Translate

maanantai 24. lokakuuta 2016

Sisustusohjelmat in Memoriam

Vuosien varrella tv:stä on tullut monenlaisia sisustusohjelmia. Sunnuntai aamut ovat alkaneet usein minulla leppoisasti kahvia keitellen ja mukavia ideoita ja muodonmuutoksia ihastellen. Osaa näistä sisustusohjelmista tehtiin kuitenkin vain vähän aikaa. Legendaarinen Remontti-reiska oli mm. mainio, mutta se tietenkin keskittyi enemmän remontointiin kuin sisustamiseen. Muistelenkin siis tässä postauksessa paria edesmennyttä sisustusohjelma -sarjaa, jotka ovat saattaneet painua jo monelta unholaan. Ensimmäisenä sarja, joka oli myös tosi tv:tä, oli aika mielenkiintoinen koska siinä muutoksia ei tehty vain sisustukseen, vaan asunnon rakenteista ja pinnoista alkaen koko taloon rajoitetulla budjetilla. Joko arvaatte mistä on kyse...? Tietenkin tästä:

Unelmakämppä: 

Nelosella vuosina 2004-2006 esitetty ohjelma, jossa neljä paria kilpaili siitä kuka saa kunnostettua määräajassa talosta myyntikuntoisen annetulla rahasummalla. Sarja perustui alunperin Australialaiseen formaattiin The Block. Ohjelman juonsi Sanna Saarijärvi. Muistan katsoneeni tuon aina kun se tuli, se oli aikansa parhaimmistoa! Ensimmäisellä tuotantokaudella kunnostettavat asunnot olivat rivitaloja Kirkkonummella. Aikaa kunnostamiseen oli 10 viikkoa, ja rahaa annettiin 42,500€ / pari. Haastavaa remontista teki myös se että parien piti samaan aikaan asua talossa, ja hoitaa normaalit päivätyönsä!
Valmiit asunnot möi Kiinteistömaailma. Ensimmäisen kauden kilpailijat olivat:

- Rasmus Almqvist ja Suvi Eskola
- Antti Eho ja Jukka Tikkinen
- Heidi Holmborg ja Henry Olin
- Katja Piiroinen ja Pasi Westman

Kilpailun voittivat Antti ja Jukka. He kuittasivat kilpailusta 20,000€ palkinnon.




Toinen tuotantokausi esitettiin vuonna 2006. Remontointi alkoi Helmikuussa ja loppui Toukokuussa. Tällä kertaa asunnot olivat kerrostaloja Kauniaisissa. Ne oli alunperin rakennettu v. 1965. Kooltaan n. 100 neliötä ja rahaa pareille annettiin 50,000 / asunto. Kilpailijat olivat:

- Henna ja Timppa Ilmonen
- Alex Salo ja Harri Pitkänen
- Sarita Niemi ja Taneli Ilmakari
- Sirpa Haste ja Ismo Parpala

Sirpa ja Ismo voittivat ja saivat yli 70,000€.

Asunnot möi jälleen Kiinteistömaailma, mutta osa niistä jäi myymättä. Kiinnostusta vähensi niiden suuri koko, ja siitä syystä myös kallis hinta.

Ensimmäisen tuotantokauden kilpailija Katja Piiroinen oli kilpailun aikoihin Projektipäällikkö ja hänellä oli LVI Insinöörin koulutus. Sittemmin Katja on hankkinut itselleen sisustussuunnittelijan pätevyyden ja esiintynyt ohjelmassa Pientä pintaremonttia, joka on myös mielestäni tosi kiva sarja.

