Translate

maanantai 29. elokuuta 2022

DIY: Kala patakintaat

Pitkästä aikaa Diy -juttu! 😀 Tämä idea lähti liikkeelle vähän mutkan kautta. Aluksi minulla oli vain farkut jotka sain maksutta Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta. Minun oli tarkoitus ottaa ne itselleni ihan oikeasti käyttöön mutta ne olivatkin liian pienet. Sitten Huutokauppakeisarin uudet jaksot alkoivat ja siinä Markku teki kaverinsa kanssa laukkuja farkuista. Minusta idea oli tylsä ja miljoonaan kertaan jo toteutettu, kaikissa käsityö lehdissä ja Diy -jutuissa, tuollaisiahan myydään myös usein myyjäisissä ja toreilla, ihmettelin että eivätkö he tosiaan mitään muuta keksi? Otin haasteen vastaan 💪😃!


Kalan muodon tekaisin ihan vapaalla kädellä, en katsonut mistään kuvasta edes mallia. Vuori on valkoisesta froteepyyhkeestä leikattu. Kangaskaupassa myydään myös vuoreksi tarkoitettua huopamaista levyä, vanua ei kuulemma kannata käyttää, se ei kestä lämpöä. Tässä tapauksessa kun farkkukin on paksumpaa kangasta niin pyyhe riittää eristämään aika hyvin kuumuutta. 



Totesin vain että jos teen toiset myöhemmin, pitää kalojen olla isompia kooltaan, ja myös peukulle tulee varata isompi kolo. Vuori ja saumat veivät nimittäin paljon tilaa kun ompelin osat yhteen ja patakintaidenhan tulee olla reilut. Nämä olisivat parhaat jollekin teinille, mutta minulle menevät kyllä koska minulla on melko sirot kädet. Minulla sattui olemaan pari mustaa sopivan kokoista nappia silmiksi, ripustuslenkit sain ommeltua kätevästi farkkujen vyölenkeistä 😊. 


Näistä tuli ihanat ja hintaa 0€! 😀 Unelmoin vieläkin oman Diy -sisustuspuodin avaamisesta, saa nähdä toteutuuko se vielä joku päivä! 💗 Olen siis suunnitellut että se tulee oman taloni navetta, autotalli tai muuhun piharakennukseen ja myyn siellä kaikenlaisia itse tekemiäni kransseja, saippuoita, patakintaita, pannunalusia, kynttilöitä, tauluja, kylttejä, ym.. Näin minulla ei olisi lainkaan liiketilan vuokrakuluja. Mietin myös ensin että sen yhteydessä olisi kahvila, mutta taidan skipata senkin koska ruoan myyminen vaatii aina omat lupansa ja ruoasta tulee aina hävikkiä. Nämä eivät mene pilalle vaikka kauppa ei kävisi. Ja tuo olisi siis vain sivubisnes, ei päätyöni. Mutta ensin pitäisi olla se omakotitalokin ja asun nyt täällä Vantaalla. Voi näitä minun unelmiani! 😁😂 Mutta unelmia ja tavoitteita pitää olla, se pitää ihmisen toiveikkaana ja virkeänä. Kaikki tapahtuu jos niin on tarkoitettu 🙏.



Tällaista olen puuhannut nyt sitten. Muuten elämäni on ollut aika kiireistä, teen työtä iltapäiväkerhossa, opiskelen samaan aikaan kotona ja teen iltaisin keikkoja ravintoloissa tiskarina saadakseni lisätuloja. Viime perjantaina olin Sikke Sumarin ravintolassa ja näin myös hänet siellä sekä tein keittiössä töitä itse Pipsa Hurmerinnan kanssa! 😀. Aika jännää..! Vaikka olin kotona klo.1.00 yöllä, tavallaan pidän myös tuosta ravintolaelämästä. Kaupunki on yöllä elävä ja kiinnostava, ravintoloista kantautuu musiikkia ja ruoan tuoksua, ilma on raikas.. mitä tahansa voi tapahtua. Tulee nuoruus mieleen. Yritän tässä ohella vielä ehtiä deittailla ja harrastaa jotain. Ja tunnenkin olevani 20 -vuotias taas. Elämäni on ihan samanlaista kuin silloin. Paitsi että vartaloni ei ole sama enää! Niinpä olen nyt flunssassa, ei kestä fysiikka vissiin. Tulen aina sairaaksi silloin kun olen ylistressaantunut ja liian kiireinen. 


