Translate

lauantai 16. tammikuuta 2021

Näin sisustan huippu edullisesti part 1

Pahoittelen että tämä vuosi on alkanut blogini suhteen näin verkkaisesti!😁 Tämä eka juttu vaati nimittäin jonkin verran käsityötä, joten olen tehnyt sitä pikkuhiljaa töiden jälkeen, mutta en edes joka ilta, kun aika ja energia ei vaan riitä. Mutta sainpas viimein ainakin jotain tehtyä ja tämä onkin hyvä juttu! 😊 Nyt pääsette nimittäin näkemään esimerkkejä siitä kuinka sisustan edullisesti kierrättäen. Kyseessä on makuuhuoneeni stailaus. Tein reissut pariin Kierrätyskeskukseen Espoossa ja näytän nyt sieltä löytyneiden materiaalien hyödyntämisen ja kierrättämisen uusiksi kivoiksi sisustuselementeiksi ja kokonaisuuksiksi 😊 Katsotaanpa siis mitä löysin ja miten niitä hyödynsin...

Reissu alkoi kylmänä ja pimeänä lauantai aamuna Suomenojan Kierrätyskeskuksesta, josta olen monesti tehnyt hyvät löydöt! Aloituskuvan pyöreä peltitarjotin oli ensimmäinen asia joka pisti ilmaisosastolla silmään 😀 Se oli sotkuinen, siinä oli jotain värikkäitä tahroja, liekö maalia vai kynsilakkaa, sillä ei ollut merkitystä, katsoin vain että se on suora eikä vääntynyt tai lommoinen. Reunat olivat myös siistit, joten päätin tuunata sen mustalla marmori dc -fixillä. Ostin sen Bauhausista, mutta vastaavaa myydään monessa eri paikassa. Piirsin tarjottimen ääriviivoja myöten pyöreän palan pohjaan ja sen jälkeen oli vain sovitus että se istuu ja liimaus kiinni. Dc -fixissähän on valmiina liimapinta aivan kuin kontaktimuovissa, eli tämä tarjotin oli heti valmis! 😀

Ennen 0€.

Jälkeen!

Toinen kohde oli Nihtisillan Kierrätyskeskus Kilossa. Kuten Suomenojallakin, ensimmäisenä ryntäsin ilmaisosastolle, joka oli hyvin tyhjä, mutta tarkemmin katsottuna sain kun sainkin sieltä materiaalia vaikka mihin kivaan! Laukku osastolla oli muutama samansävyinen laukku, joista parissa oli jopa metallinhohtoa. Ne olivat keinonahkaa. Innostuin niistä materiaaleina, itse laukuilla ei tehnyt enää mitään, ne olivat aivan rispaantuneita, yhdestä vetoketju rikki ja olkahihna repeytynyt. En vielä tuossa vaiheessa tiennyt mitä niistä teen, mutta pian päähän tuli idea klassisen kauniista talvi kranssista. Suurimmalle osalle ihmisistä nämäkin olivat ns."roskiskamaa", eivät olleet kelvanneet kenellekään... 

Ennen 0€. Vain kasa rumia ja rikkinäisiä laukkuja.... 

Tein ensin kartongista sabluunan ja leikkasin laukkujen nahasta sen mukaan lehden muotoisia paloja. Kranssipohjia minulla oli kotona ennestään, kuten myös kuumaliimaa. Sisältä Kierrätyskeskuksesta löytyi vielä Näprä -osastolta juuri sopiva tähti koriste kranssiin, vain: 1,50€. Sitten vain liimailin lehtiä vuorotellen, niin että samanvärisiä ei tullut vierekkäin, ei minulla tuossa muuta tarkempaa hahmotelmaa ollut. Rusetti kruunaa kaiken, nauha maksoi Tigerissa 1 euron ja sitä jäi vielä reilusti yli muuhunkin askarteluun 😊. 






Jälkeen! 

