Translate

torstai 30. heinäkuuta 2020

Boho tyyliä edullisesti ja kierrättäen

Kuten kerroin, hävitin aika paljon tavaraa kun muutin, enkä ole muutenkaan noudattanut edellisen asunnon kohdalla orjallisesti mitään tiettyä sisustustyyliä, vaan olen hankkinut kaikkea sellaista mikä on yksinkertaisesti miellyttänyt silmää. Sisustukseni oli sielläkin toki kaunis, mutta ei sidottu mihinkään tiettyyn tyyliin. Niinpä olikin helppo alkaa uuden asunnon kohdalla miettimään millaisen haluaisin sen sisustuksesta. Päätin hieman muuttaa suuntaa olohuoneen suhteen, haluan enemmän vaaleaa ja luonnonmateriaaleja. Lisäksi kierrätys on teema jota haluan harrastaa yhä enemmän. Seuraavia hankintoja miettiessä suuntaan yhä enemmän ensiksi Kierrätyskeskukseen :) 


Olen saanut inspiraatiota Sara Siepin sisustustyylistä. En seuraa ketään ihmistä automaattisesti sen takia että hän on julkkis, enkä vakuutu rahalla hankituista asioista, en ole "ostettavissa". Olinkin ensin vähän skeptinen, hän sisustaa tietenkin sisustusliikkeiden kalliilla pampa -heinillä ja keramiikkavadeilla, mutta totesin että käyttämällä mielikuvitusta ja kierrättämällä, pystyn varmasti saamaan saman tyylisiä esineitä todella halvalla, itse tuunaten ja soveltaen! Eli eikun Kierrätyskeskukseen etsimään sopivia materiaaleja! Aloituskuvassa näkyvä boheemi seinävaate on tehty pienestä kermanvalkoisesta räsymatosta joka maksoi Kierrätyskeskuksessa: 2€. Ompelin vain muutamalla parsinneulan pistolla sitä kiinni alhaalta ja sujautin verhotankoon. Aivan puoli-ilmaista ja niin trendikästä!! :D Tässä kiva vinkki muihinkin räsymattoihin, jos löydät esimerkiksi yksilön jossa on mahtavat värit, siitä saa näin tehtyä helposti ryijyn. 


Tämä seinävaate tuli maksamaan vain 2€'!

Matto on uusi, tilasin sen Sotkasta. Halusin tähän asuntoon oikein pehmeän ja jalkojen alla ihanan nukkamaton. Ajattelin jo ensi talven tv -iltoja :) Odotan esimerkiksi Voice of Finlandin finaaleja innolla! :) Niinpä löysin ALE -myynnistä Evita maton hintaan: 39,95€. Sen normaalihinta on peräti: 139€!! Eli aivan mahtava alennus! Ensin olin pettynyt maton värisävyyn, kun Sotkan tiedoissa luki valkoinen. Matto on kuitenkin luonnonvalkoinen, eli kellertävä. Mutta tähän boheemiin tyyliin se sopikin aivan kuin nenä päähän, joten ei haittaa! 



Ikean rottinkivalaisin on saatu ilmaiseksi Facebookin roskalava ryhmästä... :) Olin onnekas, yleensä mitään kivaa ei ehdi saada kun heti on jo pitkä jono, nyt kuitenkin lykästi.


Sohvatyynynpäälliset ovat Hennes Home -myymälän ALE myynnistä, esittelinkin ne jo aiemmassa postauksessa, hinta oli: 3€ / kpl. Hiekan värinen eläväpintainen pikkutyyny on Kierrätyskeskuksesta 1€ / kpl. Tosin siellä ei ollut kuin yksi, eli täytyy vielä metsästää pari sille. Se onkin vaan vaikeaa kun tyynyssä ei ole mitään merkkiä! Mutta rakastan tuota eläväistä pintaa ja se on pehmeä, kuin samettia.


Pöydällä on iso kermanvärinen tarjotin, johon olen koonnut asetelman merihenkisiä koristeita ja muita luonnonmateriaaleja. Keraaminen rustiikkinen kannu on löytö Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta: 0€! Pampaheinän tyylinen oksa on Jyskin 5,49€ / kpl. Kynttilänjalka vasemmalla oli puunvärinen, olen käsitellyt sen kuultovalkoiseksi, jotta se sopii tyyliin. Ohensin tavallista vesiohenteista kalustemaalia ja maalasin sillä pari kerrosta. Tyylin on tarkoitus olla rustiikkinen, eli älkää luulko etten osaa maalata! ;)  Naama ruukku on Tiger myymälästä: 1€. Puinen kynttilänjalka taas on löytö UFF -tasarahapäiviltä 2€. 