Loppuun pitkästä aikaa hauska juttu! Ja myös vähän nolo juttu. Olin viime sunnuntaina kävelemässä Vermon Kontti -kirppiksellä äitini kanssa, katseltiin siinä tavaroita ja vain ohimennen yhden pöydän kohdalla totesin että tuolla on sellainen Muumi muki jota minulla ei ole, mutta en pidä Pikkumyystä. No, myyjänä ollut nainen sieltä sitten ihmeissään huusi että: PIKKUMYYHÄN ON IHANA! En mielestäni puhunut edes kovalla äänellä joten ihmettelin että hän kuuli sen. Sanoin vaan että "sori mutta mä en tykkää Pikkumyystä".. Mietin vain että koska jotkut ihmiset personoituvat noihin hahmoihin niin hän saattoi oikeasti loukkaantua jos koki olevansa samanlainen ihmisenä kuin Pikkumyy hahmo! 😬 Voi hemmetti! 😂 Hänellä ei ollut punaista tukkaa eikä nutturaa mutta onpa joskus saattanut vaikka ollakin.. No, ei auta. Ei ollut ainakaan tarkoitus hänen persoonaansa loukata 😕. 

Joskus kannattaa pitää suu kiinni...

Kokeilehan ommella patalappuja, jouluunkin on niin pitkä aika vielä että hyvin ehtivät pukinkonttiin! 😉. Materiaalia löydät varmasti Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta tai jopa useimmilla omasta takaa kaapista. Tähänhän käyvät esimerkiksi hiusvärin värjäämät pyyhkeet tai lahkeista rispaantuneet farkutkin. Ei haittaa! Mukavaa viikkoa! t. Kristiina



keskiviikko 17. elokuuta 2022

Viimeisimmät säästövinkkini

Ruoan, bensan, sähkön, asumisen ja siis lähes kaikkien hintojen noustua taivaisiin ovat hyvät säästökeinot tarpeen! Olen tehnyt aiemminkin säästövinkki postauksen, joten hirveän paljoa uusia keinoja säästää ei ole tullut mieleen, mutta on minulla vielä pari "ässää hihassa". Ja vaikka osa vinkeistä saattaa olla jo sinulle tuttuja, ehkä et ole ajatellut kaikista näkökulmista miksi niitä kannattaisi noudattaa. Pikemmittä puheitta asiaan! 😊

1. Tee ruokalista 

Tämä on ikivanha vinkki, mutta esimerkiksi itse en ole tätä juurikaan ennen noudattanut. Olen syönyt mitä on mieli tehnyt. Siis tietyn budjetin puitteissa, mutta en ole suunnitellut mitään sen kummemmin. Ehkä joskus jos vaikka lohi on ollut tarjouksessa, niin "okei, huomenna ostan kalaa". Mutta idea on siis suunnitella koko viikko, jopa loppukuulle saakka osittain ruokia, joten saat suunnittelusta maksimaalisen hyödyn.

MIKSI SUUNNITELLA RUOAT ETUKÄTEEN?

- Ruoan ravitsemuksellisuus. Kun menet vain suoraan kauppaan on helpompi sortua nopeaan ja halpaan, esim.pakaste pitsaan. Kun teet ison satsin vaikkapa tonnikalapastaa ja porkkanaraastetta, syöt automaattisesti terveellisesti jo muutaman päivän ajan. 

- Saat samalla eväät töihin. Jos sinulla on tilanne että joudut ostamaan omat eväät töihin, valmisaterioiden ja keittojen tai salaattien osto käy todella kalliiksi. Samalla kun teet ison erän jotain, voit pakastaa sopivan kokoisia annoksia valmiiksi töihin mukaan otettavaksi. 

