Translate

keskiviikko 31. lokakuuta 2018

DIY huonetuoksu

Koska olen innokas säästämään kaikessa missä voin ja tekemään asioita itse, otin selvää myös voiko huonetuoksuja valmistaa kotona. Toki voi, tarvitaan vain muutama aine, joista on helppo valmistaa itse huonetuoksu, tosin totesin että jonkin verran itse tekeminen tulee kuitenkin maksamaan, ainakin varrattuna siihen että Jyskissä myytiin valmiita huonetuoksuja muutamalla eurolla... :/ Mutta halusin silti kokeilla, koska toivoin tuoksun olevan hienostunut, ei mikään perus sitruuna! En pidä muutenkaan mistään voimakkaista hajuista jotka muistuttavat lähinnä miesten partavettä, osa tuoksukynttilöistäkin haisee siltä kuin olohuoneeseen olisi kaadettu 10 purkkia vaniljasokeria tai kanelia! Mieto ihana vivahde ilmassa on ihana ja ei ärsytä. Sitäpaitsi löysin Hyvinvoinnin.fi kaupasta lempituoksuani Patcoulia! Kyseessä on Luomu -tuote ja kotimainen tuote. Eipä ihme että rakastan tuota tuoksua, sen kerrotaan olevan mm. vahvistava, rauhoittava, mielialaa kohottava ja sukuviettiä voimistava! :) Lisäksi se kuulemma tukee painonpudotusta ruokahalua hillitsevien ja nesteitä poistavien ominaisuuksiensa ansiosta. Hah, kuulostaa ihan jonkun huumausaineen kuvaukselta.. :o No, uskoo ken tahtoo...


Tämä on taas hauska Diy -idea, koska absolutistikin joutuu menemään tämän takia Alkoon! ;) Ai miksi? No koska yksi huonetuoksun ainesosa on alkoholi. Tähän käy ihan sellainen minipullo joita myydään kassan lähellä, koska tarve on vain: 1tl.

HUONETUOKSU

Suuta kohden kapeneva lasipullo
eteeristä öljyä / eteerisiä öljyjä
alkoholia ( vodkaa )
grillivarras tikkuja
vettä
koristeita pullon viimeistelyyn

Mittaa pullon tilavuus. Sitten tee aineksien sekoitus, joka kannattaa tehdä eri astiassa ja kaataa sitten vasta varsinaiseen pulloon. Käytä suppiloa tarvittaessa apuna. Aineita tulee seuraavassa suhteessa:

4rkl vettä
1tl vodkaa
12 tippaa eteeristä öljyä

Tein kaksinkertaisen satsin, kun se mahtui pulloon ja ajattelin että näin tikut ovat enemmän nesteen peitossa, eli tuoksuvat sitten enemmän. Eteeriset öljyt ovat yllättävän vahvoja, eli kannattaa kyllä olla varovainen, tippojahan saa aina lisättyä myöhemmin.

Grillivartaista leikataan joko saksilla tai sivuleikkureilla terävä pää pois. Mitä useampi tikku sinulla on, sitä enemmän tuoksua tulee ilmaan. Muista aina välillä kääntää tikkuja ylösalaisin. Itse käytin koristeluun juuttinarua ja kivaa tähtikoristetta. 



Ainekset!

Jos sinulla on korkki pulloon ja tiedät vähän mistä tuoksuista henkilö saattaisi pitää, tässä on myös oiva joululahja sisustus ihmiselle! :)

VINKKI! 

Huonetuoksun paikka voisi ihan hyvin olla vaikka eteisessä, koska silloin se antaa heti kotiin tullessa puhtaan ja miellyttävän tunteen ja koska eteisessä ei yleensä oleskella pitkään, vaan kuljetaan vain läpi, tuoksu ei koko ajan näin pistä nenään. Toinen potentiaalinen paikka on wc, jonne minä päädyin laittamaan meidän tuoksun. 


