Translate

lauantai 24. elokuuta 2019

Mindfulnes

Välillä on tärkeää tämän kiireisen elämän keskellä vain pysähtyä hetkeksi ja kuulostella missä mennään. Oma intuitio ja vaisto on monelta hukassa, koska yritämme mm.miellyttää muita, sukulaisia, ystäviä, työnantajaa, tai tehdä kuten yhteiskunnan kirjoittamattomien sääntöjen mukaan "kuuluu tehdä". Elämä on välillä kuin putki jota pitkin kuljemme kuin ravihevoset laput silmillä. Sitähän se Mindfulnes on, että pysähtyy hetkeksi, on läsnä, tässä hetkessä, miettii ihan kunnolla että mitä minulle kuuluu? Mikä on olotila? Mitä minä haluan? Suurimmat virheet elämässäni olen tehnyt juuri siksi että en ole kuunnellut sisäistä ääntäni. Se ääni oli esimerkiksi erästä aiempaa työpaikkaa vastaanottaessani vuosia sitten niin voimakas, se tunne että teen virheen, että jouduin kirjaimellisesti pakottamaan itseni sanomaan vastaan sisimmässäni huutavalle äänelle "älä ota, älä ota", "KYLLÄ, otan paikan". Ja se olikin paha virhe jonka huomasin sitten työpaikalla aloitettuani hyvin nopeasti. Moitin itseäni, miksi sanoin kyllä, kun intuitio sanoi ei? No, virheistä oppii, ja muutenkin kaikista kokemuksista aina oppii jotain. Jokaisella pilvellä on hopeareunus. On myös niin että osa meille tapahtuvista asioista on tarkoitettukin menevän niin, ja syyn miksi, huomaamme usein vasta jopa vuosienkin päästä.

Kynttilä: Jysk
Kaikilla ihmisillä intuitio ei ole niin läsnä, toiset taas näkevät jopa enneunia tai "tuntevat" jos joku on pielessä. Minulla esiintyy myös noita molempia ja muutakin outoa olen kokenut. Mutta ei mennä liikaa henkimaailman puolelle, se on asia jota kaikki eivät edes halua ymmärtää ja pitävät lähinnä huuhaa juttuina, eikä näitä asioita edes pysty selittämään, eikä tarvitsekaan. Se on vähän niinkuin uskonnon kanssa, henkilökohtaista.


Jokainen voi sen sijaan kehittää omaa intuitiotaan ihan rauhoittumalla ja luomalla seesteisen ja kauniin ympäristön, sekä ottamalla omaa aikaa ja kuulostelemalla itseään. Jos sinulla on kova stressi, mikä sen aiheuttaa, miten voisit helpottaa sitä, mistä saisit energiaa ja iloa? Onko pakko aina suorittaa, vai olisiko joku helpompi keino hoitaa asiat? Monesti ihmiset juuttuvat kiinni samoihin toimintatapoihin. "Kun olen aina tehnyt näin". Välillä kannattaa pysähtyä ja kysyä myös: "miksi teen näin"? Joskus noudatat jotain kaavaa elämässä, vaikka se ei ole sinulle hyväksi. Riko se! Itse esimerkiksi kävin ennen aina kaupassa työpäivän jälkeen. Raahasin kasseja väsyneenä kotiin, ensin tietenkin mietittyäni että mitä ihmettä sitä tänään oikein söisi? Nykyään käyn kaupassa pari kertaa viikossa ja suunnittelen ruokia paremmin ennalta, on ihanaa tullakin suoraan töistä kotiin, kun tietää että kaapissa on valmiina ainekset illalliseen tälle illalle ja vielä seuraavallekin :) Myös sellainen kauppakassi palvelu on varmasti hyvä, mutta tämä systeemi jo auttaa minua paljon.

Nykyäänhän elämänhallinta taitojen ympärille on muodostunut jopa uusia ammatteja. On life coachia, sekä health coachia, pidetään kaikenmaailman seminaareja ja web -kursseja. Kuitenkin jokaisen on oma elämä elettävä ja omat virheensä tehtävä. Vaikka joku sanoisi sinulle että tee niin, noin ja näin, kuitenkin loppupeleissä päätös on sinun ja seuraukset siitä myös. Sinua yrittäjäksi kannustava life coach ei maksa velkojasi jos yritys ei menestykään ja joudut talousvaikeuksiin.

