Translate

torstai 1. helmikuuta 2024

Diy: Suloiset Ystävänpäivä kortit


Mietin kivaa ideaa ystävänpäivä korttien askarteluun ja suunnitelma oli käyttää jollain tavalla kakku paperia, koska olin juuri ostanut uuden paketin Saiturinpörssistä kun sain halvalla. Niissä on tosi nätti pitsireuna, olen aiemminkin käyttänyt niitä joulukorttien tekoon. Sitten idea iski kun salama kirkkaalta taivaalta. Sateenvarjo... sen alle ystävykset ja teksti...? Mietin ja pian sekin muotoutui.. aloitetaan kuitenkin ihan alusta, mitä tarvitset korttien askarteluun 😊

Kahta eri värillistä kartonkia, joista toinen on itse korttipohja ja toinen kehys sekä kakku paperia. Sitten tarvikkeista tietty sakset, liimaa ( käytin sekä Erikeeperiä että puikkoliimaa ), tusseja, lyijykynä, viivoitin, juomalasi ja mahdollisesti kuvio sakset jos haluat. 

Kissa ja hiiri ovat super helppoja piirtää. Teet vain kaksi 8 ja toiselle viikset ja kissan korvat sekä häntä, toiselle hiiren korvat ja häntä. Koska hahmot ovat selin kortissa, piirretään vain siluetti, eli ei kasvoja, tassuja jne yksityiskohtia.. eli huonompikin piirtäjä varmasti osaa 😊 👍


Ensin taitoin punaisen kartongin kahtia ja leikkasin aukon, johon liimasin vaaleanpunaisesta kartongista taustan. Sitten piirsin ja leikkasin kakkupaperiin sateenvarjon muodon juomalasin avulla. Sen liimauksen jälkeen päästiin hahmottelemaan kissaa ja hiirtä.. 




Tekstiksi muotoutui sitten aika nopeasti " Hyvä ystävä on kuin sateenvarjo, mukana elämän myrskyissä". Mietin ensin että "suojana, tukena, vierellä, matkallani..." mutta tuo kuulosti parhaimmalta. Toki voitte itse kirjoittaa ihan sellaisen tekstin kun haluatte 😊. Oli myös tarkoitus piirtää punaisella tussilla pieniä sydämiä ❤️ satamaan taivaalta, mutta kortissa ei ollut oikein niin paljoa tilaa ja päätin pitää sen muutenkin simppelinä. 


Sitten vielä leikkasin sisäpuolelle kuviosaksilla sydämen johon kirjoitin Ystävänpäivä toivotukseni. Ystäväni nimeä en ole tarkoituksellisesti vielä laittanut tähän henkilöntietosuoja lain vuoksi. 


Ja näin kortti on valmis! Super söpö ja helppo tehdä, tosin en suosittele ihan pienten lasten askarteluksi koska leikkaaminen vaatii aika tarkkaa sorminäppäryyttä. 


Halusin julkaista tämän jutun ajoissa vaikka Ystävänpäivään on vielä aikaa, mutta kuten tiedämme niin aika menee nopeasti ja meillä kaikilla on miljoona hommaa kesken ja To Do listalla koko ajan, niin voi olla ettei askarteluun ole aina aikaa. Palaan blogiin pian muilla aiheilla, joten toivotankin siis jo tämän jutun myötä kaikille valmiiksi hyvää Ystävänpäivää! 💕

keskiviikko 24. tammikuuta 2024

Olohuoneen uusi ilme


En aio ryhtyä minimalistiksi, mutta lähdin tänä vuonna selkeyttämään kotia ja aloitin olohuoneen sisustuksesta pistämällä liiat tavarat piiloon. Tätä varten hankin uuden valkoisen senkin Jyskistä. Sain kuin ihmeen kaupalla vielä hankittua juuri tällaisen senkin, koska ne olivat periaatteessa jo poistuneet myynnistä ja tämä oli mallikappale. Ihan alunperin hinta oli ollut 159€. Se oli ollut viime aikoina tarjouksessa 100€ ja koska kyseinen kaappi oli tosiaan mallikappale, sain sen 80 eurolla. Jonka lisäksi minulla oli vielä 20€ lahjakortti, eli lopulta maksoin senkistä vain 60€! 🤗 Jee!




Ovissa on vinoneliön mallista kuviointia...

Kerroin myös aiemmin yhdessä jutussani että aion pitää esillä vain hyvin vähän sisustusesineitä kerrallaan. Ja nekin ovat harkittuja. Hennes & Mauritzista tilaamani muutamat esineet saapuivat myös sopivasti nyt viime viikon lopulla. Maljakko 20€ on lempparini, se on hauska! 😄 Heinät ovat Rustan 4,99€.



