Translate

torstai 22. lokakuuta 2015

Big ideas with small money

Vuoden raskain aika on taas vienyt voimani, niin kuin aina ennenkin. Ajattelen aina kesällä, että en kyllä varmana anna sohvanpohjan houkuttaa vaan jatkan liikuntaa vaikka räntää vihmoisi! Kuinka ollakaan arjen "haasteet" ( vihaan tuota työelämässä loistavaa sanaa ) ovat taas saaneet irti kaikki mehut minusta. Varsinkin kun kaikki ei aina mene niin kuin Strömsössä, saa todella kaivaa itsestään irti sen Elastisen jonka hymy ei hyydy ja joka tekee vastoinkäymisistä voimaa! Kirppiksillä olen käynyt viimeaikoina jonkin verran, mm. Myyrmäkihallissa ja Mankkaan Akselissa. Lidlistä sain ihan sattumalta poistolaarista taulunpohjia, kolmen kpl/pkt maksoi 5€. Ajattelin ensin maalata niistä öljyväreillä jatkuvan kuva "sarjan", mutta päädyin kuitenkin mietelause kyltteihin. Yksi lause jonka olen havainnut olevan totta, on että jos meitä ei välillä vähän koeteltaisi, emme osaisi arvostaa jokapäiväistä hyvää. Joku saattaa vetää herneen nenään lauseen uskonnollisesta vivahteesta, mutta jokainen voi laittaa "Jumala" -sanan paikalle oman jumalansa.. oli se sitten vaikka Helinäkeiju! En siis itse ole kovin uskonnollinen, vaikka kirkkoon kuulunkin, mutta uskon hyvään ja pahaan. Kohtaloon. Karmaan. No, nyt asiaan! Maali ja pensseli oli minulla ennestään. Eli eikun hommiin!


 
 
 
 
Kuten tatuointitaiteilijatkin tekevät, "vapaalla kädellä" kirjoittaminen lennosta oli aika vaikeata vaikka luonnostelin ensin tekstin lyijykynällä pohjalle. Vielä pitäisi laittaa taakse naru, että saan sen seinälle. Muuta pientä jota olen hankkinut ovat mm. säilytyskorit pikkutavaralle jotka ostin Jyskistä. Ne eivät kyllä olleet mielestäni halpoja, n.10 €/kpl. Mutta koska olen sellaisia halunnut jo jonkin aikaa ja ne samalla kaunistavat muuten vanhaa ja mitäänsanomatonta valkoista hyllykköä, ostin ne.
 


Myyrmäkihallin kirppis on aika hyvä, vaikkakin liikaa siellä on vaatetta ja lastentavaraa kun niitä en enää tarvitse. Ainakaan toistaiseksi, mistäs sitä koskaan tietää.. never say never! Olin viimeksi siellä aika myöhään, osa myyjistä alkoi jo lähteä pois. Se hyvä puoli siinä kyllä on että saa tavaraa vielä halvemmalla ja jopa ilmaiseksi! Sain mm. vie pois laatikosta ihanan jääkaappimagneetin ja kaksi sohvatyynyä. Olisin voinut niistä kyllä jotain maksaakin, mutta jos kerran tarjotaan niin....kiitos paljon otan vastaan!
 
 

Jotkut ihmiset metsästävät netistä ilmaiseksi melkein kaiken, ymmärränkin hyvin tämän jos on vaikka opiskelija tai yksinhuoltaja, itse otan vastaan jotain jos satun näkemään tai tarvitsemaan. Olen myös lahjoittanut tavaraa, mm. ilmaiseksi eri tapahtumista saamiani lahjakortteja joita ei itse ole ehtinyt käyttää ajoissa. Rajan kirppisostoissa vedän alusvaatteisiin ja sähkölaitteisiin :) Toiset voi olla inhottavia ja toiset jopa hengenvaarallisia käytettyinä! Oletteko muuten tsekanneet Bellablogit sivun, "paskat kirppislöydöt"? On kyllä aikamoisia löytöjä! Mm. käytettyjä seksileluja ja rikkinäisiä tavaroita ym. helmiä! Seuraan myös paria muuta blogia, mutta ne eivät liity sisustamiseen. Suoraan sanottuna mielestäni suurin osa sisustusblogeista kopioi toisiaan. Vain valkoista ja harmaata. Tai sitten vain ihmiset kopioivat toisiaan ja sitä kautta tämän hetken muotia, mutta tylsää! Aika unelma blogi oli sinkkuelämä sarjan Carrie:lla kunpa blogilla voisikin elää eikä tehdä mitään muuta, mutta aika harvinaistahan se on. Aion pitää oman linjani. Kaupasta saa Marimekkoa, Iittalaa, Arabiaa ym. mutta siinä ei ole haastetta! Kävelet vain kauppaan ja ostat tuotteen, joka on kaiken lisäksi joka toisessa kodissa. Klassikoista tosin haluaisin kyllä Aalto -maljakon ja Eero Aarnion pallotuolin :)


Hyvää syksyn jatkoa ja Halloweenin odotusta!







