Minua ei löydä talvella hiihtämästä, luistelemasta tai muiden talviliikuntalajien parista. Inhoan talvea ja kylmää yli kaiken! 😣 Odotankin innolla kevättä ja lämpimämpiä aurinkoisia katuja jolloin on taas kiva kävellä tai lähteä pyöräilemään jonnekin, sisustaa kotia raikkailla väreillä ja laittaa kukkia terassille. Minun talvipuuhani ovatkin siis lähinnä sisällä tapahtuvia 😁 Paitsi tämä seuraava puuha jonka tein.
Moni on viime aikojen pakkasten innoittamana tehnyt erilaisia jäälyhtyjä. Itse halusin kokeilla roikkuvaa koristetta, ikäänkuin "jääkranssia". Tämähän ei ole toki mikään pitkäaikainen ilo, mutta toisaalta tässä krääsän ja materian maailmassa, tarvitseeko kaiken kestääkään loppuelämää? Eipähän ainakaan jää roskaa sitten pyörimään kun kevät koittaa. Kun pelkkä nauha jää jäljelle ja kukat tippuvat maahan, tiedän että kevät on koittanut! 😊
Eli tarvitset vain kakkuvuoan, jo parhaat päivänsä nähneitä leikkokukkia tai tekokukkia, jonkun kapean esineen jolla teet nauhalle sen pujotus reiän, ( painoksi siihen kiviä tai esimerkiksi kynttilähiekkaa ), sekä jotain nauhaa ripustusta varten. Helppoa kuin heinänteko! Itse käytin Rustan teko tulppaaneita, jotka maksavat 0,50€ / kpl. Laitoin niitä hieman rautalangalla varsista yhteen että ne pysyvät muodossaan ja kaartuvat kauniisti sydämen muotoon.
Silikonivuoka oli helppo irroittaa |
Itse käytin silikonista sydämen muotoista vuokaa, joten jää oli helppo valmiina irroittaa. Nauhan paikka oli hieman ummessa alhaalta, koska reiän paikkaa varannut shottilasi ei ollut muodostanut täysin tiivistä saumaa vuoan ja lasin välille, mutta sen sain ohuen jään reiän kohdalta puhki ihan veitsellä kolauttamalla.
Halusin leipoa pullaa yksi päivä ja koska laskiainen on kohta käsillä otinkin varaslähdön ja söin niitä jo nyt! Käytän kananmunatonta reseptiä, vaikka en ole kananmunille allerginen, koska näin pullien rakentesta tulee ihanan pehmeitä. En laita reseptiä tähän, koska niitä löytyy netistä vaikka kuinka. Myös kokonaan vegaanisena versiona. Ja hillolla tottakai! 😁 Tässäkin minulla on oma kikka, sekoitan mansikka ja vadelmahilloa, jolloin niistä tulee yhdessä ihana hillo. Taikinasta tuli paljon, loput menivät pakkaseen...
Nämä kortit löysin Suomenojan Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta, pakassa on monia erilaisia positiivisia ajatuksia |
Olen vähän vältellyt viimeaikoina kirppiksiä ja varsinkin Nihtisillan Kierrätyskeskusta kun siellä oli todettu monia Korona tapauksia. Mutta kaipa sinnekin taas jossain vaiheessa uskaltaa mennä. Tiedän että henkilökunta on vaihdettu jne... mutta kyllähän tuosta vähän sellainen pelko jää. Vähän sama kuin menisitkö syömään ravintolaan jossa on juuri ollut monia ruokamyrkytyksiä? Niinpä. Uskaltauduin kuitenkin yksi päivä Matinkylän Jokeri kirppikselle ja löysin mm. tämän ihanan sinapinkeltaisen neuletakin / boleron. Vain 4€. Olen jostain syystä aivan ihastunut tähän väriin! En osaa itse neuloa, joten minun on vaan ostettava valmiita neuleita. Tässä on taidokasta palmikkokuviota. Tosi kaunis. Ajattelin käyttäväni tätä tavallisen mustan pitkähihaisen trikoopaidan päällä.