KYNSILAKKA MARMOROIDUT -ASTIAT
Tätä tekniikkaa minun on tehnyt mieli testata jo vaikka kuinka kauan, mutta koskaan ei ole ollut sopivia ylimääräisiä astioita joihin olisin raaskinut kokeilla. No, ilmaisosastolta voi ottaa surutta askarteluunkin materiaaleja ja kokeilla rohkeasti, kun ei ole vaaraa menettää mitään! Löysinkin ihanan setin, johon kuului pieni maljakko sekä suola ja pippurisirottimet, täysin ilmaiseksi!
Laita siis johonkin roskiin menevään astiaan, esimerkiksi tyhjään jäätelörasiaan vettä ja kaada sekaan tippoja kynsilakkaa, haluamiasi värejä. Kasta astiaan koristeltavat esineet, kun kääntelet niitä lakka tarttuu pintaan ja muodostaa persoonallisia kuvioita. Minulla on kotona paljon kynsilakkoja jotka ovat jo menneet vanhoiksi kun töissä en niitä voi käyttää. Tämä oli ihan täydellinen diy, nyt sain käytettyä lakkoja pois ja sain tosi makeat ja taatusti ainutlaatuiset esineet ruokapöytää koristamaan :) Eikö olekin upeat marmori kuviot!? Tämä oli ensimmäinen kokeilu, voi olla että jätän käyttöön kuitenkin vain tuon maljakon, koska aloin miettiä kynsilakan mahdollista päätymistä ruokaan sirottimista, joka ei kyllä ole kovin terveellistä ;) Mutta sellaisissa astioissa jotka eivät kosketa itse ruokaa, erittäin upeita. Hinta: 0€!
Ennen tuunausta |
Monesti tulee ostettua kaikenvärisiä tabletteja keittiönpöydälle, kun ne ovat edullisia ja helppo tapa piristää ruokailutilan ilmettä. Niinpä tabletteja on monella pian kasapäin, varsinkin sellaisia mihin on mennyt joku rasvatahra joka ei lähde pesussa, tai joiden väri on päässyt kulahtamaan. Mitä niillä sitten enää tekee, roskiskamaa. Ei välttämättä! Ompelin 2 tablettia yhteen. Tuli kiva, kestävä ja pirteä wc matto ihan ilmaiseksi! Tämä oli helppo diy! Hinta:0€!
Ennen ompelua |
Asetelmien ei tarvitse aina olla tarkalleen aseteltuja, harkittuja ja pikkusieviä, joskus yllättävät ja erilaiset materiaalit ja muodot ovat juuri kiinnostavia ja virkistäviä! Kokosin tarjottimelle vähän erilaisemman asetelman raastinraudasta, jonka sisällä on pari led -kynttilää, parista vanhasta leikkelehaarukasta jotka solmin kauniilla nauhalla sekä serviettirenkaista, jotka sopivat samaan värimaailmaan. Tämä asetelma päätyi keittiön pöydälle, kun oli vähän niinkuin eniten sitä aihepiiriä :) Minulla oli kaikki nämä tarvikkeet kotona ennestään. Ledit valaisevat kivasti myös hämärää keittiön nurkkaa! Hinta: 0€!
TARVIKE PUSSI KAITALIINASTA
Kaitaliinat ovat tablettien ohella toisia kaappeihin kertyviä halpoja sisustus ostoksia. Niitä ei tarvitse heittää myöskään pois, koska vain parilla ompeleella teet niistä hyödyllisiä tarvike pusseja esimerkiksi kylpyhuoneeseen tai saunaan! Tai vaikka koiran remmille, pannalle ja harjalle eteiseen. Tämänhän voi heittää pesukoneeseen välillä jos tarvitsee.
Käänsin siis ensin vanhan kaitaliinani keskeltä kahtia ja ompelin alaosan reunoja myöten kiinni. Sitten ompelin näin muodostuneen taskun vielä keskeltä pystysuunnassa kiinni, jolloin muodostui kaksi lokeroa. Jos haluat enemmän lokeroita, jaa tasku esimerkiksi kolmeen osaan. Viimeisenä ompelin vain ylhäältä sen verran reunaa kiinni, jotta sain muodostumaan kujan kepille. Eli käytän tässäkin luonnonmateriaalia ja kävin hakemassa kepin metsästä :) Koko ompeluun kului aikaa vain n.5 minuuttia! Onnistuu huonoimmaltakin käsityö ihmiseltä ;) Minulla on Singerin Promise ompelukone jonka ostin joskus vuosia sitten, ja se on kyllä ollut hyvä sijoitus, toimiva ja helppo käyttää. Suosittelen! Ihana ja tarpeellinen pussi tuli, mikä parasta tässäkin, niin se oli ilmainen... hinta: 0€!! Jes!!
Kaikki nämä ilmaiseksi!! Ei hassummin :) En ole maailman paras ompelija, joten jos kuvissa on joitakin "vikoja", se ei ole oleellista, en opeta teille käsitöitä, vaan ideoita joita vanhoista tavaroista voi tehdä, roskiin heittämisen sijaan. Se on tärkeää!
Kannattaa myös jatkojalostaa näitä, jos mieleenne tulee jotakin muuta jolla vielä parantaa esimerkiksi tämän tarvikepussin toiminnallisuutta. Kiinnitys voisi olla hyvä niin että laittaa kepin kahdella koukulla seinään kiinni päistä, mutta koska minulla ei nyt varsinaisesti ollut paikkaa tälle, laitoin siihen vain tilapäisesti narun ja otin kuvat vain esimerkkinä teille meidän kylppärin naulakosta. Vinkkinä vielä että parempi on että kangas olisi aika paksua, tai jäykkää, jolloin pussista tulee ryhdikkäämpi ja tavarat pysyvät paremmin pystyssä ja ojennuksessa. Minun kaitaliinani oli aika pehmeää ja ohutta kangasta, jolloin siitä ei tullut niin jämäkkä kuin olisin halunnut.
Lunta on satanut ihan älyttömät määrät, saisi tämä talvi minun puolestani olla tässä! Onneksi päivät valostuvat vauhdilla, joten kyllä se kevät sieltä on tulossa :) Kiirettä pitää tällä hetkellä kaikin puolin, tämä blogikin on jäänyt taas liian vähäiselle huomiolle. Palaan kyllä pian asiaan, kun saan olohuoneen sisustusta eteenpäin. Toivottavasti saitte hyviä ideoita tästä jutusta, palaillaan, t.Kristiina! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos vierailusta blogissani :) Tähän voit jättää esimerkiksi juttu toiveita tai muita terveisiä...