Tällainen idea tällä kertaa, muuten on kiirettä pitänyt, enkä ole paljon jaksanut muutenkaan ylimääräisiä puuhailla, kun anemiakin vaivaa edelleen. Kiva että syksy on kuitenkin jo näin pitkällä, kun vielä jaksaa marraskuun niin pian koittaa joululoma ja lepo. Päädyin jälleen jättämään Halloween postauksen väliin, kun se ei vaan ole minun juhla, niin ei ole! Kiva kun poikkesit blogiini :)

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

33 sisustus kysymystä ja vastausta

Tällainen haaste on kiertänyt muissa blogeissa, joten ajattelin tehdä oman versioni, josta tulikin kiva tietopaketti! Vähän samoin kun lapsena koulussa täytimme välitunnilla ystäväkirjoja, joissa kysyttiin lempiruokaasi tai väriäsi, olen vastannut kysymyksiin sisustamisesta ja bloggaamisesta. Joihinkin yhdellä sanalla, joihinkin taas pitkillä lauseilla, koska kaikkea ei aina voi selittää vain parilla sanalla.


Aloitetaan siis..!

1. Mikä on i love my home blogin idea?

Kerron omia vinkkejäni kuinka sisustaa kauniisti ja tyylikkäästi, edulliseen hintaan. Teen itse erilaisia Diy - projekteja, käyn kirppiksillä, etsin kaupoista kivoja esineitä jotka ovat edullisia. Käytän hyödyksi luonnonmateriaaleja ja kierrättämistä. Ei upea koti ole sama kuin design esineet ja raha!

2. Mistä blogin nimi on peräisin?

I love my home! On aito toteamus jonka usein lausahdin päästessäni kotiin, muutama vuosi sitten, kun olin vielä työpaikoissa joissa työ oli raskasta ja töissä oli muitakin epäkohtia. Olin saanut meidän silloisen kodin laitettua kivaksi ja kodikkaaksi. Taustalla on myös oikeus olla oma itsensä ja olla turvassa kotona. Aina näin ei ole ollut, kun on kokemusta vuosia kestäneestä todella ikävästä parisuhteesta. En ole aina rakastanut kotiani :( Englanti on minulle vähän kuin toinen kieli, välillä ajattelenkin englanniksi :)

3. Miksi aloin bloggaamaan?

Koin että minulla oli hyviä ideoita sisustamiseen ja totesin että olisi kiva jakaa niitä muidenkin kanssa. Lisäksi rakastan kirjoittamista! Kirjoitin jo lapsena omaa "eläinlehteä", ( jota ei kyllä julkaistu missään ). Muita sisustusblogeja lukiessani totesin että ne olivat todella samankaltaisia ja tylsiä, vailla mitään"punaista lankaa", lisäksi halusin juuri rikkoa sitä kuplaa että pitää olla koko ajan "in" ja juosta trendien perässä. Ihan samanlaista blogia ei myöskään tullut vastaan, joten aloitin sellaisen.

4. Koska innostuin sisustamisesta?

Kun avopuolisoni kuoli vuonna 2008, jouduin pistämään asuntomme myyntiin. Miehelläni oli lapsi myös edellisestä suhteesta, joten asunnon myynnillä oli kiire, perunkirjoitus ja perinnönjako piti saada tehtyä. Lisäksi asuntoon oli tulossa kallis putkiremontti. Surun ja muun epävarmuuden keskellä stailasin asunnon itse, muistan ensimmäisen kerran innostuneeni, kun laitoin pyöreitä kiviä ja kynttilän vadille sohvapöydän päälle ja hankin ihanat vihreät verhot makuuhuoneeseen... Se meni kaupaksi ekalla näytöllä! Olen tajunnut tämän sisustus innostuksen alkamisen silloin vasta jälkikäteen..

5. Parasta blogin pitämisessä?

Vapaus ja luovuus. Yhteys muihin ihmisiin, ideoiden välittäminen, uuden oppiminen, kasvaminen ja kehittyminen, kaikessa. Niin kirjoittamisessa, valokuvauksessa kuin sisustamisessakin.

6. Tavoitteeni bloggaajana?

Päästä Blogi.fi palvelun 20 eniten luetun sisustusblogin joukkoon. Ei ykköseksi, vaan vain sinne kahteenkymppiin ;) Ehkä joskus joku pieni lehtijuttu, mutta ei telkkariin missään nimessä! Tietysti ihan parasta olisi elää bloggaamalla, mutta en usko siihen, pitäisi saada yhteistyö kumppaneita..

