Translate

torstai 9. toukokuuta 2024

Katsotko sinä sisustus ohjelmia?


Iltalehdessä oli artikkeli siitä että monien katsojien mukaan Huvila ja Huussi ohjelma on pilattu. Joten päätin itsekin tarttua aiheeseen.. 
Minulla on jäänyt kokonaan sisustus ohjelmien katsominen tv:stä. Osittain syy on siinä ettei ole ollut tarvetta uusia kodin sisustusta, ( kun ei ole rahaakaan ) 😂 eli en etsi enkä tarvitse varsinaisesti nyt mitään vinkkejä. Toinen syy on arjen muut kiireet, harvoin ylipäätään edes katson telkkaria. Ja kolmas syy on se että moni ohjelma on kokenut "inflaation"

Esimerkiksi Huvila ja Huussi sekä Suomen Kaunein Mökki, eivät enää kiinnosta minua koska alkoi ärsyttämään se että ne "mökit" olivat luxus huviloita integroituine kodinkoneineen ja porealtaineen. Ja tuomarit ovat aivan jossain omissa sfääreissään arvioinnin suhteen, "onpas huikea funktionaalisuuden focus täällä keittiössä" ja Sumarin "siis mä en kestä, kattokaa" kiljahdukset.. 😵‍💫 vaikka muuten hänestä tyyppinä pidänkin, mutta ei jaksa... 


Mitä inspiraatiota tavallinen pulliainen niistä saa? Välillä on huvittanut kun jonkun upean merenranta tontin ja huvilan omistaja valittaa että "jotain täältä puuttuu, sellainen yhtenäinen linja ja feng shui" 😅. Että näihin nyt toivomme suunnittelijalta apua. Itse olisin kiitollinen vaikka pelkästä vanhasta sähköttömästä saunamökistä tuollaisessa paikassa! 

Mutta ongelmia on erilaisia..  niinkuin ihmisiäkin ja jos rahaa olisi niin en kyllä itsekään alkaisi tekemään raskaita remontteja ja pihatöitä, vaan teettäisin ne ammattilaisella, sen myönnän.


Toki voi olla ihan kiva ihailla toisten ihmisten ( lue rikkaiden ) erilaista elämää, mutta kaipaan sellaisia aitoja paikkoja joihin voi samaistua. Tavallisia mökkejä joissa on tavallisia ongelmia. Kuinka terassi rakennetaan? Kuinka nurmikko perustetaan? Kuinka kunnostan käytetyt saunan lauteet? Miten kasvimaa perustetaan?

Ikävä on Remontti Reiskaa ja Joka Kodin Asuntomarkkinoita joissa oli aina niitä opetusvideoita remonteista vaiheineen. Olisi siis kiva jos tarkemmin vaikka Huvilan ja Huussin lopussa kerrottaisiin paljonko remontti maksoi ja millä sekä mistä yrityksestä ostetuilla tuotteilla se toteutettiin. Herääkin kysymys että kenelle nämä sisustus ohjelmat on oikein suunnattu? Katsovatko varakkaat ihmiset sisustus ohjelmia? Minulla on sellainen mielikuva että he eivät muutenkaan katso paljon televisiota..  


Myös Remppa vai Muutto Vancover versio tuntuu niin käsikirjoitetulta kun aina löytyy muka joku iso ongelma rakennuksesta jonka Jill "joutuu kertomaan" talon omistajille. Varmasti näin onkin, ainahan vanhoissa taloissa on yllätyksiä, mutta epäilenpä etteikö talon omistajilla koskaan muka ole mitään tietoa ongelmista. "Ai.. onko katto vuotanut monta vuotta.." ja "rottia ullakolla"? "Ei me olla tietty mitään.." 😅 Täytyy myöntää että välillä katsoin tuota vain sen komean mies kiinteistönvälittäjän vuoksi, enkä usko että olen ainoa nainen joka on tehnyt samaa.. 😅 Todd on niin söpö 🫠.  