Lyhdyt saavat olla lattialla ympäri vuoden, minulla ne eivät liity jouluun tai edes talveen, vaan tuovat tunnelmaa ja kodikkuutta. Isompi lyhty oli käsittämätön löytö Jyskistä, vain 8,50€! 🤩 Pienempi oli Hennes & Mauritz Home sarjaa ja suhteessa paljon kalliimpi, lähes saman hintainen vaikka oli alennuksessa 7,99€.. 


Koira ystävällinen kudottu sileä matto oli löytö Facebookin roskalava ryhmästä 0€! Se sai lumipesun ja imuroinnin. Lisäksi se oli yli 10 asteen pakkasessa yön yli. Just in case 😬. Mattoihin en halua paljon sijoittaa koska tämäkin on koiratalous, Emma tekee edelleen myös toisinaan sisälle tarpeita 🤮. Eli tämä kelpaa oikein hyvin. 


Sohvatyynyn päälliset ovat H&M Home mallistoa, Ale -löytö 3,49€ / kpl. Ja aivan kuin olisin suunnitellut tämän, kaikissa kolmessa tavarassa toistuu sama vinoneliö! Vahingossa täydellistä! 😃


En paljasta koko olohuonetta kerralla, koska muutokset ovat kesken. Teen rimaseinää huoneen päätyyn ja muita huonekaluja pitää myös vielä järjestellä uudestaan. Mutta sohva on tämä sama, valkoinen keinohka divaanisohva jonka ostin jo yli 2 vuotta sitten kun muutin tähän asuntoon. Se on säilynyt lähes uuden veroisena vaikka on koiratalous, koska pidän siinä päällä koko ajan isoa päiväpeittoa suojana joka peittää koko sohvan, myös selkänojan. Pitää vaan ostaa uusi, edellinen oli niin karvoissa koko ajan kun oli sähköistä materiaalia että heitin sen nyt pois.



Talvi on ollut pitkä ja ankea, siltä tuntuu.. Odotan niin kovasti kevään aurinkoa ja lumien sulamista. Sitä, kun saa taas pukeutua kevyemmin ja voi edes yrittää aloittaa jälleen lenkkeilyn. Olen myös pitkästä aikaa ottanut käyttöön Moodboardini, eli tavoite taulun ja on kumma juttu että heti kun laitan tavoitteeni ylös ja esille, ne myös alkavat toteutua. Tai siis minä itsehän niitä toteutan! 😁. Mutta miksi saan asioita vietyä eteenpäin eri tavalla, on varmaankin juuri siksi että näen selkeästi joka päivä mitä pitää tehdä ja näin haaveet siirtyvät käytännön teoiksi ja askeleiksi kohti päämäärää 😊.  Taulussa on myös kauniita kuvia sekä inspiroivia mietelauseita.


Taulujen julisteet sain aiemmin Desenion kanssa tekemäni yhteistyön kautta. Rahi ikkunan edessä on Emman lempipaikka tähystää muita koiria, ihmisiä sekä liikennettä ❤️



Kiitos poikkeamisesta blogiini ja muistathan myös kurkata blogihistoriasta muita juttuja joita löytyy vuodesta 2015 saakka! T.Kristiina 



lauantai 20. tammikuuta 2024

Vinkkini hyvään blogi postaukseen


Olen kirjoittanut tätä I love my home blogiani jo vuodesta 2015. Olen oppinut ja kehittynyt bloggaajana paljon uran alusta. Niinpä päätinkin nyt jakaa omat vinkkini hyvän blogi postauksen tekoon... 😊

Valitse postauksen nimi ajatuksella

Mieti millä nimellä lukija saattaisi Googlettaa postaustasi? Mikä herättää mielenkiinnon? Esimerkiksi meinasin itse nimetä seuraavan juttuni "Less is more" kun esittelen olohuoneeni tämän vuoden uutta tyyliä, mutta totesin että eihän se kerro mitään. "Olohuoneen uusi ilme" kertoo sen sijaan heti mitä juttu käsittelee ja koska en liittänyt otsikkoon esimerkiksi sanaa "kevät" juttua luetaan myöhemminkin, ympäri vuoden 😉