7. Viestini muille bloggaajille?

Tehkää rohkeasti omaa juttuanne, aina ei tarvitse seurata trendejä tai tehdä samaa mitä muut tekee!

8. Unelmakotini?

Iso kivitalo meren rannalla. Oma lämmitettävä sisä uima-allas, tenniskenttä ja helppohoitoinen puutarha, jossa paljon kiveä ja perennoja. Autotalli. Sisätiloissa vaalea, yhtenäinen, rauhallinen tyyli. Sauna. Viinikaappi. Jääkaappi josta saa jääpaloja, muhkea vuode, jossa moottori ominaisuus. Terassi ja parveke, joissa voi juoda aamukahvit auringossa. Palvelija.... no ei kai!! ;) Just kidding!! ;)

9. Missä en asuisi ikinä?

Merihaka, liian betonista. Helsingin Kallio, liian levotonta, ( tästä on kokemusta! ), Lappi, liian kylmää ja palvelut kaukana. Ulkomaat, ei, koska Suomi on paras paikka!

10. Tavoite huonekalu tai esine?

Kuulostaa niin vaatimattomalta, mutta en ole designin perään, iso puinen jykevä, esim.tammesta tehty ruokapöytä olisi joskus ihana, lisäksi tuo aiemmin mainittu moottoroitu vuode olisi kiva jos on vaikka kipeä, niin saisi nostettua päätä ylemmäs ja helpotettua oloa.

11. Aikakausi jota ihannoin?

Rokokoo, sekä jugend -tyyli. Myös funkis osittain. Hienoja yksityiskohtia, koristeellisuutta, muotoja! Persoonallisia huonekaluja, joiden valmistaminen on vaatinut käsityötaitoa, aikaa ja hermoja! Ja Helsingin vanhat talot, miten kauniita kaiverruksia, erkkereitä, pylväitä ja portteja!

12. Lempivärini sisustamisessa?

Valkoinen, beige, hopea, aqua ( eli vaalea turkoosi ), keltainen, tammi puumateriaalin sävynä.

13. Joulu, pääsiäinen vai Halloween?

Ehdottomasti joulu! Kahta muuta en oikeastaan juhli, varsinkaan Halloweenia. Pidän kaikesta kauniista ja tyylikkäästä, en pelottavasta ja rumasta! Joulu merkitsee aikaa ja rauhaa, perheen yhdessäoloa, hyvää ruokaa ja lepoa. Pidän lahjojen antamisesta melkein enemmän kuin saamisesta :)

14. Missä säästän?

Piensisustamisessa, sohvatyynyissä, kynttilöissä, tableteissa. Tavarassa joka kuluu tai joka vaihdetaan usein uuteen.

15. Mihin törsään?

No, en oikein mihinkään... ellei lasketa serviettien ostamista tiuhaan ja eri tuoksuisten huuhteluaineiden ostamista. Puhdas pyykki on ihana asia :) Ai niin, hajuvesiin, koska kauniit pullot ovat myös jonkinlaisia sisustus elementtejä.

16. Mitä mieltä olen designista?

Kannattaa ostaa jos on varaa, ovat varmasti kestäviä ja hyvin tehtyjä esineitä. Mutta ei kannata ostaa "näyttääkseen muille", tai vain koska joku esine on nyt uusi ja "in". Esimerkiksi lapsiperheessä huonekalut ovat kovilla ja sotkua tulee, suosittelisin Ikeaa, kunnes lapset ovat vähän vanhempia.. Mökillä meillä on Alvar Aallon tuolit, jotka isäni oli ostanut vahingossa pilkkahinnalla, myyjä ei ollut tiennyt niiden arvoa, eikä isäni tiedä mitään designista!

17. Luottotavarat, joista en sisustamisessa luovu?

Valkoiset lakanat. Ne ovat vain klassikko, joihin voi yhdistää minkälaiset pussilakanat vain. Lisäksi ne on helppo pestä valkopyykissä ja ne vain antavat sellaisen hotellimaisen fiiliksen.

