Translate

lauantai 25. maaliskuuta 2023

Loma Lohja Spa & Resortissa

Tämän viikon vietin luxus lomalla Lohja Spa & Resortissa 😊. En ole rikas, matka oli tuettu loma, josta syystä minulla oli tähän varaa. En ole koskaan ollut kylpylässä ( enkä muutenkaan hotellissa vuosiin ) niin oli ihanaa päästä viikoksi pois samoista arki kuvioista. Juhlistin samalla jo vähän etukäteen valmistumistani lastenohjaajaksi vaikka viimeinen tutkinnonosa on nyt vielä vähän kesken 😬. Ensi kuun alussa minun pitäisi valmistua! 🤗. Esittelen ensin hotellia...

Näköala hotellihuoneeni ikkunasta 



Tilat olivat viihtyisät myös esimerkiksi perheille. Yhdessä huoneessa oli lautapelejä joita saa pelata, myös biljardi pöytä löytyi. 



Meillä oli hotellissa vaikka mitä aktiviteettia, mm.joka päivä ilmainen kuntosali ja uinti mahdollisuus, luentoja sekä illalla karaoke.. ym..ym.. hotelli myös sijaitsee aivan järven rannalla, joten puitteet ovat upeat. 

Näissä kuvissa uimaosasto on jo kiinni illalla...


Myös ruoka oli ihanaa, joka päivä tosi hyvät salaatit ja pääruoat sekä jälkiruoka & kahvi. Minulla oli täysihoito niin sain nauttia joka päivä monta kertaa terveellistä ja herkullista ruokaa 😋. En muistanut edes kuvata kaikkia annoksia.



On se kumma ettei kotona voi tehdä aamuisin puuroa ja ostaa marjoja? No sen aion varmasti tehdäkin mutta muuten pohdin miksi en yleensä syö näin terveellisesti, niin ykkös syy on raha, kaikki maksaa niin paljon, ja kakkos syy on aika. Ei ole aina edes aikaa tehdä alusta asti kaiken maailman ruokia, salaatteja ja jälkiruokia.. 




Viikko meni aivan liian nopeasti, koska yritin myös levätä enkä vain suorittaa, mutta pari päivää lisää olisi ollut hyvä. En siis valita tietenkään tämä oli aivan ihana irtiotto arkeen, lisäksi hotellissa oli mukavia ihmisiä 😊. Jos nyt pitäisi listata plussat ja miinukset niin here we go.. 

+ Kaunis ympäristö järven rannalla 
+ Todella hyvää ruokaa 
+ Mukava ohjaaja vapaa-ajan toiminnassa
+ Ei juoppoja tai bileporukoita
+ Erikoissaunat ja kuumavesi sekä porealtaat
+ Kampaamo ja kauneushoitola 
+ Iso ja uusilla laitteilla varustettu kuntosali
+ Lyhyt matka pk -seudulta

- Ei iltaohjelmaa ( bändejä ) karaoke oli kerran
- Huoneiden sängyt aika painuneita
- Uima-altaan vesi aika viileää mun makuuni 🥶
- Ei ns."yökerhoa" joten et tarvitse korkkareita 😅
- Hinnat kauneushoidoille todella kalliita 
- Huoneissa ei jääkaappia tai minibaaria 
- Karjalohjalla todella vähän palveluita 

Lisäksi täytyy todeta että tuo paikka on varmasti aivan erilainen kesällä. Hotellin uimarannalla oli kioski ja terassi josta saa jäätelöä ja juomia, uskoisin myös että sup -lautoja tai veneen voi vuokrata. Ja Karjalohjan palvelut ovat siis Sale jossa myös raha-automaatti, Seo huoltoasema, pieni lahjatavarapuoti ja kirppis, joihin ei edes pääse ilman kellon soittamista tai puhelimitse. Yritin mennä lahjatavarapuotiin mutta kukaan ei tullut avaamaan ovea vaikka odotin aika tovin 🤷‍♀️. 


