Translate

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Unelmat ennen kaikkea

Ihmiset tyypillisesti haaveilevat erilaisista asioista, kuten lottovoitosta tai uudesta työpaikasta. Minä olen aina ollut kova haaveilemaan, ihan pienestä saakka! Unelmat toki muuttuvat iän myötä ja joskus nuoruuden unelma saattaakin elämänkokemuksen kautta osoittautua huonoksi ideaksi jota ei kannatakaan tavoitella lainkaan, tai sitten unelmansa saavuttaa vain ajan mittaan työtä tekemällä. Täytän ensi viikolla 40 -vuotta, josta syystä täytyy vähän miettiä missä mennään. Kun Matti Nykänen ja Olli Lindholmkin poistuivat keskuudestamme verrattain nuorena, se pistää ajattelemaan, ehdinkö koskaan toteuttaa omia unelmiani, vai jäävätkö ne vain ikuisiksi haaveiksi? Ja minkälaisen perinnön jätämme jälkipolville, en tarkoita tällä pelkästään rahaa, vaan myös muistoja. Miten muutimme maailmaa, mistä meidät muistetaan? Kuten Haloo Helsingin laulussa sanotaan: "jokainen tänne jonkun jäljen jättää". Menipäs synkäksi! Tämä postaus on kuitenkin positiivinen juttu, joka kertoo juuri niistä unelmista ja asioista joista haaveilen tällä hetkellä ja jotka haluaisin vielä
saavuttaa! :)



Oma talo tai asunto

Niin kauan kun asun vuokralla, en todella pääse toteuttamaan sisustushaaveitani ja omaa tyyliäni, koska juuri minkäänlaisia pysyviä muutoksia ei saa tehdä vuokra-asuntoon. Lisäksi täällä Espoossa vuokrat ovat aivan järkyttävän korkeita, eli maksan joka kuukausi ison summan rahaa, joka menee kuin vessanpöntöstä alas. En itse saa koskaan mitään pysyvää, missä ei ole mitään järkeä! Tyttärelleni ei jää näin ollen myöskään perintöä. Blogiinkin olisi paljon enemmän juttua, kun voisin näyttää teille vaihe vaiheelta miten talon tai asunnon remontti etenee. Ehkä kuitenkin mieluummin haluaisin omakotitalon, koska tykkään puuhailla kaikenlaista, niin omalla pihalla olisi oma lupa. Esimerkiksi nytkin minulla on idea "moodboardiin", eli ideatauluun, joka pitäisi maalata spray -maalilla, mietin että missäköhän sen teen, etten sotke joka paikkaa. Samoin puutarhan laitto, grillaus, auringon otto, saunominen ja yleensäkin kesä, ovat asioita joista nauttisin täysin siemauksin oman talon pihalla. Voisin myös helpommin pitää koiraa, joka on myös aina ollut yksi suurista haaveistani! Pitäisi vaan saada vähän enemmän säästöjä kasaan ja sitten kytätä hyvää ja edullista remonttikohdetta jostain pk -seudun liepeiltä, mutta mistäpä sitä pienituloinen säästääkään, suomessa ei ole helppo rikastua!


Auto

En unelmoi mistään Teslasta tai Maseratista, vaan ihan yleensä autosta. Enkä haluaisi autoa välttämättä jokapäiväiseen käyttöön, enkä talviajoon, ruuhkissa istumisessa ja ikkunoiden raaputtamisessa ei ole mitään hienoa, vaan lähinnä vapaa-ajan menojani varten. Olen kurkkua myöten täynnä bussien kanssa veivaamista ja sitä miten hankalaa on tiettyihin paikkoihin mennä ilman autoa. Esimerkiksi Espoon ja Vantaan välistä poikittaisliikennettä ei juuri ole, tai siis pitäisi mennä bussilla ja junalla ja vielä toisella bussilla... päästäkseen esimerkiksi eräälle kirppikselle. Ja millä sitten kuljettaisin vähänkin suuremmat ostokseni? Välillä myös Facebookin ryhmissä ja Tori.fi sivulla ihmiset antavat ilmaiseksi tosi hyviä huonekaluja, mutta enhän minä niitä voi ottaa kun ei ole auto millä hakea. Siksi haluaisinkin farmari mallin, tai jonkinlaisen citymaasturin johon mahtuu isompaakin tavaraa kun penkit kääntää nurin. Ja viimeisenä vaan ei vähäisempänä, rakastan ajamista kesällä, kun tuuli hulmuttaa hiuksia ja musiikki pauhaa! Autoissa on vapautta ja vauhdin huumaa :)