Isojen päätösten edessä, kuulostele miltä päätös kehossa tuntuu. On normaalia toki olla epävarma, varsinkin asioiden edessä joita ei ole koskaan ennen tehnyt tai kokeillut, mutta kyllä sen yleensä tuntee, jos alkaa pelottamaan, ahdistamaan, tai haluat "pois tilanteesta". Silloin ratkaisu jota olet tekemässä on todennäköisesti väärä. Ja kun kieltäydyt tai perut kyseisen jutun, sinut valtaa suuri helpotus, ikäänkuin pystyt taas hengittämään, huolet ovat poissa ja olet vapaa. Vaikea kuvailla ihan tarkasti fiilistä mitä tarkoitan, mutta suunnilleen tuolta minusta on tuntunut kun olen tajunnut tekeväni väärää päätöstä ja perunut sen. Sama jos joku ihminen tuntuu vievän energiasi. Kuuntele. Kemia on asia jota joko on tai ei. Ja energia voi olla negatiivista tai positiivista. Myönteisen ilmapiirin ja hyvänolon tunteen tuovaa. Joidenkin ihmisten lähellä suorastaan tunnen lämpöä. Mutta ne ihmiset ovat hyvin harvassa...


Kannattaa myös hakeutua paikkoihin joissa voit hyvin, saat virtaa ja palaudut, joillekin se paikka voi olla metsä, minun täydellinen Mindfullnes ja Zen maisemani on meri 💗 karu saaristo on sielunmaisemani! Siellä mieli rauhoittuu ja olen onnellinen. Seuraavat kuvat ovat Kotkan Rankista, siitä sääasema saaresta..



Ostin joskus vuosia sitten kuuluessani erääseen kirjakerhoon kirjan, jonka idea ja ajatusmaailma oli kiehtova! En edes muista kirjailijan nimeä, eikä minulla ole enää kirjaa, mutta siinä oli esitelty ns. 10 metodi. Eli kun teet jonkun päätöksen, mieti sen vaikutus elämääsi aina kymmenen jaksoissa. Miltä sinusta tuntuu ja miten päätös vaikuttaa elämääsi 10 minuutin kuluttua päätöksestä, entä 10 tunnin? 10 päivän, 10 kuukauden, 10 vuoden? Eli nyt vaikea päätös on ajateltuna 10 vuoden päästä ollutkin ainoa oikea vaihtoehto. Se asia on suuri nyt, mutta naurettavan pieni 10 vuoden kuluttua. Vaikeaa ajatella tietysti niinkuin eläisi jo siellä tulevaisuudessa, eikä tieto että tekee oikein, tee päätöksestä yhtään sen helpompaa. Harmi että hävitin kirjan!

Jos olisikin kristallipallo, kaikki ostaisivat oikeita osakkeita ja pelaisivat oikeat lottonumerot ja tulisivat miljonääreiksi. Firmat tietäisivät mitä valmistaa ja minne myydä. Mutta kuten Noora Karmakaan ei pystynyt mentalistina ennustamaan oman avioliittonsa päättymistä, kaikkea ei voi tietää ei päätellä, lukea tai aistia. Asioita vaan tapahtuu ja hyvä niin. Olisi kurjaa jos tietäisi oman elämänsä käsikirjoituksen ennakkoon. Koskaan ei tiedä ketä tapaa, mihin menee ja miten asiat muuttuvat. That`s called life. Mutta olemalla tietoinen siitä missä mennään edes omien tuntemustensa kanssa, voi vähän opetella luovimaan pahimpien karikoiden ohi.


tiistai 20. elokuuta 2019

Oma hylly kahvipurkeille

Keräilen vanhoja kahvipurkkeja, mutta niillä ei ole oikein koskaan ollut omaa kunnon paikkaa mihin olisin saanut ne hyvin esille. Tässä asunnossa raukat ovat toistaiseksi olleet piilossa keittiön kaapeissa :/ Hienot vitriinit ja kaikenlaiset kokopuiset veistetyt kirjahyllyt maksavat melko paljon, joten mietin taas tuttuun pihiin tapaani, miten saisin hankittua tarpeeksi tilavan hyllyn edullisemmin? Ikean vitriineissä hirvitti myös niiden kokoaminen ja ajattelin jopa seuraavaa muuttoa sitten joskus, asumme nimittäin kolmannessa kerroksessa ilman hissiä, miten lasivitriinin edes kuljettaisi ehjänä seuraavaan paikkaan läpi rappujen, muuttoautossa ja seuraavaan paikkaan sisälle? Huh! Halusin jonkun helpomman ja toimivamman ratkaisun.