- Budjetti. Voit päättää etukäteen paljonko rahaa ruokaan haluat käyttää. Varsinkin käteistä käytettäessä on helppo tapa nostaa ruokarahat palkasta ulos ja määritellä minkä verran voit käyttää per / viikko. Ja tietenkin kannattaa hyödyntää -30% -60% alennuksessa olevia raaka-aineita. On mielenkiintoista mennä kauppaan ja haastaa itsensä, mitä tällä rahalla saankaan? 😀

- Painonhallinta. Liittyy vähän tuohon ravitsemuksellisuuteen. Jos yrität laihduttaa tai ainakin pysyä samassa painossa, ettet liho, se edellyttää aina liikunnan ja ruoan yhteen sovittamista. Kun suunnittelet etukäteen ateriat et repsahda niin helposti. 

- Ajan käytön priorisointi. Ruokalistan suunnittelu helpottaa arkea. Kun et mene kauppaan joka päivä, etkä tee ruokaa joka päivä, aikaa jää vaikkapa liikunnalle tai käsitöille, mille vain muulle kivalle asialle 😊

- Ei heräteostoksia! Tarkoitus oli ostaa vain jauheliha, maito ja vessapaperi. Tulet ulos kaupasta jauhelihan, kahden graavilohipaketin, suklaalevyn, patongin, mansikoiden, maidon sekä parin lonkeron kanssa ja se hemmetin vessapaperi unohtui ostaa kokonaan! 😂 Kuinka monelle meistä on käynytkään näin.. 

Edullisia ruokia: 

- Perunat ( tee lohkoperunoita, muusia ym.. )

- Kaalilaatikko

- Munakkaat

- Makkarakeitto

- Kasvissosekeitto

- Kiusaukset

- Hernekeitto

- Broilerinkoivet

- Kalapuikot

- Pastasalaatti. Keitettyä pastaa ( tähteet käy hyvin ), herne-maissi-paprikaa, juustoa esim. edam tai emmental kuutioina, sekä loraus salaatinkastiketta.

- Meksikonpata ( lisää vähän riisiä ), sekä "jatka massaa" paistamalla sekaan jauhelihan lisäksi tuoreita    vihanneksia, sipulia, pakaste maissia, herneitä ym..

- Nuudelit lihapullien tai muun höysteen kera

Pulla on kallista, sitä kannattaa leipoa itse ja pakastaa osa. Samalla sinulla on aina vierasvaraa jos joku tulee yllättäen kylään. Onnistuin itse leipomaan viimeksi parhaat voisilmäpullat IKINÄ! 😋Vinkkinä tähän on se että käytän reseptiä johon ei tule lainkaan kananmunaa. Jätän myös taikinan aika löysäksi.

Itse olen myös säästänyt ruokakuluissa jättämällä pois tuotteita jotka eivät ole ns."välttämättömiä", vaan enemmän herkkuja. Esimerkiksi olen jättänyt ostamatta tuorejuuston leivän päälle ja tyytynyt halvimpaan margariiniin. Välillä paistan kananmunat leivän päälle, makkaran tai juuston sijasta. Olen myös luopunut proteiinirahkoista jotka ovat euron purkki, joskus enemmänkin. Ostan listan purkin normijogurttia ja senkin ale -hinnalla. Niissä on toki sokeria, mutta syön vain vähän kerrallaan myslin kanssa. Myös Sisu ja Mynthon pastillit jäävät nykyään kauppaan. En ole koskaan tupakoinut, joten siksi en ole niitä syönyt, on vain ollut kiva välillä virkistää itseään. Ruoasta saisi ihan oman super pitkän postauksen mutta tässä nyt ainakin muutama vinkki 😊

2. Katso Tori.fi sivustolta "halutaan ostaa" -ilmoitukset

Voit itse ajatella että "noikin hemmetin isot vanhat emali kattilat lojuu tuolla varastossa aina kun käyn siellä, mitäköhän niilläkään enää tekee"? Mutta joku voi haluta ostaa juuri sellaiset! Mökille kesäkeittiöön. Tai ei ehkä edes ruoanlaittoon, vaan askarteluun ( lankojen värjäykseen ), kukkaruukuiksi tai vaikkapa koiran nappuloiden säilyttämiseen. Olen itse saanut myytyä joskus jotain juuri näin että olen huomannut jonkun etsivän samaa tavaraa joka minulla on turhan panttina. Helppo keino saada lisätienestiä ja samalla päästä eroon turhasta tavarasta! 

