Translate

sunnuntai 24. huhtikuuta 2022

Helppo mangotuorejuustokakku

Leivoin eilen kakun ihan hetken mielijohteesta 😁 mutta koska pian on tulossa kaikenlaisia juhlia koulun päättäjäisistä rippijuhliin, ajattelin vinkata teillekin tämän oman ohjeeni super helppoon mangotuorejuustokakkuun 😊. 


Monissa resepteissä päälle tulee se hyytelö tai kiille, millä nimellä sitä nyt kutsuukin. Tässä versiossa panostetaan koristeluun ja kiille jää pois. Täyte tehdään sekoittamalla vain aineet yhteen, ainoa asia mitä pitää tehdä erikseen on vatkata vispikerma. 


Muuten resepti on aika samankaltainen kuin monet muut, mutta sokeria on useissa resepteissä 2dl, minun kakussani vain 1dl, en halunnut kakusta niin makeaa, kun mango on jo itsessään aika makean makuista. Pohja tehdään digestive kekseistä ja voista. Keksit voivat olla myös domino keksejä tai vaikka piparkakkuja jos niitä on vielä joulusta jäljellä. Yksi kikka helppouteen on liivatejauhe, tykkään itse käyttää sitä, koska se sekoitetaan vain suoraan nesteeseen ja ne liottelut ja puristelut jää pois. Löytyy Dr.Oetker leivonta sarjasta.

Helppo Mangotuorejuustokakku

Vispikermaa 2dl
Mangosose esim.Piltti 3 purkkia
Maustamaton tuorejuusto 250g
Limemehua 1tl
Vanilliinisokeria 3tl
Sokeria 1dl
Liivatejauhe 2tl ja vesi 2rkl

Pohja: 200g digestive keksejä ja 75g voita.

Kakun teko aloitetaan murskaamalla keksit ja sekoittamalla sulatettu voi niihin. Muruseos painellaan leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle ja pohja laitetaan jääkaappiin. Täytteeseen vatkataan ensin vispikerma vaahdoksi, johon lisätään kaikki muut, paitsi liivatejauhe joka pitää ensin sekoittaa 2 rkl kylmää vettä ja kuumentaa sitten mikrossa 30 sekuntia. Sitten senkin voi sekoittaa massaan ja kaataa keksipohjan päälle, nyt kakku on tehty ja se laitetaan jääkaappiin vähintään 4 tunniksi, voi olla hyvin yön yli. Koristelun voi tehdä juhlapäivänä vasta. 


Koristeena käytin ananaskirsikoita ja mintun lehtiä. Olisin halunnut sitruunamelissaa, mutta se oli loppu kaupasta. Minusta tämä vehreä ja seppelemäinen koristelu on juuri sopiva, raikas tyyli kevät ja kesä kakun koristeluun.


Minun kakkuvuokani on aika iso, 24cm halkaisijaltaan, joten suosittelen pienempää vuokaa jolloin kakusta tulee korkeampi eikä tällainen lättänä. 


Ensi viikolla alkaa jo Toukokuu joka on käsittämätöntä, tuntuu koko ajan että aika vaan katoaa johonkin.. ja tämä koko vuosi, kesäkuussa ollaan jo puolessa välissä! 😱 Pistää miettimään mitä on tapahtunut ja mitä on saavuttanut ja mitä tavoitteita on vielä loppuvuodelle. Leivoin tämän kakun ihan siksi että sain tuorejuustoa alennuksella -30%  ja aiemmista leipomisista oli jäänyt digestive keksejä. Mietin että eihän tässä ole mitään juhlan aihetta, mutta onhan vaikka mikä asia hyvin 😊. Esimerkiksi ostin viime sunnuntaina elämäni ensimmäisen auton! Edullinen 2005 vuoden maasturi, mutta hieno, musta automaatti. Oli vasta katsastettu 👍. Sillä on hyvä ajaa kun näkee vähän korkeammalta liikenteen. Nyt pääsen mökille hyvin.


Valitettavasti nyt ei ole hauskaa juttua eikä mini diy -juttua, koska minulla on ollut kiirettä ja stressiä ennemmin kuin hauskanpitoa tai aikaa askarrella. Olen myös sairastellut. Ei Koronaa vieläkään, mutta flunssainen olo jo pidempään. Äänen menetystä ja yskänpuuskia töissä. En tiedä onko kaikki vain flunssasta johtuvaa. No, toivottavasti oloni normalisoituu pian. Toivon että kyse voi olla osittain myös katupölystä eikä esimerkiksi homeesta tai alkavasta astmasta jne.. 😔. On tylsää istua sisällä jo toinen viikonloppu peräkkäin, kun voisi tehdä vaikka mitä kivaa näin hienoilla ilmoilla. 