Kiinnitä erityis huomiota aloitus kuvaan 

Valitse postauksen ensimmäiseksi kuvaksi sellainen kuva jossa et paljasta kaikkea, mutta annat "sneak peekin", eli vilahduksen jostakin mielenkiintoisesta, joka herättää ihmisten huomion että "hetkinen, mikäs juttu toi on"? Jos olet vaikka tehnyt kattauksen ja otat kuvan koko pöydästä kerralla, ihmiset periaatteessa näkevät jo siitä millainen kattaus on, eikä heidän välttämättä tarvitse avata edes juttua lukeakseen sitä. Mutta jos otat kuvan jossa näkyy lautasen kulma ja kauniisti taiteltu servetti sekä taaempana siintää kakku ja kukkia, tekee mieli avata juttu ja lukea. Mitä hän juhlii? Mikä kakku tuo on? Onko jutussa resepti mukana?Mistä kukat ovat? Ihmiset ovat uteliaita! 😀😄


Kirjoita nasevasti, tarkista faktat!

Tähän virheeseen sorrun itse kyllä edelleen, kirjoitan liian pitkiä rimpsuja joita kukaan ei jaksa lukea 😂 Tykkään vaan niin paljon kirjoittamisesta ja koko ajan tulee lisää pointteja mieleen, hei tää on pakko mainita, tai tää on pakko lisätä. Mutta faktat olen tarkistanut aina! Jos kirjoitat että puolet suomalaisista on ylipainoisia, sinulla pitää olla mukana lähde mistä olet saanut tiedon, mutu tuntuma ei riitä, että "kun kadulla katsoo ympärilleen niin vaan näyttää siltä". Myös blogin ulkoasuun, fonttiin ja fonttikokoon sekä mainosten sijoittaiseen sivulla kannattaa kiinnittää huomiota. Omaan blogiini on juuri nyt tekeillä uudistus, pian näette uuden ulkoasun! 😛


Tuo omaa persoonaa esiin, erotu joukosta

En voinut sietää aiemmin eräässä Facebookin sisustusryhmässä sitä toisten kopiointia, en tarkoita suoranaista plagiointia vaan sitä että kaikki tekevät samaa. Moni aloitti ihan postauksensa sanoilla "kun muut niin minäkin"... toki jos itse aidosti tykkäät ja haluat tehdä henkareista askarrellun joulutähden, go for it! Mutta miten kova sana olisi ollut joku ihan oma juttusi, mikä on muillekin uutta. Ja kirjoita omalla tavallasi, jaa arkeasi, muutakin kuin blogisi aihe alueen mukaista sisältöä. Näin ihmiset voivat samaistua sinuun ja oppia tuntemaan edes vähän kuka siellä ruudun toisella puolella on. Vaikka blogit ovat ilmaisia, anna "rahalle vastinetta". Juon tässä kahvia, ulkona on kova pakkanen, ei oikein riitä ainakaan minulle jutun sisällöksi. Kiinnostavampaa olisi lukea vaikka pilalle menneestä hiusten leikkauksesta kampaajalla! Itselläni on usein mukana hauska juttu, joka on kuin kympin uutisten loppukevennys, eli aina postauksen lopussa oleva piristys .


Tarpeeksi paljon kuvia

Tämä on vain oma mielipiteeni, mutta on myös olemassa sanonta "yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa". Koska blogi on muutenkin vähemmän elävä alusta postaukselle kuin video, kuvien avulla voit sentään tuoda enemmän lukijalle tietoa. Ja kauniit kuvat ovat visuaalinen nautinto, miksi monet ostavat muotilehtiä ja katsovat Instagramia? Kuvat inspiroivat. Niiden värit, muodot, tyylit, tunnelma. Ja jos kyseessä on vaikka Diy -juttu. Sen eri vaiheet on hyvä kuvata eikä vaan kulahtanut pöytä ja sitten upeaksi maalattu pöytä. Koska välissä on ollut muitakin vaiheita kuin pelkkä maalaus. Ja materiaalien hinnat ja hankinta paikat, työvälineet jne.. Kuvatessa saa kokeilla eri tapoja kuvata, käytä luovuutta, eri kuvakulmia, opettele stailaamista, vastavärit, ilmakuvat, yllätä.... tarjoa kiinnostavia uusia lähestymistapoja!