Toinen ilmainen löytö myös Nihtisillasta oli tämä "unisiepparin pohja". Tai ainakin sille se minusta näytti. Kaunis pitsi joka oli valmiiksi pingotettu metalli renkaaseen. Se oli korissa orpona, minusta se oli huippulöytö! 👍 Ja ihan ilmaiseksi! Tähän hankin vain valkoisia höyheniä Prismasta: 1,45€. Kullanvärisiä helmiä minulla oli kotona jo ennestään, kuten myös luonnonvalkoista villalankaa. 

Ennen 0€.


Jälkeen!

Valoketju sängyn päädyn päällä on Tokmannilta

Sisältä myymälästä löytyi myös kiva pussilakanasetti, joka oli vieläpä ALE:ssa -60%! Se on kaksipuoleinen, toiselta puolelta merihenkinen ja toiselta puolelta klassisen beige - valko raidallinen. Se lähti matkaani, minulla on ollut todella vähän liinavaatteita ja tämä sopi makuuhuoneen värimaailmaan. 



Minulla on Kierrätyskeskuksen kanta-asiakaskortti, joten sain alennusta vielä tuostakin! 😂 Tässä taaempana näkyvät keltaiset tyynynpäälliset ovat vuosia vanhoja, Prismasta ostettu silloin. Nythän keltainen on kuulemma yksi vuoden 2021 kuumimmista trendeistä. Minä olen kyllä aina tykännyt keltaisesta 💛. 


Ostin viime viikolla Tigerista ihanan noppa -ovistopperin, hinta oli 5€. Se on myös keltainen ja samettia. Eli ihanan pehmeä, käy myös stressilelusta, vaikka onkin painava, tykkään vaan näpelöidä ja heitellä sitä kädestä toiseen 😁. Oikeasti se odottaa terassikauden alkua, koska kun tulee läpiveto olen huomannut että silloin terassin ovi paiskautuu kiinni. No, saa odottaa rauhassa, kun ulos katselee niin niihin keleihin menee vielä tovi 😊. Väreinä löytyi myös vaalean siniharmaa sekä tummansininen. Mutta kannattaa pitää kiirettä, koska ne ovat myynnissä vain nyt Tammikuussa, ensi kuussa on taas uusi valikoima!

Matto on Sotkasta ostettu



Toivottavasti sait hyviä ideoita sisustukseen! Tämä oli part1, joka tarkoittaa sitä että toinen osa on vielä tulossa. En esimerkiksi tarkoituksella kuvannut tähän juttuun makuuhuoneeseen tulevia verhoja, koska ne ovat tekeillä juuri parhaillaan. Myös nojatuolin tarvitsisin... eli palaan asiaan taas kun etenen tässä 😊


Eli rohkeasti ja ennakkoluulottomasti vaan katselemaan materiaaleja Kierrätyskeskukseen! Vaikka mitä kivaa ja jopa trendikästä pystyy itse tekemään kotiin ihan pikku budjetilla 💗 Loppuun pari fiiliskuvaa. Luonto tarjoilee meille nyt keltaista myös auringon paisteella, ihanan tunnelmallinen lampun varjo kuva on napattu olohuoneesta. Ja ulkona lunta piisaa! 




Mukavaa alkutalven jatkoa kaikille, muistathan lukea myös vanhempia juttujani, joita löytyy aina vuodesta 2015 saakka! Ja blogini kannattaa pistää seurantaan Blogit.fi sivun kautta, olen siellä sisustuskategoriassa 😉


2 kommenttia:

  1. Hei! Blogeja lueskelin ja sinulle tupsahdin kyläilemään. Kivoja vinkkejä sinulla täällä,ihanat nuo valot sängynpäädyssä,kaunis unisieppari ja ovi kranssi ym. Kiva katsella ja lueskella. Tänne polkuni johtaa uudelleen. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  2. Heippa! Kiva kun poikkesit tutustumaan, täytyypä kurkata myös sinun blogiasi :) Samoin oikein hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta blogissani :) Tähän voit jättää esimerkiksi juttu toiveita tai muita terveisiä...