18. Sisustustyyli joka ei ole minulle mieleinen?

Industrial, liian karua, kovaa ja eleetöntä. Vastaavasti englantilainen romanttinen tyyli, johon kuuluvat kukkatapetit, röyhelöt sohvan helmassa ja verhoissa, posliiniesineet ja vaasit, runsaasti tauluja ym... yäk!

19. Lempimateriaalini?

Puu, aito nahka, puuvilla, kivi.

20. Paras sisustus niksini?

Siivoa. Vie mennessäsi ja tuo tullessasi! Avara ja puhdas koti näyttää heti paljon paremmalta kuin ahdas, jossa on liikaa tavaraa pitkin poikin.

21. Hauska sattuma sisustaessa?

Kerran kun ajattelin vilkaista yhtä vaihtolavaa, josko siellä olisi jotain kivaa sisustukseen, pelästyin kun tavaroiden joukosta ylös nousikin mies! Hänkin oli samoilla apajilla ja tarjosi minulle vanhaa karttapalloa, kieltäydyin ;)

22. Paras blogijuttuni tähän mennessä?

Vaikea nimetä vain yhtä. Jos katsoisi lukukertojen valossa, se olisi: Epävarmat sisustajat. Omasta mielestäni taas: Arvaa hinta! Juttu vuodelta 2016, josta hyvin näkee miten paljon tai vastaavasti vähän rahaa voi laittaa sisustamiseen ja saada silti sama tyyli!

23. Koska saan parhaat sisustus ideani?

Hullua, mutta monesti yöllä! Saatan herätä ja mennä vessaan joskus kolmen aikaan keskellä yötä ja samalla ajatella juuri unessa näkemääni visiota, tai sitten herään aamulla johonkin oivallukseen! Joskus töissä tulee joku idea joka on pakko heti kirjoittaa ylös ennenkuin unohdan!

24. Hulluin toteuttamani sisustusidea?

Ehkä Caribbean dream  -kattaus, jossa pöydällä on valkoista hiekkaa keskellä somisteena.

25. Lempi sisustuskauppani?

Hennes & Mauritz Home, käyn siellä usein vain nuuhkimassa tuoksukynttilöitä ja fiilistelemässä, heillä on kivoja ja edullisia tavaroita. Jotex, hyvät verho valikoimat, Ellos, Hemtex, Kierrätyskeskus ja kirppikset tietysti!

26. Lempi sisustus lehteni?

Unelmien talo ja koti, Deko, Avotakka.

27. Mitä sisustus ohjelmia seuraan tv:stä?

Suomen Kaunein koti, Huvila ja Huussi, Remonttikilpailu Texasissa, ihan mahtavia ideoita remontointiin ja sisustamiseen! Huomaa kyllä tuosta viimeisestä miten amerikkalaiset käyttävät värejä ihan eri tavalla kuin suomalaiset.

28. Kuinka monessa eri kodissa olen asunut?

Nyt asun asunnossa joka on numero:14! Uskomatonta, mutta muutimme usein kun olin lapsi, lisäksi muut elämänmullistukset, kuten parisuhteet ja työt ovat vain vieneet aina eri suuntaan. Vaikka nyt on hyvä, voin taata etten täälläkään asu loppu ikääni. Vuokra on korkea, nousee jälleen ensi vuodeksi. Lisäksi jos tytär muuttaa jossain vaiheessa omilleen, en tarvitse enää näin paljoa tilaa.

29. Mikä pilaa minkä tahansa sisustuksen?

Liika tavara määrä, liian paljon eri värejä tai kuvioita.

30. Parasta just nyt?

Se että saa "luvan kanssa" hautautua lämpimän viltin alle ja sytyttää kynttilän. Joulu on tulossa ja on kiva laittaa kotia ja nauttia kaikenlaisesta puuhastelusta sisällä, leipoa vaikka kakun!

31. Hulluin sisustustrendi?

Mielestäni tuossa 2000 -luvun taitteessa ollut Retro -buumi, eli ihmiset ostivat tavaroita jotka eivät olleet oikeasti vanhoja, vaan näyttivät vain siltä. Mitä järkeä, ostaa sitten aidosti vanhaa, jos haluaa!