Katja Piiroinen
Ikävä on tuota sarjaa, kuten montaa muutakin. Tuntuu että nykyään ostetaan hyvin paljon vain ulkomailta samanlaisia muodonmuutos ja stailaus formaatteja, joiden ideat eivät aina sovi kauhean hyvin Suomalaiseen makuun. Jenkeissä seinät voivat olla pinkit tai oranssit, ja heistä se on aina " Fantastic" Onko lama ja huono taloustilanne tehnyt tehtävänsä..? Kanavilla ei ole varaa eikä intoa panostaa uusiin kotimaisiin sisustusohjelmiin. Seuraavaksi toinen hauska sarja, jossa oli ideaa:

Tyylivarkaat:

Mtv3 kanavalla vuosina 2011-2012 esitetty sarja. Juontajana toimi Noora Shingler, bloggaaja, toimittaja ja myös Kuningaskuluttaja ohjelman juontajana tutuksi tullut. Ohjelmassa sisustuksia uudisti sisustusarkkitehti Laura Brotherus sekä sisustussuunnittelija Minna Haapakoski. Idea oli käydä ikäänkuin "varkaissa" jossain makeassa asunnossa, ja poimia idea jos toinenkin toteutettavaksi sisustettavaan kohteeseen. Muistan heidän vierailleen ihanissa kodeissa joissa oli käytetty mm. kirppislöytöjä ja omintakeisia ratkaisuja. Kodit joissa käytiin eivät olleet aina kalliita ja viimeisintä designia lattiasta kattoon, vaan nimenomaan persoonallisia. Tällaista vastaavaa sarjaakaan ei enää ole..



Olisi mielenkiintoista tietää minkälaisia nuo Unelmakämpän asunnot ovat tänä päivänä. Onko niissä jo tehty uutta remonttia, vai vieläkö samat pinnat ovat kunnossa, ja kestäneet aikaa myös "tyylillisesti". Asuvatko niissä samat ostajat kuin silloin 2004-2006. Onko niissä tapahtunut jotain dramaattista..? Ja tyylivarkaat. Miksi sarja loppui, voi tietysti olla ettei katsojia ollut tarpeeksi. Toivottavasti mieleen muistui kivoja muistoja noista ohjelmista, ja kommentti kenttään voi laittaa omia sisustusohjelmiensa helmiä joita toivoisi takaisin ohjelmistoon, ja miksei myös ideoita uusista ohjelmista, mitä kaipaat..?

                                   Ihanaa syksyn jatkoa...!


sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Kulutan -onko kaikki tarpeellista?

Tämä postaus on alunperin julkaistu kaksi vuotta sitten, mutta on niin ajankohtainen, että haluan nostaa sen uudelleen esille. Pohdin tässä kuluttamista, ja mikä on ns. tunne shoppailua, tarpeen sijaan. Mietin itsekin että menisinkö Stockmannin Hulluille Päiville, mutta katsoin tarjouksia ja totesin etten tarvitse sieltä mitään. Tulin siihen tulokseen, että en mene. Kun kuuntelin ihmisten juttuja bussissa, kuulin tällaisia kommentteja: " Se on sellainen perinne", No pakkohan sinne on mennä" Miksi on, jos ei tarvitse mitään!? Ostamisen riemusta..? Kuluttamaan vapaa aikaa..? Ymmärrän vielä sen, jos samalla tapaa vaikka kaverinsa kahvilassa ja pääasia on vaihtaa kuulumiset ja ehkä ostaa jotain mukavaa samalla mukaan kotiin, mutta hampaat irvessä tavaroista taistelemista kyynärpää taktiikalla kuumassa kaupassa vain koska " muutkin tekee niin" en kyllä oikein käsitä. Kuluttaja -lehti teki juuri tutkimuksen, jossa todettiin, etteivät Hullujen Päivien tarjoukset ole juuri sen halvempia, suhteessa yleiseen hintatasoon. Ihmiset siis kuvittelevat vain että "nyt kannattaa ostaa". Nuo tavarat saattavat pian olla kierrätyksessä tai kirppiksellä, koska hetken huumassa ei tule sovitettua, mietittyä käykö esine edes kotiin, tai tarvitseeko sitä ylipäätään. Tottakai sieltä saattaa saada esim. lapselle laadukkaan ulkohaalarin edullisemmin kuin normaalisti, mutta mukaan tarttuu varmasti kaikkea muutakin roinaa, jota ei ollut suunnitellut välttämättä ostavansa. Ja edes kotoa ei tarvitse poistua kun voi ostaa netistä..