Päädyin tilaamaan ihan kunnon varastohyllyn Tokmannilta. Älkää naurako! ;) Se oli todella edullinen koska oli alennuksessa: 34,90€ ( norm. 69,90€ ). Hyllykössä on 5 tasoa, joten kokoelmaa voi kasvattaakin vielä :) Halusin tällaisen avoimen hyllyn, jotta purkit näkyvät kunnolla joka puolelta, umpinaisesta kaapistahan olisi näkynyt vain niiden etuosat. Tämä ei ole kauneudella pilattu, mutta vanhojen purkkien rentoon ja värikkääseen maanläheiseen tyyliin sopii myös vähäeleisempi hylly. Ja mikä parasta, kokoaminen oli todella helppoa! Osat vain napsautetaan kiinni toisiinsa, sille korkeudelle kun haluaa. Purkaminen on yhtä helppoa, koska myös hyllylevyt ovat irtonaisia :)




Varastohyllyjen mainio, ja Samaan aikaan huono ja ruma puoli, ovat siis nuo rungoissa olevat reiät. Mutta ihmisethän katsovat ensisijaisesti purkkeja eivätkä hyllyä! Ainakin toivottavasti.. :)
Kaiken kruunaa jatkossa valaistus, aion nimittäin laittaa hyllyn reunoihin sisäpuolelle led -valonauhaa, jolloin hylly pääsee oikeuksiinsa ja näyttää upealta jos tulee vieraita ja tietenkin joskus hämärinä iltoina laitan valot päälle ihan omaksi iloksi. Hyllyssä on myös muunlaista kahviin liittyvää tavaraa, kuten kahvikuppeja ja minun pieni kuparipannuni, jota en myy Huutokauppakeisarille! ;) Viimeisin kirppislöytö on vanha kahvimylly, joka kuitenkin on edelleen ihan toimiva.


Pikkuinen vaatii hieman kiilloitusta :)
Jos jossain vaiheessa lopetan kahvipurkkien keräämisen, hyllyhän ei mene koskaan ns. "hukkaan", eikä ollut turha ostos, tuo kestää oikeasti 250kg painoa, eli se soveltuu jatkossa vaikka sitten oikeasti sinne autotalliin tai varastoon.. Juuri tällainen sisustaja minä olen, mahdotonta sanoa mikä minun "tyylini" on, koska minulla on esimerkiksi juuri olohuoneessa kaikentyylisiä huonekaluja, jotka silti sopivat yhteen ja muodostavat kivan kokonaisuuden. Olen sanonut etten pidä industrial tyylistä, mutta tämä nyt on niin industrialia että! Eihän kellään ole varastohyllyä olohuoneessa! ;D Paitsi minulla!




Unelmani olisi joskus poiketa Turun suunnalla Liedossa, jossa sijaitsee kahvimuseo. Siellä purkkkeja on seinäkaupalla! Tosin siellä voi iskeä kateus ja samaan aikaan myös epätoivo, eihän mulla ole vielä paljon mitään! Mutta enhän edes tavoittele mitään Suomen suurinta kokoelmaa, monella on paljon enemmän. Viime aikoina tavoite on lähinnä ollut löytää hyväkuntoisia purkkeja, koska harmittaa että tuli joskus keräilyuran alkuvaiheessa ostettua melkein silkkaa roskaa. Uusi purkkeja onkin löytynyt viime aikoina todella hyvin! Sanoisin että jopa 1/3 osa kaikista purkeista on hankittu tämän menneen kesän aikana. Esimerkiksi seuraavat loistokuntoiset G.W.Sohlbergin valmistamat suloiset sydänpurkit löytyivät Kierrätyskeskuksesta uskomattomaan 2€ / kpl hintaan!! Nainen sanoi kassalla minulle kateellisena että: "teillä oli tosi hyvä tuuri"... TEILLÄ, näytänkö muka niin vanhalta että pitää teititellä..? ;)


Lauttasaaren Emmaus kirppiksellä poikkesin töiden jälkeen tänään ja tein jälleen uskomattoman löydön! Siisti ja ruosteeton Finellin kahvipannu maksoi: 5€!! Olin lentää pyllylleni.. nuohan ovat siistissä kunnossa keräilijöiden keskuudessa monta kymppiä kappale!! Googletin ja samanlainen oli myynnissä 50 eurolla.. :) Olen onnekas 💗

Jos myyn tämän, saan kymmenkertaisen hinnan!!
Kokoelma on nyt jo aika iso, yhtään todella isoa kahvitynnyriä minulla ei ole, eikä myöskään pahvisia kahvipaketteja, siirryn niiden metsästämiseen seuraavaksi. Vermon kirppiksellä viime kesänä yhdellä miehellä olisi ollut myynnissä paketti kahvinkorviketta jostain pula / sota-ajoilta, en kysynyt hintaa, mutta se olisi ollut todella arvokas pala historiaa! :o Myös eräs nainen myi Tori.fi sivulla Paula nukkea, joka on ollut joskus myymälässä kahviosastolla somisteena, valitettavasti menetin sen, se oli jo myyty siinä vaiheessa kun näin ilmoituksen ja kyselin sitä. Ihania esineitä... lempipurkkini on muuten tämä papukaija, jonka olen ostanut Raahesta torilta, se maksoi 6€. Se on vuodelta 1979.