Sisustamisessa onnistuminen

Tällä tarkoitan lähinnä että vielä joskus lahjakkuuteni sillä saralla huomattaisiin. Voisin esimerkiksi auttaa yrittäjiä somistamaan uusia liiketiloja, tai tehdä keikkoja kiinteistövälitysfirmoille stailaajana. Ihan sivutyönä! En ole nimittäin lainkaan varma olisinko kuitenkaan onnellinen sisustussuunnittelijana, koska siinä työssä taas ei ole mitään selvää kaavaa, kaikki perustuu luovaan työhön, makuun ja mielipiteisiin. Palkka ja työkeikat eivät olisi varmoja, kaikki tekijät muuttuvat koko ajan, niin työpaikan sijainnista ja työn kestosta aina työtovereihin. En kestäisi sellaista epävarmuutta, inhoan muutenkin yllätyksiä! Olen siis tullut siihen tulokseen etten lähde opiskelemaan alaa, tai vaihda alaa, ellei sitten tule joku uusi lyhyempi koulutus sisustus stailaukseen, joka ei myöskään maksaisi omaisuuksia ja johon minulla olisi mahdollisuus päästä. Mutta tiedän että minulla on "silmää", joka minun kannattaisi hyödyntää jotenkin... eihän sitä koskaan tiedä :)


Osa näistä unelmista on suurimmalle osalle ihmisistä normaalia arkea. Kaikilla on autot ja asunnot ja he ihmettelevät varmasti miksi en toivo esimerkiksi että saisin matkustella. Minulle ne ovat asioita joita en vielä ole saavuttanut, mutta jotka ovat minulle paljon tärkeämpiä kuin vaikka matkustelu. En ole koskaan ollut sen perään. Oma koti kullan kallis! Toisaalta nämäkin ovat materialistisia unelmia. Jos puhutaan jostain ihan henkisistä ja aineettomista arvoista, tottakai toivon että saisin olla terve ja kaikki läheiseni pysyisivät terveenä ja eläisivät onnellisina ja iloisina pitkään. Toivon että tyttäreni löytäisi oman tiensä ja pärjäisi.

Mutta tosiasia on myös se että aika kuluu nopeaan, eikä kukaan meistä tiedä paljonko sitä kullakin on jäljellä, eli toimittava on myös silloin kun on vielä mahdollisuus. Ei sillä omalla pihalla tee enää mitään sitten kun on vanha ja raihnainen.

Mutta jos aloittaisi vähän pienemmässä mittakaavassa ja unelmoisi vaikka tulevasta kesästä nyt ensin.. :) Kaikki aikanaan! Eli tulossa on siis moodboard -diy juttu, jossa teen taulun mihin niitä unelmia voi ihan kirjaimellisesti laittaa esille.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! t. Kristiina

sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Jättitaulu halvalla yllättävästä materiaalista

Tässäpä on idea, joka on ehkä paras Diy -juttuni jonka olen koskaan keksinyt! Halpa, upea, persoonallinen ja helppo tehdä... Liian hyvää ollakseen totta? Ei ole :) Tämä on jälleen todiste siitä etteivät kaunis sisustaminen ja upea koti vaadi paljoa rahaa! Mistä on kyse, no tässä johdanto siihen...


Jokainen olohuone tarvitsee jonkinlaisen "wow -elementin", kiintopisteen ja kohokohdan, jonka ympärille kokonaisuus muodostuu. Jollain se voi olla upea matto, toisella vaikka upeat verhot. Kun puhutaan tauluista, monilla on kaikenlaisia kuvakollaaseja, tai muita keskikokoisia tauluja eri kuvilla, mutta minä olen aina ihaillut oikein isoja tauluja! Sellainen olisi todella olohuoneen kohokohta!