Suurin syy tähän postaukseen on dokumentti, Hehkulamppuhuijaus, The light bulb conspiracy, joka todella sai ajattelemaan miten meitä viedään kuin "pässiä narussa". Se tuliYle Teema kanavalta ja oli paras dokumentti jonka olen nähnyt pitkään aikaan! Ei ole kyllä valitettavasti enää YleAreenasta katsottavissa, mutta löytyy You Tubesta. Siinä kerrotaan mm. kuinka 20 -luvulla tehtiin kartelli, kuinka kauan hehkulamppu "saa toimia". Lisäksi ohjelmassa kerrottiin kuinka 50 -luvulla Amerikassa kulutus muuttui tarpeeseen ostamisesta huvi ostamiseen. Eli sitä ennen ei ostettu uusia kenkiä ennen kuin edelliset olivat rikki. Lisäksi pöyristyttävää oli että aluksi sukkahousut olivat olleet niin kestäviä, ettei naisten ollut tarvinnut ostaa uusia pitkään aikaan, josta syystä markkinointi koneisto antoi uskomattoman käskyn sukkahousutehtaille heikentää kuituja, jotta uusia sukkahousuja olisi ostettava useammin! Eli tavarat voisivat kestää paljon kauemmin kuin luulemme! En muista ihan kaikkea ohjelmasta, mutta myös ainakin tulostimiin asennetaan vielä tänäkin päivänä siruun tietty määrä tulostuskertoja, jonka täytyttyä ne hajoavat! Uskomatonta! Ja uuden ostaminen tulee tietenkin halvemmaksi kuin vanhan korjaaminen... Kannattaa ehdottomasti katsoa tuo dokumentti!



No minulla tietysti ostamisen rajoittaminen käy ihan luonnostaan, kun palkka ei ole päätä huimaava :) mutta on tietysti ihmisiä, jotka esimerkiksi työttömyyden vuoksi eivät voi ostaa mitään, ei edes kirpputorilta. Eräs aamu viime viikolla tuli työmatkalla radiosta Phil Collinsin hitti: Another day in Paradise, joka on minun kestosuosikkini karaokessa ;) Se pisti ajattelemaan niin että kyyneleet vain valuivat, kun kuuntelin sanoja. Joku voi olla koditon, mutta tavallisille ihmisille tämä on vain jälleen yksi päivä paratiisissa. Poikkeanko Hulluilla Päivillä vai en. Niinpä... joidenkin ei edes tarvitse harkita koko asiaa kun ei ole edes rahaa ruokaan... Tottakai jos on varaa, uusi paita piristää, ja on terveellisempi keino lohduttaa itseään rankan päivän jälkeen, kuin vaikka roskaruoka, alkoholi, tai tupakka. Omaa kulutustaan voi perustella, puolustella ja selitellä loputtomiin, mutta voisiko saman ilon saada jostain muusta, ostamatta uutta tavaraa..? Itse olen alkanut nauttia ihan mahdottomasti luonnosta, sen väreistä ja ilmiöistä, napsin kuvia työmatkalla ja ihailen ilmaisia "esityksiä", kuten sumua, ukkosia, upeita auringonlaskuja jne.. lisäksi käyn kyllä kirppiksillä, josta tehdyistä löydöistä voi olla iloinen, en ole ostanut uutta kaupasta, vaan olen jo toinen, ( tai ties kuinka mones ) joka saa nauttia samoista tavaroista ilman turhaa kuluttamista. Kävin Myyrmäkihallin kirppiksellä ja ostin kaksi tavaraa, jotka olivat todella mieleisiä. Olen etsiskellyt kivaa neuletakkia, ja löysin mustavalkoisen ihanan yhdestä pöydästä 2 eurolla! Sitten löysin sellaisen löydön jota olen etsinyt jo vuosia, nimittäin kuvan New Yorkin pilvenpiirtäjiä rakentaneista miehistä, sekin maksoi 2 euroa! Aivan ihana, historiallinen -ja huikea kuva! Ei ole paljon päätä huimannut näillä äijillä, siinä sitä vaan lepäillään töiden lomassa...huh! Näistä tuli tosi hyvä mieli, rahaa meni vain 4€ ja ostin vain mitä tarvitsin.



