Translate

sunnuntai 6. syyskuuta 2020

Syksyn tunnelmalliset illat

Pidän kovasti tästä vuodenajasta! :) Syyskuukin on usein vielä lämmin, mutta silti illat alkavat hämärtyä aiemmin. On mukava taas puuhailla kotona kaikkea kivaa, kuten vaikka leipoa jotain hyvää tai askarrella. Terassin kukat vaihtuvat kanerviin. Ja tuntuu että joulufanina myös joulun odotus alkaa pikkuhiljaa hiipiä mieleeni aina vaan aikaisemmin ja aikaisemmin :D Lähinnä suunnittelu asteella, mitä askartelisin tänä vuonna ja teenkö mahdollisesti itse jotain lahjoja?








Minulla syksyyn kuuluvat ehdottomasti sisustaminen, leipominen, uuniruoat, iltaisin tee, kynttilät ja punaviini 💗 


Kaunis kattaus on "puoliruokaa". Harmaata savulasia olevat juomalasit ovat löytö Kierrätyskeskuksesta 2€ / kpl. Ne muistuttavat paljon malliltaan Iittalan laseja, vaikka eivät kuitenkaan niitä ole. Olin jo lähellä ostaa viime keväänä jalalliset Kastehelmi lasit pellavan sävyssä, mutta onneksi maltoin mieleni. Taas säästin pitkän pennin vaikka sain sen tyyliset lasit joita olen jo kauan himoinnut! :) Aloituskuvan lyhty juuttinarulla on ilmainen löytö lasiroskiksesta :)


Olen monesti blogissani todennut että en pidä Marimekon Unikko -kuosista. Nyt kuitenkin ostin kirppikseltä pöytäliinan, koska siinä oli värit joita en koskaan ennen ollut tuossa printissä nähnyt. Jokapuolella on vain sitä sinistä ja punaista. Kun hintakin oli vain 4€, ajattelin että tuohan sopii syyskattaukseen kuin nenä päähän! Liina on leveys suunnassa vähän nafti, mutta itse asiassa se ei haittaa, baaripöydässä pöytään nojataan enemmän, eipähän liina sitten ainakaan kinnaa syöjän jalkojen ja pöydän reunan välissä.



Löysin myös samaa printtiä olevat lautasliinat, jotka täydentävät tämän syksyisen kattauksen :) Vanha kunnon fondue pata on kiva idea vaikka jälkiruoaksi. Sulaan suklaaseen voi dipata esimerkiksi mansikoita, ananasta, mangoa tai muuta mitä haluaa... Toki näin Korona aikana ehkä vähän epähygieninen idea, mutta pariskunnan tai saman perheen jäsenten kesken ihan ok, varsinkin jos samaa palaa ei uiteta siellä kipossa edestakaisin, vaan kastetaan vain kerran ja sitten syödään heti.





Käpyjä kannattaa hyödyntää syksyn sisustuksessa, koska ne ovat ilmaista materiaalia jota on hyvin saatavilla ja niitä voi käyttää luovasti. Halutessasi voit maalata kävyt spray -maalilla vaikka hopean tai valkoisen väriseksi, mutta halusin pitää nämä nyt ihan naturellina. Tässä kävyt ovat maljakossa valosarjan kera, tuomassa kodikasta tunnelmaa.. :)




Tämä syksy tuleekin olemaan pitkä ja raskas, ei vain minulle, vaan meille kaikille työssäkäyville, arkivapaita ei nimittäin paljon ole, jopa Itsenäisyyyspäivä osuu lauantaille :/ Siksipä myös työstä palautumiseen ja rauhoittumiseen sekä omien tavoitteiden muistamiseen täytyy ottaa aikaa. Venyttely ja jooga ovat mainioita keinoja joita voi harrastaa kotona ilman kalliita kuntosalimaksuja. Vaikka liikunta ei ole raskasta, keho kiittää kun jumit aukeavat ja verenkierto vilkastuu. Rakastan myös kaikenlaista suunnittelua, listojen ja laskelmien tekemistä sekä tavoitteiden asettamista. Tarvitsin uuden muistivihkon ja kiva löytyikin Rustasta ( ent. Hong Kong tavaratalo ). Hinta oli vain 1,49€ / kpl!! :O