En ollut käynyt kertaakaan vielä tämän asunnon aikana Nihtisillan Kierrätyskeskuksessa, joten tavarat olivat kerrankin ehtineet vaihtua. Kaikkein paras löytö viime reissulta oli tämä vanha koristeellinen ikkuna, joka maksoi vain 3€! Niin kaunis :) Onkohan se joskus ollut oikeasti jossain talossa? Edellinen omistaja oli asentanut siihen koukkuja joihin saa roikkumaan kivoja koristeita. Aion laittaa siihen jouluna joulukoristeita :) Ai että, odotan joulua niin paljon, olen täysin jouluihminen! 💗



Pieni itämainen matto tuo hieman väriä :)

Kori rahin päällä on myös Kierrätyskeskuksesta, hinta oli uskomattomat:1€!! :) Aivan ihana! Jos haluan voin alkaa kerätä lisää erilaisia ja tehdä niistä jollekin seinälle kokoelman, joka näyttäisi myös tosi kivalta.. ja boheemilta! Eikä tule kalliiksi. 




Nurkassa on amppelissa Ikean tekomuratti. Nurkat ovat aina sellaista hukkatilaa, unohdettuja kohtia sisustuksen kannalta. Minulla kun on tuo lippa tuolla ylhäällä niin sinne oli helppo kiinnittää amppeli. Sopii tuohon juuri hyvin ja tuo vehreyttä. Eikä tarvitse silti kastelua! Jes! Olen surkea viherpeukalo!


Olen pahoillani siitä että olen tuottanut uutta materiaalia poikkeuksellisen hitaasti. Tämäkin juttu on ollut tekeillä kuukauden ajan. Se että minulla oli vain 7 päivää kesälomaa tuntuu! Ei vaan saa aikaiseksi mitään. No, ehkä se tästä. Olenhan kirjoittanut tätä blogia jo vuodesta 2015, ehkä tarvitsin pienen loman bloggaamisestakin? No, pian saa olla kotona rauhassa kun ulkona sataa ja tuulee. On kiva kun illat alkavat taas hämärtyä. Olen niin syys -ihminen. Koti, hyvää ruokaa, lasi punaviiniä ja kynttilänvalo sekä unelmia, mitä ihminen muuta tarvitsee? Syksyllä on kyllä tulossa kivoja juttuja, aloitan mm. laviksen, eli lavatanssijumpan :) Siinä tanssitaan iskelmämusiikin tahtiin, ilman paria. Tulee varmasti kivaa! Aion myös lenkkeillä, kun ilma on raikas se on mahtavaa! Tähän saakka olen käynyt kävelyillä ja pyöräillyt, pitää totuttaa kroppa pikkuhiljaa. Life is good! ;)

Ihanaa loppukesän jatkoa kaikille! t. Kristiina


torstai 16. heinäkuuta 2020

Kesän sisustus ostokset

Sisustukseni muotoutuu pikkuhiljaa kuin palapeli :) Koska olen säästäväinen en ryntää heti ostamaan suoraan mitä haluan, vaan kiertelen kirppiksiä sekä kauppoja ja vertailen tarjouksia, jotta saan haluamani tyylin mahdollisimman edullisesti. Ja rakastan ALE -myyntejä, mikään ei voita -70% löytöä! ;) Teinkin pari ihanaa ALE -löytöä heti kesän alussa.. ja tulipas muutakin kivaa hankittua kesän ja uuden asunnon kunniaksi.


Nanson trendikäs ja ajaton tarjotin on musta-valkoisena aina muodissa ja käy kaikkiin sisustuksiin. Lisäksi se on juuri kätevän kokoinen, voin ottaa kahvit tai ruoat takapihan terassille mukaan. Syksymmällä sen päälle voi koota asetelmia. Tokmanni: 6,99€. Servetit ovat heikkouteni, ostan niitä paljon, nämä Marimekon pienet lautasliinat tarttuivat myös mukaan samalla ajatuksella, ovat trendikkäät ja käyvät aina, kaikkiin juhliin. Myös Tokmannilta: 1,98€.


Punos -kuvioiset sohvatyynynpäälliset olivat ihana ALE -löytö Hennes Home myymälästä, 3€ / kpl. Olin pitkään halunnut juuri tämän tyyppisiä tyynyjä, ajattomia mutta silti tosi trendikkäitä, joihin voi yhdistellä muita värejä fiiliksen mukaan. Kun peruspohja on kunnossa, sitä voi sitten helposti muuttaa tuomalla vain jotain uutta tekstiilien avulla vuodenajan mukaan!



