Aito ja alkuperäinen Paula -purkki
Kaiken kaikkiaan purkkeja on tällä hetkellä n. 15 kpl, en ole pitkään aikaan löytänyt uusia. Tai no, olisi kierrätyskeskuksessa ollut yksi mitä minulla ei ole mutta en suostunut maksamaan siitä 8 euroa. Olen pääasiassa keskittynyt Suomalaisiin ja nimenomaan Pauligin tuottamiin kahveihin. Myös Kesko ja Tuko on myynyt kahvia peltipurkeissa, niitä on myös. Ja sitten on erikoispurkkeja kuten Pauligin Martta -järjestölle tuottama purkki, Stockmannin oma kahvi ja Porilaisen Kauppahuone Lipsasen nimissä myyty kahvi. Lipsanen...liekö Dannyn sukulaisia? Mielestäni purkit ovat kauniita, sopivat keittiön hyllylle koristeeksi kuin "nenä päähän" ja muutossakin onneksi ne ovat kevyitä kantaa.
Marttojen 100 v. -juhlapurkki Pauligilta
Koko kokoelmani ei siis ole valtava vielä verrattuna esimerkiksi Romua Romua -ohjelmassa olleen naisen kokoelmaan verrattuna, jolla oli kokonainen huone, monta hyllyä täynnä kahvipurkkeja. Mutta ei se määrä vaan se laatu ;) Olen meinaan keskittynyt myös ostamaan vain hyväkuntoisia purkkeja joissa on kannet jäljellä. Osa kirppareilla olevista purkeista on hyvin ruosteisia ja/tai kantta ei ole.
Koko kokoelmani ( osa piilossa takana )
Toinen keräilykohteeni on siis Coca Cola tavarat. Niitäkin aloin kerätä samalla tavalla kuin kahvipurkkeja. Nostalgisia pulloja osui silmiini ja olen muutenkin aina pitänyt Colasta juomana. Se on Legenda, joka kuuluu samaan kategoriaan Michael Jacksonin, Madonnan, Mc Donalds`in ja monen muun 90 -luvun muoti-ilmiön tavoin. Se on osa minun nuoruuttani, sitä Amerikkaa jota niin kovasti ihannoin! Tosin en ole vieläkään päässyt Jenkkeihin edes lomalle, mutta Cokis on pala Amerikkaa johon minullakin on varaa! Osa pulloistani ei ole rahallisesti kovin arvokkaita koska ovat sen verran "tuoreita", lähinnä sekajätettä rumasti sanottuna, mutta en ole mistään löytänyt tosi vanhoja. Kaikista makein olisi ensimmäinen pullo jota on Suomessa myyty, eli Cola pullo vuodelta 1952 jolloin niitä tuotiin myytäväksi Olympialaisiin. Jos niitä Suomessa on ylipäätään jäljellä hinta mahtaa olla aika suolainen. En kyllä osaa yhtään arvioida kun en ole yhtään myynnissä nähnyt. Myös puinen Cola pullokori olisi ihan mahtava ja niitä olen nähnytkin joskus kirppareilla, sellaisen haluaisin! Kokoelmassani on myös tölkkejä, Coca Colasta kertova kirja ja jopa seinäkello! Tässä vähän kuvia.
Kelloon heijastui olohuoneen lamppu, mutta tuollainen se siis on ja ostin sen Hong Kong tavaratalosta viime talvena. Kirjan ostin Kouvolasta vuosia sitten. Aikamoista ainettahan tuo Cola kyllä on kun yhdessä pullossa on vielä juoma sisällä ja ei ole edes väri muuttunut vaikka päiväys on -90 luvulta....Nyt heitänkin kysymyksen lukijoille. Mitä te keräätte ja miksi? Kuinka iso on kokoelmanne, mistä hankitte tavaraa ja onko teillä tavoitteita esim.saada suurin kokoelma Suomessa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos vierailusta blogissani :) Tähän voit jättää esimerkiksi juttu toiveita tai muita terveisiä...