Muistikirja: 1,49€ Rusta 

Tästä pääsenkin nyt kätevällä aasinsillalla juurikin siihen tavoitteeseeni ja lempiaiheeseeni eli säästämiseen. Kesällä menee aina rahaa, sille ei mahda mitään, Myös muuttaessani tähän asuntoon ostin hieman uusia tavaroita. Mutta nyt syksyllä palaan jälleen "ruotuun" ;) Keinot siihen ovat mm. säästäminen ruoassa. Teen isoja satseja kerralla, maukasta kotiruokaa joka tehdään silti halvoista kauden raaka-aineista, kuten keitot, kaalilaatikko sekä tonnikalapasta. Nämä ovat menussani ensi viikolla. Jälkkäriksi aion leipoa porkkanakakkua :) Yksi viikko kävin kaupassa sunnuntaina, lasku oli 23 euroa ja elin niillä ruoilla seuraavaan sunnuntaihin saakka! Kävin nopsaan vain ostamassa viikolla lisäksi purkin maitoa ja leikkeleen, en mitään muuta täydennystä. 

Aasialainen lohi-katkarapu keitto

Osan säästämisestä olen tehnyt jo tavallaan etukäteen, minulla on esimerkiksi aivan uudet viime keväänä ALE -myynnistä ostetut konjakin väriset syysnilkkurit, sekä niihin sopiva laukku joka taas löytyi Fidasta muutamalla eurolla. Laukussa toki on käytönjälkiä, mutta minulle se kelpaa aivan hyvin. En ikinä maksaisi olkalaukusta satasia tai tuhansia. Laukut ovat käyttötavaraa! Eli en joudu laittamaan yhtään rahaa kenkiin tai laukkuun tänä syksynä! Jos tekee mieli "shoppailla", käyn kirppiksellä tai menen Kierrätyskeskukseen, jonka ilmaisosastolta löydän usein kivoja vaatteita täysin maksutta :)


Eihän vielä ole ollut edes kunnon syksy. Hyvä niin tietenkin, mutta odotan kyllä niitä aamuja kun on kirpeän viileää ja merellä on sankka usva. Ilma on raikas ja happipitoinen 💗 Olen niin syysihminen! Ja kaikki puiden ja pensaiden värit! Ihanaa aikaa :)


Olen pitänyt itseni kiireisenä, niin etten ole ehtinyt edes bloggaamaan niin usein kuin haluaisin. Aloitin viime keskiviikkona uuden harrastuksen, Lavis -tanssin, eli jumppatunnin jossa tanssitaan ilman paria menevää musiikkia, laidasta laitaan, kivaa oli! :) Olen käynyt myös juoksulenkillä, mutta eihän se ihan kokonaan juoksua vielä ollut, joudun nimittäin välillä heittämään kävelyksi, kunnes kunto kohoaa ja paino putoaa niin paljon että jaksan juosta koko lenkin. Mutta olen kuullut että juuri tuollainen sykkeen pitäminen sopivalla tasolla on kaikkein tehokkainta. Lenkki kesti kuitenkin tunnin. Ensi viikolla samat jutut jatkuvat ;) Diy -ideoita kyllä on, kunhan vain tosiaan ehtii niitä toteuttaa. Olen tehnyt lisäksi hyviä kirppislöytöjä ja myös kahvipurkkikokoelmani on saanut täydennystä ja olisikin taas aika jossain vaiheessa esitellä ne kaikki. Tehdä tilannekatsaus. Hauskaa juttua ei ole ( taaskaan ). Toivotaan nyt että pian kävisi joku hauska sattuma tai kommellus, uskon että moni teistä odottaa innolla aina juuri tätä sokeria pohjalla. Välillä vaan elämä on niin tavallista ja kiireistä arkea. What can I say.. Jotain kertoo se että tämän postauksen alkuperäinen nimi oli "Elokuun tunnelmalliset illat". Mutta elokuu siis tuli, meni ja karkasi kuin varkain :) Kiitos vierailusta blogissani, kirpeän kuulaita ja mukavia syyspäiviä kaikille! :)





tiistai 25. elokuuta 2020

Miksi käyn kirpputoreilla?

