Translate

torstai 30. marraskuuta 2017

Hukumme tavaraan

Nyt ennen joulua, on taas hyvä miettiä tarvitsemmeko oikeasti lisää roinaa, vai yhdessä oloa, hyvää ruokaa ja lepoa...? Kaikki nurkat ovat monella täynnä jo nyt ja kaikilla on yleensä arkielämän perustarpeet, joka taas nostaa odotuksia lahjan suhteen, sen pitäisi olla jotain aivan erityistä ( lue kallista )... Sitten kun käy vielä niin että pari sukulaista ostaakin ihan samanlaisen lahjan, toinen jää heti ylimääräiseksi. Sitten ne päätyvät myyntiin tai lahjoitettaviksi... Kierrätyskeskuksessa on koko ajan yhä parempaa tavaraa, kun tavara alkaa olla monelle jo todellinen ongelma.

On takkia, pipoa, kankaita, tyynyliinoja, piknik huopa.. ym..


Netin roskalava ryhmät pursuavat ilmaisia tavaroita, joista ihmisillä on kiire päästä eroon. Monesti tavara on niin hyvää että tekisi mieli laittaa viestiä lahjoittajalle että älä nyt ihan ilmaiseksi sentään anna! Vähän aikaa sitten näin ensin ilmoituksen jossa eräs ihminen halusi ostaa Ikean Fusion ruokailuryhmän, joita ei enää heidän myymälöissään myydä. Tuolit ovat samanmuotoiset kuin pöytä, ja muodostavat näin yhtenäisen kokonaisuuden missä ei ole kulmia. Löysin kuvan siitä, joka oheessa. No, roskalava ryhmässä toinen ihminen lahjoitti samanlaisen setin ILMAISEKSI! Aargh..! Siis voisihan niistä tavaroista pyytää edes muutaman euron.. ?! Valikoimista poistuneet tuotteet ovat varsinkin kysyttyjä, niistä moni on valmis maksamaan ihan hyvin. Minunkin mielestäni tämä setti on paitsi käytännöllinen ja turvallinen, myös tyylikästä designia, josta tulee vähän Alvar Aallon tyyli mieleen...


No mikäs siinä, ihmettelette varmasti miksi valitan siitä että hyvää tavaraa ilmaiseksi, mutta.. arvatkaapa ostaako kukaan kirppiksiltä kohta mitään, kun samaa tavaraa jaellaan maksutta?! Olen huomannut Tori.fi sivulla myyjiä, jotka varmasti käyttävät hyväkseen tätä ihmisten anteliaisuutta ja myyvät sivustolla ilmaiseksi saamiaan tavaroita. En jaksa nimittäin millään uskoa että samalla myyjällä voi olla koko ajan myynnissä esimerkiksi uusia lipastoja, joihin hän vielä tarjoaa kuljetuksen jos tarvitsee. Lisäksi samat naamat ovat jonossa ryhmissä lähes mihin tahansa tavaraan, kunhan vain ilmaiseksi saa. En tarkoita tuunaajia, jotka tekevät tavarasta ihan eri näköisen ja ehkä käyttävät sitä itse jonkin aikaa ennen myyntiä, kyllähän se työ ja maalit ym.. maksavat jonkin verran, vaan juuri näitä jotka kyttäävät "liian hyvää tavaraa" ja laittavat sen pian myyntiin kelpo hinnalla :/

No, eihän se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa. Ja tyhmä ei ole sekään joka ottaa tavaraa ilmaiseksi. Mutta miten ihmiset eivät nykyään enää halua nähdä minkäänlaista vaivaa jotta saisivat tavaransa kaupaksi? Matoissakin lukee aina, ei pesty, pesu jää ostajalle. Joskus vielä kyseessä on eläintalous...huh..! Ennen vanhaan ei olisi kehdattu myydä likaista mattoa, vaan pesu olisi ilman muuta kuulunut hommiin ennen myyntiä! Likainen matto olisi antanut huonon kuvan talon emännästä.


Roskalava ryhmät ovat ihan loistavia jos on vaikka työtön, yksinhuoltaja tai esimerkiksi menettänyt koko omaisuutensa tulipalossa, mutta ihmisillä ei ole mitään moraalia, se joka ensin ehtii, saa. Eihän siellä tavaranluovuttajan luona nyt sentään mitään Kela korttia tarvitse esittää, mutta jokainen voisi miettiä itse mielessään, tarvitsenko uutta talvitakkia, jos jollain ihmisellä ei ole ensimmäistäkään.
Tavallinen tavara on menettänyt arvonsa, mutta samaan aikaan nykyään köyhälle ei riitä edes että saa ns.perus puhelimen, vaan sen pitää olla älypuhelin, koska yhteiskunta toimii niin digitaalisesti palveluineen  :(  Pidetään itsestään selvänä että kaikilla on kaikkea. Kävin vähän aikaa sitten UFF -kaupassa 2€ tasaraha hintapäivillä, enkä voinut uskoa todeksi miten paljon rekeissä roikkui uusia, käyttämättömiä vaatteita joissa oli laput vielä kiinni! Ja ne eivät olleet menneet siis kaupaksi Uffissakaan esim. 6, 10 tai 15 eurolla... vaan vasta kun ne alennetaan ihan "ilmaisiksi"... jos sittenkään.