Kuntosali

Treenasin joka päivä mikä oli myös ihanaa, se on omaa aikaa jossa voi keskittyä vain omiin ajatuksiin. En ole aamu treenaaja, minulle sopii paremmin ilta treeni, sen jälkeen on kiva mennä suihkuun ja nukkumaan. 


Suosittelen paikkaa jos haluat syödä hyvin ja terveellisesti, pidät liikunnasta ja uimisesta, asut pk -seudulla, haluat pienen virkistävän loman etkä halua lähteä ns."merta edemmäs kalaan". 



Loppuun pitkästä aikaa hauska juttu! 😅 Olin käymässä Espoon keskuksen Fida kirppiksellä tässä yksi päivä kun kuulin että eräs vanha ukko saapui sinne ostoksille ja jutteli ensin jotain niitä näitä myyjän kanssa jonka jälkeen hän totesi että: "tulin kultaa etsimään" johon myyjä totesi että: "ai ihmistä vai..." ? Tässä kohtaa nousi hymy huulille 😁. En kuullut mitä ukko vastasi, mutta hän taisi kyllä tarkoittaa kelloja, lusikoita tai koruja.. 😆🤣😂. Tai mistä minä tiedän vaikkapa vaimokettakin 😅. Viimeisissä kuvissa on kylpylässä myytäviä tuotteita...

Hyvää viikonlopun jatkoa, palaan pian blogiin taas, nyt onkin ollut pidempi hiljainen kausi 😊


Ihania saippuoita


perjantai 24. helmikuuta 2023

Uusi keittiönpöytä

Julkaisin juuri keittiö aiheisen postauksen jossa kerroin ettei ole tarvetta uusia isompia huonekaluja. No, heti perään menin kuitenkin hankkimaan uuden keittiönpöydän! 😂 Meni nimittäin hermo, kun mun aamukahvit ja päivälliset ovat olleet jo pitkään koko ajan saman asian toistamista: "ei saa, ei saa, ei saa"... eikä se ole auttanut mitään. Emma nimittäin puri yhtä pöydän jalkaa niin että se olisi kohta mennyt poikki 😁. Jos jotain hokee koko ajan sen teho menettää merkityksensä. Vanha pöytä oli Ikean pyöreä, mustan ja puun värinen. Ihan kiva pöytä kyllä, olin saanut sen onneksi ilmaiseksi, joten jalan pureminen ei siinä mielessä ollut maailman loppu. Ajattelin vielä pelastaa senkin tekemällä siitä sohvapöydän sahaamalla jalat lyhyemmiksi. Olen ihan mahdoton kun näen kaikessa arvoa. Mutta esimerkiksi mökille se olisi ihan ok. 


Tiesin jo heti minkä pöydän haluan, koska olin muutenkin katsellut tätä jo ainakin parin vuoden ajan. Kyseessä on Jyskin valkoinen pöytä, jossa on ihanat kromin väriset pinnijalat. Ja mikä parasta, jalat ovat metallia! Nyt loppui se pureminen! Oli minulla muitakin syitä uusia pöytä kuin vain koira. Nimittäin edellinen pöytä oli välillä liian pieni kun tykkään olla keittiönpöydän ääressä läppärillä, meikata aamuisin, piirtää ja askarrella.. ja mitähän vielä! 😁 Pöytä oli sopivasti tarjouksessa hintaan 85€, normaalisti 109€ / kpl. Pidän myös siitä että pöydän kulmat eivät ole ihan terävät vaan pyöristetyt. Ei tule mustelmia jos sählää kiireessä.. 



Pöytä oli super helppo koota ja työkalu oli mukana pakkauksessa, eli et tarvitse edes omaa ruuvimeisseliä! Kannattaa ensin pyörittää ruuvit koloihinsa sormin niin pitkään kun ne helposti pyörivät ja sen jälkeen vasta ruuvarilla, työ sujuu paljon nopeammin.



VINKKI: 

Ruuvit ja mutterit kannattaa ensimmäisenä tyhjentää keittolautaselle kun alat koota mitä tahansa huonekalua. Siitä ne eivät mene hukkaan ja siitä niitä on hyvä ottaa. Minäkin aiemmin kaivoin ruuveja niistä pikku pusseista ruuvimeisseli tai pora toisessa kädessä ja kirosin kun oli hankalaa ja hidasta homma. 