Ihana peikonlehden mallinen pannunalus on Sinelli askartelukaupasta. Se maksoi vain 4,50€. Ilmeisesti on tarkoitus että se jotenkin käsiteltäisiin, nämä ovat niitä raakapuisia "pohjia" askarteluun, joista voi tehdä mieleisensä vaikka lahjaksi jollekin. Olen kuitenkin sitä mieltä että tuosta tulee ihana, ihan vaan käyttämällä sitä. Kattiloiden pohjasta tuleva rasva ja tummuus sekä jopa naarmut, saavat sen vaan patinoitumaan kauniisti, eli en tee sille mitään. Se on hyvä juuri noin ja paranee vaan käyttö käytöltä :)



Pieni itämainen matto löytyi Kierrätyskeskuksesta ja maksoi vain 2€! Se oli pakko ostaa! Se on ihanaa viskoosia ja samettisen sileä jalkojen alla. Kiva esimerkiksi vaatehuoneeseen tai sängyn eteen kun aamulla herää. Laitoin sen kuitenkin olohuoneen käytävälle lipaston eteen tuomaan väriä. 


Jotain hauskaa täytyy välillä saada, ei sisustaminen voi olla niin vakavaa! Nämä Lp -levyjen näköiset lasinaluset ovat Tokmannilta, 4 kpl paketti / 2€. Minulla on ollut viime aikoina ongelma kun juomalasit ja pullot hikoilevat näin kesällä ja saa koko ajan olla pyyhkimässä pöytää tai ottaa aina servetin. Nämä ovat hauskat! Ostin toisenkin paketin lahjaksi jollekin.. ( toivottavasti lahjan saaja ei näe tätä ).. ;D Olen perinteisesti ostanut aina ensimmäiset joululahjat kesällä ALE -myynneistä, joten tästä se taas lähtee!

Toinen hauska, pieni ja halpa ostos oli tämä "naamaruukku", joka maksoi Tiger myymälässä: 1€!! Olen jo pitkään halunnut mukaan tähän "naamatrendiin" kun noita näkyy nyt niin julisteissa, vaaseissa kuin ruukuissakin ja nyt löysin tuon noin halvalla niin sen halusin ostaa. 

Naamaruukku Tiger 1€
Naamaruukku Tiger: 1€


Olen super kriittinen tuon Tigerin tavaroiden suhteen, olen ostanut sieltä aiemmin aika "roskaa". Tavarat ovat olleet huonolaatuisia. Heillähän on tuotteiden takaisinvetojakin aika usein. Pointti ei ole se hinta, että ihan sama se oli vaan euron, heitä roskiin. Ei. Kun ostan jotain toivon sen olevan käyttökelpoinen silti, hinnastaan huolimatta. Ei saa myydä kuluttajille roskaa! Kuka nyt turhaa roinaa kaipaa nurkkiinsa, joka menee heti rikki tai haalistuu, siitä irtoaa jotain tms. Mutta koska tätä en pese astianpesukoneessa, en vie sitä ulos, enkä muutenkaan varmaan koske siihen sen kummemmin, tuo kasvikin on muovikukka, niin uskon tämän säilyvän pitkään. 

Meri on rakkain elementtini :)

Muuten kesä on mennyt vähän vaihtelevissa merkeissä, lomani oli vain 7 päivää, eli se meni ennenkuin ehti oikeastaan edes alkaa. Tuli vähän sellainen lomastressi. Moitin itseäni siitä etten herännyt kohtuullisen ajoissa, tehnyt kaikkea kivaa kun voi, ollut aktiivinen ja sosiaalinen, mutta samaan aikaan komensin itseäni päiväunille ja mietin että nyt pitää levätä ja kerätä vaan voimia, älä juokse. Säätkin oli mitä oli, kun ensin oli liian kuuma ja sitten satoi melkein joka päivä. Ei saisi valittaa, toki kesä on aina ihana, samoin loma, mutta ei ole tullut oikein sellaista loman tunnetta tänä kesänä. Yksi syy on myös se että moni kesätapahtuma johon olen yleensä osallistunut on ollut peruttu. Alkaen Kevätmessuista, Vermon kirppikseen ja Kotkan meripäiviin. Mutta se taas on Koronan aiheuttamaa, mille ei tietenkään kukaan voi mitään. Se on ymmärrettävää. No, ensi kesänä on taas pitkä kunnon loma! :) Ja, Vermon kirppis... siis Merimieskirkon Konttitori alkaa kuin alkaakin vielä tänä syksynä: 2.8! Eli ihanaa että pääsemme sinne kuitenkin vielä ostoksille ennen kauden lopetusta. 