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! Toivoo. Kristiina 




perjantai 15. huhtikuuta 2022

Iloista Pääsiäistä!

Koko alkuvuosi on muuten mennyt niin nopeasti ettei perässä meinaa pysyä, mutta kevät ei ole vain millään meinannut haluta alkaa, kuten kaikki ovat varmasti huomanneet. Mutta Pääsiäinen on sellainen virstanpylväs, että siitä kun mennään eteenpäin todennäköisesti lumet saavat lopullisesti kyytiä ja voisi hiljalleen vaihtaa jo kevät takin ja lenkkarit käyttöön 😊. Mikä Pääsiäisessä on aina ihaninta, on 4 päivän "miniloma", joka tulee jälleen tarpeeseen! Tänä Pääsiäisenä vierailen sukulaisten luona ja ulkoilen, sekä syön hyvin 💗. 

Kinder munia en löytänyt mistään kaupoista koska ne oli ilmeisesti vedetty myynnistä sen salmonella epäilyn takia. Harmi, se on minun lempi suklaamunani ja kuuluu aina Pääsiäiseen. Leivoin pupu -porkkanakakun sen korvaajaksi. Uuden näköisen silikonivuoan siihen löysin Fida kirppikseltä, 2,50€... Saattaa kuulostaa epähygieeniseltä, mutta pesin sen hyvin ja se meni kuumaan uuniin, joten ei huolta. 


Pääsiäisaskarteluina olen tänä vuonna tehnyt kolme eri juttua. Ensimmäisenä esittelen pupu -purkin rairuoholle maitotölkistä. Pupu piirretään ensin maitotölkkiin mustalla tussilla ja leikataan sitten irti ääriviivoja pitkin. Päällystin sen paperikassista leikatulla ruskealla kartongilla. Sen töpöhäntä on rikki menneen pipon tupsu. Kiinnitin sen kuumaliimalla. Helppo ja kiva idea vaikka lasten kanssa tehtäväksi ja tuo heti enemmän Pääsiäisfiilistä kuin joku pelkkä viilipurkki.


Toinen idea oli munankuorimosaiikki, jota tehdään liimaamalla munankuoren palasia johonkin pintaan. Tässä olen liimannut kuoria mustan kukkaruukun päälle ja sitten suihkuttanut sen pariin kertaan kuparimaalilla. Käytin normaalia Erikeeperiä, kuoren palat ovat niin kevyitä ettei kuumaliimaa tarvita.


Ja sitten tietysti askartelin Pääsiäiskortteja, joita on kiva antaa sukulaisille ja ystäville 💗. Idea lähti Tokmannin 1€ maksaneista huopa pupuista. Taitaa nämä puput olla nyt minun tämän Pääsiäisen teema kun niitä on jokapuolella! 😂. Korttipohjia minulla oli jo ennestään, kuvat on leikattu aikakausilehdistä. Eli hyvin pienelläkin budjetilla saa tehtyä kauniita ja persoonallisia kortteja. Tuon korttipohjanhan voi leikata vaikka pakastepitsan tai jonkin muun pahvin palasta. Niin ja Dymo -kirjoitin minulla on myös ollut jo ennestään. Ärsyttää vaan että se ei jostain syystä toimi kunnolla 😓. Siinähän ei ole mitään mustetta joka voisi loppua, mutta kirjaimet tulevat näkyviin heikosti nauhaan vaikka painan kahvaa kuinka kovaa. Osaakohan joku neuvoa mistä on kyse, vai pitääkö minun vaan hankkia uusi?



Ruokana minulla on uunilohta kermakastikkeella, perunoita, höyrytettyjä hunaja-rakuunaporkkanoita sekä tosiaan jälkkärinä tuo porkkanakakku. En tiedä vielä saanko seuraa aterialle, mutta kattaus on laitettu valmiiksi jo jokatapauksessa 😏😉. Ja punaviiniä löytyy, AINA 😁. Vaikka ruoka olisi mitä, pidän siitä eniten. Valkoviinistä tulee minulle myös päänsärkyä, samoin kuin lonkerosta. Niissä on jotain joka ei sovi minulle. No niin, back to Pääsiäinen! Ihana vihreä pöytäliina oli ilmainen löytö Myyrmäen Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta! 😊 Kiva juttu, kun pyöreään pöytään on vaikeaa löytää liinoja edes uutena. 