Apulainen 😊

Nyt on tilavampi pöytä jos tulee vieraitakin. Ja voin taas tehdä kivoja kattauksia 😊. Yritin ensin etsiä pöytää ilmaiseksi roskalava ryhmistä ja Tori.fi sivulta, mutta osaa en ensinnäkään ehtinyt saada kun ne olivat jo menneet ja osa oli taas liian isoja, en halunnut 6 hengen pöytää. 


Tällä kertaa ei ole mini -diy juttua, tai käynyt mitään hauskaa kommellusta, ehkä taas ensi kerralla. Kiitos poikkeamisesta blogiini ja oikein mukavaa viikonloppua kaikille! T.Kristiina 





perjantai 17. helmikuuta 2023

Vuoden ensimmäiset sisustus ostokset

Eipä ole tullut viime aikoina sisustus juttuja tehtyä. Tähän on monta syytä. Olen ollut kiireinen ja tosi väsynyt työn ja opintojen takia, joka on vaikuttanut siihen ettei ole energiaa tehdä enää kotona mitään Diy -juttuja. Lisäksi koiranpentu myös vie paljon aikaani ja rajoittaa sitä mitä voin kotiin hankkia, minulla on nyt vielä aika karua kun esimerkiksi kaikki matot ovat edelleen pissa ja kakka vahinkojen takia poissa. Myös esimerkiksi sohvalta roikkuva viltti päätyisi pian neulan teräviin hampaisiin, kaikki pitää nostaa korkealle. Hän on vaativampi kuin oikea vauva! 😩 Rakas riiviö ❤️. 


Jotain pientä ja tarpeellista on tullut kuitenkin hankittua kotiin jo tämän alkaneenkin vuoden aikana. Isojen huonekalujen uusimis tarvetta ei ole, enkä myöskään aio muuttaa sisustus tyyliäni tai kokonaista värimaailmaa. Tällä hetkellä koti on toimiva ja viihdyn 😊. Remonttia täytyy jatkaa jossain vaiheessa, mutta taas tullaan samaan elukkaan 😁 eli en halua ottaa nyt mitään riskejä siitä että koiranpentu tuhoaa mitenkään asuntoa, joten ehkä vasta kesällä voisin ajatella seuraavaa projektia kun pentu on jo vanhempi. Koiran ehdoilla mennään 💗 Kevättä odotan innolla, tulppaanit ilahduttavat jo nyt 😃 maljakko 5,99€ ja tulppaanit 1,99€ / kimppu Rusta.

Roosa on yksi väri johon en kyllästy

Kävin tässä yksi päivä Espoon Lommilassa Kontti kirppiksellä, josta tein ihanan löydön keittiöön. Vallilan pinkki kaupunki maisema kappa, vain 12€ 😊. Rustasta löytyi myös keittiön pöydälle saman sävyinen tabletti, 1,49€. Pastellisävyt kuuluvat aina mun kevääseen! Ja roosan sävyyn en ole ainakaan kyllästynyt. 




Ikeassa tuli pyörähdettyä kaverin kanssa ja ostin tämän karahvin johon tein makuvettä jääkaappiin. Pullo on sopivan kokoinen ja mahtuu hyvin jääkaapin oveen. Limen ja sitruunan viipaleita joukkoon niin minulla on aina kylmää ja terveellistä juotavaa valmiina. Kraanavettä olen vähän huono juomaan, mutta harvoin ostan myöskään makuvichyjä, koska Suomen vesi on maailman puhtainta, niin olisi aivan hölmöä maksaa kaupan vedestä. Hintaa tällä oli 4,99€. 