2. Panttilainaamo

Minulla ei ole koskaan ennen ollut mitään käsitystä panttilainaamoista, paitsi että "narkkarit myyvät sinne varastettua tavaraa ja että pitäisi olla jotain todella arvokasta ennenkuin sinne kannattaa mennä". No, minulla oli akuutti tarve isommalle summalle rahaa kun hankin asuntoni jonkin aikaa sitten ja en ollut ottanut huomioon että jopa lainan perustaminen maksaa 🙄, joten viimeisimpänä keinona ajattelin että menen käymään ja kysymään saanko mitään yhdestä kaulakorusta, kahdesta sormuksesta ja rannekellosta. Yllätys oli suuri kun mies tavaroita loopilla tutkittuaan totesikin ihan vakuuttavasti rauhallisella äänellä että "kaksisataa euroa". Siis 200€!! Tavaroista jotka minulla on ollut koko ajan kotonani, vuosia, tietämättäni niiden arvoa! Toki ne pitäisi lunastaa takaisin tai menetän ne iäksi, mutta ei minulla taida olla mahdollisuutta lunastaa niitä, hyvä näin. Tarvitsin ne rahat enemmän kuin tarvitsen koruja. Kelloakaan en ole enää aikoihin tarvinnut kun se on nykyään kännykässä aina mukana.

3. Älä osta muovikasseja, ompele toppi kassiksi

Kangaskasseja myydään joka puolella eivätkä ne ole kalliita, mutta topista saa myös ommeltua nopeasti kassin. Pohja vaan siksakilla muutamaan kertaan umpeen, kahvat ovat valmiina! Tämä ei ehkä kestä painavimpia limupulloja ja jauhopusseja, mutta jos ostat vaikka pari kassillista aina, toiseksi kevyempien tavaroiden kassiksi tämän on ihan kelpo. Ja pointti on siis se että toppi olisi ollut menossa roskiin tai kierrätykseen jos on esimerkiksi liian pieni tai vaikka nukkaantunut, tässä kiva uudelleen käyttöidea! Tämä minun kassini on itseasiassa ommeltu pikkutytön mekosta, jonka sain Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta. Tuli nätti 💗😊

4. Ota kävelylle muovikassi ja kerää pullot talteen!

Kannattaa pitää aina laukussa mukana hedelmäpusseja tai muovikassi jos vastaan sattuu kävellessä tulemaan tölkkejä tai pulloja. Pullot ovat aivan ilmaista rahaa, joka auttaa saamaan kasaan euroja, vaikka yksittäin ne ovatkin vain senttien arvoisia. 

5. Lisätyö

Joskus vaikka elää kuinka nuukasti hyvänsä ja yrittää pihistää esimerkiksi ruoassa, on myönnettävä että tulot eivät vain yksinkertaisesti riitä siihen että rahaa jäisi säästöön. Esimerkiksi sähkön ja asumisen hintaan ei juurikaan pysty vaikuttamaan. Silloin paikallaan on lisätyö. Nykyinen yhden tulorajan verotus on paljon armeliaampi lisätyötä tekeville kuin ennen jolloin lisätyön tekemisestä melkeinpä "rangaistiin". Joten mieti mitä voisit tehdä saadaksesi lisätuloja? 😃 Esimerkiksi henkilökohtaisen avustajan ja siivoojan keikkoja on aika hyvin tarjolla edelleen jopa ilman koulusta. Tai sitten voit vaikka alkaa jakaa mainoksia tai laittaa oman ilmoituksen esimerkiksi koiran ulkoilutus avusta. Myös Dermosil, ym.. tuotteiden jälleenmyyjänä saattaa saada jotain pikku lisätienestiä.