Purkkien taakse minun pitäisi kehitellä jonkinlainen koroke, jotta taaemmat purkitkin näkyisivät, eivätkä jää piiloon muiden taakse. Täytyy miettiä mistä korokkeet tekisin...



Niin se on taas syksy alkamassa pikkuhiljaa. Kiva että on ollut vielä lämmintä ja aurinkoistakin! Pian on kuitenkin aika sytyttää illalla kynttilä ja kaataa lasi hyvää punaviiniä, kääriytyä lämpimän viltin alle ja katsoa syksyn uusia tv -sarjoja! Syksy ei haittaa, rakastan sateen ropinaa ja hämärääkin :)
Mukavaa syksyn jatkoa kaikille! t. Kristiina ps. muistakaa Habitare -messut messukeskuksessa...

                    Habitare sisustusmessut 11.9 - 15.9.2019 Helsingin                                                               messukeskuksessa


keskiviikko 7. elokuuta 2019

247 tavaratalo uusi sisustuskauppa

Törmäsin sattumalta Vantaan Porttipuistossa käydessämme tähän myymälään ja uteliaana halusin käydä katsomassa mitä siellä on. Ja olihan siellä, vaikka mitä! 247 on tavaratalo jossa myydään päivittäistavaraa, työkaluja ja kodin sähkölaitteita, mutta sanoisin että puolet koko myymälästä oli kuitenkin omistettu sisustukselle, valaisimille sekä astioille. Myös kivoja mattoja oli myynnissä. Otin valtavasti valokuvia, tuntuu että siellä oli jokaiselle jotakin, eri sisustustyylejäkin ihan kiitettävästi :) Käydäänpä siis asiaan..



Olen jakanut ottamiani kuvia vähän ryhmittäin eri teemoihin. Ensin rock / industrial / boheemiin kotiin sopivia esineitä...






Maalaisromanttisen tyylin rakastajallekin oli paljon kivaa..







Ihania mattoja löytyi myös, moneen eri sisustusmakuun. Tämä metsämatto oli suosikkini, upea!




Sitten myymälästä löytyi myös paljon lahjaksi sopivaa tavaraa, sekä ihan arkikäyttöön kaikenlaista tarpeellista. Kivoja vahakankaita, verhoja, kynttilöitä ja astioita oli tarjolla edulliseen hintaan.








Myynnissä oli myös sellaisia tuotteita joita en ole muualla nähnyt. Esimerkiksi vanhoja Hartwallin limukoreja jäljittelevät puulaatikot ovat suosittuja, mutta niitä ei saa juuri mistään ja aidosti vanhat maksavat paljon. Täältä vastaavia kuitenkin löytyi! Toinen ihanuus olivat nämä sydämenmuotoiset lautaset. Seuraavaan ystävänpäivään on paljon aikaa, mutta eikö joku aamupala ihan tavallisena viikonloppunakin maistuisi näistä erityisen hyvältä ;) Ja tuo majakka.. jos asuisin meren äärellä, sen olisin ostanut ihan ehdottomasti 💗




Myös tuunaajille löytyi iso valikoima ihanan sävyisiä kalkkimaaleja, sekä esimerkiksi näitä koristeellisia levyjä, joista voi tehdä jotain sisustukseen, tai sitten laittaa esille seinälle sellaisenaan.




Olisin voinut ostaa puolet koko kaupasta! ;) Haastattelin myyjää kassalla ja hän kertoi että toinen myymälä on avautumassa Tampereelle, mutta muualla näitä ei ole. Tähän saakka yritys on toiminut nettikauppana. Tämä on siis vanhoissa Anttilan Kodin1:n tiloissa... Kannattaa poiketa käymään jos vaikka on asiaa Vantaan Ikeaan, tähän en edes kuvannut ihan kaikkein edullisimpia tarjouksia, jotain sai jopa eurolla ;) Hong Kong tavaratalossa sen sijaan oli tekeillä jotain outoa.. lähes kaikki tavarat olivat poistomyynnissä ja myymälä oli sekava sekä autio. Omituista! :o

Arki on alkanut ja aamut ovat taas kiireisiä. Ja iltapäivät kuluvat liian nopeaan :) Minua on väsyttänytkin kamalasti, vaikka ei ole edes pimeää vielä. Tähän juttuun en nyt saanut valitettavasti mitään hauskaa juttua, niin, arki on todellakin alkanut.. mutta ehkä jotain hassua taas tapahtuu niin voin hauskuuttaa teitä jälleen :)