Julkaise oikeaan aikaan

Sen lisäksi että kannattaa julkaista uutta materiaalia säännöllisesti, mieti myös kellonaikaa jolloin julkaiset jutun. Olen huomannut että työpäivän aikana, esimerkiksi aamupäivällä arkisin ei kannata julkaista mitään. Kenelläkään ei ole aikaa lukea blogeja keskellä päivää, tai siis harvalla on. Muut julkaisevat uusia juttuja sen jälkeen päivällä ja illalla, postauksesi hukkuu feediin, jää muiden postausten jalkoihin. Vakio lukijasi tietenkin saavat ilmoituksen jutusta ja lukevat kun ehtivät. Perjantai illat ja viikonloppu kokonaisuudessaan on hyvää aikaa julkaista juttu. Myös kaikki ystäviesi tai perheenjäsentesi tekemä jutun jakaminen eri sovelluksiin auttaa saamaan lisää lukukertoja. Tein juuri joulukuussa uuden ennätyksen, blogiani luettiin 10 tuhatta kertaa kuukaudessa, ainoastaan sen takia että poikaystäväni jakoi jutun 💪😊


Anna syy lukea postauksiasi 

Ale koodi, vinkki säästämiseen tai hyvään tarjoukseen, resepti, aito kokemus, traaginen tarina, reissukertomus, yrittäjän arki, puutarhan hoito, remontointi, mikä tahansa asia josta bloggaat, koukuta lukija! Tarjoa jatkumo kuin tv:n saippuasarjoissa..."äh, haluan tietää miten tämä jatkuu tästä"! Pakko laittaa tämä blogi lukulistalle! Ja pysy uskollisena tyylillesi. Kaikki eivät käy kirppiksillä, selvä, minun blogini ei ole kohdennettu Stockmannin asiakkaille 😁 . Kaikkia on mahdotonta miellyttää. Mutta ne ihmiset jotka käyvät kirppiksillä, ovat monesti myös kiinnostuneita myös muista tavoista säästää ja kierrättää. He haluavat säästää myös ruokakuluissa, luo kokonaisuus, aivan kuin aikakausilehdessä, esimerkiksi Kauneus ja terveys lehdessä on paljon asiaa joka sivuaa näitä teemoja, myös esimerkiksi mielenterveys on terveyttä, vaikka kaikki ajattelevat ensiksi terveydestä puhuttaessa fyysistä terveyttä. Anna ihmisille konkreettista hyötyä siitä että he lukevat blogiasi! Minulla on tulossa yksi leivonta vinkki tänne, jonka näin Tik Tokin puolelta, se on ihan uusi tapa tehdä yksi asia jota olen ennen pitänyt aina vaikeana. No niin, siiniä oli yksi syy palata blogiini jatkossakin! 😏


Tässäpä oli tiivistetysti vinkkini 😊. Voisin vielä lisätä oikeinkirjoituksen. En ole täydellinen, mutta luen monta kertaa juttuni aina ennen julkaisua, koska itse ärsyynnyn aina kirjoitus virheistä. Ja mainitsinko missään vaiheessa että tarvitset kalliin järjestelmäkameran, kalliin tietokoneen, tai kalliita merkkituotteita joita esittelet blogissasi? En. Se ei ole oleellista. Usko itseesi ja asiaasi, se kantaa pitkälle! ❤ 

Ja se hauska juttu... olin hakemassa autoani huollosta viime viikolla ja koska bussi ajoi tosi hitaasti, saavuin korjaamolle klo.16.34. Otin oven kahvasta kiinni mutta se ei auennut. Muistelin että mies oli puhelimessa sanonut että klo.17 saakka toimisto on auki, voi hakea. Sisällä oli valot mutta ketään ei näkynyt. 

Yritin soittaa kaksi kertaa mutta kukaan ei vastannut. Kokeilin ovea uudelleen, ei auennut. Tunsin kuinka veri pakeni kasvoiltani ja sydän alkoi hakkaamaan, tiputin hanskat ja repun maahan ja olin vaipua paniikkiin. Olin lähtenyt töistä tämän takia melkein tuntia aikaisemmin ja menettänyt palkkaa ja taas joutuisin lähtemään joku päivä uudelleen, minulla oli muutenkin kiire, Emma odotti kotona hädässä ja nälässä, sekä olin varannut Jyskistä senkin jota oli vain 1 näytekappale ja jonka viimeinen noutopäivä oli tänään! Menettäisin senkin 😓. Autoni oli pihalla vieressäni ja ovet olivat auki! 😱 Olin myös vihainen tästä ja ajattelin antaa palautetta.. 

Olin juuri alistumassa kohtalooni ja lähtemässä kotiin, kunnes yksi nainen tulee ja ihan normaalisti pokkana menee sisään myymälään! 😮 SIIS OVI OLI VAAN OLLUT JÄÄSSÄ! 😂 enkä ollut nykäissyt tarpeeksi kovaa. Siis ihan oikeasti! 😅😂😆 Samaan aikaan nauratti ja hävetti, mutta olin onnellinen että sain autoni ❤👍🙏