Translate

perjantai 29. marraskuuta 2019

Black Friday -vai älä osta mitään?

Ei ole vaikea arvata kumpaan vaihtoehtoon minä kallistuin :) Kun kotona ei ole sen kummempaa tarvetta uudelle tavaralle, oli helppo olla sortumatta tarjouksiin. Iso osa tarjouksista onkin nimenomaan houkutuksia, kaikilla on esimerkiksi jonkinlainen takki, mutta eihän se nyt riitä, pitää olla Helly Hansenin ulkoilutakki, kun sen saa vielä niin "halvallakin". Ennenvanhaan vaatteita jopa korjattiin ja uusi ostettiin vasta kun edellinen oli oikeasti käyttökelvoton. Minulle tulee ihan sellainen "ylpeys", kun vihdoin heitän monta vuotta palvelleen tavaran vihdoin roskiin. Siitä oli vastinetta rahoille. Minulla oli päälläni se monilla mukavilla reissuilla. Tässä puserossa olin työhaastattelussa ja sain paikan, jne..jne.. Ymmärrän osittain ns."hamstraajia", jotka sanovat esineissä olevan niin paljon muistoja että niistä ei voi kertakaikkiaan koskaan luopua. Joskus keksin vieläkin jatkokäyttöä vanhoille esineille, vaikka joku toinen sanoisi ihan suoraan että viskaa nyt jo se pois.


On hyvin ristiriitaista ostaa tavaraa jotta yhteiskunnan rattaat pyörivät, mutta samalla ottaa huomioon ilmastonmuutos ja vähentää omaa kuluttamistaan. Mitä sitten kannattaisi tehdä? Suosia kotimaisia yrittäjiä. Silloin tavaroiden kuljettamiseen ei ole käytetty suuria määriä saastuttavaa rahtiliikennettä, palkka ja työpaikat pysyvät kotimaassa ja jopa materiaali josta esine on valmistettu saattaa olla esimerkiksi suomalaista puuta. Se raha tulee nimenomaan suomalaisten hyväksi ja tuo hyvinvointia kotimaahan! Toki hintakin vaikuttaa monen ostopäätökseen, laatu ja palvelu maksaa. Mutta niin myös postikulut. Ne kannattaa ottaa huomioon, koska ovat ihan ylimääräistä rahanmenoa. Parin euron kiina -ostos ei ole enää halpa kun maksaa postikulut. Ja monesti vielä menettää koko summan jolla tavaran osti, koska se on todennäköisesti väärää kokoa. Ja kuka alkaa palauttamaan parin euron rojua takaisin kiinaan? Eli sitten sinulla on käsissäsi myös roska. Ja vaikka se kyseinen esine olisikin sopiva, se menee todennäköisesti rikki paljon nopeammin, kun taas suomalainen vastaava tavara, jota käytät vielä vuosia.

Suomalainen Orthexin biomuovinen leikkuulauta

On sääli että osa alunperin täysin suomalaisista yrityksistä, kuten Arabia ja Iittala on siirtänyt tuotantoaan ulkomaille. Kyseiset tuotteet ovat jo nyt niin kalliita, että mitä ne sitten oikein maksaisivat jos ne olisi tehty suomessa?!? Vai rahtiko se onkin joka maksaa? Olisi mahtavaa jos yhä enemmän tuotantoa saataisiin kuitenkin takaisin suomeen. Ja onhan meillä uusia pienempiä yrittäjiä nousemassa. Käsityön arvostus on taas lähtenyt nousuun. Lisäksi todella moni on innostunut kirppiksistä ja kierrättämisestä, joten sekin osaltaan vähentää uuden turhan krääsän ostamista.