 Itse olen tehnyt siivous ja tiskaus keikkaa Eezyn -kautta. Voin sanoa ettei bloggaamisella kyllä tienaa mitään. En minä ainakaan. Pitäisi olla satoja tuhansia lukukertoja päivässä ja saada paljon yhteistöitä. Instagram on nykyään enemmän "se kanava". I love my home -blogillakin on muuten Instagram sivut, mutta hyvin vähän seuraajia, en tiedä mikä vaan mättää, en paljon ole sinne edes julkaissut kun homma tuntuu niin turhauttavalta. Mutta ottakaahan seurantaan jos ette vielä seuraa! 😉 Yritän aktivoitua sen kanssa.


6. Osta monikäyttöistä kosmetiikkaa

Jotkut naiset ostavat monia kalliita voiteita kasvoille ja vartalolle, mutta esimerkiksi Nivea Soft käy kaikille, kasvoille, käsille sekä vartalolle. Samoin Lactoline pesuneste käy koko kropalle, kasvoista ja intiimialueesta varpaisiin ja on huomattavasti halvempi kuin apteekin Sebamed.  Aivan turhaa siis tuhlata paljon kaikkiin eri tarkoituksiin oleviin suihkugeeleihin, micellar vesiin sekä päivä ja yö kosteusvoiteisiin.. Joo nyt tähän joku voisi kommentoida että "tekemällä itse kosmetiikkaa säästää vielä enemmän". Ehkä, mutta aika on myös rahaa. Jos tälle linjalle lähdetään niin miksi edes ostaa kaupasta ruokaa kun metsät ovat sieniä ja marjoja sekä nokkosia pullollaan? Jos tavoitteena on vähentää kosmetiikkaan ja hygieniaan kuluvaa rahaa, niin pidetään maltti mukana. Jos asettaa liian vaikean tavoitteen sitä saattaa olla mahdoton saavuttaa. Eihän kukaan aloita liikuntaakaan vetämällä ensimmäiseksi maratonin? Tässä parin purkin taktiikassa on muuten myös yksi hyvä puoli, saat enemmän tilaa kylpyhuoneen hyllyille kun entisen pullomeren tilalla onkin vain kaksi tuotetta 😊.

8. Hyödynnä hävikki ruoka 

Facebookissa on ihan oma hävikkiruoka ryhmä, josta voit katsoa ideoita aterioilta jääneiden tai muuten kaappiin kerääntyneiden jämien hyödyntämiseen kokkailussa. Myös kerran viikossa kannattaa pitää "jämäpäivä", jolloin kokoat aterian jo kotona olevista aineksista. Sivustolla: Saa syödä piste.fi, voit syöttää kotonasi olevan raaka-aineen hakukenttään, jolloin saat ehdotuksia erilaisista resepteistä joihin raaka-aine sopii 😊. Minulla saattaa olla jämä ja pakasteen hyödynnyspäivä useamman kerran viikossa, jolloin saattaa olla niin että joudun käymään ostamassa uutta ruokaa kaupassa vain kerran viikossa. Silloinkin haen yleensä maitoa ja proteiinin lähdettä, lihaa, kanaa tai kalaa, koska makaronia, riisiä, nuudeleita, tomaattimurskaa, kermaa ym.. on aina kaapissa. 

Tässä on suolaisia teeleipiä, joita tein kun hampurilaisista jäi yli pulled porkia. Eli normaali teeleipien taikina, johon lisätään mustapippuria, sekä jos haluat esim.paprikajauhetta, valkosipulijauhetta jne.sekä  pulled porkin jämät ja painellaan leipien muotoon pellille, pinnalle vielä juustoraastetta ja uuniin. Tuli todella hyviä ja ruokaisia! Toinen vakio jämäruoka joita joskus teen ovat tortillapizzat. Eli kun syöt tortilloja ja jää niitä lättyjä, laitan päälle vain ketsuppia ja aineita mitä jääkaapista löytyy, sekä juustoraastetta, niin nopeat iltapala pizzat ovat valmiit! 

Tulikin pitkä juttu, huh..huh! 😁 Toivottavasti sait jotain hyviä vinkkejä rahan säästämiseen tai vaikkapa hävikkiruoan hyödyntämiseen. Hauskaa juttua ei nyt taas ole, eikä mini-diy hommiakaan ole tullut keksittyä, on ollut tosi kiire ja stressi töiden ja opintojen kanssa. Katsotaan jos seuraavaksi saisin taas jomman kumman tänne . Kivaa viikon jatkoa, kiva kun poikkesit blogiini! 😊


torstai 4. elokuuta 2022

Ihanat Desenion julisteet!