Tarkoitus ei ole moittia ketään Hulluilla Päivillä löytöjä tehneitä, tai kehua itseäni missään nimessä valveutuneeksi ja täydelliseksi kuluttajaksi, vaan herätellä ajatuksia, siitä miten helpoksi ostaminen on nykyään tehty mm. nettikauppojen ansiosta, ja minkälaisia paineita muoti, muut ihmiset ja markkinointi meille koko ajan asettaa. Muistan kun tyttäreni oli ekalla luokalla, ja heillä oli joulunäytelmä, jossa eräs poika sanoi repliikin "itsenäinen ajattelee omilla aivoillaan". Hän sanoi sen niin monotonisella äänellä, lukien suoraan paperista, katsomatta yleisöön, että tilanne oli ihan huvittava! Hän ei ajatellut omilla aivoillaan, vaan toisti vain valmiiksi kirjoitetun lauseen. Ujous ja jännityskin saattoi tietysti vaikuttaa. Varsinkin sisustuspuolella trendit vaihtuvat tiuhaan, ja jos joka kerta kun joku juttu nousee "pinnalle" ostaa sen, rahaa kyllä palaa, ja nurkat ovat pian täynnä kaikenlaista. Joka vuosi valitaan Vuoden turhake, sellainen on ollut mm. muovinen kananmunarasia, mikäköhän valitaan tämän vuoden turhakkeeksi..? Veikkaan valmiiksi kosteaa vessapaperia! Koitetaan muistaa:

                               "Ajattele omilla aivoillasi"










sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Syysasetelma

Minulla on syksyä kohtaan viha-rakkaus suhde! Tavallaan nautin arjen säännöllisestä rytmistä, sekä raikkaasta ilmasta ja luonnon värien iloittelusta. Mutta samaan hengenvetoon voin kyllä kertoa myös miten paljon vihaan pimeyttä ja kellon pirinää aamulla, kun on taas raahauduttava töihin, eikä voikaan enää elää vapaasti itselleen niinkuin kesälomalla. Velvollisuudet odottavat. Mutta jos nyt kuitenkin keskittyisimme niihin syksyn positiivisiin puoliin! Kaikki tv -ohjelmat ovat vihdoin ja viimein alkaneet, kesän uusintojen jälkeen. Ulkona sataa ja tuulee, miten ihanaa taas hautautua lämpimien vilttien alle, sytyttää kynttilä ja nauttia vaikka lasi punaviiniä. Jotenkin tekee myös mieli uudistaa kotia, vaikka keväällä tämä into on minulla vielä voimakkaampi. Ajattelin jakaa kanssanne muutamia oivalluksia, keksintöjä ja vinkkejäni liittyen kodin syys -ilmeen piristämiseen :)



VALAISTUS:

Kannattaa välttää kovaa loisteputkivaloa, ja muutenkin myös nauttia hämärästä, se on kaunista.
Pehmeä valo luo kodikkaan tunnelman, ja syksyllä valaistus onkin kaiken a ja o. Ostin Ikeasta ihanan pallon muotoisen valkoisen valaisimen. Siinä on vähän kukkakuviota, ja ensimmäisenä kun pääsen kotiin laitan siihen valon. Sillä pärjää sinne ilta seitsemään tai kahdeksaan, sitten onkin jo laitettava kattovalo. Knubbig valaisin Ikea, tarjouksessa: 1-31.10. -16 Ikea Family kortilla: 9,99€. Norm.12,99€. Kaikista ihanin ja romanttisin valontuoja on tietenkin takka, kellä sellainen on, nauttikaa ihmeessä!