Black Friday voi olla hyväkin juttu jos olet vaikka pitkään suunnitellut jonkun tavaran hankintaa ja saatkin sen nyt edullisesti, tottakai se kannattaa ostaa. Nimenomaan nyt. Tai vaikka pesukone hajosi ja tarvitset pian uuden, nyt voi olla hyvä tarjous johon kannattaa tarttua. Mutta luulenpa että kaupoille Black Friday on vain keino lisätä myyntiä ja vauhdittaa joulukauppaa. Kun on pimeää ja vettä satelee, mitä muuta sitä tekisi kuin lähtisi sisälle lämpöiseen ostoskeskukseen shoppailemaan? Tai niinhän he luulevat ja toivovat. Mutta aika moni on valinnut myös älä osta mitään päivän. Ja hyvä niin. Nimittäin päivä se on vielä huomennakin... Black Saturday..! ;) Itseasiassa mustaa on koko joulukuu ja tammikuukin vielä.. Eli jos tätä pimeyttä yrittäisi lievittää shoppailemalla, saisi juosta ostoksilla koko ajan :D


Ihanaa viikonloppua, kumman päivän sitten tänään vietitkään! Itse olisin kyllä voinut ostaakin jotain, mutta en tosiaan tarvinnut mitään, enkä nähnyt mitään niin hyviä tarjouksia että olisin muuttanut mieleni... mutta eihän sen valinnan pitäisi olla näin musta-valkoinen, osta hullun lailla tai älä osta mitään. Parasta on kun ostaa uutta tavaraa silloin kun aidosti ja oikeasti tarvitsee jotain, palaillaan..!

t. Kristiina

torstai 28. marraskuuta 2019

Diy: Helpot, edulliset ja kauniit joulukoristeet

Joulu on kaikenkaikkiaan kallis juhla. Jo ruoka lohkaisee ison loven budjetista, puhumattakaan lahjoista ja muista käytännön kuluista, joita joulusta koituu. Joulukoristeet ovat myös ainakin minulle kaksipiippuinen asia. Nimittäin joka joulu tekisi mieli hankkia uusia ihania koristeita, mutta heti joulun mentyä tuskailen kun ne pitää taas raahata takaisin kellariin jossa ne makaavat seuraavan vuoden ilman virkaa. Aivan hulluahan se on ostaa paljon tavaraa jota tarvitsee vain KERRAN VUODESSA! Mutta jotain uutta kivaa olisi silti hauska laittaa.. Näissä ideat eivät vaadi paljon tekemistä ja mikä parasta, näihin voi käyttää myös kierrätys materiaaleja!


Edellisen kuvan Korvatunturin lumisiin joulukuusiin tarvitset vain kakkupapereita, pari palaa teippiä ja led -tuikun. Yksinkertaista mutta kaunista.. 💗 metallitarjotin tai peili on näille paras alusta koska se heijastaa valoa myös ylöspäin.


Viime kesänä tuli laitettua syrjään jäätelötikkuja askartelua varten. Tein niistä kuusenkoristeen ja aion saada valmiiksi pari muutakin koristetta, kransseja kai niistä tulee, mutta näissä kuvissa ovat vielä kesken, pitää vähän miettiä ideaa, mitä niihin vielä laittaisin. Halusin kuitenkin tarjota idean jo tänne, koska joulukuu alkaa jo ensi sunnuntaina ja aika ei varmasti riitä kaikkeen varsinkaan juuri ennen aattoa.

Vain liimaa kulmiin ja kaunis nauha josta tähden saa roikkumaan. Käytin gorilla liimaa, joka on hassua siitä että toinen liimattavista kappaleista pitää kostuttaa vedellä. Mutta suosittelen! Todella pitävä ja vahva liima! Aivan kuin kuumaliimaa, mutta ilman sormien polttamista. Koristeet voisi pitää puun värisinäkin, mutta minä halusin maalata ne spray maalilla valkoisiksi ja kromin värisiksi. Keskelle voi laittaa roikkumaan myös kulkusen 😉 Itse käytin koristeena pieniä kullanvärisiä helmiä, jotka ostin Tigerista. Minulla oli eräs super idea tehtäväksi näistä, mutta en saanyt syötyä tarpeeksi jäätelöä jotta siihen olisi riittänyt materiaalia.. ;D En paljasta mikä se on, vaan kokeilen ensi jouluna uudelleen.... näette sitten!

Ilmaista askartelumateriaalia!
Kun muistaa laittaa jätskitikut syrjään, nämä ovat ilmaista askartelumateriaalia, joista saa vaikka mitä!! Mikäköhän siinäkin on että askartelutarvikkeet ovat niin kalliita? Olen monesti Sinellissä ja Suomalaisessa kirjakaupassa ihmetellyt todella miten joku pussi käpyjä vaikka maksaa 2€, kyllä kannattaa kerätä itse! Hassua on myös se että luulisi itse tekemällä saavan tavaran halvemmalla, mutta päinvastoin se tulee kalliimmaksi kuin saman tavaran ostaminen suoraan kaupasta valmiina.

