Translate

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Happy Easter

Eli hyvää pääsiäistä! Minulla oli tänä vuonna oma, mullistava ja uusi, käänteen tekevä idea rairuohon istuttamiseen erilailla kuin tylsästi purkkiin, josta olin tohkeissani, mutta homma ei mennyt niinkuin Strömsössä, koska rairuoho ei itänyt!! Tiedän että se kasvaa ihan kosteassa talouspaperissa, ja niinpä keksin tehdä rairuoholla tekstiä! Miten...? Leikkasin talouspaperista kirjaimia, kastelin, ja ripottelin siemenet kirjainten muotoon. Sitten siistin pois ylimääräiset siemenet kirjainten ympäriltä ja välistä. Alustan on oltava vedenkestävä, ja tietysti paperit kasteltuasi niitä ei enää voi liikutella. Lisäksi viljelys on pidettävä koko ajan kosteana, koska talouspaperi kuivaa nopeasti eikä pidä kosteutta samalla tavalla kuin multa. Tässä ehkä homma meni pieleen, koska en voinut kastella niitä muuten kuin sumutinpullolla, jotteivat siemenet olisi lähteneet liikenteeseen. Minulla alusta on Ikean kulmikas suuri lautanen. Onneksi lautanen ei mene tuosta miksikään, koska nuo ovat ihania, tulee harvoin vaan syötyä niistä, jotenkin ne "vaativat" vähän parempaa ruokaa, joka on asetettu esille kauniimmin kuin normaalisti. Lisäksi tulee syötyä paljon jos noita käyttää, ne on vähän liiankin isoja! Niin, odotin ja odotin, mutta siemenet eivät itäneet. Aika monet sanoivat netin askartelu ryhmissä ja muualla etteivät heidänkään siemenet ( vaikka oli istutettu multaan ) itäneet, eli ehkä tänä vuonna myynnissä oli osittain huonoja siemeniä. Tämä vaatii uuden kokeilun, jatko jalostan ideaa ensi pääsiäiseksi


Paljon on netissä näkynyt ihmisillä olevan mustaa ja valkoista pääsiäiskoristeissakin tänä keväänä, mutta kyllä minun mielestäni pääsiäiseen kuuluvat nimenomaan heleät ja iloiset värit, varsinkin jos normaalisti asunnon sisustus on musta-valkoinen. Eiväthän pääsiäiskoristeet ole edes esillä kuin hetken. Mutta maku asia taas tämäkin. Ostin ennen joulua "joulukaktuksen" Lidlistä, mutta se olikin pääsiäiskaktus koska kukkii vasta nyt :)




Suklaamunat majailevat lasikukon sisällä. Pakkohan niitä on ostaa aina muutama pääsiäiseksi, vaikka pitäisi laihduttaa.... paras on vaan Kinderi, en pääse siitä yli enkä ympäri :) Tyttö halusi silti myös Hello Kittyn. Kukko oli ainoita varsinaisia pääsiäiskoristeita mitä omistan, ovikranssin lisäksi, muutto on edelleen kesken, eikä tässä kaaoksessa paljon tee mieli mitään yrittää laittaa. Kauheasti olisi tehnyt mieli leipoa, sain Instagramista ihanan idean linnunpesäkakusta, mutta sekin saa jäädä ensi pääsiäiseen.


Muutamme pian, johon saakka pidän blogitaukoa. Kiva että edes joku on eksynyt sivuilleni nytkin, vaikka osa varmasti vahingossa. Juttuni "Epävarmat sisustajat" jaksaa kiinnostaa, ja mitä olen Facebook ryhmien myynti ilmoituksia tutkaillut on edelleen hyvin ajankohtainen. On mahtavaa onnistua kirjoittamaan hyvä juttu jostain niin ajan hermolla olevasta ilmiöstä kuin tuo oli, joka kiinnostaaa ihmisiä ja aiheuttaa keskustelua. Niin on tarkoituskin. Jos haluaisin vain itsekseni tutkailla asioita, kirjoittaisin ne päiväkirjaan. Blogeja on niin valtavasti ja suurin osa samankaltaisia, että näin harrastaja bloggarina, aion ehdottomasti pitää oman linjani ja sohaista rohkeasti sisustusmaailman kiiltokuva pinnan alle jatkossakin! Haluan kirjoittaa juttuja jotka oikeasti kiinnostavat, enkä tehdä samaa kuin kaikki muut ja "pysyä mukana trendeissä". Trendit muuttuvat koko ajan, mikä nyt on in, ei kohta enää olekaan..... Pää pursuaa ideoita ja olen niin turhautunut kun en niitä voi toteuttaa, tuntuu ettei blogiin ole mitään "annettavaa" enkä malttaisi odottaa niiden toteuttamista, mutta pakko jaksaa pari viikkoa vielä, sitten pääsen sisustamaan uutta kotiamme :)