Ongelma on se että niin isoja tauluja ei edes myydä juuri missään, tai edes pohjia jolle voisi itse maalata. Mikä siis neuvoksi? Keksin ihan mahtavan idean, joka ei tullut kalliiksi! Otin taas luovuuden käyttöön ;) Nimittäin olen jo jonkin aikaa ihastellut Jyskin erästä suihkuverhoa, jossa on kuva metsästä. Verho on hyvin realistisen näköinen, puut ovat sävyltään luonnollisen vihreitä, eikä kuva näytä yhtään epäaidolta. Materiaalikin on kangasmaista, ei mitään kiiltävää muovia. Näin siinä potentiaalia tauluun. Suihkuverhohan on valtavan kokoinen, joten siitäpä loistava idea jättitauluuni! Hintaa verholla oli tarjouksessa vain: 8€, eli pääsin todella halvalla kiinni tähän ideaan :)


Nappasin vihreän sävyt taulusta tyynyihin :)
Mistä sitten kyhykset? Helpointahan olisi ollut ostaa valtavan iso canvas pohja ja pingottaa kangas siihen, mutta niin isoja pohjiakaan ei tosiaan myydä oikein missään. Toinen vaihtoehto olisi ollut tehdä kehykset puurimasta, mutta en ollut varma sen tavan onnistumisesta, joten päätin ostaa valtavan palan styroksia ja kiinnittää se siihen. Styrox on siitä mahtava materiaali, että se ei paina juuri mitään, joten taulusta tuli kevyt. Hintakin oli äärimmäisen halpa, "lattiaeriste" - nimellä myytävä stryrox levy maksoi 2,80€!! Ostin sen K-raudasta.




Metsämaisema on hyvin realistisen näköinen!
Leikkasin kankaan sopivan kokoiseksi pohjaan, n.5cm piti jättää joka reunaan kääntövaraksi. Kiinnitys tapahtui kaksipuoleisella teipillä. Käytin teollisuus käyttöön tarkoitettua teippiä, ( mattoteippiä ), joka on todella vahvaa liimaukseltaan ja kiinnittää kankaan tiukasti. Taulun kooksi tuli siis: 100cm x 120cm,  joka on jo aika iso, olisin halunnut kyllä vielä isomman! Joudun seuraavaksi varmaan suuntaamaan jonnekin veneiden purjekauppaan ;)


Tämä taulu on vasta yksi osa olohuoneen muutosta, metsätaulu antoi samalla idean muuhunkin sisustukseen. Vihreä on värinä ihana, jonka nappasin taulusta myös sohvatyynyihin. Liatorp sohvapöytäni on tällä hetkellä tyhjillään, katsotaan jos vaikka keksisin sinnekin sisälle jotain ihanaa vihreää.. :) Tummanvihreät samettityynynpäälliset olivat Tokmannilla ALE -myynnissä vain: 2,50€ / kpl. Myös kiiltäväpintaiset vaaleammat päälliset ovat Tokmannilta. Trendikäs kynttelikkö on kirppislöytö: 2€!

Kiva kontrasti, kun vierekkäin on kiiltävää ja samettisen pehmeää!

Kynttelikkö Lanttila perhekirppis Vantaa: 2€!
Rahan säästö oli valtava, tämän taulun hinnaksi tuli vain:10,80€!! Ikeassakin isot taulut maksavat: 99€ /kpl. Eli suihkuverho on siis Jyskistä, AVESTA -nimeltään, on vielä myynnissä ja maksaa tällä hetkellä: 16,99€ / kpl ( normaalihinta).


Olen todella vauhdissa sisustamisen suhteen tänä vuonna, yhä kovempi palo olisi tehdä tätä ihan kokopäiväisesti, mutta ilman koulutusta en varmaankaan saa stailauskeikkoja ;) Sitäpaitsi taas totesin myös ettei kaikki aina mene niinkuin Strömsössä, ajattelin nimittäin että avaan vain paketin ja teippaan suihkuverhon alustaan, mutta jouduinki silittämään sen ennen liimaamista, myyntipaketissa siihen oli tullut taitokset, jotka eivät oienneet itsestään, jos olisi ollut kiire, tuollaiseenkin olisi pitänyt olla varautunut....