Kirpputorit ovat vielä tänäkin päivänä asia joka jakaa kansan miltei suoraan kahtia. Joko käyt niillä, tai et ymmärrä koko tuohua. Vaikka kierrätys on in, osa ihmisistä ei voi käsittää että miksi joku haluaisi ostaa jonkun toisen käyttämän vaatteen tai lautaset. Hygienia on varmasti yksi iso syy tähän inhoon, mutta harva esine on sellainen jota ei voi pestä. Itselläni raja menee alushousuissa ja hiusharjoissa, vaikka nekin voi pestä, mutta silti no way! ;D Rajansa kaikella! No, miksi sitten käyn kirpputoreilla? Ja miksi sinunkin kannattaisi käydä jos et ole tähän mennessä vielä juurikaan käynyt? Siitä tässä jutussa...



RAHAN SÄÄSTÖ

Rahan säästö on minulla suurin syy siihen miksi ostan tavaraa kirppikseltä. On aivan älytöntä mennä kauppaan ja ostaa vaikka täydellä hinnalla paketti viinilaseja tai uunivuoka, kun saan ne kirppikseltä parilla eurolla! Sama pätee vaatteisiin, ne ovat käyttötavaraa ja kun katsoo ostaessa että vaate on siisti ja ehjä, kukaan kadulla tai työpaikallasi ei voi tietää että olet ostanut sen kirppikseltä. Jo tyttäreni ollessa pieni säästin paljon ostamalla vaatteita ja leluja hänelle kirppikseltä. Kävin viime viikolla Fidassa ja ostin kaikenlaista :) Siellä oli esimerkiksi vaate rekki jossa kaikki maksoi vain 1€ / kpl. Siitä bongasin tämän ihanan jakun jossa on kivat värit! Sain myös kahvipurkkikokoelmaani harvinaisen Veekoo purkin, joka oli vieläpä kohtuullisessa kunnossa, mutta maksoi silti vain 6,50€! Näistä pyydetään yleisesti keräilijöiden keskuudessa jopa 40 euroa ja huonokuntoisistakin 20€! Kaikki ostokseni maksoivat yhteensä 15 euroa. Ja sain tosi paljon monenlaista 15 eurolla. Jos olisin mennyt kauppaan, pelkkä jakku olisi ollut jo varmasti 20 euroa. Ja kahvipurkille ei voi edes määritellä oikeaa arvoa, koska sillä on myös kulttuurihistoriallinen arvonsa. Esittelen muut ostokset tämän jutun muissa osioissa...





LAATU TAVARAA

Kirppiksiltä saa merkkituotteita aivan pilkkahinnalla! Ja näin saat kotiisi ja vaatekaappiisi laadukasta tavaraa joihin ei muuten pienipalkkaisella olisi varaa kuin vain säästämällä pidempään. Ostin tämän ihanan Marimekon siirtolapuutarha kuosisen Ipad kotelon vain 3,50 eurolla! Myös huonekaluissa voit saada kokopuisia, kestäviä ja perinteikkäitä esineitä, Ikean lastulevy hökötysten sijaan. Olen tehnyt lukuisia mahtavia löytöjä alunperin hyvin kalliista tuotteista, jotka joku on vienyt kierrätykseen  Ja lisäksi jos jostain syystä haluat luopua merkkituotteesta, saat helposti rahasi takaisin. Et voi kuin voittaa! ;) 



PERSOONALLISIA ESINEITÄ

Kirppiksillä on tavaraa jota ei saa kaupasta. Siellä on vanhaa tavaraa,  tavaraa joka on jo poistunut kauppojen valikoimista, sekä ulkomailta ostettuja ja sittemmin kirppikselle päätyneitä tuotteita. Voit löytää upeita löytöjä ja silti edullisesti. Vai mitä sanotte esimerkiksi tästä romanttisesta tuolista joka on kuin tehty meikkipöydän eteen, tai eteiseen toivottamaan vieraat tervetulleeksi antamalla samalla mahdollisuuden istua jos väsyttää :) Jos haluat että kotisi on sinun näköisesi, eikä kuin Rustan tai Jyskin sisustusosasto, kirppikset ja Kierrätyskeskukset ovat oivia paikkoja metsästää erityisiä esineitä!