32. Mistä kaunis sisustus koostuu?

Ei siihen ole yksiselitteistä vastausta. Kaikki elementit yhdessä. Värit, muodot, materiaalit, valaistus, asunnon pohjan hyödyntäminen, jotain vanhaa, jotain uutta, tunnelma..

33. Terveisiä lukijoilleni?

Kiva jos jaksoit lukea loppuun asti, tuli aika pitkä juttu! Toivottavasti tulet jatkossakin käymään blogini puolella, oikein hyvää syksyn jatkoa! :)









keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Sisustus suunnitelmia

Uusi kotimme ei enää ole niin "uusi", mutta silti sisustus on ihan kesken ja huoneet ovat vielä jotenkin karuja, enkä ole täysin tyytyväinen. Keskeneräisyys johtuu siitä etten ole halunnut ostaa tavaroita suin päin, vaan etsiä oikeaa tyyliä, lisäksi idea on edelleen sisustaa edullisesti, jolloin en voi vain hakea kaikkia haluamaniani tavaroita kaupasta, "kuin apteekin hyllyltä", vaan esineitä täytyy myös itse tehdä sekä etsiä kirppiksiltä. Olen nähnyt kyllä viime aikoina netissä ja kaupoissa kaikenlaisia ihania esineitä myynnissä joita haluaisin ostaa, mutta minun täytyy hillitä itseni, koska sisustuskurssilla jota käyn teen joka tapauksessa suunnitelman olohuoneeseen. Se on kurssi tehtävä. Tavaroita ei tarvitse oikeasti ostaa, mutta suunnitella saa, ja pitää. Tässä postauksessa näette ensimmäisen piirtämäni asunnon pohjakartan ikinä, se on kylläkin vain pelkkä olohuone, meidän olohuoneemme, mutta voi vitsi että olen ylpeä itsestäni! :) Mä osaan! Vaikka ensin ajattelin että onpa tylsä tehtävä, olikin  mielenkiintoista mitata olohuoneen seinät ja korkeus, sekä kaikki olemassa olevat huonekalut. Nyt kun minulla on olemassa mitat ja pohjakuva olohuoneesta, voin vaikka Ikeassa katsoa suoraan ilmoitettujen mittojen mukaan, mahtuuko esimerkiksi joku lipasto meille. Ei tule hutiostoja! Eihän oikeasti asuntoa stailatessakaan sisustussuunnittelija voi ostaa jostain kirppikseltä kasapäin tavaroita ja todeta että: "no voi vitsi, ei ne mahtuneetkaan", tai "ei nyt kyllä  näytä hyvältä". Aion tavoitella aika lailla samaa tyyliä kuin ennenkin, vaaleaa, klassista, mutta myös sopivasti modernia, harmonista, luonnonmateriaaleja sekä ripaus luxusta mausteena! Luxus tässä tapauksessa ei tarkoita sellaista "Johanna Tukiainen" -tyyliä, eikä liioin kalliita merkkituotteita, vaan jotain näiden kahden väliltä ;) Enkä ole lähdössä mukaan tähän nyt muotiin tulleeseen räikeiden värien vallankumoukseen...

Piirsin olohuoneen pohjakartan suhteessa 1:25

Tämän hetkiset huonekalut

Tällainen on siis tilanne nyt. Mutta minkälaista tyyliä haluaisin siis jatkossa.. siihen seuraavaksi!
Clas Ohlssonilta bongasin tämän ihanan Sputnik valaisimen, joka ei maksa ihan kauheasti, ( 69,95€ ) ja on moderni sekä tuo myös vähän sitä luxusta metallin sävyisenä...



Täytyy silti ottaa huomioon sellainen seikka, että lamput eivät kuulu pakkaukseen ja niitä menee tuohon lamppuun peräti 8 kappaletta! Isot pallolamput maksavat n. 10€ / kpl, eli laskekaa siitä, kalliiksi tulee, lamput tulevat kalliimmaksi kuin itse lampun runko! Koska lamput ovat oleellisin osa koko lampun viehätystä ja ulkoasua, tavalliset perus energiansäästölamput eivät vain kertakaikkiaan käy, vaikka kanta on lampuissa normaali E27. Eli jos tämän valaisimen ostan, pitäisi sitten kytätä jostain edullista isojen pallovalaisimien nipputarjousta.

