Translate

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Kaikkea suloista


Sisustuksen tarkoitus on kai saada ihmisten normaali arki sujumaan, kun on sopivan kokoinen sohva ja helposti pestävä matto jolle esim. ei ole allerginen. Ja täytyyhän niiden huonekalujen myös tietysti miellyttää silmää. Miehiltä taas kun tätä asiaa kysyisi, vastaus olisi varmaan että tärkeintä on stereot ja mahdollisimman suuri tv! Mielestäni sisustus on myös unelmia ja mahdollisuuksia luoda oma ympäristönsä uudelleen ja uudelleen juuri kuten haluaa. Talon ei tarvitse olla hulppea kivipalatsi meren rannalla, ( mikä olisi kyllä minun unelmani ) mitä sitä muuta väittämäänkään, mutta kun toistaiseksi asun vain vuokralla sisustus on ainut keino jolla voin asuntoani kaunistaa. Sisustuslehtiä luen, ne ovat kaupassa kalliita mutta lainaan kirjastosta ja ostan kirppareilta. Vähällä olin kyllä tilata Unelmien Talo ja Koti lehden kun kaupanpäälle olisi saanut juustokakku kirjan! Nuorena aikalailla tyydyin huonekaluihin jotka sain mukaani lapsuuden kodista ja sitten lähetystoreilta ostettuihin sekalaisiin erivärisiin kaappeihin, vasta viimeaikoina olen alkanut luoda enemmän yhtenäistä väri ja tyylimaailmaa. Värit vaikuttavat ihmiseen yllättävän paljon, ei ole sama nukkuuko punaisessa vai sinisessä makuuhuoneessa! Ja miten vahvasti joulun väri on punainen ja pääsiäisen keltainen.. minä pidättäydyn aika neutraaleissa perus-sävyissä. Niitä voi sitten maustaa helpommin.

Piristystä pinkillä...


Kukat ovat myös ihania..

                        Olen ostanut paljon kerman sävyisiä, aika herkkiä maalaisromanttisia astioita ja muita tavaroita. Viimeisin löytöni
                        on viinipulloteline jonka sain erään nettiryhmän kautta, vaihdoin sen pakettiin kahvia. Teline on tosin ilman viiniä
                        toistaiseksi hankin ne myöhemmin... servietti teline on Ikeasta ja hedelmäkulho kirpparilta.
 





 
 
      Servietit ovat tärkeä osa kattausta ja niillä voi luoda tunnelmaa eri tilanteisiin. Ne eivät maksa edes
 Marimekkona maltaita. Innostuin ostamaan taas nättejä uusia K- kaupasta, maksoivat alle 2€...!
 
 
   Rakastan kuvia, ja nehän kertovat enemmän kuin tuhat sanaa  joten niitä tässä blogissa on oikein urakalla 
Seuraavassa  jutussa teen maalattuja oksia ja tuunaan lasipurkeista lyhtyjä. Voisin tehdä myös  pitkästä
      aikaa kattauksen  syksyiseen tyyliin.Blogin teko on kivaa,  mutta nyt minun täytyy keskittyä vähäksi          
oikeaan  leipätyöhöni  :) 








perjantai 4. syyskuuta 2015

Ilmaisia -tai melkein ilmaisia sisustusvinkkejä


Syksyllä rahaa menee paljon niin uusiin syysvaatteisiin ja kenkiin, kuin esim. oppikirjoihin ja harrastuksiinkin. Sisustukseen saa varsinkin uppoamaan sievoiset summat jos vain ostaa mikä sattuu kivalta näyttämään ja mitä sisustuslehdissä hehkutetaan. Niinpä on kiva jos uutta saa kotiin ja rahaa jää silti säästöön. Satuin saamaan IKEA: n alennusmyynnistä isot kehykset ( 2,90€ ) ja lisäksi silmiini osui ihanaa tummaa kirjainkuvioista lahjapaperia. Päätin tehdä uuden sisustustaulun olohuoneeseen.

Tässä ainekset





Valmis sisustustauluni
Iso kehys


Lahjapaperia

Tämä taulu tuli edulliseksi! Kehyksiinhän perinteisesti laitetaan valokuva tai juliste, mutta niin kivoja lahja tai hyllypapereita on tänä päivänä, että ajattelin käyttää yhtä niistä. Seuraavaksi olen listannut muita vinkkejä jotka olen huomannut toimivan ja vievän vähän rahaa tai siis ei välttämättä ollenkaan. Jotkut jo varmasti tiedättekin...nyt lähtee...

1. Vaihda huonekalujen paikkaa. Saat uuden näköisen sisustuksen ja samalla putsattua pölyt lipastojen ja muiden alta.

2. Lisää väriä. Syksyllä väsyttää ja kun ulkona on pimeä kun ei ole vielä luntakaan, esim. limenvihreä tai oranssi piristää!

3. Pidä koti siistinä. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta vielä enemmän syksy masentaa jos kotiin tullessa edessä on kaaos.

4. Suosi pehmeitä / lämpimiä materiaaleja. Viileän ja kylmän tuntuiset metalli, lasi ja polyesteri eivät tuo kodikkuutta. IKEA: ssa on muutamalla eurolla ihania torkkupeittoja ja värin voit valita ihan fiilispohjalta. Eipä tule kalliiksi nekään.