YLLÄTYKSELLISYYS

Kun menet kirppikselle et ikinä tiedä mitä löydät. Kun menet vaikka Citymarketiin tiedät suunnilleen mitä siellä on, mutta kirppiksellä eteen voi tulla ihan mitä vaan, vaikka ikivanha levysoitin eli gramofoni, tai herttainen Arabian kahvikuppipari joita ei enää valmisteta. Näet eri värejä ja kuvioita, sekä voit tunnustella sormissasi eri materiaaleja, samettia, silkkiä, nahkaa, lasia... Kirppiksillä kiertely on jopa terapeuttista sanoisin :) Unohdan usein kokonaan työasiat ja muut huolet, kun keskityn tutkiskelemaan pöytien tarjontaa. Ja sehän on sama vaikutus kun jollekin saattaa tulla vaikka marja tai sienimetsässä kävelystä tai käymisestä taidenäyttelyssä. 



SOSIAALINEN ASPEKTI

Harvemmin sitä normaalissa ruokakaupassa tai vaatekaupassa alkaa puhumaan viereiselle asiakkaalle että "onpas täällä kaikenlaista, katsos tätäkin, taitaa olla 80 -luvulta"? Tai puhuu myyjän kanssa mitään muuta kuin "hei" "kiitos" ja "näkemiin". Kirppiksellä jotenkin on paljon luontevampaa ryhtyä juttusille tavaroihin, säähän, muotiin tai oikeastaan melkein mihin vain litttyen. Yksi oleellinen syy miksi pidän kirppiksistä on siis myös tuo erilaisten ihmisten näkeminen ja ihmisten kanssa kommunikointi. Minut voi muuten bongata ensi lauantaina Keran kirppikseltä Espoosta, jonne olen menossa myymään ystäväni kanssa 💗 Tulehan tervehtimään jos olet vakio lukija ja pääset paikalle! ;)



KIERRÄTYS JA LUONNON SÄÄSTÄMINEN

Maailma hukkuu tavaraan, joka kauppa myy kaikenlaista sisustustavaraa, vaatteita, laukkuja, kenkiä ym.. ja heti kauden loputtua tilalle tulee uudet. Vähän aikaa sitten silmiini osui uutinen jossa kerrottiin Jyskin Ruotsissa tuhoavan huonekalunsa ennen roskiin heittämistä, jotta niitä ei voi kukaan sieltä käyttöönsä ottaa. Aivan järjetöntä! Asiaa puolusteltiin sillä että niitä muuten varastettaisiin jätelavalta käyttöön ja että joku voisi yrittää petosta palauttamalla tuotteen myymälään saaden näin rahaa. Mutta miksi niitä ei esimerkiksi voisi lahjoittaa turvakodeille, vastaanottokeskuksille, tai myydä hyvin edullisesti vähävaraisille? Toinen juttu jota ihmettelin, luin vähän aikaa Unelmien Talo ja Koti lehdestä Jutta Larmin haastattelun, jossa hän kertoi olevansa miehensä kanssa huolissaan ilmastonmuutoksesta, mutta samassa jutussa kertoi heidän boho -tyylisten huonekalujensa tuodun Suomeen Balilta. Toki ne ovat hänen oman firmansa tuotteita joita hän halusi jutussa myös mainostaa, mutta tuossa ei nyt joku täsmää... huonekaluja raahataan Suomeen Balilta saakka ja hän on huolissaan ilmastonmuutoksesta? Okei... :D Vaikka tuotteet kuinka ovat tehty luonnonmukaisista materiaaleista ja käsityönä, uskon että hän silti säästäisi enemmän luonnonvaroja ostamalla kierrätettyjä huonekaluja SUOMESTA. Jos pointti
siis on että on huolissaan ilmastonmuutoksesta...
  