Suomen versiota en ole edes kestänyt katsoa juontaja parin vuoksi 🫣. Voi sitä naurun käkätyksen määrää.. hyvä jos jollain on näköjään töissä hauskaa. Oli kyllä erikoisia juttuja siinä, taisin yhtä jaksoa vilkuilla jossa yhden henkilön Mariskoolit kiinnitettiin kattoon ylösalaisin.. 😳 vai muistankohan ihan väärin 🤔😅...?


Olisi virkistävää saada joku ihan uudenlainen sisustus ohjelma telkkariin. Joku juoppojen läävä kuntoon, olisi heti paljon kiinnostavampi! 🤣 Mutta näin vakavasti ottaen, sellainen ohjelma jossa on realistisia vinkkejä, edullisia sellaisia, jossa on kerrottu mistä tarvikkeet voi hankkia ja paljonko remontti tai sisustus tulee maksamaan, tai vielä parempi olisi jos koko muodonmuutoksen tarvikkeet ja esineet hankitaan käytettynä Kierrätyskeskuksesta ja kirppiksiltä  - I'm in! Varmasti katsoisin! 😊 Ajattelin jopa ottaa yhteyttä Mtv3 ja ehdottaa että itse alkaisin vetää tällaista ohjelmaa tv:ssä, mutta ei kai ne sellaiseen suostuisi..? Vai suostuisivatko? Pitäisikö kokeilla kepillä jäätä? 😜 


Kiitos poikkeamisesta blogiini ja oikein hyvää loppuviikkoa kaikille! T. Kristiina 





lauantai 27. huhtikuuta 2024

Uusimmat kirppis löytöni

Jokin aika sitten tein postauksen siitä mitä etsin tällä hetkellä kirppikseltä. Nyt olen löytänyt osan noista tavaroista ja vähän muutakin kivaa. Katsotaanpa mitä kaikkea olen löytänyt ja mitä ne ovat maksaneet 😊. Aloituskuvassa on aivan upea vanha kirjailtu pöytäliina joka löytyi Fidasta hintaan 4€ ja punaruusuiset kakkulautaset vain 0,50€ / kpl. Myös Fidasta ☺️.

Tuon pöytäliinan kirjailut ovat vaatineet todella paljon työtä, huomaa että ennen vanhaan ei ole ollut tietokoneita tai älypuhelimia kun on ollut aikaa tehdä tuollaisia! 😳 Minun kärsivällisyyteni ei olisi ikinä riittänyt! Nuo menevät mökille. 


Vain 0,50€ / kpl!

Aion etsiä vielä lautasiin sopivat ruusukupit, varmaan Kierrätyskeskuksesta luulisi löytyvän. Niin herttaisia 💕. Odotan innolla kesälomaa ja aamuja mökillä.. nyt vihdoin voi alkaa varovaisesti jo suunnitella lomaa kun toivottavasti tämä takatalvi olisi ohi 🙏. 

Uff ttasarahapäiviltä tein muutamia 1€ löytöä. Upeat mekot! Molemmissa on todella upea leikkaus, tuo punainen on sellaista designer tyyliä että uutena olisi ollut varmasti kallis! Löysin myös pari paitaa ja yhdet korkkarit.

Piian peiliä en löytänyt mistään mutta sain sellaisen ystävältäni joka muutti juuri eikä hänellä ollut paikkaa sille uudessa asunnossa. Muistaakseni hän oli maksanut peilistä 7€ silloin ostaessa ( Nihtisillan Kierrätyskeskuksesta ). Eli ei ollut kallis! Tämä on ihan huippu, meikit saa siististi piiloon ja on iso peili. Vanhassa vara parempi! 🤗


Öljylle olin tosiaan etsinyt tovin jotain kaunista karahvia ja olin nähnytkin myynnissä muutamia mutta ne olivat joko liian pieniä kooltaan tai sitten tosi kalliita, jopa 17€ oli yksi. Taisi olla aitoa kristallia, mutta eihän tämän tarvitse olla 😳. Tämä maksoi vain 3€ ja löytyi Ison Omenan Kierrätyskeskuksesta 🤗. 

Vain 3€! 😃

Toinen pitkään etsimäni tavara oli pidemmän mallinen valkoinen kauluspaita. Sen löysin myös Ison Omenan Kierrätyskeskuksesta 5 eurolla 🤗. Tuota on kiva stailata monin eri tavoin. Tosi vilpoinen kesällä ja samalla suojaa palamiselta. 