5. Tuikkukynttilät ovat "köyhän miehen takka". Elävä tuli on aina kaunista katseltavaa, mutta muista turvallisuus-seikat!

6. Kerää koristeita luonnosta. Oksat, kivet, kävyt, havut taipuvat monenlaiseen. Mm. oviseppele on helppo tehdä itse.

7. Kierrätyskeskus! Jälleen kerran :) Ota ilmaisosastolta vapaasti materiaaleja ja go crazy! Jos ei onnistu, eipä haittaa!

8. Maalaa yksi seinä tehostevärillä. Tähän ei valtavan suurta maalipurkkia tarvita, maali on aika riittoisaa, siis edullista!

9. Jäädytä jääkoristeita pihalle. Laita kahden erikokoisen ämpärin väliin vettä ja esim. pihlajanmarjoja. Pistä sisempään ämpäriin paino. Saat ihanan jäälyhdyn kynttilälle. Tämä onnistuu tietysti vasta syksymmällä kun pakkaset alkavat.

10.Pöytäliinoilla, verhoilla ja koristetyynynpäällisillä voit muuttaa värimaailmaa loputtomiin. Näitä saa edullisesti myös.
                     Hyvää syksyn alkua kaikille!

.



























tiistai 18. elokuuta 2015

Mustaa valkoisella

Pitkästä aikaa ennätin blogin tekoon, olen halunnut nauttia nyt vasta puhjenneesta kesästä ja lisäksi haluan tarjota lukijoilleni jotain huolella tehtyä, eikä kiireessä väsättyä! Olen päätynyt tuunaamaan yhä enemmän tavaroita ja etsimään materiaalia myös luonnosta, koska se on ilmaista, ekologista ja pääsee käyttämään luovuuttaan kunnolla. Varsinainen askartelija en ole koskaan ollut, eli turha kuitenkaan odottaa jatkossa mitään WC-paperirulla tai Pirkan sukkahousu ideoita ;) Arkisen aherruksen vastapainoksi pieni puuhailu on mainiota terapiaa. Läheiseni ja työkaverini toteuttavat omaa terapiaansa kasvimaalla ja mustikoita keräillen metsässä, ne eivät kuitenkaan ole "mun juttu".
Pieni haaveenpoikanen olisi joskus elää tällaisella, en tarkoita pelkkää blogia vaan esim. oma sisustustarvikeliike tai stailaus-firma...Teuvo Loman ota yhteyttä! Sitten asiaan. Sain töistäni keittiöstä puisia laatikoita joissa meille oli tullut hedelmiä. Mietin miten niitä käyttäisin, sitten välähti! Mainoksia ja sanomalehtiä notkuu aina pöydällä ja lisää tulee miltei päivittäin. Minne ne laittaa, kun ei jaksa roskiinkaan kiikuttaa joka päivä. Tein niille väliaikaisen säilytyslaatikon. Toki noista saa ihan mitä keksii! Maalit maksoi jonkin verran, toki niistä riittää muihinkin projekteihin ja pensselit myös maksoi hieman. Muuten siis ilmainen pohjamateriaali. Niitä voi ehkä saada kysymällä kaupoista tai torimyyjiltä. Tällainen laatikko oli ihan naturellina raakileena:

 
 
 
 
Aika ihana vaikka itse sanonkin! Sitten halusin jonkun ihanan kiven joka kuvastaisi yhdellä sanalla jotakin minulle tärkeää. Kaupoissahan niitä myydään valmiina, mutta nyt ei mennä suorinta tietä..!
 
 

 
 

Tällaisia olen puuhaillut. Tekstit ovat jo pitkään olleet kova sana sisustuksessa ja kyllähän niillä on helppo elävöittää esim. vuokra-asuntoa, joutumatta tekemään pysyviä muutoksia. Tällainen tarrateksti lohduttaa vessan ovessa minua tullessani kotiin jos kaikki ei ole mennyt putkeen:



Tässä vielä muutamia tekstejä kotoani, liika on tietysti liikaa eli kiintiö on kohta täynnä. Mitään pelkkää Wc tai Kitchen -kylttiä en halua, kyllä niiden täytyy olla vähän runsaampia sanomaltaan:

 
 
 
Leivät asuvavat näissä laatikoissa Ellos / ALE. Wc- oven lohduttava teksti Tokmanni / ALE n.3€.
Puinen kyltti jossa muistutetaan oikean elämän elämisestä on kirpputorilöytö 2€.
 
Siinäpä luettavaa ja katsottavaa tähän saumaan, palaan takaisin tositoimiin taas jos aikaa liikenee. Tarkoitus on ainakin mennä katsomaan mitä Kierrätyskeskuksiin on tullut ja tehdä myös pidemmät reissut itsepalvelukirppareille. Ja muistakaahan katsella siellä mustikkametsässä myös sisustus-silmällä koska materiaalia on yllättävissä paikoissa ja asioissa. Aion jatkaa ideointia...monta ideaa on jo työn alla, niistä ensi kerralla. Kiitos kun olette jaksaneet odottaa kärsivällisesti materiaalia :)