maanantai 3. huhtikuuta 2017

Tokmannin ihanat uutuudet

Kävin pitkästä aikaa "Tarjoustalossa" eli Tokmannilla, ja haluan vinkata aivan ihanista kevät uutuuksista, joihin silmäni naulaantuivat samantien! Vaikka kynttiläkausi alkaa olla tältä talvelta ohi, ihastuin myyntiin tulleisiin lasisiin kynttilänjalkoihin ja tuikkukippoihin. Hinta ei päätä huimaa, eli tiedän mihin suunnistan heti muuton jälkeen! :) Ne ovat kauniita ihan sellaisenaan koristeena, ja kristallin "väri", eli siis värittömyys.. käy hienosti moderniin sisustukseen. Minusta nuo ovat tyylikkään näköisiä, jos hintaa ei tiedä niitä voisi luulla kalliiksikin. Hinta on silti erittäin hyvin edullisen sisustamisen budjettiin sopiva. Kynttilän jalat: 5,99€ / kpl, ja timanttilyhdyt: 2,99€ / kpl!




Valikoimiin oli tullut myös paljon juuri nyt muodissa olevaa pinkkiä, ja harmaan sävyjä. En yhtään ihmettele että Tokmannilla menee hyvin, heidän sisustus tuotteensakin ovat edullisia, trendikkäitä ja kohtuullisen hyvä laatuisia. Kuten se yksi toinen ketju mainos sloganissaan sanoo: " se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa". Toivottavasti noita ei myydä loppuun ennen kuin pääsen ostoksille! :)



Viime aikoina on blogimaailmassa ollut juttua blogien aitoudesta / kaupallisuudesta, sekä kovasta kilpailusta bloggaajien kesken. Täytyy sanoa että tähänkin pätee pari perus faktaa. Kaikkia ei voi miellyttää, ja ole oma itsesi! Välillä vaan on kyllä tuntunut siltä että tämän päivän "muotti", johon sisustusbloggaajan on sovittava, on melko tarkalleen rajattu. Joko seuraat viimeisimpiä trendejä, ja teet juuri sitä samaa kuin muutkin, tai sitten olet ääripää,  ja hankit DIY -projekteja kirppiksiltä, ja suosit vain vanhoja tavaroita... Samaan hengenvetoon toivotaan oman persoonan esille tuomista, mutta olen huomannut että jos sinulla on yleensäkään minkäänlaisia mielipiteitä, ja tuot ne julki, heti on muutama joka on jo vetänyt herneen nenäänsä! ;) Vaatii sinnikkyyttä oman työn ohella yleensäkin vielä jaksaa kirjoittaa blogia, eli ei ihme että monet nimenomaan harrastajabloggaajat ovat lopettaneet. Tällä hetkellä en tunne tarjoavani lukijoilleni mitään, kun en voi kuvata vanhaa enkä uutta asuntoa, ja olo on vähän malttamaton, mutta kyllä se siitä, muutto on pikemmin kuin tajuaakaan, aika menee niin nopsaan.. ja kehoitan lukemaan vanhempia postauksiani. Mm. " Kulutan, onko kaikki tarpeellista"?, ....on taas ajankohtainen kun Hullut Päivätkin on käsillä!



Jokainen kuitenkin tekee sitä mistä pitää, minä sekoitan tyylejä ja ostan sekä uutta että käytettyä. Olen itse ainakin ihan iloinen että tämä on vaan harrastus, ja on oikea leipätyö, olisi kamalaa elää jonkin niin epävarman asian varassa kuin bloggaaminen! Jatkossa palaan "juurilleni", eli teen postauksen siitä miten kaikin tavoin voi sisustaa edullisesti, miten itse sisustan edullisesti, ja aion mm. tehdä retken Kierrätyskeskukseen kameran kanssa, ja esitellä sen jälkeen mitä löytyi, ja miten mahdollisesti löytöjäni käytin, tai tuunasin. Koska en tosiaan ole vielä voinut noita tuotteita itse ostaa meille, eikä Tokmannille mennessä sattunut olemaan kameraa mukana, kuvat ovat Tokmannin kuvastosta otettuja, ( tässä se harrastelijan taso näkyy ).. ;) mutta asia tulee selväksi. Eli nyt siis Tokmannille ostoksille, kotiin saa kivan kevät päivityksen pikku kolikoilla!