Ihana löytö oli tämä nostalginen 50 -luvun tunnelmaa henkivä keittiöpyyhe. Ajattelin pestä ja silittää sen ja sen jälkeen laittaa kehyksiin, minulla on valmiina 70cm x 50cm kehykset. Tuo taulu sopisi hyvin keittiön seinälle 😊.


Fidasta löysin myös urheiluliivit 3,50€ ja aurinkolasit 4,50€ kesäksi ☺️👌. Minua ei haittaa että nuo lasit eivät ole aidot Ray Banit, tuskin edes käytän niitä kovin paljon mutta niinä päivinä kun laitan piilarit silmiin voin käyttää normaalisti aurinkolaseja 😎. Myös muotikuviin joita otan Instagramiin tai Tik Tokiin ne käyvät vallan mainiosti. 


Sain edellisen suuri kulutuksisen autoni myytyä ja ostin jo uudenkin ( käytetyn siis ), mutta se oli heti epäkunnossa ja nyt selvittelen myyjän kanssa mikä siinä oli vikana ja saako sen korjattua. Ikävää, koko autokauppa homma oli ihan katastrofi 😔. Minä sentään pääsen töihin julkisillakin mutta maaseudulla tällainen kahden viikon autottomuus ei edes olisi onnistunut! Ei olisi voinut taksilla kulkea tai jäädä pois töistä, olisi tullut aikamoiset ansionmenetykset. Toivottavasti saan auton pian käyttööni ja myyjä vastaa korjaus kuluista 🙏.. muutenkin elämäni on aina yhtä raskasta, ihan sama missä on töissä 🤣. No jospa jotain positiivista tulee elämääni seuraavaksi. Niinhän se elämä menee että kun tänään sataa, huomenna paistaa aurinko 😏

Kiitos poikkeamisesta blogiini ja yritän julkaista seuraavan juttuni nopeammin, nyt tuli vähän liian pitkä tauko.. t. Kristiina 



tiistai 26. maaliskuuta 2024

Vinkkejä kevät siivoukseen


Kuten tiedämme, kevään kirkas aurinko paljastaa armottomasti kodin pölyt ja liat. Monelle herää myös innostus järjestellä uudestaan kodin huonekaluja tai uudistaa sisustusta. Vaikka suurempaa tarvetta uudistamiseen ei olisi, voi kodin viihtyisyyttä, toimivuutta ja puhtautta korostaa muilla pikku kikoilla 😃. Tässä postauksessa muutamia helppoja ja edullisia ideoita 😏👍

Laita eteeristä öljyä pariin vanulappuun ja ne roskiksen pohjalle



Tämä ehkäisee tunkkaista ja pahaa hajua joka roska-astioihin helposti tulee. Jos sinulla ei ole eteeristä öljyä, myös hajuvesi joka on mennyt vaikka vanhaksi, löylytuoksu tai suihkutettava deodorantti josta et pidä, se ajaa saman asian. On kuitenkin varmasti parempi kuin roskien haju! 😁 Itse käytin rentouttavaa laventelia 💜

Laita eteeristä öljyä wc -paperi rullan hylsyyn.

Luonnollisesti kannattaa käyttää samaa tuoksua kuin roskasäiliössä niin ne tukevat toisiaan.


Vinted sovellus

Tämä oli ihan uusi juttu minulle, kuulin siitä alunperin erään Facebook ryhmän kautta. Ja ihan loisto keksintö! Kannattaa todellakin käydä nyt vaatekaapit läpi ja laittaa turhat käyttämättä jääneet tai väärän kokoiset vaatteet kiertoon. Sovelluksen käyttö on niin helppoa! 😍. Lataat tuotteet myyntiin ja kun joku ostaa tuotteen, hän maksaa myös automaattisesti postimaksut. Ja saat viestit kaikista vaiheista sovelluksen kautta, eli et varsinaisesti keskustele sen ostajan kanssa lainkaan. Vinted hoitaa kaupan. Ei veivausta hinnasta, kyselyjä kuinka paljon postit maksaa, sitä että ostaja ei vastaa ja odotat päiväkausia tai monta ihmistä on jonossa.. 