Kuusenkoriste "lumihiutale" jäätelötikuista! :)



Tässä purkissa ei ole jäätä, vaan kaunis huurre on tehty merisuolasta :) Purkin pohjalle laitetaan merisuolaa muutama sentti ( n. 1/4 purkista ) ja se peitetään vedellä sekä huljautetaan hieman jotta vesi nousee purkin reunoille ja suolan "kasvaminen" voi alkaa. Prosessi on hidas, tähän meni kaksi viikkoa! Mutta helppo ja näyttävä keino saada kaunis sekä tunnelmallinen lyhty hyvin edullisesti!


Toinen todella edullinen idea lasipurkeista on vesilyhty, johon tulee kellukynttilä. Ne maksavat Prismassa 0,55€ / kappale, ja havuja veteen saa ulkoa, eli todella halpa, mutta näyttävä koriste joulun -tai jo ensi viikolla olevan Itsenäisyyspäivän juhlapöytään, samalla hyödyntäen luonnonmateriaaleja!


Askartelu on rentouttavaa, joten minulla on usein jotain tekeillä :) Viime aikoina uusi työni on ollutkin niin stressaavaa että on ollut suorastaan PAKKO paeta arkea jonkin täysin muun puuhan pariin. Ostin eräältä työkaveriltani hänen itse tekemänsä joulukortin, joiden askartelun hän sanoi olevan myös "henkireikänsä", sanoin että ymmärrän oikein hyvin! ;) Meitä luovia ihmisiä on paljon...

Hauskaa juttua en ole saanut tänne aikoihin, kaikki hauskuus on ollut jo kauan karkuteillä.. mutta ehkä se taas tästä vielä iloksi muuttuu :) Odotan Itsenäisyyspäivää innolla, ihan vain sen levon takia. Nukun pitkään, käyn kävelyllä ja sitten syödään hyvin. Olen seurannut kauhistuneena viime aikojen uutisia, joista yksi oli ehdotus palkallisten arkipyhien poistamiseksi! :o Esimerkiksi Helatorstai ja monet muut ylimääräiset vapaat ovat juuri niitä ihania katkoja arjen raadantaan joita odottaa, varsinkin jos on aloittanut vasta uudessa työpaikassa eikä lomia vielä ole. Mutta muutenkin, ne ovat aina olleet hyvin tarpeellisia jaksamisen kannalta. Samalla kun eläkeikää koko ajan pyritään nostamaan ja työtahti on monella alalla mitä on, aiotaanko ihmiset tappaa työpaikoille?!?! Ei hyvä.

On niin kovin hämärää jo alkuillasta, etteivät blogin kuvatkaan meinaa onnistua. Nyt onkin parasta vain antaa itselleen armoa ja vetää suosiolla yöpaita päälle ja painua pehkuihin ajoissa. Tässä vaiheessa vuotta ainakin minulla on tarpeen muutenkin ikäänkuin hengähtää ja miettiä missä mennään. Ensi vuosi on taas kuin puhdas kirja, jonka sivuja saamme alkaa täyttämään ja toteuttamaan unelmiamme :) Tuntuu vain välillä että vaikka kuinka ponnistelisi, eivät ne haaveet koskaan toteudu. Mutta suunta on oikea, kaikkien palojen pitää vain loksahtaa paikoilleen. Onneksi yksi unelma toteutuu vielä tämänkin vuoden puolella, mutta en voi vielä puhua siitä... 💗

Kaunista, rakastan luonnonmateriaaleja!




torstai 21. marraskuuta 2019

Parhaat diy -joululahjat 2019

Tänä vuonna minulla on todella paljon kivoja tee se itse  -joululahjaideoita! :) Se onkin hyvä, sillä  veronpalautukset eivät tule enää joulukuun alussa kuten ennen, joten sitä "ylimääräistä" rahaa lahjoihin ei ole monella samaan tapaan kuin ennen. Jotain kivaa pitäisi kuitenkin keksiä. Lisäksi tuntuu että kaikilla on jo kaikki välttämätön, joten erilaiset ja uudet ilahduttavat lahja ideat ovat nyt tarpeen. Niiden pitäisi olla lisäksi edullisia, joten piti käyttää vähän mielikuvitusta :) Nämä ovat helppoja tehdä, joten kaikissa ei ole edes ohjetta, idea on nähtävissä kuvasta. Joulu on unelmien ja taian aikaa, joten muista että kaunis koristelu ja pienet yksityiskohdat lahjassa tekevät suuren vaikutuksen, ei varsinaisesti lahjan arvo.


