Translate

lauantai 21. elokuuta 2021

Loppukesän kirppislöydöt

Nyt asuntoni ollessa remontissa, teen toistaiseksi muita postauksia, kunnes minulla on edes yksi nurkka valmiina jonka voin täällä esitellä 😂. Varsinaisiin sisustus juttuihin menee vielä kauemmin, mutta ei mahda mitään, pohjatyöt kannattaa tehdä kunnolla ja niihin menee aikaa. Muuton vuoksi en paljon ole kirppiksiä kierrellyt enkä hirveästi halua lisää roinaa, haluan asunnon olevan avara ja siisti. Ei minimalistinen, mutta enemmän sinne päin, kuin runsas ja rönsyilevä. Muutama upea löytö on kuitenkin tullut tehtyä. Niitä ei voinut jättää ostamatta, vaikka kuinka oli muutto ja remontti edessä! 😊


Aloituskuvan keraamiset astiat ovat Leppävaaran Fida myymälästä. Lautanen maksoi: 3,50€ ja kulho:2,50€. Ihastuin niiden hypnoottisen upeaan kuviointiin ja yllätyin iloisesti kun pohjassa oli tarra jonka mukaan ne ovat konepestäviä :). Tässä uudessa asunnossahan minulla ei ole astianpesukonetta, mutta vastaisuuden varalle jos sen jälleen saan asennetettua. Ihanat löydöt! 😀




Marimekon sohvatyynynpäällinen löytyi Myyrmäen Kierrätyskeskuksesta. Hinta oli vain: 3€! On tosin jonkun itse ompelema, mutta ei se mitään haittaa. Enemmän minua haittaa se että näitä oli myynnissä vain tämä yksi kappale. Olen sellainen että haluaisin aina kaikkia esineitä olevan parit. Hassua on myös että inhoan punaista ja sinistä Unikko -kuosia, mutta rakastan kaikkia muita värejä 😁. Mielessäni taitaa vielä olla Salatut Elämät sarjassa vuosia sitten ollut punaisella Unikko-kuosilla koristeltu tv 🤮.


 Pieni posliininen pöllö oli löytö Tapiolan Heikintorin Fidasta: 2€. Se oli niin söpö että halusin sen sisustuksen pieneksi yksityiskohdaksi. Toivoin että se olisi Lomonosovin tekemä, mutta pohjassa ei ollut mitään merkintöjä. Eipä se haittaa, ihana se silti on 💗. Olen aina pitänyt pöllöistä, ne ovat tosi sympaattisia eläimiä ja niitä pidetään myös viisaina. Tuokoon se siis viisautta kotiini, hyviä päätöksiä 😊. 


Tämä ihana pyörivä marmoritarjotin on Tori.fi kautta. Se oli peräti Keski-Suomessa saakka, mutta sain neuvoteltua sen kulkeutumaan Espooseen, joka oli ihan mahtavaa! Olen nimittäin pitkään etsinyt tällaista, koska näin jo vuosia sitten eräässä toisessa blogissa idean marmorisen juustotarjottimen käytöstä hajuvesien alustana. Hinta oli: 10€, kuljetuksesta huolimatta 😊 Tästä tulee makuuhuoneeni tai vessani kohokohta, en ole vielä päättänyt kumpaan paikkaan sen sijoitan. 


Ihana WC -kyltti löytyi Eemelin Kirppikseltä Hämeenkylästä. Hinta oli 3,50€, mutta pöydässä oli lappu kaikki -50%, eli ei jäänyt paljoa hinnaksi 😁. Tämä tulee uuden asuntoni vessan oveen. Tyylini ei tule olemaan kokonaan maalaisromanttista, mutta vessassa on, enkä voi sitä alkaa muuttamaan, koska osa tyylistä on ihan rakenteissa saakka. Näette sitten 😉. Tuo Eemelin Kirppis on muuten hassu paikka, siis hyvä paikka! Pieni, mutta aina on hyvää tavaraa ja halvat hinnat. Ostin lisäksi pienen peura figuurin jouluasetelmiin 4 eurolla, ( kyllä , mietin jo joulua ) ja harmittamaan jäi sydämen muotoinen lasinen korurasia jota en ostanut, joka olisi maksanut vain 1€, mutta juuri muuttaneena, olen tosi kriittinen ostamaan mitään jota en aivan välttämättä tarvitse. Tällaisia ostoksia! 😁 Yritän välttää myös vaatteiden ostamista, niitä minulla on aivan liikaa. Kunhan käytän entisetkin ensin. 