Pienetkin hetket hyvän ystävän kanssa tuovat iloa pitkäksi aikaa.. 

Ai kauheeta, mainitsinko sanan SYKSY!?! Ei mennä vielä sinne... vielä on kesää jäljellä! ;D Loppuun hauska juttu! Minulla kävi huoltomies yksi päivä kun en ollut kotona asentamassa palovaroittimen. Olen mallaillut tavaroilla miten sisustan minkäkin kohdan asunnosta, asettelemalla niitä vain tilapäisesti johonkin. Olin laittanut tyhjän maalauspohjan nojaamaan seinää vasten, vain kokeillakseni miten se siihen paikkaan istuu. En tiedä miten paljon huoltomiehet ehtivät tai kehtaavat katsella ihmisten asuntoja niissä käydessään, mutta mahtaa hän olla ihmetellyt kun minulla on pelkkä puhdas valkoinen canvas seinällä, täytyy olla aika hyvä mielikuvitus tällä asukkaalla kun ei tarvitse edes mitään kuvaa!! Ha,haa...! ;D

Kuka nyt kuvia tarvii kun on vilkas mielikuvitus omasta takaa.. ;D

Ihanaa kesän jatkoa kaikille, pysykäähän kuulolla, pian on tulossa seuraava juttu olohuoneen sisustuksesta ;) Kiitos kun poikkesit blogissani, luethan myös vanhempia juttuja joita löytyy blogiarkistosta aina vuodesta 2015 saakka! Suosittelen esimerkiksi juttua: "Kulutan -onko kaikki tarpeellista" vuodelta 2016, sekä "Jättitaulu halvalla yllättävästä materiaalista" vuodelta 2019.



torstai 2. heinäkuuta 2020

Uuden kotini kekseliäs sisustus

Muutto on takana, huh! Päivästä tuli helteinen, onneksi muuttomiehet olivat kaksi nuorta miestä jotka olivat kova kuntoisia ja jaksoivat hyvin :) Tavaraa on aina enemmän kuin tajuaa, vaikka karsin paljon pois ja annoin osan kierrätykseen. Lahjoitin myös niin paljon huonekaluja ja astioita että olen kyllä tehnyt osani hyväntekeväisyydestä koko vuoden ajalta! 


Ja vihdoinkin pääsin tekemään ekan jutun tästä asunnosta! :) Olen asustellut täällä nyt sellaiset kolme viikkoa ja hiljalleen laittanut paikkoja kuntoon. Osa tavaroista jotka pidin, eivät kuitenkaan istuneet uuteen kotiin kuten olin ajatellut, mutta eipä hätää. Muutin suunnitelmia ja hankinpa jotain uuttakin, niin sitten asunnosta sai toimivan. En kyllä tajua miten esimerkiksi monella julkkiksella koti on heti tip top ja tuparit on jopa vain kaksi viikkoa muuton jälkeen :O Minulla menee kauan ennenkuin saan kaikki paikoilleen ja jouduin muuttamaan jo parin tavaran paikkaakin kun totesin ettei ensin laittamani järjestys ollutkaan toimiva. Ja taas muistui mieleen miten paljon vihaan Ikean huonekalujen kokoamista! Aargh! Siinäkin yksi hyvä syy ostaa kierrätettyä, kun ne saa valmiiksi kasattuna ;)


Keittiönpöytä ei nimittäin suostunut menemään takaisin kasaan, muistelinkin että jalkojen pulteissa oli jotain vikaa. Ei olisi pitänyt purkaa sitä lainkaan :/ Taistelin sen kanssa aikani, kunnes hermot meni ja totesin että ihan sama. Antaa olla. Itse asiassa olin ajatellutkin tänne erilaista keittiönpöytää, sellaista baaripöydän tyyppistä... ja saareketta olen halunnut aina! Joten minulla välähti että teen sellaisen pöytälevystä ja Ikean Kallax -hyllyköstä joka ei vaan löytänyt täältä paikkaansa :) Ja tämä toimii! Jos haluaa sisustaa edullisesti, täytyy välillä heittäytyä luovaksi ;) Levy on painava ja pysyy hyvin paikallaan ilman kiinnitystä. Ei keiku mihinkään suuntaan vaikka nojaisi kyynärpäällä pöytään kun syö ( on testattu ). Suosittelen kuitenkin lapsiperheissä ja lemmikkitalouksissa kiinnittämään kannen hyllyyn ettei käy mitään. Jee, sain kuin sainkin unelmieni saarekkeen melkein ilmaiseksi! Nimittäin pelkkä yhden Kallax -hyllyn korkeus ei riittänyt, joten jouduin hankkimaan lisäpalan korotukseksi, joka maksoi 5€. ps. jalat ovat tallessa jos haluan koota pöydän vielä joskus normaalistikin... 