Browniet purkissa



3dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
1/2 tl vaniljasokeria
1 1/2dl kaakaojauhetta
3dl sokeria
1dl suklaarouhetta
1dl suolapähkinöitä

Kokoa 1 litran vetoiseen lasipurkkiin kerroksittain. Liitä mukaan resepti: lisää 200g sulatettua voita ja kolme kananmunaa. Sekoita ja kaada leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan. Paista 175`c asteessa 30 minuuttia. Brownie saa jäädä keskeltä vähän taikinaiseksi. Prismassa myydään muuten pussissa valmista taloussuklaarouhetta, jos et jaksa itse suklaalevystä alkaa hienontamaan :) Toinen vinkki on että Clas Ohlsonilla on myynnissä kaikenlaisia kullanvärisiä keittiötarvikkeita, eli vaikka pallovispilä kullanvärisenä olisi hieno lisä tähän lahjaan.. ;)


Tähtitorttuheijastimet



Tarvitset heijastinkangasta, nappeja ja hakaneulan taakse kiinnitykseen :)

Korvikset kierrätysnahasta


Tarvitset nahkaa, esim. vanhasta laukusta tai nahkatakista, sabluunan ja korviskoukut
Nahka pitää hyvin muotonsa eikä lähde purkautumaan, eli mitään reunojen ompelemisia ei tarvitse tehdä. Ainoa kriteeri on että nahka ei saa olla liian kovaa ja paksua jotta pystyt leikkaamaan sitä.


Personoidut tyynyliinat




Tarvitset tekstiilitussin ja valkoisia tyynyliinoja


Itse koristellut kynttilät





Tarvitset kynttiläkynän, Sinelli: 4,70€ / kpl

Lempparini näistä ovat nuo pääskys korvikset! 💗 Ne tein ihan itselleni :) Rakastan pääskysiä, ne tuovat kesän ja ovat niin iloisia taitolentäjiä, olen aina halunnut tämäntyylisiä korviksia. Jos linnan juhliinkin joku siivousalan yrittäjä menee vanhoista mopeista tehdyssä takissa, kyllä näitäkin kehtaa käyttää!

Tuo kynttiläkynä oli myös kiva uutuus josta innostuin heti, koska ne eivät ole kalliita ja useita värejäkin on saatavilla. Aloitin tuosta peura kynttilästä, mutta huomasin että kynää pitää puristaa juuri sopivasti saadakseen tarpeeksi väriä, mutta ei liian paljon. Lisäksi kynällä ei saa koskea kynttilän pintaan, tai se raapii samalla myös väriä pois. Mutta ihan helppo sitä on käyttää kuitenkin älkää pelästykö, ei vaadi mitään lämmittämistä tai muita kikkoja ja reikäkin on kärjessä valmiina. Kynä on heti valmis askarteluun. Harjoitus tekee mestarin ja viimeisen tekeleeni, tuon pallokynttilän pisteet, onnistuivatkin jo oikein hyvin :)

Vaikea on tosiaan keksiä ihan uusia diy -lahjaideoita, tuntuu että kaikki on jo keksitty! Toivottavasti saatte näistä kuitenkin edes yhden kivan idean.. Kaikkea ei myöskään ehdi tehdä, joten lisävinkkinä kerron vaan että harkitsin myös heijastinlangan tilaamista ja tuubihuivin kutomista siitä, mutta tosiaan aika ja energia ei riitä kaikkeen! Palaan seuraavan kerran blogiin hyvin pian, minulla on nimittäin myös muutama idea edullisiin diy -joulukoristeisiin.. :) Pimeää on, mutta ei kylmää joka on mukavaa, inhoan palelemista! Jouluksi tosin toivon kyllä lunta, se vaan olisi niin kaunista, edes aattona.... palaillaan.. t. Kristiina :)

keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Jouluasetelma

Viime talvena ihastelin netissä kaikenlaisia kauniita ja söpöjä jouluasetelmia, joita moni oli tehnyt suureen lasipurkkiin. Kun löysin Myyrmäkihallin kirppikseltä oman ihanan purkin vain 2 eurolla, pystyin tänä vuonna vihdoin toteuttamaan oman versioni! Aloin pikkuhiljaa katsella sopivaa materiaalia siihen ja löysinkin kivoja tavaroita edullisesti...