Käydessäni Suomalaisessa Kirjakaupassa naureskelin sisustusosastolla parhaiten esillä oleville kirjoille. Ne nimittäin koskivat kodin järjestystä, eikä varsinaisesti sisustamista. Suurin ongelma on siis monelle tavara, jota on liikaa ja joka tekee kodista levottoman ja ahtaan. Paljon oli myös oppaita vanhan tuunauksesta, ja kierrätyksestä, kuten kuinka askarrella tölkkien klipseistä esineitä. Samaan aikaan kuitenkin jokapuolelle nousee uusia kauppakeskuksia, houkutellen meitä kuluttamaan enemmän. Huomasitteko muuten että joka vuotinen Black Friday oli monessa kaupassa vaivihkaa laajennettu kestämäänkin koko viikon? Koko ajan tulee uusia mallistoja, kausivärejä ja sarjoja, pudottaen vanhat unholaan. Esimerkiksi Vallilan Kelohonka verhot ovat poistuneet melkein joka paikasta myynnistä, vaikka ovat edelleen upeat ja kauniit. Ja kuluttajaa yritetään saada uskomaan että mm.joka joulu ja kevät on "pakko" päivittää koti :)



Eli ensin ostetaan tavaraa, ja sitten ostetaan kirja jossa neuvotaan kuinka järjestellä ja vähentää sitä! ;) Aika hassua... Pitäisikö se karsiminen tehdä siis jo siellä kaupassa, miettiä tarvitsenko välttämättä tätä, vai onko kyseessä vain heräteostos? Jaksanko katsella samaa tavaraa pitkään, vai onko sen printti tai väri sellainen johon kyllästyn piankin? Voisinko uudistaa jonkin minulla jo olevan tavaran jotenkin, ostamatta kokonaan uutta? Voisitko ostaa lahjaksi palveluita ja samalla tehdä hyvää koko Suomen talodelle tukien pienyrittäjiä..? Lahjakortteja pidetään kylminä ja tunteettomina lahjoina, "no, jos nyt ei mitään muuta keksi", niin sitten, mutta mikä olisikaan enemmän nimenomaan lahjan saajan ajattelemista ja huomioimista, kuin se että hän saa itse valita jotain josta oikeasti pitää!? Kampaamo, tai vaatekaupan lahjakortti, puhumattakaan leffalipuista ovat taatusti mieluisia lahjoja monelle :) Loppuun haluan toivottaa kaikille ihanaa joulun alusaikaa! Vaikka on kiire ja stressiä, sekä kotona että työssä, joulu kyllä tulee tekemättäkin, haluat tai et! Voimia kannattaa kerätä esimerkiksi luonnossa... tässä pari kuvaa viime viikonlopun kävelylenkiltä :)




Palaan pian asiaan toisen ajankohtaisen asian tiimoilta, toivottavasti saisin siihen taas hauskan arjen kommelluksenkin! Nyt on ollut vähän harmaata ja ankeaa, en ole toistaiseksi "joutunut" tai päässyt osaksi mitään hauskaa juttua... mutta eihän sitä koskaan tiedä milloin ja missä jotain tapahtuu :)

5 kommenttia:

  1. Todella hyvin kirjoitettu. Itse pidänkin aen periaatteen että en halua yhtäkään ylimääräistä tavaraa, jos en ole sitä ennen saanut jotain pois. :)

    VastaaPoista
  2. Moi! Googlasin Ikea Fusion ruokailuryhmä ja tämä blogi tuli esille. Tämä on kirjoitettu vuonna 2017, mutta ajattelin kokeilla onneani. Onko tämä ruokailuryhmä sinulla vielä tallella ja olisitko kiinnostunut myymästä?

    VastaaPoista
  3. Hei! Minulla ei ole koskaan ollut kyseistä ruokailuryhmää omana, kuva oli esimerkki joka oli lainattu netistä. Kerroin tässä jutussa siitä miten kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa, kun toinen ihminen halusi ostaa tämän ryhmän ja toinen lahjoitti ilmaiseksi. Toivottavasti löydät tällaisen ruokailuryhmän vielä jostain 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksesta. Ymmärsin asian väärin. Mukavaa kesää 😊

      Poista

Kiitos vierailusta blogissani :) Tähän voit jättää esimerkiksi juttu toiveita tai muita terveisiä...