SYYSASETELMAT:

Suosin paljon luonnon omia "sisustusmateriaaleja" ja viime aikoina on tuullut kovasti, joten maasta löytyy runsaasti oksia, käpyjä, kaarnaa ym. Tein syysesetelman kuparin väriselle tarjottimelle, jonka tuunasin viimeisimmässä jutussani. Havun vihreän tuikun sain ilmaiseksi Kierrätyskeskuksesta. Siitä inspiroituneena lähdin kävelylle etsimään kauniita oksia ja muuta materiaalia. Löysin kauniin oksan jossa on kiinni jäkälää, havunoksia, jotka sopivat hyvin lyhdyn väriin, ja käpyjä. Kivet ovat erikoisia! Ne löysin kesälomalla Kalajoen Hiekkasärkiltä. Niissä on ikäänkuin monta kivilajia samassa kivessä.





Mietin että tarvitseeko asetelma vielä "jotakin", mutta totesin että less is more. Muuten ei oikein tiedä mikä on se "juttu". Tärkeintä on valita esineitä ja asioita jotka ovat itselle tärkeitä, miellyttävät silmää ja joista tulee hyvä mieli. Kanervat ja Callunat ovat tietysti kauniita, mutta tässä tapauksessa halusin että asetelmani olisi ilmainen. Vaasi jossa oksa on, on vanha, se minulla on ollut kauan, joten en laske sitäkään nyt tähän. En kyllä edes muista paljonko se maksoi. Etsin oksaa jossa olisi ollut kiinni pieniä käpyjä tai tammenterhoja, mutta en löytänyt. Ja tammenterhot ovat sitäpaitsi jo miltei kaikki ehtineet tippuneet maahan. Arvasin että tuolle tarjottimelleni löytyy monenlaista käyttöä, tässä taas yksi! :)



ETEINEN:

Talviasusteet eivät aina ole kovin kauniita myttynä hattuhyllyllä tai jossain muovisessa laatikossa. Löysin Tokmannilta ihanan juuttikankaisen korin, jossa pipot ja huivit asuvat tyylillä! Kori 4,99€ Tokmannilta. Tätä voi tietenkin käyttää muuhunkin sitten kun tämä talvikausi taas joskus loppuu.
Tosi edullinen ja trendikäs. Tokmanni on mielestäni kehittynyt ja tsempannut viime aikoina huimasti sisustuspuolella. Lieneekö tullut uusia tavarantoimittajia, tai sisäänostajia..? Muutama vuosi sitten oli vain jotain kukkakuvioisia pussilakanoita ja muovisia tabletteja. Hyvä näin. Saa kivaa pikkurahalla!




Tietenkään ei voi unohtaa lämpöisiä huopia ja vilttejä, sekä sisustustyynyjä, mutta niitä minulla on niin paljon erilaisia etten katsonut tarpeelliseksi hankkia uusia nyt tänä syksynä. Lempparini on "Gant"  tyylinen, jossa on sininen pohja ja tähtiä, sen hankin viime keväänä juttuun: " Arvaa hinta!"


Mukavaa syksyn jatkoa, koetetaan myös nauttia tästä hämärästä vuodenajasta! Loppujen lopuksi se menee ohi aika nopeasti, talvi on minulle se puuduttavampi, kun odotan ja odotan niin kovasti sitä kevättä ja aina vaan tulee lisää lunta ja pakkasta eikä jaksaisi yhtään enää...!