Translate

lauantai 27. elokuuta 2016

Sisustusliike Cosy & Coyntry

Tänään Espoo päivänä, poikkesin Järvenperässä sijaitsevassa Marketan puistossa, jossa oli syysmarkkinat. Ulkona oli ihania kukkia kuten aina, mutta myös vihannesten ja muiden puutarha tuotteiden myyntiä. Ihastelin mitä kaikkea voisi pihalleen laittaa, jos olisi omakotitalo! Löytyy niin paljon mm. erilaisia kivimateriaaleja, että "kivifanina" alkoi kyllä sormet syyhyämään :) Kiertelin ja nautin kauniista puutarhasta, sainpa ilmaisen grillimakkarankin! Tuuli oli kyllä ihan kamala, meinasi tukka lähteä päästä! Marketan puisto on kiva kohde, jossa käy paljon koulu ja päiväkotiryhmiä. Siellä on myös ravintola, mutta tällä kertaa en poikennut siellä. Yksi paikka jossa olin myös ehdottomasti ajatellut piipahtavani oli sisustusliike Cosy & Coyntry. Kallis paikka, mutta tavarat ovat aivan ihania!


Olen käynyt tuolla aiemminkin ja aina ihastellut kaikkia tavaroita. Nyt päätin tukea yrittäjää ja ostaa edes jotain pientä. Siellä oli erilaisia ranskalaisia pikku saippuioita ja ostin puuvillan tuoksuisen. Se maksoi 4 euroa. Ei paha.. lisäsin kassalla vielä mukaan paketin klassisen tyylikkäitä lautasliinoja. Ne olivat 3,90€. Ostoksilla käynti tuollaisissa pikku puodeissa on myös erilainen kokemus kuin perus marketissa käynti, vaikka ostin vain pari edullista tavaraa nekin pakattiin paperikassiin, muovisen sijaan.


Tässä lisää kuvia myymälästä, tavarat oli laitettu esille väri ryhmittäin, kuten Black & White.




Olisin voinut ottaa kaikki kotiin mukaan :) Myymälällä ei ole nettikauppaa, mutta se on auki ympäri vuoden, vaikka puutarhan hehku sammuukin. Seuraavaksi kuvia itse Marketan puistosta...




Upeita kokonaisuuksia oli joka puolella, nuo oksat olivat niin kauniita, ja kivipenkki romanttinen. Valkoiset kivet ovat lemppareitani! Tiedän kyllä mitä laitan omalle pihalleni jos joskus omakotitalon tosiaan saan. Mökille tietysti voi laittaa myös kaikkea ihanaa, mutta moderni tyyli ei oikein sovi vanhan rintamamiestalon imagoon. Esimerkiksi seuraavassa kuvassa olevat puumaiset tuijat näkisin niin selkeästi jonkun hienon  kivitalon pihassa. Nauratti kun omenapuissa oli omenat valmiina! :)




Siinäpä kuva poikineen! En tule muuttamaan tyyliäni, minun Blogia lukiessasi olet melkein itse kuin käynyt paikan päällä! Sinne vaan viettämään syyspäiviä ja ostoksille kodikkaaseen sisustuskauppaan!
Haluan vielä esitellä lasiset kanat jotka näin siellä myynnissä, n. 9 euroa kappale, koska minulla on kukko joka on isompi, mutta ihan kuin samaa sarjaa. En ole tiennyt mistä se on alunperin kotoisin, mutta voi ollakin tuolta. Sekin oli kirppiksellä viimeksi mukana, jopa loppu vaiheessa kun kaikki pöydälläni oli 1€ kappale!! Onneksi kukaan ei ostanut sitä, pidän sen itse! On se arvokkaampi.



Mukavaa syksyä kaikille, ensi viikollahan se alkaa, haluammepa tai emme... ja hyvää Espoo päivää!