On aina hyvä jos voi jättää uuden tavaran hankkimatta tähän maailmaan ja ostaa jonkun joka on jo kertaalleen tai useamminkin käytetty. Tämä ( kuluttaminen ) on asia joka aiheuttaa minulle kyllä toisinaan myös päänvaivaa. Varsinkin nyt Koronan takia olisi hyvä tukea yrityksiä, kun kauppa on käynyt huonommin, mutta eihän sitä tavallinen ihminen voi oikein muuten tehdä kuin ostamalla, kuluttamalla. Mutta minulta ei kyllä valitettavasti näin paljon apua heru kansantalouden pelastamiseen, kun harvoin ostan uutta tavaraa, tai ainakaan mitään kallista....


Minulle on tärkeää yrittää myös käyttää loppuun ne tavarat mitä ostan. Yritän noudattaa sitä vanhan ajan periaatetta että uutta ei osteta ennenkuin vanha on loppu. Tämä pätee siis ihan suihkusaippuasta vaatteisiin ja kodinkoneisiin. Kaikkeen. Vaikka toki välillä tulee tehtyä jotain heräteostoksia tai ostettua vaikka juhlavaate jos löydän halvalla kauniin, tietämättä koska sitä tarvitsen. Mutta mahdollisten hutiostosten suhteenkin pyrin joko pistämään ne takaisin kiertoon, tai antamaan tyttärelleni, äidilleni ym.. Ei koskaan roskiin! 


Sydäntä kylmää sellainen usein nuorten harrastama turha halpojen trikooriepujen shoppailu tusinakaupoista, sitten todeten että niissä saumat alkavat kiertyä pesussa, ne nukkaantuvat, eivätkä ole edes muodissa enää vähän ajan päästä. Ja sitten ne päätyvät roskiin... Kukapa niitä enää nimittäin käytettynäkään ostaisi ja mitä niistä edes saisi kirppiksellä, kun ne ovat maksaneet uutenakin vain jopa 5€ tai alle per / kpl. Niidenkin suunnitteluun, tuottamiseen, pakkaamiseen, kuljettamiseen, myymiseen sekä jälkihuoltoon jätteenä kuluu valtavasti energiaa ja luonnonvaroja. Onneksi yhä useammat nuoretkin ovat löytäneet kirppikset :) Minulle tulee ainakin ihan yhtä hyvä fiilis kun saan kirppikseltä "uusia" vaatteita, kun ostaessani kaupasta uusia vaatteita. Itse asiassa vielä parempi, juuri siksi että rahaa säästyy ja kierrätän. 


Sanottakoon kyllä lopuksi että ymmärrän myös erittäin hyvin ihmisiä jotka eivät käy kirppiksillä. Se nimittäin vie esimerkiksi paljon aikaa. Et voi ikinä tietää mitä kirppiksellä on, ja mitä ei ole, jossa tietysti piilee juuri niiden viehätys. Mutta jos tarvitset jonkun tietyn tavaran ja vieläpä heti, kirppikset eivät ole varma paikka sen saamiseen. Ruuhkavuosia elävä perheenäiti ei taatusti ehdi eikä jaksa juosta monilla kirpputoreilla etsimässä lapselle uutta haalaria, itselleen mekkoa ja kotiin verhoja, kun ne voi ostaa kätevästi Prismasta ruokaostosten lomassa tai tilata nettikaupoista. 

Kirppikset ja Kierrätyskeskus ovat minulle tärkeitä paikkoja joissa käyn usein. Nyt odottelen UFF -kaupan seuraavia tasarahapäiviä, jotka tulevat varmaankin ensi kuussa. Tällä kertaa ei ole perinteistä hauskaa juttuani, jospa ensi kerralla sitten taas. Mukavaa alkusyksyä kaikille, tulipas pitkä juttu, toivottavasti jaksoitte lukea :)