Lisäksi venäytin nilkkani kun hain yhden isohkon sisustus paketin postista ja kadulla oli lumimössöä jään päällä. Astuin jotenkin sivuttain ja nilkka venyi ja vääntyi epäluonnollisessa asennossa. Kyllä se siitä, ei siihen mitään vakavaa tullut, mutta kun teen seisomatyötä eikä nilkka saa oikein lepoa, niin tuntuu ettei se parane millään! Tarvitsisin siis stailaajana myös auton. Kalliiksi tulisi ;)

Pelkään myös että jos joku palkkaisi minut sisustamaan vaikka jonkun mökin, niin sitten kun PITÄISI tulla ideoita ja vielä tietyn ajan sisällä, pää löisikin tyhjää ja ajatukset menisivät jumiin! Tai en luottaisi omiin ideoihini. Ei kukko käskemällä laula! Onneksi voin tehdä näitä sisustus juttuja harrastuksena ja oman työn vastapainona, palaankin taas sisustamisen pariin heti kun kerkeän...

Heippa!

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Nolla budjetin sisustamista

Mitä tehdä kun tekisi mieli sisustaa, mutta kukkaro on eri mieltä? Silloin kannattaa ottaa käyttöön luovuus ja kurkata mitä omista kaapeista löytyy tai lähteä Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolle! Ihania juttuja voi saada aikaiseksi täysin ilmaisistakin aineksista :) Päätin lähteä käymään parissa espoon Kierrätyskeskuksessa sillä asenteella, että olen avoimin mielin ja otan vastaan kaikenlaisia materiaaleja mitä saan ilmaiseksi ja teen sitten niistä jotain kivaa mitä tulee mieleen. Kaikenlaista löysinkin, joten näytän nyt miten ja miksi ne käsissäni muuttuivat!



KYNSILAKKA MARMOROIDUT -ASTIAT

Tätä tekniikkaa minun on tehnyt mieli testata jo vaikka kuinka kauan, mutta koskaan ei ole ollut sopivia ylimääräisiä astioita joihin olisin raaskinut kokeilla. No, ilmaisosastolta voi ottaa surutta askarteluunkin materiaaleja ja kokeilla rohkeasti, kun ei ole vaaraa menettää mitään! Löysinkin ihanan setin, johon kuului pieni maljakko sekä suola ja pippurisirottimet, täysin ilmaiseksi!

Laita siis johonkin roskiin menevään astiaan, esimerkiksi tyhjään jäätelörasiaan vettä ja kaada sekaan tippoja kynsilakkaa, haluamiasi värejä. Kasta astiaan koristeltavat esineet, kun kääntelet niitä lakka tarttuu pintaan ja muodostaa persoonallisia kuvioita. Minulla on kotona paljon kynsilakkoja jotka ovat jo menneet vanhoiksi kun töissä en niitä voi käyttää. Tämä oli ihan täydellinen diy, nyt sain käytettyä lakkoja pois ja sain tosi makeat ja taatusti ainutlaatuiset esineet ruokapöytää koristamaan :) Eikö olekin upeat marmori kuviot!? Tämä oli ensimmäinen kokeilu, voi olla että jätän käyttöön kuitenkin vain tuon maljakon, koska aloin miettiä kynsilakan mahdollista päätymistä ruokaan sirottimista, joka ei kyllä ole kovin terveellistä ;) Mutta sellaisissa astioissa jotka eivät kosketa itse ruokaa, erittäin upeita. Hinta: 0€!



Ennen tuunausta
WC MATTO TABLETEISTA

Monesti tulee ostettua kaikenvärisiä tabletteja keittiönpöydälle, kun ne ovat edullisia ja helppo tapa piristää ruokailutilan ilmettä. Niinpä tabletteja on monella pian kasapäin, varsinkin sellaisia mihin on mennyt joku rasvatahra joka ei lähde pesussa, tai joiden väri on päässyt kulahtamaan. Mitä niillä sitten enää tekee, roskiskamaa. Ei välttämättä! Ompelin 2 tablettia yhteen. Tuli kiva, kestävä ja pirteä wc matto ihan ilmaiseksi! Tämä oli helppo diy! Hinta:0€!