Kotini on muuten jo aika pitkälle remontoitu ja kiva, mutta tauluja minulla ei ole juurikaan. Siksi olikin kiva saada yhteistyö Desenion kanssa ja saada kotiin edes muutama kiva taulu 😊. Keskityin makuuhuoneeseen, koska sen tehosteseinä on ollut jo aikoja sitten valmis, mutta tosiaan jotain on vielä puuttunut kokonaisuudesta. Sitten olikin edessä valinnan vaikeus, sillä Deseniolla on aivan ihania julisteita ja niitä on paljon, jokaiseen makuun! 😁😍


Valitsin makuuhuoneeseen naisellisia ja muotiin liittyviä tauluja, tuota Coco Chanel taulua olen himoinnut jo pitkään ja rakastan Pioneja, myös nainen iltapuvussa oli minusta elegantti, siinä on jotain entisaikojen glamouria mitä nykyään harvoin näkee, juliste on jopa hieman eroottinen kun puvun yläosa muistuttaa korsettia, siksi nuo. 


Coco taulu löytyy Desenion sivulta: Desenio ihan sillä nimellä ja on kooltaan 50 x 70 cm. Samoin nainen on samaa kokoa 50 x 70cm ja löytyy nimellä Gold Dust Woman. Vaaleanpunaiset Pionit ovat nimellä Pastel Pionies ja tämä juliste on hieman pienempi, 30 x 40cm. Sitäkin löytyy eri kokoisena, ajattelin että tässä tapauksessa nämä muodostaisivat hyvän kokonaisuuden 👌.  


Minulla oli kehykset omasta takaa, mutta Desenio myy myös kehyksiä tauluille, joten jos haluat sisustaa helposti ja nopeasti kotia tai tilata esimerkiksi lahjaksi jollekin julisteen, voit antaa sen näin valmiiksi kauniissa kehyksissä. On jännää miten juliste on ensin vain pala paperia, mutta kun lisäät kehykset, se ikäänkuin herää eloon ja korostuu ihan eri tavalla! Siitä tulee oikea taulu. Myös kehyksen sekä taustaksi tulevan seinän väri vaikuttaa ilmeeseen. Julisteet toimitetaan pahviputkessa, joka pitää ne hyvin suojassa ja rypistymättömänä, joka onkin tärkeää. 


Iso ongelma monelle on taulujen kiinnittäminen seinään. Minullakin on kiviseinät ja tässä tapauksessa en voinut edes käyttää kiinnityspaloja tai mitään tarrakoukkuja koska struktuuri seinän pinta on rosoinen ja siinä ei pysyisi mikään. Ja siis reikiä en halunnut missään nimessä porata! Jonkinlaisia taulukiskoja on myynnissä, mutta minä ratkaisin ongelman ihan omalla tavalla nikkaroimalla sängynpäädyn taakse rimoista "kehikon", johon porasin ruuvit tauluille 😊. Puiden takana on vielä kulmissa huopatassut pehmikkeenä. Näin seinään ei jää mitään jälkiä. 


Puutavara on K-raudasta, ihan mänty rimaa jonka maalasin samalla harmaalla värillä jota jäi yli seinän maalaamisesta, näin kehikko ei paljon erotu vaan sulautuu seinään. 

Deseniolla on myös paljon alennettuja julisteita sekä ilmainen toimitus suuremmille tilauksille. Kannattaa käydä tutustumassa! Tässä tämänkertainen juttu, kuvissa vilahtivat myös harmaa nojatuoli sekä vaatekaapin peili liukuovet, jotka molemmat ovat ilmaisia Facebookin roskalava löytöjä! 😊


Käy sinäkin kurkkaamassa mitä ihanuuksia Deseniolta löytyy! 😊 Joulukin tulee joka vuosi ainakin itselleni aina liian yllättäen vaikka kuinka tietää että "joo kohta on joulu ja pitäisi alkaa katsella lahjoja", tässä on jo yksi idea! Deseniolta löydät varmasti upean julisteen pukinkonttiin 👌