Löysin Kierrätyskeskuksesta myös pienen kannellisen posliinipurkin johon aion laittaa hienoa sokeria kahvia varten. Siinä oli myös kivoja Pääsiäiseen sopivia värejä joten en voinut vastustaa sitä. Hinta taisi olla jotain 2€. 


Ostin tuon narsissin Rustasta jo alkuviikosta mutta se ei vieläkään ole auennut juuri yhtään, hidas kaveri! 😄. No, kestääpähän pidempään sitten. 

Toivotan kaikille iloista ja rauhallista Pääsiäistä! Nyt ei ole hauskaa juttua mutta heitetäänpä vaikka nyt tällainen: Kenellä on aina raskas viikko? Neil Hardwickilla! 😄🤣



keskiviikko 13. huhtikuuta 2022

Lyhytnäköinen trendi sisustaminen

Nyt on pitkästä aikaa kolumnin vuoro! Haluan nimittäin kirjoittaa asiasta johon olen kiinnittänyt huomiota viime aikoina, nimittäin sisustus muodin poikkeuksellisen nopeasti muuttuneisiin trendeihin. Ainahan sisustus on asia joka elää ja muuttuu jo kauden ja materiaalien, sekä muotoilun kehittymisen myötä, mutta nopeus jolla tämä on tapahtunut on vaatinut joko paksua lompakkoa, Kierrätyskeskuksien koluamista tai valtavaa tavaroiden itse tuunaamista jos tyylin on halunnut toteuttaa kotiinsa kokonaan jotta on muodissa mukana 😁.

"Trendi" -sisustusta, jotka ovat jo matkalla kirppikselle..

Todella pitkään oli pinnalla musta-valkoinen sisustus. "Tyylikäs koti", tunnistettiin monesti sisustuslehdistä ja netin sekä muiden sosiaalisten mediakanavien kautta tutuksi tulleesta modernista ja pelkistetystä tyylistä, jota osa moitti myös "sairaala" -tyyliksi. Tyyli oli niin suosittu että se ylettyi koko kodin ilmeeseen, esimerkiksi moni halusi että myös keittiön astiakaappien ovet ovat korkeakiiltovalkoiset. Moni on varmasti pistänyt paljon rahaa kiinni esimerkiksi Marimekon tekstiileihin ja astioihin jotta toivottu "look" on saavutettu. 


Sen jälkeen ihastuttiinkin voimakkaasti Boho -tyyliin, jota alkoi näkyä joka puolella. Instagram oli pullollaan kuvia luonnonmateriaaleista ja rottingista, Makrame ryijyistä, luonnonvalkoisen ja pellavan sävystä, sekä Pampa heinistä joita kaikki halusivat maljakoihin koristeeksi. Sara Sieppi on ollut tämän tyylin edustaja, samoin Jutta Larm perusti ihan tyyliin liittyvän sisustusyrityksenkin. Myönnän että myös minä hurahdin vähän tuohin trendiin, eikä siinä mitään, en uusinut koko kotia, poimin vain muutamia yksityiskohtia. Ja pidän tyylistä edelleen, se on lähimpänä minun sisustusmakua 💗koska siinä tyylissä pystyi hyödyntämään kierrätystä. Rottinkiesineetkin ovat tuttuja jo vuosien takaa ja niitä löytyi hyvin kirppiksiltä.

Kuva edellisen asuntoni olohuoneesta

Toki sekä tuo musta-valkoinen, että Boho -tyyli ovat edelleen suosittuja, mutta seuraavaksi onkin tulossa jotain ihan muuta.. Nimittäin värien paluusta on puhuttu jo jonkin aikaa, sekä kirkkaat että murretut värit ovat taas tulossa muotiin. Jos niitä ei ole kodissa ennestään ollut, se vaatii taas uusia hankintoja joko kaupasta tai kirppiksiltä, tai vähintään sitä tuunaamista, maalaamista, ompelua, ym.. SIIS JOS HALUAA SISUSTAA TRENDIEN MUKAAN, kukaan ei ole sanonut että on pakko. 