Hyllyssä on alhaalla pari koria jossa on säilytystilaa, laitoin sinne servettejä ja pöytäliinoja joita voi sitten vaihdella fiiliksen mukaan. Ylempiin hyllyihinkin voisi laittaa jotain, vaikka keittokirjoja ja uunipadan, koska polvet eivät osu niihin, tavarat jäävät alemmas, mutta jätin ne toistaiseksi vapaiksi. Näyttää ilmavammalta. Verho on aiemmin ollut makuuhuoneessani, vaihtelu virkistää, joten se pääsi nyt keittiöön. 



Baarituolit hankin Ikeasta 34,99€ / kpl. Istuinten päällä olevat taljat olen leikannut yhdestä isosta taljasta. Tuli näin paljon halvemmaksi kuin ostaa valmiita istuintyynyjä. Vertailin niiden hintoja ja halvimmillaankin Jyskissä olisi ollut 4 istuintyynyä 25€. Talja oli minulla siis jo valmiina, eli rahaa ei mennyt niihin nyt yhtään ;)



Taulussa oleva alcohol ink -työ on itse asiassa pala tapettia! Tilasin sen Photowall -nettikaupasta, se on tapettinäyte, maksoi: 1€. Sieltä voi tilata kaikista tapeteista näytteen tuolla samalla hinnalla, tilasin sen ensin ihan oikeasti sen takia että halusin nähdä miltä tapetti näyttää, mutta sen jälkeen keksin että hyödynnänkin näytteen tauluun :) En tilaa sitä seinään, koska se on ehkä kuitenkin liian levoton koko seinän kokoisena kuviona. Mutta näin vinkkinä, näin saa tehtyä edullisesti kivoja sisustustauluja ;) Toimitus on ilmainen, eli ihan super halpa idea saada kivoja sisustustauluja, paljon halvempia kuin vaikka julisteet. A4 -kokoinen näyte tulee kirjeenä kotiin.


Maljakko on ilmainen löytö Kierrätyskeskuksesta..

Seuraavaksi pitkästä aikaa hauska juttu! ;D Tilasin autottomana nuo Ikean tuolit kotiin toimituksella. Ohjeissa luki: "kadunvarsitoimitus". En ole ennen tilannut tuolta mitään suoraan kotiin. Käsitin tämän niin että he eivät tuo tavaroita ovelle, vaan taloyhtiön eteen, josta ne pitää itse kantaa kotiin saakka. Siis kerrostaloissa on tietty selvää että rapun eteen, mutta täällä missä asun jokaisella on oma ovi ja minun oveni on kaukana tiestä. No... ajattelin että saan varmaan sellaisella kaljakärryllä vietyä paketit niin että ei tarvitse kantaa ihan käsissä sentään. Istuin aidan päällä odottamassa kaljakärryjen kanssa, ohikulkijat varmaan ajattelivat että odotan kaverin tuomaa kaljalastia Virosta ;D Tyypillinen alueen kalja-akka.. Ketään ei näkynyt ja aloin jo ärsyyntyä. Joku Kiinalaisen näköinen iloinen mies lähestyi jolla oli Hakosen t-paita päällä.. ja kysyi: "oliko sinulle tulossa Ikeasta toimitus"? Sanoin että: "joo, on kyllä". "Tavarat ovat täällä". Hän lähti kävelemään ja seurasin häntä. Tavarat olikin viety oveni eteen :O Eli tuo kadunvarsitoimitus tarkoittikin sitä että kuljettaja ei kanna niitä sisälle asuntoon, vaan tuo vain ulkopuolelle... Voi että mun kanssa!! :D No, nyt tiedän jatkossa. Kiinalaiset ovat muutenkin usein iloisia luonteeltaan, mutta varmasti kaljakärryni saivat vielä enemmän hymyn huulille :) Hauska juttu hänellekin työpäivän piristykseksi...


Muun asunnon osalta juttuja on tulossa myöhemmin, tämä oli nyt tällainen ensi esittely. Pieni maistiainen  :) Laitan pikkuhiljaa aina jonkin kohdan kuntoon ja esittelen täällä, mutta koska sisustus on loputon palapeli, jonka osia on kiva myös vaihtaa aika ajoin voi olla että se mitä on nyt, muuttuukin vielä jatkossa, Kivaa kesän jatkoa kaikille.... t. Kristiina