tiistai 18. elokuuta 2020

Syksyinen kukka-asetelma

Kesä alkaa vedellä viimeisiään ja onkin aika ottaa ilo irti vielä lämpimistä, mutta hiljalleen hämärtyvistä illoista! Jotain kaunista on kiva laittaa ulos, kuihtuneiden orvokkien ja muiden kesäkukkien tilalle. Tee asetelma :) Se näyttää heti kiinnostavammalta ja tyylikkäämmältä kuin pelkkä yksi kukka ruukussa, tai kanervat kukkalaatikossa. Toki minulla on niitäkin, mutta halusin tehdä lisäksi erikseen jonkinlaisen kivan kokonaisuuden. Ja minun "tarkanmarkan" tyyliini, terassin kohokohdan, upean kukka-asetelmankaan, ei tarvitse silti tulla kalliiksi! Tein omani nimittäin ilmaiseksi saadulle pohjalle, puiseen hedelmälaatikkoon jonka maalasin valkoiseksi. Kukatkaan eivät tulleet kalliiksi, koska seurasin vähän tarjouksia enkä vain marssinut kalleimpaan kukkakaupaan :) Iso pallokrysanteemi oli Citymarketissa tarjouksessa vain 5€! Piti katsoa hintalappua pariinkiin kertaan että onko tämä nyt ihan varmasti oikea hinta, oli se! Callunat ostin Rustan tarjouksesta 3kpl / 5,99€. Ostin siis kaksi tarjous satsia, joista 4 päätyi parvekelaatikoihin ja 2 tähän asetelmaan. Pieni ja söpö hopealanka on K-raudasta ja maksoi 3,95€. 

Kiva kokonaisuus syntyy yhdistelemällä korkeita ja matalampia, sekä hieman erityyppisiä kukkia keskenään. Lisäksi joukkoon voi sujauttaa pienen koristepatsaan, lyhdyn tai aurinkokennovalon. Kyyhkyspariskunta on ostettu jo pari vuotta sitten Hong Kong tavaratalon puutarhaosaston ALE -myynnistä. Jyskin lyhdyssä on sisällä turvallinen led -kynttilä. Myös vanhat esineet, kuten vaikka pyykkilauta, näyttää kivalta kukkien taustalla. Kukan voi myös laittaa vaikkapa vanhaan kahvipurkkiin. Luovuus on valttia! Syyskukissa ihaninta on että ne eivät tarvitse niin jatkuvaa kastelua ja hoitoa kuin kesäkukat. 



Teksti "Autumn Flowers" on tehty ihan tietokoneella ja kiinnitetty laatikkoon kontaktimuovilla. Minulla nämä kukat ovat katon alla, eli koska niiden päälle ei sada, uskon että se pysyy kyllä kiinni. 

Nämä hedelmälaatikot ovat kivoja monenlaiseen tuunaukseen :) Kannattaa kysellä ruokakaupoista, näissä tulee mm. purjoa ja päärynöitä kauppoihin. Myös Alkon viinilaatikoita voi käyttää luovasti sisustuksessa, mutta niissä on korkeammat reunat niin ne eivät ole ihan niin hyviä kukka-asetelmiin. 

Love birds 💗

Loppuun pitkästä aikaa hauska juttu! ;D Isäni täytti viime viikolla 75 vuotta ja soitin hänelle onnittelupuhelun. Kysyin: "NO, MITÄS OLET TEHNYT TÄNÄÄN"? Hän alkoi kertoa: " aamulla söin kananmunia ja jahtimakkaraa ja päivällä sitten perunoita ja... jne...jne... " Hän oli kuullut väärin että "mitä olet syönyt tänään"? :O En raaskinut keskeyttää vaan kuuntelin koko päivän menun läpi ;D Hah, vanhuus ei tule yksin! :) Voi toista 😔 

Ihanaa syksyn alkua kaikille! Olen moittinut itseäni siitä ettei kotini ole vieläkään tip top ja lattialla on pari purkamatonta kassia, lähinnä tauluja ja muita sisustustavaroita jotka eivät ole löytäneet vielä paikkaansa, mutta tajusin kun äitini kysyi kauanko olen asunut täällä, että olen asunut täällä tosiaan vasta 2kk! Ja siitäkin ajasta olen ollut lomareissulla osan, eli täytyisi osata suhtautua itseensä vähän armeliaammin :) Hiljaa hyvä tulee!