Ennen ompelua
LUOVA ASETELMA

Asetelmien ei tarvitse aina olla tarkalleen aseteltuja, harkittuja ja pikkusieviä, joskus yllättävät ja erilaiset materiaalit ja muodot ovat juuri kiinnostavia ja virkistäviä! Kokosin tarjottimelle vähän erilaisemman  asetelman raastinraudasta, jonka sisällä on pari led -kynttilää, parista vanhasta leikkelehaarukasta jotka solmin kauniilla nauhalla sekä serviettirenkaista, jotka sopivat samaan värimaailmaan. Tämä asetelma päätyi keittiön pöydälle, kun oli vähän niinkuin eniten sitä aihepiiriä :) Minulla oli kaikki nämä tarvikkeet kotona ennestään. Ledit valaisevat kivasti myös hämärää keittiön nurkkaa! Hinta: 0€!




TARVIKE PUSSI KAITALIINASTA

Kaitaliinat ovat tablettien ohella toisia kaappeihin kertyviä halpoja sisustus ostoksia. Niitä ei tarvitse heittää myöskään pois, koska vain parilla ompeleella teet niistä hyödyllisiä tarvike pusseja esimerkiksi kylpyhuoneeseen tai saunaan! Tai vaikka koiran remmille, pannalle ja harjalle eteiseen. Tämänhän voi heittää pesukoneeseen välillä jos tarvitsee.

Käänsin siis ensin vanhan kaitaliinani keskeltä kahtia ja ompelin alaosan reunoja myöten kiinni. Sitten ompelin näin muodostuneen taskun vielä keskeltä pystysuunnassa kiinni, jolloin muodostui kaksi lokeroa. Jos haluat enemmän lokeroita, jaa tasku esimerkiksi kolmeen osaan. Viimeisenä ompelin vain ylhäältä sen verran reunaa kiinni, jotta sain muodostumaan kujan kepille. Eli käytän tässäkin luonnonmateriaalia ja kävin hakemassa kepin metsästä :) Koko ompeluun kului aikaa vain n.5 minuuttia! Onnistuu huonoimmaltakin käsityö ihmiseltä ;) Minulla on Singerin Promise ompelukone jonka ostin joskus vuosia sitten, ja se on kyllä ollut hyvä sijoitus, toimiva ja helppo käyttää. Suosittelen! Ihana ja tarpeellinen pussi tuli, mikä parasta tässäkin, niin se oli ilmainen... hinta: 0€!! Jes!!



Kaikki nämä ilmaiseksi!! Ei hassummin :) En ole maailman paras ompelija, joten jos kuvissa on joitakin "vikoja", se ei ole oleellista, en opeta teille käsitöitä, vaan ideoita joita vanhoista tavaroista voi tehdä, roskiin heittämisen sijaan. Se on tärkeää!

Kannattaa myös jatkojalostaa näitä, jos mieleenne tulee jotakin muuta jolla vielä parantaa esimerkiksi tämän tarvikepussin toiminnallisuutta. Kiinnitys voisi olla hyvä niin että laittaa kepin kahdella koukulla seinään kiinni päistä, mutta koska minulla ei nyt varsinaisesti ollut paikkaa tälle, laitoin siihen vain tilapäisesti narun ja otin kuvat vain esimerkkinä teille meidän kylppärin naulakosta. Vinkkinä vielä että parempi on että kangas olisi aika paksua, tai jäykkää, jolloin pussista tulee ryhdikkäämpi ja tavarat pysyvät paremmin pystyssä ja ojennuksessa. Minun kaitaliinani oli aika pehmeää ja ohutta kangasta, jolloin siitä ei tullut niin jämäkkä kuin olisin halunnut.

Lunta on satanut ihan älyttömät määrät, saisi tämä talvi minun puolestani olla tässä! Onneksi päivät valostuvat vauhdilla, joten kyllä se kevät sieltä on tulossa :) Kiirettä pitää tällä hetkellä kaikin puolin, tämä blogikin on jäänyt taas liian vähäiselle huomiolle. Palaan kyllä pian asiaan, kun saan olohuoneen sisustusta eteenpäin. Toivottavasti saitte hyviä ideoita tästä jutusta, palaillaan, t.Kristiina! :)