Itse aion pitäytyä aika neutraalissa värimaailmassa. Ainakin isojen pintojen osalta. Kotoisa tv -sarjassa erään kerrostalon olohuoneen ja makuuhuoneen seinät maalattiin murretulla vaaleansini-harmaalla sävyllä, joka on aivan uutta valkoisen jälkeen! 😲 Ja asunnosta tuli todella viihtyisä ja sarjan nimen mukaisesti kotoisa. Tunnelma oli rauhallinen ja "lämpimämpi", kuin valkoisilla seinillä, vaikka kyseessä oli kuitenkin kylmä väri. Se oli kyllä onnistunut muutos! 😃


Mutta mitä tässä yritän sanoa, niin trendien perässä juokseminen on kyllä aika lyhytnäköistä. Jos haluaa kodin joka kestää aikaa, kannattaa valita todellakin sellaisia sisustustuotteita joista oikeasti itse pitää, eikä yrittää mennä muodin mukana, koska muoti muuttuu koko ajan. Täytyyhän ne Pampa heinätkin jonneki pistää, joten kirppikset ovat seuraavaksi pullollaan Boho -tyyliä, kun ihmiset huomasivatkin että se tyyli olikin yllättäen jo out. Jatkuva tavaroiden osteleminen on paitsi kallista niin myös ympäristöä kuormittavaa, ihan tavaroiden valmistuksesta rahtiin saakka.. Kaikki tämän jutun kuvat ovat omista kodeistani vuosien varrelta, eli en ole kyllä itsekään ollut kauhean määrätietoinen sisustaja tai oman tieni kulkija, olen kyllä innostunut trendeistä, enkä ole ostanut mitään vuosia kestäviä laatukalusteita, kierrätettyjä kylläkin, joka on kuitenkin jo parempi vaihtoehto jos haluaa luoda jonkun tietyn tyylin. 


Ja onneksi tyyleistä voi poimia pieniä yksityiskohtia, niin ettei koko asuntoa ole pakko pistää uusiksi. Näin sisustusbloggaajana tuntuu vain että haluaisi tarjota aina lukijoille ideoita ja inspiraatiota niistä teemoista ja tyyleistä jotka kulloinkin pinnalla ovat, tästä syystä en olekaan pitkään aikaan ollut niin aktiivinen julkaisuissani kuin aiemmin, koska sisustan nykyään vain itselleni, enkä seuraa enää niin paljon mitä sisustusmaailmassa yleisesti tapahtuu. 

Marmorista pidän ihan oikeasti, oli se muotia tai ei!

Tällaista pohdintaa tällä kertaa... tällä viikolla onkin Pääsiäinen, josta on tulossa oma juttunsa. Minulla on myös helppo viikko, olen töissä vain 2 päivää tällä viikolla 😊. Loppuun jälleen hauska juttu! Tämä on minulle aina postauksen kohokohta, toivottavasti teillekin 😁. Oppisopimusopiskelijana minulla on hyvin vähän koulua, vain pari päivää kuukaudessa. Olin ollut koulussa vain yhden päivän, enkä vielä muistanut ihmisten nimiä, eikä muutenkaan kaikki jää heti mieleen. No, seuraavana päivänä oli ensiapukoulutusta ja vieläpä eri rakennuksessa kuin edellisenä päivänä. Luulin tunnistavani aulassa erään vaaleahiuksisen vanhemman suomalaisen naisen luokaltani ja aloin jutella hänelle, että "onpa hyvä että katsoin aamulla netistä missä luokassa tämä tunti on, en muuten olisi kyllä löytänyt perille", "on niin sokkeloinen tämä rakennus", "onpas kiva muutenkin olla täällä, vähän vaihtelua työpäiviin".. johon hän vastasi: "khjyllä, mnjinä mnjyös tjulla aikaasin etä löydä". Eli hän olikin joku venäläinen nainen, ihan eri tyyppi kuin luulin! 😂 No, sain hänestä parin itselleni ensiapukurssin harjoituksiin ja ruokalaan seuraa ettei tarvinnut syödä yksin. En kehdannut oikaista että "anteeksi luulin sinua eri ihmiseksi"😁. Enhän tuntenut sitä luokkanikaan naista yhtään vielä kun erehdyin. 

Ihanaa illanjatkoa, Pääsiäisjuttu siis tulossa vielä joko huomenna tai perjantaina! 💚