 Mahtavaa kevään jatkoa kaikille! T. Kristiina






keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Suunnittelua, suunnittelua....

Koska muutollemme ei tullutkaan mikään kiire seuraavan asunnon ollessa muuttovalmis vasta Toukokuussa, lopulta meille jäikin kokonainen kuukausi aikaa asua vielä nykyisessä asunnossa ja pakkailla rauhassa. Vähän rasittavaa asua laatikoiden ja nyssäköiden keskellä, mutta parempi näin päin kun kamalalla kiireellä. En voi vaan mitään ostella, vaikka kaikki myymälät ja nettikaupat pursuavat ihania kevät uutuuksia, mitä kidutusta! :) Tämän hetkisestä asunnostamme ei nyt juuri kuvauskelpoista nurkkaa löydy kaiken ollessa hujan hajan! Siispä tyydyn suunnittelemaan uutta kotia "paperilla"...


Koska Memento verhoissa on niin voimakas kuvio, olen ollut alusta asti sitä mieltä että matossa ei silloin saa kuviota olla, ettei olohuone mene liian levottomaksi. Haluan verhojen olevan se, juttu!
Turkoosi on värinä vielä harkinnassa, mutta Askossa on myös valkoisia ja harmaita pyöreitä mattoja, jotka saattaa tulla kyseeseen. Ikean valkoista myös mietin, mutta se on luonnonvalkoinen, ja pelkään että se näyttää lattialla jo valmiiksi "likaiselta".. jos jollain on tuo matto, saa kommentoida kommentti kenttään miltä oikeasti lattialla näyttää. Hintaa sillä on 79€, johon olen jo ansainnut rahat myymällä nykyisiä romuja nettikirppareilla! Mm. muumimukit saivat lähteä. En ole niitä koskaan keräillyt, nuo kaksi oli ostettu joskus ohimennen Tarjoustalosta käyttömukeiksi.



Toinen must, on lasinen sohvapöytä. Olohuoneemme ei tule olemaan kauhean iso, joten läpinäkyvä lasi on ilmavampi vaihtoehto, kuin esim. puinen arkkupöytä, joka olisi kamala mötikkä keskellä mattoa. Haluaisin myös että pöytä olisi pyöreä, koska kolhin itseäni koko aika nykyiseen joka on terävä kulmainen. On mullakin ongelmat, mutta kun on kiire, ja aamulla juo kahvit ja ampaisee äkkiä bussiin, siinä on kaikki ylimääräiset kulmat tiellä :) Yhden sohvapöydän esittelin jo aiemmassa postauksessani, mutta se on ilmeisesti poistunut Hobby Hallin valikoimista, ja on muilla paljon kalliimpi, eli joudunkin harkitsemaan nyt uusia vaihtoehtoja, Ikean musta houkuttelee näistäkin hinnallaan, 39 euroa! Se on kyllä tosi halpa, kun taas Elloksen marmoripintainenkin on yli satasen.





Parvekkeen teemakin on jo päätetty. Siitä tulee merihenkinen! Minulla on paljon meriaiheisia esineitä ja tekstiilejä, sekä simpukoita ja kiviä... joita en ole kuitenkaan halunnut laittaa olohuoneeseen, nyt niillekin löytyy sijoituspaikka siitä tulee ihana! Jos ei ole varaa vielä asua meren rannalla, tuon meren tuulahduksen ainakin parvekkeelleni. Meinasin jo heittää vesilintua mm. tällä majakalla, mutta nyt se säästyi. Olen ostanut sen joskus Vermon kirppikseltä, se on siis lyhty, mihin saa tuikkukynttilän sisälle. En tiedä mistä se on alunperin, mutta veikkaan sen olevan jonkun ihmisen harjoitustyö Tiffany lasityö kurssilta.



Kesäilta merellä 2 vuotta sitten..

En paljasta nyt enempää... näette sitten! Palaan Blogin pariin ainakin vielä pääsiäispostauksen merkeissä. Silloin saa levätä muutaman päivän, ja pakkohan sitä on myös laittaa kotiin jotain siihen sopivaa rekvisiittaa... ainakin rairuohoa ja suklaamunia :)