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Puhdistusta kodille ja keholle

Välillä on tärkeää käydä vähän läpi tavaroitaan ja karsia turhat, rikkinäiset tai liian pienet vaatteet ja muut esineet sekä laittaa ne parempaan järjestykseen. Ja kun rahaa kesällä menee, ajattelinpa mennä itsekin myymään kirpparille ja yrittää tienata lomarahoja takaisin muutaman roposen! Menin Leppävaara -seuran ilmaiselle puistokirppikselle Läkkitorille. Paikka ei maksa mitään, joka on suuri etu myyjälle! Kiitos vapaaehtoistyöntekijöille, jotka mahdollistavat tämänkin toiminnan! :)


Tavaroiden kuljetus on aina autottomana ongelma, mutta saimme pakettiauton lainaan, eli no problem! Kaikkea ihanaa on tullut ostettua, ja yritän kyllä välttää turhia heräteostoksia sekä käyttää hankkimiani esineitä monipuolisesti postauksissa uudelleen eikä vain yhtä kertaa, mutta sain silti kasaan jonkin verran sellaista mistä olen valmis luopumaankin. Vaate -rekin ostin edesmenneestä Anttilasta, se oli tarjouksessa alkukesästä Hintakapina tuotteissa. Onpahan tuokin nyt hommattu vastaisuudenkin varalle. Tyhjä seinä on ihana näky, ilman roinaa ja röykkiöitä..! Myös siivous on paljon helpompaa kun lattiapinnat ovat vapaat. Rakastan tyhjää tilaa!


Avara tila ei maksa mitään, ihminen voi paljon paremmin asunnossa jossa mahtuu hyvin liikkumaan ja jonka ilma on raikas, siksi olen myös hävittänyt meiltä kaikki "karvamatot" jotka keräsivät valtavasti pölyä ja roskia. Sisustus vinkki tämäkin, liika on liikaa vaikka se olisi kuinka designia!
Kaupan päälle torilla saa myös ihanasti aurinkoa ja raikasta ilmaa sekä tapaa paljon erilaisia ihmisiä. Mukavaa puuhaa. Mulla oli mukana eväät ja kahvia termarissa. Kannattaa olla siinäkin omavarainen niin säästää. Lisäksi saa sellaiset eväät kun haluaa eikä lämmintä limua ja halvinta mahdollista grillimakkaraa. Lisäksi silloin pöydän takaa ei juuri tarvitse poistua muuta kuin vessaan.

Tavaroiden pakkaus ja rahtaus ja se kaikki purkaminen ja asetteleminen on tietysti myös rasittavaa, ei sitä jaksa kovin usein tehdä, mutta kerran tai pari kesässä on ihan ok. Harmillista on tietenkin myös että tavarat joutuu myymään niin pilkka hinnalla.... jotkut ihmiset yrittävät ostaa esineitä väkisin liian halvalla, yrittämällä tunkea rahaa vaan kouraan, vaikka olen sanonut etten myy niin halvalla sitä.

Monelle ei mene kalloon että jos sanon vaikka 2€ jostain tavarasta niin se on niin halpa jo, ettei siitä enää voi tinkiä. Tietenkin jos sanoisi 4€ niin siinä olisi tinkimisvara, mutta silloin kukaan ei olisi enää kiinnostunut tavarasta. Tietysti pääasia on päästä tavarasta eroon, mutta ilmaiseksihan olisin voinut ne lahjoittaa vaikka Kierrätyskeskukseen, kyllä torille mennessä sitä toivoo saavansa ilman muuta edes jonkinlaista vaivanpalkkaa. Ja kun vertaa paljonko esim. kengät kaupassa maksaa, ei 2€ ehjistä ja puhtaista ole paljon pyydetty! Säästöä tulee ostajalle paljon.

Olin päättänyt hillitä itseni ja olla ostamatta mitään kotiin viemistä ja se onnistuikin itseasiassa helposti, kun en malttanut lähteä pöydän takaa kun kauppa kävi niin hyvin! Minulla oli myynnissä paljon ihania sisustustavaroita. pyysin halpoja hintoja. Saimmekin ihan hyvin myytyä, minulla oli kyllä myös isompia tavaroita kuten polkupyöriä mukana. Vaatteet eivät oikein liikkuneet, niitä on kaikilla ihan liikaa. Lisäksi kun ei voi sovittaa, tulee tehtyä virheostoksia.