Kuplavolkkari on Kierrätyskeskuksen leluosastolta ja minikuusi päällä Söstrene Grenestä. Kumpikin maksoi yhteensä 1,20€. Lumi on ihan tavallista pumpulia ja taustalla näkyvät puut oikeaa kuusta metsästä. Valoketju jossa on pieniä lumihiutaleita on Hong Kong tavaratalosta, vain 1€! Eli koko asetelma tuli todella halvaksi! Minulla on myös kansi tuohon lasipurkkiin, joten jatkossa siihen voi laittaa esimerkiksi keksejä..

Taidan käydä ostamassa Söstrene Grenestä vielä yhden pienen kuusen ja laittaa sen tuohon etualalle, auton takaosan kohdalle, tuntuu että se kaipaa vielä jotain. "Lunta" on tässä asetelmassa niin paljon että oikeasti kuplavolkkarilla ei kyllä pääsisi metriäkään eteenpäin, tarttis jonkinlaisen nelivedon ;D Asetelma olisi näyttänyt hassulta jos ison purkin pohjalla olisi vain ollut jotain pientä.. siispä kunnon hanget!

Olen normaalia aikaisemmassa joulujuttujeni kanssa, yleensä aloitan kaikki jouluvalmistelut vasta joulukuun maagisen rajan ylityttyä. Toisaalta taas ihmettelin itsekin kaupoissa miksi joulukalenterit tulivat myyntiin jälleen kerran jo lokakuussa.. johan ne ehtii syödä ennen marraskuuta, saati sitten joulukuuta! Ensi vuonna kalenterit tuodaan kauppaan jo varmaan syyskuun lopulla... ;)


Lumihiutale -valosarja: 1€ / Hong Kong tavaratalo!
Olen yrittänyt olla ostamatta tänä vuonna lisää joulutavaraa, mutta aina jotain pientä tarttuu mukaan ;) Näin myös niin ihania verhoja ja tyynynpäällisiä Hong Kong tavaratalossa, että taidan mennä seuraavana palkkapäivänä ne hakemaan. Niissä oli punatulkkuja oksilla, tausta oli joko valkoinen tai punainen, mutta haluaisin ne joissa on valkoinen tausta 💗 Sellainen kappa verho olisi ihana keittiöön jouluksi! Minulla ei ole yksiäkään jouluverhoja, koska ei ole vaan ollut koskaan aiemmin tapana vaihtaa ikkunaan eri verhoja jouluksi. Eikä kyllä minään muunakaan pyhänä ( pääsiäinen ) jne... Mutta tulisihan niistä ihan eri fiilis! Ja samalla saisi pesuun nyt ikkunoissa roikkuvat.


Väsymys on ihan jäätävää, täytyy varmaan alkaa taas tankata rautaa ja nukkua enemmän. Taidan olla jonkinlainen masokisti kun vaihdoin työpaikkaa nyt jo toistamiseen elämäni aikana juuri MARRASKUUSSA! Siis se kaikista pimein ja raskain kuukausi, kun kesälomasta on jo pitkä aika ja aamulla herätessä on säkkipimeää ja kylmää.. ja sama kun pääset töistä kotiin. Jo pelkkä arjesta selviytyminen on monella nyt raskasta, mutta ei, minä vielä opettelen ihan uudet systeemit.. huh..huh.. Taidan olla jouluna ihan tööt! Lyön luukut kiinni ja makaan sohvan pohjalla suklaan ja punaviinilasin kanssa ;D No, kun kaikki tämä hössötys on ohi, alkaa uusi ihana vuosi ja voi kääntää katseen kohti ensi kesää! :)

Ihanaa alkutalvea kaikille... tsemppiä arjen haasteisiin! Nyt tarvitaan sellaista suomalaista ainetta kuin sisu! " Never get so busy making a living, that you forget to make a life"....