maanantai 5. lokakuuta 2015

Syksyn kodikasta tunnelmaa

 
  1. Syksyisen kirpeät ilmat ovat jo täällä ja ulkona alkaa hämärtää aina ja aina vain yhä aikaisemmin.... Mikäpä olisi mukavampaa kuin puuhata sisällä lämpöisessä kodissaan kaikkea pientä kivaa ja edullista piristämään sisustusta. Blogin kirjoittamiseenkin ehtii keskittyä ihan eri lailla kuin kesällä! Tottakai se seuraava kesä ja loma on jo mielessä.. mutta kyllä tässä välilläkin voi ottaa ilon irti juhlapyhistä ja normaalista arjesta, joka sekin on ihan mukavaa kun sen oikein oivaltaa. Ajattelin tässä jossain vaiheessa tehdä sisustustaulun, johon tulee valkoiselle pohjalle mustalla itse laatimani teksti: "Problems are God`s way of remindning us, how good our life normally is". Koska niinhän se on että jatkuvaa hyvää,  ja onnea ei osaa arvostaa ellei välillä joudu toteamaan, että kyllä se vaan on ihanaa kun kaikki on hyvin! Perhe, terveys, koti, ystävät, mukava työ ja taloudellinen vakavaraisuus ovat asioita, jotka tuntuvat itsestään selvyyksiltä mutta jonkun niistä horjuessa voivat kaataa koko elämän palikkatornin! Tein tällä kertaa kynttilälyhtyjä lasisista säilykepurkeista ja hopea oksia itse luonnon oksista maalattuna.

 

Oksia luonnosta, pajua

Korkea vaasi kirpputorilta 2€

 
Spray maalia hopean väristä. 3,99€ Hong Kong tavaratalo
 
 
 
Tällaisen kirjan ostin kesällä kirpparilta 2 €. Ideani eivät ole tästä kirjasta, vaan ihan omia keksintöjä mutta tässä on paljon ihania ja käyttökelpoisia vinkkejä. Mm. kuinka tehdä kynttilöitä, jätkän kynttilä, painaa kankaalle ihania kuvioita esim. koivunlehdillä ja paljon muuta kivaa. Sitten seuraavaksi laitan kuvat kynttilälyhdyistä. Askartelutarrat joita käytin olivat varmaan menneet vanhaksi kun tarrapinta ei meinannut tarttua millään kiinni purkkeihin vaikka ne olivat puhtaat.
 
 
 
 
 
 
 
Nämä purkit olivat siis tosi edullisia. Paloturvallisuus pitää muistaa, eli laitoin vain rautalangasta kahvat yläosaan, en muuta koristetta. Noita sisustustarroja on siis myyty Tiimarissa ennen vanhaan, mutta kun niitä ei nykyään juuri ole niin varmaan joku Sinelli tai Tiger voisi olla hyvä paikka etsiä niitä. Mietin tässä kokoajan uusia ideoita mitä voisin toteuttaa ja katson mitä eteen tulee. Harmittaa se etten voi tehdä mitään suurempaa make overia asuntoomme, kun ollaan "laina seinissä". Teen mahdollisesti joskus jutun mökiltäni, jossa on edessä vielä seinien maalaukset ja kaikki mahdolliset sisustukset huonekaluista mattoihin ja verhoihin. Sormet suorastaan syyhyää!
 


sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Kaikkea suloista


Sisustuksen tarkoitus on kai saada ihmisten normaali arki sujumaan, kun on sopivan kokoinen sohva ja helposti pestävä matto jolle esim. ei ole allerginen. Ja täytyyhän niiden huonekalujen myös tietysti miellyttää silmää. Miehiltä taas kun tätä asiaa kysyisi, vastaus olisi varmaan että tärkeintä on stereot ja mahdollisimman suuri tv! Mielestäni sisustus on myös unelmia ja mahdollisuuksia luoda oma ympäristönsä uudelleen ja uudelleen juuri kuten haluaa. Talon ei tarvitse olla hulppea kivipalatsi meren rannalla, ( mikä olisi kyllä minun unelmani ) mitä sitä muuta väittämäänkään, mutta kun toistaiseksi asun vain vuokralla sisustus on ainut keino jolla voin asuntoani kaunistaa. Sisustuslehtiä luen, ne ovat kaupassa kalliita mutta lainaan kirjastosta ja ostan kirppareilta. Vähällä olin kyllä tilata Unelmien Talo ja Koti lehden kun kaupanpäälle olisi saanut juustokakku kirjan! Nuorena aikalailla tyydyin huonekaluihin jotka sain mukaani lapsuuden kodista ja sitten lähetystoreilta ostettuihin sekalaisiin erivärisiin kaappeihin, vasta viimeaikoina olen alkanut luoda enemmän yhtenäistä väri ja tyylimaailmaa. Värit vaikuttavat ihmiseen yllättävän paljon, ei ole sama nukkuuko punaisessa vai sinisessä makuuhuoneessa! Ja miten vahvasti joulun väri on punainen ja pääsiäisen keltainen.. minä pidättäydyn aika neutraaleissa perus-sävyissä. Niitä voi sitten maustaa helpommin.

Piristystä pinkillä...


Kukat ovat myös ihania..

                        Olen ostanut paljon kerman sävyisiä, aika herkkiä maalaisromanttisia astioita ja muita tavaroita. Viimeisin löytöni
                        on viinipulloteline jonka sain erään nettiryhmän kautta, vaihdoin sen pakettiin kahvia. Teline on tosin ilman viiniä
                        toistaiseksi hankin ne myöhemmin... servietti teline on Ikeasta ja hedelmäkulho kirpparilta.
 





 
 
      Servietit ovat tärkeä osa kattausta ja niillä voi luoda tunnelmaa eri tilanteisiin. Ne eivät maksa edes
 Marimekkona maltaita. Innostuin ostamaan taas nättejä uusia K- kaupasta, maksoivat alle 2€...!
 
 
   Rakastan kuvia, ja nehän kertovat enemmän kuin tuhat sanaa  joten niitä tässä blogissa on oikein urakalla 
Seuraavassa  jutussa teen maalattuja oksia ja tuunaan lasipurkeista lyhtyjä. Voisin tehdä myös  pitkästä
      aikaa kattauksen  syksyiseen tyyliin.Blogin teko on kivaa,  mutta nyt minun täytyy keskittyä vähäksi          
oikeaan  leipätyöhöni  :)