Koska olen nyt lenkkeillyt ja kävellyt tänä kesänä, ja paino on lähtenyt laskemaan mukavasti, on ollut keksittävä terveellistä syötävää joka antaa keholle energiaa mutta ei sisällä liikaa sokeria tai rasvaa. Ihanan viileä mango-smoothie on rasvaton ja sokeriton, lukuun ottamatta vaniljasokeria jota olen lisännyt juomaan antamaan hieman makeutta ja ihanan aromin. Toki hunajaa voi myös laittaa, jos kaipaa lisää makeutta. Hyviä rasvoja saa erilaisista siemenistä. Tässä on oma reseptini siihen:

2 dl maustamatonta rasvatonta jogurttia
2 dl mangokuutioita ( pakaste )
1 tl vaniljasokeria
1 tl LIDL Crownfield Pellavansiemen sekoitusta
jos haluaa lisää makeutta, hieman hunajaa


Kannellinen juomapullo 2€ Tiger
Ihanan raikasta, täyteläistä ja terveellistä....harva asia on hyvää ja terveellistä samaan aikaan! Tuon Lidlin pellavansiemen seoksen löysin jo viime syksynä. Se sisältää auringonkukan siemeniä, kurpitsan siemeniä, pellavan siemeniä ja Goji marjoja. Maksaa 3,49€ / pussi. Ei mitään tosi halpaa, mutta pussi kestää tosi kauan, kun sitä laitetaan vaan vähän puuron, jogurtin, smoothien ym. sekaan.


Tällaisia kodin siivouspuuhia tällä kertaa, edellisestä postauksesta oli vierähtänytkin jo tovi... tulossa on ideaa kivaan syyskattaukseen ainakin, ja tietysti edullisesti! Nyt lähden mihinkä muuallekaan kun Vermon kirppikselle Leppävaaraan, tällä kertaa asiakkaana. Täytyy pitää tiukka ja niukka linja sielläkin, ettei tyhjä seinäni ala taas saada rojua nurkkiinsa!

  " Ihanaa ja värikästä syksyä kaikille, ja
   nautitaan kesän viimeisistä kuumista 
                päivistä!"




sunnuntai 7. elokuuta 2016

Merihenkinen avainnaulakko

Käydessäni saarissa kesällä, löysin kivien ja tuikku kelopuun lisäksi myös palan terassilautaa, joka on odottanut inspiraatiota tähän saakka. Sen olivat myös aallot huuhtoneet rantaan, ja se on juuri sopivasti harmaantunut sopiakseen sisustukseeni. Päätin tehdä siitä merihenkisen avainnaulakon. Kävin Anttilan poistomyynneissä, kuten varmaan moni muukin meistä, mutta löysin vain ruuvikoukkuja, serviettejä ja puisia ankkuri -koristeita. Olin muutenkin vähän pettynyt, alennukset eivät olleet kovin suuria, mutta silti kaikki "järkevä" oli myyty jo. No, jos jotain ei tosissaan tarvitse niin toisaalta miksi ostaakaan, vaikka kuinka "säästäisi". Tämä on nyt jo kolmas esine, jonka olen tehnyt meriretkiltä saaduista ilmaisista materiaaleista. Lisäksi ei vaadittu kuin enää pikaliimaa ja simpukankuoria, joita minulla oli ennestään. Teksti Keyes, on tehty Tigerin Glitter tarroilla, taisivat maksaa 1€ paketti. Seinään kyltin voi kiinnittää joko nauloilla tai rautalangalla. Päädyin jälkimmäiseen, jota minulla myös oli valmiiksi.




Kierreruuvit sai väännettyä puuhun ihan selposti sormin. Niissä on hyvät kierteet, ja puun ollessa melko pehmeää, ne alkavat "purra" hyvin nopeasti kun saa alun. Kyltti oli kuvanotto hetkellä vielä vasta liimattu, eli en siksi uskaltanut nostaa sitä seinälle. Taas persoonallinen esine, jota ei tule toista samanlaista vastaan! ;) Eli tosi moni kun on tänäkin kesänä varmasti tehnyt uutta terassia asunnolleen tai kesämökilleen, toivottavasti ette vain heittänyt hukkapaloja menemään..? Ja sitten lisää kuvia:




Helppo ja edullinen idea tehdä vaikka tupaantuliainen, synttärilahja tai valmistaa vain itselleen että avaimet löytyvät, eivätkä mene hukkaan! Syksy tekee valitettavasti tuloaan, nauttikaamme vielä ihanan kauniista ja lämpimistä loppukesän päivistä! Ja muistakaa, parhaat asiat elämässä ovat usein ilmaisia..


"Vielä hetken, tunnen meren tuulen, laiturin päältä lentää pääskynen. Kohta saapuu hyytävä puhuri, pakottaa linnut matkalle kauaksi. Mutta tulee talvi, tulee joulu, ja sen jälkeen taas uusi aamu, kun näen pääskysen, ja olen jälleen onnellinen"