Verhoihin haluaisin vähän enemmän väriä, nykyisten Vallilan Memento -verhojen sijaan. Lisäksi ne ovat aika paksua materiaalia, vaikka muuten kauniit ovatkin, joten ohuempi ja läpikuultavampi materiaali antaisi ilmavamman ja kepeämmän ilmeen. Lisäksi niiden kuvio on aika dramaattinen mustavalkoisena, eli mieluummin yksiväriset, joissa saisi olla ehkä hieman kiiltoa tuomassa sitä glamouria. Kuvassa Jotexin Grase -sivuverhot, jotka ovat läpikuultavaa ja kiiltävää materiaalia, hinta vain: 10,90€ / 2kpl. Värejä on useita, mietin tätä vanhaa roosaa, tai utuvihreää.. Voisivat sopia "luxus" -teemaan. Täytyy ehkä pistää jompi kumpi tilaukseen ;)



Sohva on aika uusi, joten se ei ole lähdössä mihinkään! Se ei kyllä istu tähän tilaan parhaalla mahdollisella tavalla, kulmasohva olisi ollut varmaan parempi. Lisäksi musta keinonahkainen divaani on hankala kapistus kaikin puolin, iso, tumma ja halliseva, sekin pitäisi saada paremmin sulautumaan olohuoneeseen. Ajattelin että jos ostan harmaan viltin ja sohvatyynyt siihen, saan sen ikäänkuin sidottua harmaaseen sohvaan, niin että ne edes jotenkin olisivat pari, ja näin mustaa pintaa näkyy heti vähemmän.. Näinhän kiinteistönvälittäjätkin tekevät, stailaavat ja käyttävät olemassa olevia esineitä ja tuovat muutaman uuden raikkaan yksityiskohdan täydentämään kokonaisuuden kiinnostavaksi ;)


Vanhaa olohuonetta, ennen Liatorp pöytää..
Huonekalujen uudelleen sijoittelu oli myöskin tehtävä, tämä järjestely on nyt paras mahdollinen, mutta en sano että ikuisesti. Kaikkea tätä mietimme kurssilla, värejä, kontrasteja, materiaaleja ja lisäksi mitä kaikkea uutta voisi tilaan tuoda ja sitä parantaa. Miten tuoda esille tilan parhaat puolet ja väivyttää huonoja. Meidän olohuonehan on aika pitkänomainen putki, jossa on vähän ikkunoita ja ovia. Ikkunan puitteet ovat tummaa puuta, joka "syö" valoa. Katossa on kaksi pistokepaikkaa ja Sputnik lamppu tulisi lähempänä ikkunaa olevaan, eli ei tuohon missä nyt on valkoinen paperinaru lamppu. Valoa haluan myös ainakin toiseen nurkkaan joka jää oven taakse. Kiva jalkalamppu on myös Clas Ohlssonin valikoimista: 29,95€ ( runko ). Varjostin myydään erikseen. Aion ostaa sen kirppikseltä tai Kierrätyskeskuksesta ja säästää siinä. Mietin toisaalta myös toiseen nurkkaan kukkapylvästä, jonka päälle tulisi iso palmu tai leikkokukkia, liljat ovat lemppareitani. Tyhjässä nurkassa vasemmalla on meidän chinchilla -pojat, häkkiä en kuvaan laittanut, kun siinä on renkaat alla eikä se ole kiinteä kaluste.

Sohvan yläpuolelle haluaisin todella ison ja upean taulun. Yksi riittää, en halua tehdä miljoonaa reikää seinään. Koska olohuoneeni on muuten niin pelkistetty ja rauhallinen, sellainen katseenvangitsija olisi hieno! Tosin kuvakin saisi olla rauhallinen, ei mitään raivoavaa merta tai taistelevia metsoja :) Minulla oli idea tehdä itse taulu eräästä yllättävästä materiaalista... eipä siitä vielä enempää, mutta kun budjetti on pieni, kaikki keinot ja luovuus otetaan käyttöön! Jääköön se seuraaviin juttuihin, näette sitten ;)