Ostajan ostettua tuotteen pakkaat vain sen ja viet Postiin. Sieltä myyjä tulostaa saamasi koodin mukaan valmiin pakettitarran koneelta 😊. Ja Vinted ei vie tuosta välistä mitään palvelumaksua. Palvelu oli myös super nopea 😳 ostaja sai paketin jo seuraavana päivänä ja möin siis leggingsit ja 10€ tuli pankkitililleni kolmantena päivänä! 🤗❤️. SUOSITTELEN KOKEILEMAAN! Ja tämä ei ole mikään yhteistyö vaan ihan oma kokemukseni ja mielipiteeni 😊

Hanki tilaa vieville  tavaroille ja vaatteille lokerikko 

Hupparit ja neuleet ovat paksuja ja vievät viikattuna paljon tilaa vaatekaapin hyllyltä. Tilaa säästävä idea on hankkia tällainen lokerikko jonka saa roikkumaan vaatekaapin tangosta. Siihen järjestyy myös esimerkiksi laukut tai kengät. Biltema: 6,90€.


Uudista sisustusta pienin ja edullisin ideoin

Kuten alussa jo totesin niin huonekalujen uudelleen järjestäminenkin tuo jo virkistävää vaihtelua, välttämättä ei tarvitse hankkia kotiin mitään. Esimerkiksi uudet käsipyyhkeet vessaan ovat myös halpa mutta kiva tilan raikastus. Tässä Jyskin super edulliset käsipyyhkeet.. 


Ja jos et ole viherpeukalo niin tekokasvit ovat nykyään hyvin aidon näköisiä ja myös melko edullinen tapa saada vehreyttä ja keväistä fiilistä kotiin. Niissä ei mene rahat hukkaan, eikä tarvitse sopia kesälomalla kukkien kastelusta kenenkään kanssa 😊


Tässä taloustilanteessa monella ei ole varaa enää pistää rahaa mihinkään ylimääräiseen. Sisustaminen kuuluu juuri tähän kategoriaan. Minun blogini on aina ollut erikoistunut edulliseen sisustamiseen ja itse tekemiseen, sekä kirppis ja Kierrätyskeskus löytöihin, mutta jopa kirppis reissuni ovat jääneet viime aikoina vähälle. Puhumattakaan niistä hupireissuista Rustaan tai Ikeaan joita ennen tein esimerkiksi sunnuntaina kun oli tylsää 😳 Ei todellakaan ole yhtään "löysää rahaa". Koko Suomen tilanne näyttää huonolta. Kaikki menee vain huonompaan suuntaan. Olen itse ajautunut tilanteeseen että joudun luopumaan autostani. Toki se ei pääkaupunkiseudulla olekaan pakollinen, pääsen julkisillakin töihin, mutta kun johonkin tottuu, on vaikeaa selvitä ilman. Ja esimerkiksi koiran kanssa oma auto on vaan ollut ihan must. Suurin ongelma on siis se että koska autoni on V6 maasturi, se vie paljon bensaa ja sekä sen vakuutus että vero on kallis. Aion jatkossa kyllä hankkia uuden auton ( siis käytetyn ) mutta minulle uuden, joka vie vähemmän bensaa ja jossa on pienempi moottori. Olen jo aikaa sitten pihistänyt ruokamenoissa ja tosiaan kaikessa ylimääräisessä, ei ole edes varaa käydä enää kuntosalilla tai elokuvissa, Netflix on onneksi vielä melko edullinen hupi 🙏. Ja minulla on siis normaali 8 tunnin työ! Hullua. 

Oikein ihanaa Pääsiäistä kaikille, tällä kertaa minulla ei ollut mitään ideaa Pääsiäisen askarteluun, leipomiseen tai kattaukseen vaikka kuinka mietin pääni puhki. Tuntuu että kaikki on jo keksitty. Tärkeintä on ulkoilla, levätä ja nauttia muutamasta vapaapäivästä ilman töitä! 😊

             Hyvää      
         pääsiäistä!