Koirani on jo syönyt kaksi mattoa pilalle reunoista, ne menivät roskiin. Mattoja ei siis muutenkaan voi pitää pissa ja kakka vahinkojen takia, mutta tykkäisin että jalkojen alla on jotain siinä tiskialtaan edessä missä tiskaan. Ikeassa oli tällainen nätti juuttimatto vain 3€, niin ajattelin että se ei ainakaan ole iso menetys jos koira sen tuhoaa 😌. Katsotaan kauanko tämä säilyy! 😁

Emma ❤️


Sitten pari metallikoria jotka löytyivät Kierrätyskeskuksesta. Tämä eka, musta maksoi vain 1€! Laitoin siihen hedelmät. Toinen maksoi 3€ ja siinä on koiran lelut. 



Olen myös pitkään suunnitellut mustien lautasten hankintaa, koska ne ovat tyylikkäät, luovat hyvän taustan erilaisille serveteille ja myös ruokien värit korostuvat tummaa taustaa vasten, jolloin some kuvatkin näyttävät hyviltä 😌🤩. Hintaa oli leipälautasilla 7,99€ / 4 kpl ja syvillä lautasilla 9,99€ / 4 kpl. Nämä ovat vielä tällaisia neliön mallisia, ei tylsiä pyöreitä. 


Rustasta ovat myös nämä pussilakana setit, jotka olivat ihan älyttömän halpoja! Vain 6,99€ / pkt! Uudet Pirta merkkiset käsipyyhkeet olivat myös Kontti kirppiksen löytö. Yhteensä 2 kpl / 2€! Hyvä löytö! 😊




Loppuun tänään teitä hemmotellaan, koska minulla on sekä hauska juttu, että mini-diy..! 😊
Ensin hauska juttu 😁 

Olin vähän aikaa sitten kampaajalla ja minulla oli päällä huppari. Kampaaja oli ulkomaalainen mies. Hän pyysi että "voisitko ottaa hupparin pois"? 😳 Ilmeisesti huppu hänen mielestään hankaloitti leikkaamista. Vastasin että "en voi kun mulla ei ole mitään täällä alla" 😅🤣. No, leikkaus onnistui ihan hyvin hupusta huolimatta, mutta oli erikoisin pyyntö kampaajalta ikinä! 😁 Ystäväni sanoi että "kas kun ei kommentoinut että ei se mitään haittaa", kun sanoin ettei ole mitään alla! 🤣. Väriä olen laittanut itse, tumma luumu, sopii hyvin! Tavoitteena EI siis ole sellainen Huutokauppakeisarin Helin lila, vaan tällainen tumma, hienostunut sävy, ei tylsä perus ruskea tukka 💜.


MINI-DIY: 
SÄILYTYSPURKKI HEDELMÄPUSSEILLE

Hedelmäpussit.. nuo moneen käyttöön sopivat ja ilmaiset pikku pussit. Mutta missä niitä säilyttää? Ennen tungin niitä jonnekin laatikon perälle, kunnes keksin että näillehän voisi askarrella jonkinlaisen säilytys systeemin. Tähän tarvitset vain Pringles chipsi purkin ja jonkinlaista dc-fix muovia sekä sakset. Ei muuta. Purkkiin mahtuu todella paljon pusseja, ne menevät näin pieneen tilaan ja ovat siististi. Minulla oli tällaista vaalean puun näköistä dc -fixiä joka sopi tähän hyvin 👌😊.





Tällaisia hankintoja ja toivottavasti kiva ja hyödyllinen Diy -idea teille 😁. Ensi viikolla minulla on LOMA! ❤ Aion ottaa rennosti, piti mennä Tallinnan risteilylle, mutta katsoin että liput oli ainakin Tallink Siljalla yli 60€, päiväristeilystä! 😳 Hähä!? En maksa tuollaisia hintoja! Täytyy tosin vielä katsoa Eckerö Line, mutta olen Tallinkin kanta-asiakas, kun on se kortti ja kerään pisteitä niin sen takia olisin halunnut mennä sillä. Ja Viking Line ei oikein nappaa, en halua mennä Katajannokalle. Viikonloppu alkaa lauantaina venemessuilla ex -miehen kanssa. Kiva että olemme pysyneet ystävinä, erosimme tasan kaksi vuotta sitten. 

Kiitos lukemisesta ja oikein ihanaa viikonloppua sinulle!