ai, tuokin on tuota mieltä", yllättävän moni yhtyy ajatuksiisi ja juttu poikii lisää keskustelua :) Uskalla myös antaa persoonasi ja huumorin näkyä, jäykkää poliitikon virkamieskieltä ei ole kiva lukea...

4. Paljon kuvia, sopivasti tekstiä

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, sanotaan. Ja niinhän se on. Itse ainakin tykkään katsella paljon kauniita kuvia ja paljon helpompi on myös kuvata vaikka vaihe vaiheelta ohje lautasliinan taitteluun, kuin yrittää selittää sitä. Jotkut bloggaajat ovat julkaisseet postauksia joissa on vain pari riviä tekstiä ja yksi tai kaksi kuvaa. Kyllä jutussa pitää olla tarpeeksi tekstiä ja kuvia, tynkä juttu jossa ei ole juuri mitään katsottavaa on kyllä pettymys. Oli aihe mikä hyvänsä. Kirjoita kuitenkin asiaa ja selkeästi. Ylimääräiset sanat kuten: "niinku", "silleen", "sillai" ja "kai", ovat turhaa täytettä juttuun. Kirjoita niin että mielenkiinto pysyy yllä. Ihan kuin keskustelussakin, jos jankkaat liian pitkään samaa asiaa, ihminen alkaa katsella seinille ja menettää "otteensa". Vähän samalla tavalla kuin tv -sarjoissa, on hyvä jos saat lukijan jollain laillla "koukkuun". Esim. seuraavassa postauksessa näet kokonaan valmiin tatuoinnin, tai miten istutin hankkimani kukat ja pensaat puutarhaan.

5. Älä matki liikaa muita

Kaikki tekivät reilu kuukausi sitten blogihaastetta "miltä sisustusbloggaajan koti näyttää oikeasti arkena". Keväällä yleensäkin kaikki postaavat puutarhan laittoon, tai vähintään parvekkeen laittoon liittyviä juttuja. Minä olen monesti ollut postauksissani vastarannan kiiski ja oikein nautin kun teen täysin eri juttua kuin muut. Se kiinnittää huomion, hetkinen... mikä toi on?! Äitienpäivänä oli hauska kun melkein kaikki sisustuspostaukset olivat samalla otsikolla Blogit.fi sivulla, "äitienpäivä", "meidän äitienpäivä", "äitienpäivän kakku" ym... ym... Trendien perässä juokseminen ei muutenkaan kanna pitkälle, jos aina hankit viimeisintä huutoa olevat tavarat, se osoittaa vain että et ole vielä löytänyt omaa tyyliäsi. Toki jos teet blogiyhteistyötä, tuskin sinulle tarjotaan kokeiltavaksi aurinkorasvaa talvella, tai untuvatakkia kesällä, mutta näin muuten, voit tehdä jutun vaikka mistä, parempi vaan jos se ei ole "suosikki aihe" juuri tällä hetkellä.


Parasta on kun saa ihan polttavan inspiraation jostain ja kirjoittaa ihan vapaasti, ilman miettimistä, kun tekstiä vain pulppuaa jostain :) Joskus on pakko kirjoittaa ideat ylös samantien ettei unohda.. Minulla tosiaan on sisustusblogi, mutta jos kirjoittaisin lifestyle blogia tällä hetkellä polttavia aiheita joista haluaisin ehdottomasti kirjoittaa, ovat mm.. esikuvat ja inspiroivat ihmiset. Kun joku on vaikuttanut tai vaikuttaa elämääsi jopa tietämättään. Voi olla että ette tunne sen paremmin, tai se ihminen on julkkis, mutta ihailet jonkun tapaa elää, pukeutua, kehittyä urallaan.. kaikkea. Enkä tarkoita mitään seksuaalista ihastumista, vaan esimerkiksi minun tapauksessani vanhempaa naispuolista henkilöä. Ihmistä jota "katson ylöspäin" :)  Toinen aihe on noloimmat mokat ever. Ketäpä ei kiinnostaisi lukea kamalista jutuista joita sinulle on sattunut elämäsi varrella. Vaikka ne eivät sattuessaan olisi naurattaneet tippaakaan, jälkikäteen voi nauraa katketakseen. Hitto mitä mulle silloin kävi!! ;) Tarinoista voi myös oppia, älkää tehkö näin! Ja sitten on henkimaailma, joka minua on kiehtonut aina! Enneunet, näyt, kohtalo, karma, intuitio.. hui.. menee kylmät väreet! Ja tietenkin ikimuistoinen kesä.. ehkä vanhempia kokemuksia vuosien takaa, tai uusi tarina, jonka "käsikirjoitat" tänä kesänä :)


Nyt tämä juttu uhkaa vain venyä ja venyä.. mutta toivottavasti saitte jotain irti, annoin myös muutaman postaus idean, jos aiheet ovat vähissä :) Moni on lopettanut viime aikoina bloggaamisen, tai siirtynyt vlogien, mystooryn ja You Tuben pariin, mutta kyllä perinteiset blogitkin pitävät pintansa! Blogipostauksen "hyvyyttä" on tietenkin helpoin mitata lukukertojen saavuttamalla määrällä, mutta itse katson onnistuneeni myös jos saan kivoja kommentteja, että joku on saanut jutustani jotain iloa tai hyötyä. Vaikka vain muutama ihminenkin :) Vakio lukijoilleni tiedoksi, että uusi asuntomme alkaa pikkuhiljaa järjestyä, tavarat löytävät paikkansa. Lupailin makuuhuone postausta ja sellainen onkin tulossa, en vain halua julkaista juttua niin kauan kun huoneen sisustus on kesken. Hiljaa hyvä tulee!! Ja hyvää kannattaa odottaa.. ;)

Kristiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailusta blogissani :) Tähän voit jättää esimerkiksi juttu toiveita tai muita terveisiä...