Loppuun pitkästä aikaa hauska juttu. Meidän päiväkodista on kaksi ryhmää tällä hetkellä väistössä remontin takia, heidän aamupalansa haetaan kuljetuksella sinne minulta iltapäivällä. Ensimmäisenä kertana ei tullut ketään, onneksi ryhmä pärjäsi lounaalta jääneillä banaaneilla, leivällä ja juustolla. Toisella kerralla mies tuli hakemaan aamupalatarpeita, mutta vasta klo.13.30. Sanoin kuskille että: "luulin että se oli kello: 13.00? ( minulle oli sanottu että ne haetaan yhden aikaan ). Olin jo valmiiksi kiukkuinen, koska olin joutunut huolehtimaan ja tekemään selvitystyötä siitä mistä kiikastaa. Kuski sanoi että hänelle oli sanottu klo.13.00 -14.00. No, ihan sama, kaikki tieto ei aina välity perille saakka. Toinen juttu oli että hänellä ei ollut toisia kuljetuslaatikoita vaihdossa johon pakkaisin seuraavat lähetettävät tarvikkeet. Sanoin kuskille että: "tämä ei toimi tällä tavalla"! Joka alkoi naurattaa jo itseänikin, koska se oli aivan kuin parisuhteessa nainen nalkuttaa miehelle jostain 😂. Mies toi sitten laatikoita takaisin, ja vieläpä useita, onneksi. No, seuraavalla kerralla hän tuli tasan klo. 13.00, johon sanoin: "ai olet jo täällä, en ollut vielä pakannut vielä kun luulin että tulet myöhemmin". Ja hän lisäsi: "tuon niitä laatikoita sitten...", johon vastasin:"no nyt minulla on kyllä aika hyvä tilanne ettei välttämättä tarvii". Hän sanoi että: "no jos tuon kuitenkin niin pysyy kierto yllä". Tuli se Fingerporin Rivo Riitta mieleen joka olisi tuohon todennut että:" mää sulle kierrot näytän"! 😂😅 Mietin jälkikäteen että mitä ihmettä poloinen mahtoi ajatella..? Varmaan että "En kyllä koskaan opi ymmärtämään naisia, mikään ei ole hyvä, ei ihme että olen sinkku"😂 En tiedä onko vai eikö, mutta pitää osata lukea pieniä viestejä ja tulkita nyansseja, mikä nyt on sopiva aika tulla, tarviiko laatikoita vai ei. Tai vaan kysyä 💁. Voi hitto! 😂. Tuon jälkeen homma on toiminut ihan ok. 

Ihanaa syksyn alkua kaikille, täältä on tulossa ensimmäinen remonttipostaus piakkoin. tämä on ihan hullua että saan oman asunnon ja sitten ei olekaan mitään julkaistavaa, mutta tämä oli niin huonossa kunnossa että menee aikaa ennenkuin saan kaikki kuntoon, enkä halua ottaa kuvia reikäisistä seinistä ja rumasta keittiöstä, kaikki aikanaan. Pysykää kärsivällisenä! 👍






2 kommenttia:

  1. Tosi kivat astiat löysit. Marimekon tyynypäällinen tosi edullinen, kyseinen kangaskin tosi kallis, itse maksoin samanlaisesta tyynypäällyksestä (ei kenenkään itse tekemä) 24 €. Kiva blogi sulla:)

    VastaaPoista
  2. Moi! Voi kiitos paljon 😊 kiva kun poikkesit lukemaan blogiani ja mukavaa saada hyvää palautetta ❤. Kaunista syksyä sinulle! 🍁🌻☔

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta blogissani :) Tähän voit jättää esimerkiksi juttu toiveita tai muita terveisiä...